Onko joku aloittamassa kengitystä kevään aikana? Olisi kiva päästä opettelemaan tai katsomaan miten moinen tapahtuu?
Vastaukset 3
- Minkä alan opiskelij
Ensimmäisenä ennen kengitystöitä pitäisi ensin opetella hirrenveiston aakkoset. Kengitystyöt on kokeneille veistäjille. Vaikeampaa kuin uuden tekeminen. Jos ei löydy kengityskohdetta, alkajaisiksi ihan uuden kehikon veistotyömaa voisi olla hyvä vaihtoehto?
- tupajäärä
Jos ei ole aiempaa veistokokemusta, niin kannattaa käydä lyhyt kurssi. Ainakin Kurun metsäoppilaitoksessa järjestettiin kahden viikon kursseja. Työnantajalta tuohon voi kysyä opintovapaata.
- muuten vaan jäärä
Joo, jokin hirrenveiston peruskurssi pohjalle jos ei löydy mestaa minne pääsee vastuksille seisomaan? Nimenomaan käytäntöön pohjautuva esim. iltakurssi tms. Eikä sekään ole pahasta jos opettelee ihan perustyökalujen käyttöä muutenkin ettei käy kuten itselle yhdellä kurssilla, osa jengistä ei tiennyt miten moottorisaha käynnistetään yms. "pientä".
Kursseissa voi olla suuria eroja. Toisissa ei ole päteviä vetäjiä kuten itselle on käynyt ja työstötavatkin voi poiketa suuresti toisistaan. Siinä missä yhdessä paikassa ei välttämättä muita työkaluja kuin moottorisaha edes ole, toisessa voi olla jopa telsot, piilut jne. Edelleen, siinä missä toisen kurssin vetäjä ei hallitse kuin liiteriin soveltuvan nurkkasalvoksen, toinen voi hallita lyhyetkin nurkkasalvokset.
Itse kengitystyö on jo astetta vaativampi työ ja edellyttää muutakin rakenneoppia kuin hirrenveisto. Siellä kun mennään usein "perse edellä puuhun" noin rakennusteknisesti. Uusi hirsi on helppo laittaa toisen selkään mutta kun hirren laittaa toisen alle, työ on jo hiukan vaikeampi suoritus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491155- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463- 4462
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 35389
- 30385