Reissu on heitetty

Vanerivanessa

Kokemuksia kuluvan kuun ekalta viikolta Tunisiasta Hammametista.
Lento
Novelair , paikkoja ei voi varata lisämaksustakaan, lentopaikat jaetaan etukäteen. Lento nyt oli mitä oli. Menomatkalla lähes kaikki tarjottavat, myös VESI loppui kesken, samoin myytävät tuotteet. Paluumatkalla sama juttu.

Hotelli
Deturin Sinbad erinomaisen hyvä ! Suosittelen , monestakin syystä : ihanat sapuskat. Loistava palvelu, hienot ja siistit huoneet, ja hotellin yleiset tilat hyvin viihtyisät, hyvä sijainti, jne.

Käytimme paljon hotellin yhteydessä olevaa spa-hoitolaa. Otin mm. kuumaöljyhierontaa, käsi- ja jalkahoidon, kasvohoidon ja käytin myös kampaajan palveluita. Puoliso otti golffaajan hierontaa kaksi kertaa. Kaikki muut hoidot hyviä, paitsi kasvohoitoa en voi suositella. Spa:n hoitola käyttää Thalikoa ja muutamia muita laadukkaita ranskalaisia tuotteita hoidoissa.

Taksi
Kertaakaan emme ajaneet taksilla niin että mittari olisi ollut päällä. Taksit yrittävät huijata, hyvä esimerkki Hammammetista Nabeuliin menomatkalla 8 dinaria, paluumatkalla kysyimme kyytiä taas etukäteen kaveri sanoi ihan pokkana 20 dinaaria, nauroimme ja valitsimme seuraavan taksin joka pyysi matkasta sen 8.

Tunis
Helppo mennä ominpäin junalla. Hyvät ostosmahdollisuudet.

Varoitus kuitenkin medinan/ basaarialueen pääsisäänkäynnin luona, torin laidassa oikealla oleva kahvila, joka on Hotelli Medinan kahvila, iso vaalea ränsistynyt hotellirakennus, vihreät kirjaimet Hotel Medina, jonka kahvila on toriaukiolle päin. Tarjoilijat tulevat turisteja vastaan aukiolle ja suorastaan kiskovat ulkomaalaisia asiakkaita terassille. Olut ja laiha litkucapuccino ( joka jäi juomatta niin pahaa oli ) pyydettiin 10 TND ! Törkeä hinta, ja viereisen pöydän brittituristeilta vaadittiin neljästä minttuteestä 20 TND !!

Ravintolat
Pyytäkää menu, että näette hinnat. Lähtekää pois ravintolasta jossa tarjoilija yrittää kaupata menun ulkopuolelta olevaa ruokaa, " päiväntarjouksia ". Varsinkin Tunisissa tämä oli yleistä. Nimittäin lasku voi olla (ja on takuulla ) tähtitieteellinen. Meitä varoitettiin tästä jo etukäteen, ja kahdesta ravintolasta kävelimme ulos.

Ostokset
No PUUH ! - aivan hirveää basaarialueella ! Yasmin Hammmametissa pääsimme pakenemaan mattokaupasta ostamatta ( jonne vastoin tahtoamme jouduimme monen sattuman summana ) Turisteja oli todella vähän. Syynä ehkä ? low season, arabikevään jälkimainingit, melko tuulinen ja kylmä sää, jne. Kauppiaat vaikuttivat suorastaan epätoivoisilta, kilpailu turistien rahoista oli kovaa. Vaikka kuinka tiukasti sanoi, että en tule nyt kauppaasi enkä osta, niiin tyypillinen kikka kutonen oli seuraava : Okei, mutta tule katsomaan ole niin kiltti, ja kerro mitä tämä ja tämä tavara maksaa Suomessa ! Kerran mentiin tähän ansaan, ja laukun kanssa tultiin ulos, heh !
Löysin Tunisin medinasta hajuvesikadulta kivan hajuvesikaupan Maison de Senteurs oli kaupan nimi. Kaupassa oli kiinteät hinnat esillä, kielitaitoinen myyjä, ja pikkukauppa oli täynnä paikallisia naisia. Tässä hajuvesikaupassa oli tuoksujen, ja kylpytuotteiden lisäksi mm. kuuluisaa marokkolaista Arganiaöljyä.

Yasmin Hammametissa oli aivan kuollutta ! Monia kauppoja lopetettu ja hotelleja osittain suljettu !

Alko
Hammametissa löysimme " hyvin piilotetun " ( kävelimme kaksi kertaa oven ohi ) paikallisen Alkon eli General Magasin. Myös Tunisissa oli iso General Magasin. Tunisialaiset viinit olivat hyviä, eikä puolisokaan paikallista olutta moittinut.

Sää
Aurinkoa oli joka päivä, mutta myös todella kovaa tuulta, rankkoja sadekuuroja, jotka menivät nopeasti ohi. Suojaisessa paikassa pystyi ottamaan halutessaan aurinkoakin. Hyttysiä oli muutamia illalla.

Ihan kiva reissu , voisin mennä kolmannenkin kerran Tunisiaan , kun taas puoliso kuulemma ei.

11

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tunisiassa käynyt

      Mistä tiesit, että 8 dinaaria oli oikea hinta Hammametista Nabeuliin? Mittari päälle, niin ei tule yllätyksiä. Mitäs jos eka kerralla joku olisi pyytänyt 20 dinaaria? Olisitko mennyt siihen hintaan, kun et olisi tiennyt, mitä hintaluokkaa taksi sinne oikeasti maksaa.
      Moni menettää rahaa ja rutkasti sopimalla matkojen hintoja, jotka taksikuskit laittavat todella yläkanttiin.

      • Vanerivanessa

        No katsos kun hotellin porttivahti tilasi aina meille taksin , jos niitä ei sattunut olemaan hotellin edustalla, ja häneltä kyselimme heti ekana päivänä hintoja taksimatkoista. Anyway annoimme tietenkin joka kerta tippiä, eli 8 dinaarin kyyti oli yleensä se 10.
        Taksit Tunisiassa ovat naurettavan halpoja, joten emme kokeneet menettävämme rahaa tuon viikon aikana ainakaan taksimatkoihin.


        Kerran sattui mainio kuski, pisti röökiksi luvan saatuaan ( itse emme polta ) , ikkunat auki, ja ämyrit kaakkoon soittamaan paikallista musaa, juttua tuli saksanranskanenglannin sekamelskalla, puoliakaan emme siitä ymmärtäneet, mutta kuskin elekieli oli niin värikästä, että perille meni jutut. Sovimme hinnan Hammametin asemalle, matkalla kuski kysyi saako ottaa kaverin kyytiin ja heittää hänet kotiin, joka oli matkan varrella, sanoimme tietenkin sen olevan ok, niin kuski pudotti hintaa. Pysyimme vaivoin kuosissa takapenkillä, meinattiin revetä kuskin tyylistä, olihan hauska tyyppi, joten maksoimme alkuperäisen hinnnan, ilman " kaverivähennystä "


    • Hammamet

      Itse pääsin Hammametista Nabeuliin 5 dinaarilla ja taksin mittarin hinnoilla.
      Porttivahdit tekevät muuten usein yhteistyötä taksikuskien kanssa, että kantsiipa kysyä niiltä hintoja...

      • Tunisia halpa

        Tulin illalla Tunisiasta, ajoin 3km pätkän taxilla, hinta dinaareiksi muutettuna 30 dinaaria, että silleen.


      • ihan kuin vaan
        Tunisia halpa kirjoitti:

        Tulin illalla Tunisiasta, ajoin 3km pätkän taxilla, hinta dinaareiksi muutettuna 30 dinaaria, että silleen.

        tuo on kyllä aivan liikaa...sousse port el kantau n.8 km 4-5din päivällä ja ilta/yöllä 8-10din


    • Vanerivanesssa

      Aika karseeta, KÄÄK menetimme siis 1,50 eur GSUS mikä summa :::)))))

      Mitäs siitä tuumaat, kun annoin spa:n kampaajalle 20 TND hintaisesta hiusten laitosta tippiä 10 TND:tä ! eli 50 % palvelun hinnasta.
      Tipattiin muutenkin reippaasti koska palvelu oli monessa paikassa todella hyvää.

      Junamatkalla Tunisiin annoimme kuuromykälle, luit aivan oikein kuuromykälle, konnarille noin 25 eur hyväntekeväisyyskeräykseen johon hänellä oli lupa, ja josta saimme myös kuitin. Myös paikalliset antoivat tähän keräykseen selvästi vähistä rahoistaan jokainen jotain.

    • että näin

      Ja tyyppi itse valittaa eka viestissään taksin hinnasta, minttuteen, cappuccinon hinnasta... hohhoijaa.

      Ihan vaan tiedoksi, että muslimien yhteen uskonnon peruspilariin kuuluu köyhien auttaminen.

      • tofla

        joo, mutta käyhien auttaminen tapahtuu almuveron muodossa moskijoille, jotka välittävät avun eteenpäin!
        KOSKAAN ei KOSKAAN saisi näitä kerjäläisiä rahallisesti auttaa, koska päätyvät rikollisten taskuun, sen tietävät KAIKKI tunisialaiset, joten väittämäsi paikallistenkin auttamisesta kuulostaa paksulta...

        Tunisiassa kaikkihan toimii rahalla, joten siellä saa ihan ostamalla tälläisen virallisen todistuksen sokeudesta/kuuroudesta tai mistä tahansa.

        Jos todella haluatte auttaa köyhiä, niin tarjoammalla heille ruokaa tai tekemällä lahjoituksen moskeijaan autatte parhaiten heitä!


    • kahvvii
    • Coffeenami

      Paikallionen kahvi oli mielestäni hyvää. Join lähinnä lattea ja capuccinoa! NAM!!!

    • caffee caiffari

      kaffee maukasta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5384
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe