Miksi Panasonic-kamera imuroi pöly?

Ostin joulukuussa 2011 lahjaksi Panasonic-digikompaktin. Syksyllä 2012 ilmestyi ensimmäinen iso musta läiskä ja myöhemmin muita pienempiä. Lähetin kameran takuuhuoltoon. Kamerassahan oli vika. Yllätys, ohjeessa sanotaan, että pöly ei kuulu takuun piiriin. Kameraa ei huollossa avattu, mutta kuitenkin tiedettiin, että oli pölyä? Ei takuuta. Kompaktissahan kenno ja objektiivin takaosa ovat suljetussa tilassa, jonne ei pölyä pitäisi päästä, jollei kamerassa ole valmistusvika. Useiden keskusteluiden jälkeen huollon, huoltopäällikön ja teknisen tuen kanssa oli lopputulos, ei takuukorjausta. Kaikkiaan näiden toiminta oli joustamatonta. Tosin huoltopäällikkö totesi, että zoomi pumppaa pölyä suljettuun tilaan. Onko se asiakkaan vika? Kameraa on käytetty normaaliolosuhteissa. Olen joutunut paljon tekemisiin entisessä ammatissani kameroiden kanssa. En ole koskaan tullut eteen ko. tapausta. Järjestelmäkamerat ovat eri asia kenno on näkyvissä.

13

2627

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Panasoniciin kylläst

      Sama vika omassani. Panasonic dmc tz20. Kuulemma kameraa ei saa käyttää ulkona kuin omalla vastuulla oli myyjän reaktio kun valitin yhdeksästä isosta roskasta kennossa. Maksoin pölyn poistamisesta, kuukaudessa tuli takaisin. Vaihdoin identtiseen kameraan, toiseen merkkiin, vastaavia ongelmia ei enää ole.

    • Panasonic tekee myös

      Pölynimureita, jos et tiennyt.

      • Pnas

        Kiitos tiedoista: olen harkitsemassa merkkiä siis yhä.


    • Pnas

      Siis Panaa ei saa käyttää ulkona (kuin omalla vastuulla)? Siitä on oltava rajoitus maininta takuuohjeissa. Käyttöohjeissakin opastetaan ulkokuvausta.!

    • Canonisti minäkin

      Halvat zoomit, niin pokkareissa kuin järkkäreissäkin muuttavat zoomatessa pituuttaan, jolloin ne imevät pölyä sisäänsä. Ihan normi juttu, kun ostaa halpoja, ei edullisia kuvausvälineitä.

      Hyvät zoomit ovat sen verran kalliita, että harrastajan ei kannata niitä ostaa. Edullinen järjestelmärunko parilla primella on hyvä valinta.

      • en ole canonisti

        Saa olla isot taskut, jos vertaa pokkarin ja järjestelmän kokoa. Ovat vähän eri kohderyhmälle. Minulla oli aikoinaan useitakin filmijärkkäreitä, mutta vähitellen siirryin pienempiin sen vuoksi, ettei se järkkäri zoomilla ollut oikeastaan koskaan mukana, kun sitä olisi tarvinnut. Digijärkäreitä olen kyllä pyöritellyt käsissäni, ja muutaman kerran kuvannutkin, mutta aina pistää ajattelemaan, raahaisinko minä tätä mukanani.
        Nykyisin tilanne on sikäli mukava, että aina on saatavana halvalla edellisvuoden malleja, jotka ovat käytännössä riittävän hyviä, vaikka ne viimeiset villitykset puuttuvat. Ostaa vaikka vuosittain uuden pokkarin, jos edellinen hajoaa.


      • Canonisti_minäkin

        Pienikokoinen järjestelmäkamera parilla primella menee ihan hyvin taskuun. Itselläni on jopa Fujin X Pro1 f/2.8 27 mm pannari usein ulkoilutakin taskussa, mutta sekä Panalla, Olylla että Fujilla on paljon pienempiäkin runkoja, joissa on etsin.

        Esimerkiksi Panan GM5 pannarilla on pienikoinen yhdistelmä.

        http://www.dpreview.com/articles/5881662617/panasonic-unveils-lumix-dmc-gm5-with-evf

        Objektiivivalintaa kannattaa miettiä tarkkaan, koska markkinoilla on kaikenlasita, joilla kuvanlaatu on yhtä huono kuin perus pokkareissa. Toki on hyvälaatuisia pokkareitakin, mutta niitä ei ole montaa.

        http://www.photozone.de/m43

        Yksi hyvä parivaljakko voisi olla Panan 20 mm ja Leican 45 mm macro, jos jälkimmäisen valovoima vain riittää tarpeisiin. Jos olisin päätynyt Olympukseen, olisin varmaan ostanut nuo objektiivit.


    • pölytpois

      Pöly lähtee helposti pois. Minunkin pieneen Pansoniciin meni pölyä, joka näkyi kuvissa. Pölynimurin putkella imaisin objektiivin päästä ja ja kaikki pölyläikät katosivat samantien. Imuri oli Siemens - ei missään tapauksessa kannata yrittää Panasonicin imurilla.

    • Pöly-säilytyspaikasta

      Koskee kaikkia kameroita, myös järkkäreitä, kannattaa miettiä minkälainen on kameran säilytyslaukku, pussi.

    • kgjkhsdjgkds

      Kaikki digikamerat on pölyherkkiä. Varsinkaan pokkareissa ei ole objektiiveissä, eikä voikaan, ilmanpitäviä tiivisteitä. Täysin ilmatiivis fysisesti venyvä objektiivi ei toimi, ilmanpaine estää sen. Kameran heikko moottori ei myöskään jaksa liikuttaa kovin tiivistä objektiivia.
      Ainoastaan järjestelmissä täysin kiinteät (venymaättömät) sisäisellä tarkennuksella ja zoomilla varustetut objektiivit voi olla pöly ja sadevesitiiviitä.

      Pöly kerääntyy kennolle siksi, että se on sähköinen. Filmikameroilla ei moista ongelmaa ollut. Siinä kun jokainen kuva oli oma uusi "kennonsa".

      • utelias333

        Mites tuohon kuvioon sopii G3X:n pöly- ja roiskesuojattu 25x jättizoom?


      • gerdfs
        utelias333 kirjoitti:

        Mites tuohon kuvioon sopii G3X:n pöly- ja roiskesuojattu 25x jättizoom?

        Tai Sonyn RX10-sarjalaiset, Panasonicin FZ300, joku Fujin superzoom...

        Onhan noita suojattuja kiinteitä objektiiveja. Ei niille luvata hukuttamisenkestoa, mutta jonkinlainen sääsuojaus kumminkin.


      • gtdbjftyerhma

        Jos objektiivi venyy fyysisesti se jossain vaiheessa väljistyy ja imee itseensä pölyä.
        Meneekö pöly kennoon saakka riippuu objektiivin rakenteesta.
        Pahimpia on sellaiset kamerat, joissa objektiivi painuu rungonsisään. Niitä ei saa kovin tiiviiksi, eikä kennoa voi eristää.
        Kennon eteen sopivalle etäisyydelle voi kuitenkin laittaa suotimen, joka estää pölyn kerääntymisen itse kennoon, mikä silloin ei näy kuvassa, vaikka suotimessa pölyä olisikin. Ainoastaan kameran kontrasti heikkenee pölyn lisääntyessä.

        Mikään objektiivi ei ole ilmatiivis, ei edes tietokoneiden kiintolevyt. Niissäkin on hengitysreikä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      386
      939
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      209
      749
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      696
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    6. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      68
      655
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe