;(

Itse inhosin ukkiani,joka oli juoppo ja väkivaltainen.
En itkenyt hautajaisissa ja muutenkin olin helpottunut tilanteesta.
Mummolleni se oli parempi asia.
Mutta toisaalta muistan kyllä ukkiani positiivisesti joissain asioissa.
On niitä hyviäkin muistoja.
Mutta ei se silti pakota minua suremaan kyseistä henkilöä.

Sama asia isästäni.En ole tavannut häntä vuosikymmeneen.
Joitain hyviä muistoja,mutta muuten huonoja.

Käsitän kirjoituksestasi,että tunnet huonoa omaatuntoa siitä että olet helpottunut isäsi kuolemasta.Ja samalla tunnet,että sinun pitäisi olla surullinen,mutta et kykene olemaan?

Minusta sinun ei kannattaisi keskittyä tuohon perinteisen suremisen pakkoon,vaan anna itsellesi aikaa asiassa.Ei sinun tarvitse itkeä ja olla murheen murtama,jos sinusta ei tunnu siltä.

Suru tulee jos tulee.
Se ei aina tule,mutta hyvistä muistoista tulee kasvamaan ajan mittaan tärkeämpiä ja huonot eivät unohdu,mutta ne tuntuvat vähemmän huonoilta.
Luulen että se on juuri sitä surutyötä.Siihen menee vuosia.

Kun aikuisemana pystyt ymmärtämään isäsi käyttäytymistä ja huomaat ettei sinun ole pakko elää kuten isäsi,niin surutyö on silloin hoitanut itse itsensä.

Toisaalta jos hyviä puolia asiassa etsitään,niin nyt olet vapaa.
isäsi käyttäytyminen ei pidättele sinua enään ja voit aloittaa elämään omaa elämääsi.

Minusta sinun pitäisi päästä keskustelemaan asioista jonkun hyvän ja tasapainoisen aikuisen kanssa.Jos teillä on joku fiksu sukukainen,niin ota häneen yhteyttä,jos ei niin hae apua nuorille suunnatuista tukipalveluista.

Mielestäni tilanteessasi auttaisi,jos pääset puhumaan ja purkamaan isäsi kuoleman ja tämän elämän jonkun ihmisen kanssa joka jaksaa kuunnella sinua.Pitää vaan puhua,kunnes asiaan kyllästyy ja on valmis jatkamaan omaa elämää ilman hartioille kasvanutta painoa.

Kyllä ne asiat järjestyvät ja sinulla ajatukset selkiintyvät aikanaan.
Älä hoputa tai pakota itseäsi.Anna itsellesi aikaa.Nyt sinun on aika miettiä omaa elämääsi ja sitä mihin suuntaan aiot olla menossa.

Olen pahoillani,että sinusta tuntuu ikävältä.
Mutta ehkä parempi nyt.

Sulle suosittelen AA ryhmää sieltä saa tukea myös perheelle ja saman kokeneille koska minä olin yksinhuoltaja alkoholistin lapsi ja elämäni oli todella pelottavaa enkä sitä toivo kellekkään. Tiedän miltä sinusta tuntuu vähän kun minun äitini tuli tosi sairaaksi sen juomisen takia ja kun hän sitten kuoli se oli minulle helpotus koska tiesin että vihdoinkin minun ei tarvitse huolehtia ja pelätä mitä sille tapahtuu ja mitä kauheuksia kotona tapahtuu koska en ole siellä enää ja lopuksi että hän on turvassa vihdoinkin ja toivottavasti rauhassa. Hae muita samankohtalon kärsineitä juttu kaveriksi ja puhu asioista se auttaa. Voimia loppu elämälles!