millainen maali uuteen puutaloon?

tietämätön

Kertokaapa viisaammat, millainen maali olisi paras uuden pohjamaalatun puutalon ulkoverhouksen maalaukseen??Pitääkö paikkansa ettei akrylaattimaali kestä seinässä monta vuotta?Ajatus olisi sellaisella talo maalata, mutta näitä viestejä lueskellessa epäröinti astunut kehiin..

11

6132

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amatöörimaalari

      Kyllä akrylaattimaalit ja lateksit seinässä pysyy. Kaikki riippuu siitä miten työ tehdään. Jos pohja on kondiksessa, eikä maalata esim. märkää puuta, akrylaatti istuu kuin 'pihka housun perseessä'.

      Esimerkiksi isäni maalasi talonsas 20v sitten Panulla ja tänä vuonna oli eka huoltomaalaus. Pohjoispuolella oli niin kuin uusi, mutta eteläpuolella joutui hieman skrapaamaan. Päälle vedettiin tuttua ja turvallista akrylaattia.

      Lisäksi akrylaattimaali ei kuulemma kerää hometta siinä määrin, kuin esim. öljymaalit, kun siinä ei ole homeelle mitään syötävää.

      • juu

        Laita Teho-öljymaali, käy pohjamaalien päälle ja uusintamaalauksessa ei tarvitse paljon raapia pois eikä homehdu kuten Uulalle voi käydä.


      • puutalon omistaja
        juu kirjoitti:

        Laita Teho-öljymaali, käy pohjamaalien päälle ja uusintamaalauksessa ei tarvitse paljon raapia pois eikä homehdu kuten Uulalle voi käydä.

        Minä laitoin myös Tehoa ja olen ollut tyytyväinen.


      • peukku

        aineet olivat ennen pakollisia maaleissa ja nykyään niitä ei saa laittaa. siis itse saa lisätä, mutta maalitehdas ei saa.. muovissa ainakin jääkaapissa kasvaa home ihan yhtä hyvin kuin muussakin astiassa ja jää kiinni kun pihka.. öljymaali on ainoa joka imee puuhun muut jää kirjaimellisesti seinälle, pinnalle.


      • harrastelijamaalari

        Akrylaatit ja lateksit voivat paikoin pysyä kuin pihka housun perseessä ja paikoin lähtevät levyinä irti. Se tekee uusintamaalauksen hankalaksi.

        Jos eivät pysy seinässä ja pahimmassa tapauksessa lahottavat puun, maalitehtaalta löytyy selityksiä: Talo on liiaksi metsän keskellä, talo on liian aurinkoisella paikalla, maalattu väärään vuorokaudenaikaan, maalattu väärään vuodenaikaan, laudoituksessa on jatkoja!...

        Vanhan kunnon keittomaalin (mm. punamulta) ja muovimaalin olennainen ero on se, että muovimaalilla voi onnistua, mutta keittomaalilla ei voi epäonnistua.

        Aito pellavaöljyvernissamaali ei ole ihan yhtä huoleton kuin keittomaali, mutta muutamat perusasiat muistaen luotettava. Eivätkä laudoituksen jatkot haittaa...


      • iiriliini

        Juuri tänä vuonna purimme Panulla maalattua puuverhousta, seinien kohdalla, joissa oli panua, oli puu syvälle lahonnut ja haperoitunut, vuorilaudoissa, jotka oli maalattu öljymaalilla, oli puu maalin alla kuin uutta, vaaleaa ja kiinteää. Yhä uudestaan törmään erilaisissa yhteyksissä siihen miten tuhoisia ovat lateksi /akrylaattimaalit ainakin ennen olleet.


    • Talvirakentaja

      Vaikka nykyaikaiset akrylaattimaalit ovatkin kestäviä ja hengittäviä suosittelen silti öljymaalia. Öljymaali kestää takuulla kunhan vain maalaat sen oikein. Lisäksi Öljymaali "hoitaa" puuta ja täyttää kaikki mahdolliset pikku halkeamat yms.

      Tärkeätä:

      Maalattavan pinnan on oltava ehdottomasti KUIVA. Sateen jälkeen MIN. 2 vrk kuivumisaikaa ennen kuin aloitat maalauksen, jotta kosteus kerkeää poistumaan puun sisältä ennen maalikerroksen vetämistä.

      Ensimmäinen kerros 20% ohennettuna (tärpätillä), jotta öljymaali imeytyy ja tarttuu hyvin puuhun.

      Toinen kerros paksulla maalilla päälle vasta kun pohja on varmasti kuiva (1-2 vrk väristä riippuen, vaaleat kuivuvat nopeammin kuin tummat sävyt).

      Maala kunnon pensselillä ja käytä reilusti maalia pensselissä. Älä hinkkaa seiniä kuivalla sudilla.

      • harrastelijamaalari

        Huomiosi ovat oikeita, mutta lisäykseksi on pakko laittaa, että öljymaalin nimellä myydään muutakin kuin tarkoittamiasi oikeita öljymaaleja.

        Kaiken huippuna mainokset, joissa puhutaan öljymaalin ja vesiohenteisen maalin parhaiden ominaisuuksien yhdistymisestä yhdessä maalissa.


      • peukku
        harrastelijamaalari kirjoitti:

        Huomiosi ovat oikeita, mutta lisäykseksi on pakko laittaa, että öljymaalin nimellä myydään muutakin kuin tarkoittamiasi oikeita öljymaaleja.

        Kaiken huippuna mainokset, joissa puhutaan öljymaalin ja vesiohenteisen maalin parhaiden ominaisuuksien yhdistymisestä yhdessä maalissa.

        teho-öljymaali on ilmeisesti tällä hetkellä kaikkein lähempänä oikeaa öljymaalia ja muut ovat maaleja joissa on öljyä. kaikkein surkeinta on pellavaöljymaalit jotka imee itseensä likaa kuin imurit kun eivät koskaan kuivu. tutun fasad-mali on tosi komia ja elävä pinta!!


      • Maalari
        peukku kirjoitti:

        teho-öljymaali on ilmeisesti tällä hetkellä kaikkein lähempänä oikeaa öljymaalia ja muut ovat maaleja joissa on öljyä. kaikkein surkeinta on pellavaöljymaalit jotka imee itseensä likaa kuin imurit kun eivät koskaan kuivu. tutun fasad-mali on tosi komia ja elävä pinta!!

        "pellavaöljymaalit.... eivät koskaan kuivu"

        Häh? Siis Suomessa on 1700-luvulta maalattu maalilla, joka ei koskaan kuivu? Monet kaikista kestävimmistä puupinnoista, joiden huoltomaalausväli on jopa yli 20 vuotta, eivät itse asiassa ole koskaan kuivuneet?

        Uskokoon ken tahtoo.

        Nimimerkillä tyytyväinen Uulan pellavaöljymaalin käyttäjä


    • Tommi

      Maalailin just uusiksi ovia, joissa oli lakkapinta mennyt huonoksi ja työlästä oli sekin... kyllä on paskaa puuhaa raapata muutaman kymmenen vuoden päästä koko talon seinä puhtaaksi kun uudestaan joutuu maalaamaan (sikäli kuin akrylaatti seinässä niin pitkään kestää, taikka seinä akrylaatin alla)! Tehoa vaan seinään ja sitten vaan aikanaan uutta päälle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe