Niin Valkeata Joulua

Nyt vaan voimia ja jaksamista koti-kiusatulle ja muille aurakuskeille.
Aurauksesta valittavia saa vedellä vapaast turpiin.
Onneksi viimeistään juhannuksena helpottaa tuo lumitilanne.
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mieltä. Jos tarvii narista aurauksen äänistä, niin tarpokoon polviin asti lumessa.

Äänestä

Oliskohan tuo K/K kuitenkin pikkasen masokisti, joka nauttii kuura-parrastaan?
Tiedä vaikka ihan odottaisi naapuria joka antaisi hänelle pataan?
Etten sanoisi, munille.
Nojoo, vitsi, kunnia hänelle jolle se kuuluu, raastaminen on aina helpompaa kuin raataminen.

Tänä talvena saa parkki-paikkani lumettua ihan vapaasti, viedessäni roskapussia näytän sille pitkää nenää, ja vähän vahingoniloisesti surkutellen katselen naapurien autoja parkissaan.
Työn merkit näkyvät niin selvästi.
Mikä parasta, Pukki voi jättää autonsa talliin, ottaa esiin rekensä ja herätellä punanenäisenä Poronsa.
H.

Äänestä

Eipä ole koskaan työn äänet minua häirinneet, enkä usko, että enää alkaakaan.
Varsinkaan hyvän työn.

Turppaisiin en silti ketään vedä.
Kyllä kesä kasteensa kuivaa, ja joskus talven lumikin sulaa, ainakin näillä meidän maamme nurkilla.

Kaikille voimia, aurallisille ja aurattomille, ilman rajaa!! ;))
Onhan meillä kaikilla joulu ja aura, kellä näkyvä, kellä näkymätön.

Äänestä

Hyvä kun muistutit.

Pitää tilata lumilinko mökille aukomaan kuja ja piha. Myt tullut lunta, ei kannata aurata. Linko tekee uran ja paiskoo lumet siihen viereen. Sitten kun tulee viima, kujalla paljon enenpi lunta kuin pellolla :DDD

Ikäni noitunut kun ei ole ollut varaa ostaa itelle lumitraktoria. Ei ne kalliita ole, mutta maksavat tonnistoa kuitenkin. Se kun tollanen harvemmin käytettävä kampe sai kans olla mieluusti semmonen, että se toimii tarvittaessa. Kaverilla pikkanen neliveto ja toimiva linko, se mulle on aina käynyt aukomassa paikat. Ei sitäkään aina voi pyytää, kerran olin jouluaaton mökillä kun kuja oli ummessa, vaimo hiihteli maantienvarteen taksille. Oikein hyvä joulu oli :D

Niin, puol kilometriä turhauttava paikka lapioida, jos pääseen kymmenen metriä eteenpän, selän takana tie on jo tukossa...

Kaupungissa helppo olla, sen kun narisee huoltoyhtiöstä kun joutuu nilkkalunissa tallustelemaan.

Tein muuten tänään havainnon. Meitin yhtiössä kahta koulukuntaa lumitöiden suhteen. Ne jotka luo portaansa ja ne, jotka ei luo. Mä luon kulkiissani, ei mua pikkulumet haittaa. Mutta merkille pantavaa oli, että asunnot, missä teini-ikäisiä kakaroita, niillä aina lumityöt tekemättä itelle. Se kun toi pleikkarin peluu ja harkoissa kulkeminen on teineille tärkeämpää, kuin kumen lapiointi. Just katoin, kun vähän alle nelikymppinen naapurin yksinhuoltajaemäntä seisoskeli pihallaan lumilapio kädessä ja ihmetteli, miten sitä käytetään, kakarat oli jossain muualla..

Meillä lumityöt mallikkaalla mallilla. Huoltoyhtiöillä nykyään kääntyvärunkoisia kauhakuormaajia. Taipuvat ahtaisiinkin paikkoihin ja tehoja piisaa. Vähintäänkin hankalan näköistä, kun isännät pöndeltä tulee tekeen kaupungin lumitöitä ruotsinlaivan kokoisilla maatilatraktoreilla ahtaille kaduille.

Samaa mieltä, mun muistin mukaan lumi on aina sulanut ennen kesää.

=DW=

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tase pappa kirjoitti:

Nyt vaan voimia ja jaksamista koti-kiusatulle ja muille aurakuskeille.
Aurauksesta valittavia saa vedellä vapaast turpiin.
Onneksi viimeistään juhannuksena helpottaa tuo lumitilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu