Vaihdossa, with EF! TOTUUS

Kerron nyt kokemuksiani vaihdosta EF:n kautta. Olen ollu täällä puoli vuotta ja voin jo jakaa vähän teillekkin. Olen siis Jenkeissä, ja aattelin kritisoida järjestön toimintaa, ja kertoa teille vähän faktoja.

Voin sanoa että tää on todellaskin TUURIPELIÄ. Ja järjestön mainostuksiin: elämäsi paras vuosi..jne ei tule luottaa.

EF lupaa että KAIKKI vaihtarit saa host-perheen. Tämä ei ole totta. Jopa aluevalvojani sanoi että koskaan ei saa sijoitettua kaikkia. Hä kertoi myös että USA:aan meneviä sijoitetaan Kanadaan ja Costa Rica:aan, tapauksissa, jolloin perhettä ei löydy. On myös tapauksia, jolloin vaihtareita sijoitetaan yliopistoihin ja asuntoloihin asumaan, highschoolin sijaan.

EF lupaa myös että perhetiedot tulevat vväh 2 viikkoa ennen lähtöä. Ei ole näin. Monille lähtö tulee seuraavana päivänä.

Koulun tulisi alkaa kun vaihtari on asunut perheessä viikon tai pari. Monet kuitenkin lähtevät niin myöhään että koulu on jo alkanut. Kouluun siis voi joutua jopa seuraavana päivänä.

Perheet ei ole mitään tarkkaan valittuja. Tiedän tapauksen jossa vaihtari laitettiin asumaan kellariin, ja taloon jossa ei ole siivottu vuosiin, ja talosssa oli vain yksi huone jota lämmitettiin.

Aluevalvojan tulisi olla yhteydessä kuukausittain. Oma aluevalvojani kävi kerran.

TUURIPELIÄ! Itselläni kävin iha ok tuuri. Kiva perhe, mutta koulusta, paikasta, tai aluevalvojasta en tykkää.
0202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


VaihtariJenkeissä kirjoitti:

Kerron nyt kokemuksiani vaihdosta EF:n kautta. Olen ollu täällä puoli vuotta ja voin jo jakaa vähän teillekkin. Olen siis Jenkeissä, ja aattelin kritisoida järjestön toimintaa, ja kertoa teille vähän faktoja.

Voin sanoa että tää on todellaskin TUURIPELIÄ. Ja järjestön mainostuksiin: elämäsi paras vuosi..jne ei tule luottaa.

EF lupaa että KAIKKI vaihtarit saa host-perheen. Tämä ei ole totta. Jopa aluevalvojani sanoi että koskaan ei saa sijoitettua kaikkia. Hä kertoi myös että USA:aan meneviä sijoitetaan Kanadaan ja Costa Rica:aan, tapauksissa, jolloin perhettä ei löydy. On myös tapauksia, jolloin vaihtareita sijoitetaan yliopistoihin ja asuntoloihin asumaan, highschoolin sijaan.

EF lupaa myös että perhetiedot tulevat vväh 2 viikkoa ennen lähtöä. Ei ole näin. Monille lähtö tulee seuraavana päivänä.

Koulun tulisi alkaa kun vaihtari on asunut perheessä viikon tai pari. Monet kuitenkin lähtevät niin myöhään että koulu on jo alkanut. Kouluun siis voi joutua jopa seuraavana päivänä.

Perheet ei ole mitään tarkkaan valittuja. Tiedän tapauksen jossa vaihtari laitettiin asumaan kellariin, ja taloon jossa ei ole siivottu vuosiin, ja talosssa oli vain yksi huone jota lämmitettiin.

Aluevalvojan tulisi olla yhteydessä kuukausittain. Oma aluevalvojani kävi kerran.

TUURIPELIÄ! Itselläni kävin iha ok tuuri. Kiva perhe, mutta koulusta, paikasta, tai aluevalvojasta en tykkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu