Etniset kiintiöt kesätöihin myös Hämptonissa?

Iisakki, missä on Hämeenlinnan konsernimääräys etnisistä kiintiöistä kaupungin tarjoamiin kesätöihin?

Eihän voi olla niin, että Hämeenlinnassa mamuja ei suosita etnisyyden perusteella. Emme voi antaa Tampereen olla yksin edelläkävijä tällaisessa elintärkeässä projektissa, joka saattaa tuottaa rakenneuudistusta.

Omat muksusikin taitavat olla kesätyöikäisiä vasta kymmenen vuoden päästä, joten vielä on muutaman vuoden hyvää aikaa suorittaa positiivista diskriminaatiota paikallisten pilttien kustannuksella.

Kohta tulee sukupuolikiintiöt yritysten hallituksiin, joten miksi ei voitaisi ottaa etniset kiintiöt työpaikoille? Aloitetaan yhteiskuntakokeilu omien nuortemme kustannuksella.

Tässä uutinen, jossa puhutaan Tampereen konsernimääräyksestä:

"Tampere haluaa maahanmuuttajataustaisia kesätyöläisiä

[...]

Kaupunginhallituksen tänään maanantaina käsittelemän konsernimääräyksen mukaan Tampere pyrkii siihen, että kesätyöntekijöistä olisi maahanmuuttajataustaisia vähintään kaksi prosenttia.

Käytäntö on ollut voimassa jo parina aiempana kesänä.

- Kaupunki haluaa taata kaikille nuorille kesätyöpaikkoja ja hieman alleviivata sitä, että myös maahanmuuttajataustaiset huomioidaan, sanoo Tampereen kaupungin henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen.

[...]

- Haluamme painottaa esimiehille sitä, että muistavat palkata myös maahanmuuttajataustaisia. Noudatamme positiivista diskriminaatiota, joka on tällaisissa yhteyksissä mahdollista.

http://yle.fi/uutiset/tampere_haluaa_maahanmuuttajataustaisia_kesatyolaisia/6419310
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Monikulttuurisuusrlz kirjoitti:

Iisakki, missä on Hämeenlinnan konsernimääräys etnisistä kiintiöistä kaupungin tarjoamiin kesätöihin?

Eihän voi olla niin, että Hämeenlinnassa mamuja ei suosita etnisyyden perusteella. Emme voi antaa Tampereen olla yksin edelläkävijä tällaisessa elintärkeässä projektissa, joka saattaa tuottaa rakenneuudistusta.

Omat muksusikin taitavat olla kesätyöikäisiä vasta kymmenen vuoden päästä, joten vielä on muutaman vuoden hyvää aikaa suorittaa positiivista diskriminaatiota paikallisten pilttien kustannuksella.

Kohta tulee sukupuolikiintiöt yritysten hallituksiin, joten miksi ei voitaisi ottaa etniset kiintiöt työpaikoille? Aloitetaan yhteiskuntakokeilu omien nuortemme kustannuksella.

Tässä uutinen, jossa puhutaan Tampereen konsernimääräyksestä:

"Tampere haluaa maahanmuuttajataustaisia kesätyöläisiä

[...]

Kaupunginhallituksen tänään maanantaina käsittelemän konsernimääräyksen mukaan Tampere pyrkii siihen, että kesätyöntekijöistä olisi maahanmuuttajataustaisia vähintään kaksi prosenttia.

Käytäntö on ollut voimassa jo parina aiempana kesänä.

- Kaupunki haluaa taata kaikille nuorille kesätyöpaikkoja ja hieman alleviivata sitä, että myös maahanmuuttajataustaiset huomioidaan, sanoo Tampereen kaupungin henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen.

[...]

- Haluamme painottaa esimiehille sitä, että muistavat palkata myös maahanmuuttajataustaisia. Noudatamme positiivista diskriminaatiota, joka on tällaisissa yhteyksissä mahdollista.

http://yle.fi/uutiset/tampere_haluaa_maahanmuuttajataustaisia_kesatyolaisia/6419310

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu