Poliisien pikkujoulu

camera man

Minut tilattiin taas kerran pikkujouluihin kuvaamaan. En näköjään ollut viisastunut edellisestä kerrasta vaan totesin olevani kameroineni poliisin pikkujoulun vietossa.

Olin ostanut rikkimenneen järjestelmäkamerani tilalle uuden pikku myy merkkisen kameran. Siihen meni vuoden säästöt.

Olin motivoitunut. Tarvitsin rahaa. Olin valmis vaikka mihin. Kärsin käsittämättömän rahallisen menetyksen edellisellä kerralla pikkujouluissa kun kamerani potkittiin paskaksi ja kaadettiin boolia koneistoon. Nyt oli luvassa kunnon korvaus ja ajattelin jopa vähän ylilaskuttaa... Potut pottuina.

Pukeuduin sala-asuun jotta eivät poliisit tunnista. Isot mursuviikset ja PPP-pulisongit takasivat anonyymiyteni.

Pikku myy asemiin jalustalle ja filmiä koneeseen. Kesken kaiken tuli kova kusihätä. Tovin harkitsin pissaavani housuun mutta järkeilin, että niin huonoa tsägää ei ole, että...

Kipaisin aulassa olevaan veskiin. Jätin kädet pesemättä, että en menetä kallista kuvausaikaa.. tai ehkä jokin takaraivossa sai minut edelleen murehtimaan aikaisempia kokemuksia. No, reippaasti kuvauspaikalle... ja mitä helvettiä!

Jo kulman takaa näin jalustan jalat kömöllään lattialla ja kulman avautuessa hilpeän pikkujouluväen sekaan totesin kuin unessa utuisessa näkökenttäni kaventuvan, käsilläni seinästä tukea ottaen kuulin jostakin kaukaa oman ääneni parkaisun... pikku myy oli tuhannen palasina tanssilattian reunalla. Mykistyin. Katkokävellen riensin kuvauspaikalle. Liukastuin siinä samassa johonkin ja päistikkää mahalleni. Olin kusessa. Kirjaimellisesti. Joku oli kussut kameran jäännösten päälle! Ilmeisesti tapahtuma oli psyykelleni liikaa koska tunsin kuinka veri pakeni jäsenistäni ja silmissäni pyörivä maailma sai tajuntani hämärtymään. Kaikkoavien dollarinkuvien katoaminen kaukaisuuteen käsistäni oli viimeinen mitä muistan hetkestä ennen tajunnan menetystä.

Heräsin tajuamatta heti missä olin. Tiesin heti että olin menettänyt jotain arvokasta. Pikku myy! Missä on pikku myy? Hätäännykseni vaihtui nolouteen kun vilkaisin ympärilleni. Olin tosiaan menettänyt jotain arvokasta. Arvokkuuteni ja kamerani. Istuin siinä linja-autoaseman aulassa. Väsymykseltäni olin nukahtanut odotusaulan penkille. Unissani olin pikku myy kädessä onanoinut ja nyt tahmaisessa kädessäni oli pikku myy, zoomiobjektiivi edestakaisin hitaasti liikkuen savukiehkuroiden leijuessa ympärillä. Päätin siinä paikassa lopettaa kuvaushommat ja jättää ne ammattilaisille.

Siitä on nyt kolmekymmentä vuotta kun ensimmäisten pikkujoulujen fiasko tapahtui. Olen toipunut mielestäni hyvin. Vielä välillä tulee pakonomainen tarve laittaa poliisifoorumille kertomukseni. Eräänlaista itsehuijausterapiaa sanoo terapeuttini. Hänen mielestään pidättäytyminen foorumille kirjoittamisesta nopeuttaisi parantumistani. En vain voi! Kuulette minusta jatkossakin. Ne on yksiä perkeleitä ne liikennepoliisit.

0

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        118
        2435
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        40
        1552
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        644
        1028
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        993
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        962
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        98
        906
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        875
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        710
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        706
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        696
      Aihe