http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/jyraako android kaiken alleen/a865393
Googlen Androidin kasvattaessa markkinaosuuttaan analyytikko Charlie Wolf arvelee, että älypuhelinmarkkinoilla on kohta enää yksi toimija, kertoo Apple Insider.
"Uskomme, että 'voittaja vie kaiken' lopputulos on mahdollinen mutta erittäin epätodennäköinen", Wolf kertoo.
Syyskuussa Androidin markkinaosuus nousi 72,4 prosenttiin 64,1 prosentista vuosineljännestasolla. Samalla Applen osuus supistui 18,8 prosentista 13,9 prosenttiin.
Wolfin mukaan Applen markkinaosuuteen vaikuttivat kuluttajat, jotka odottivat uuden iPhone 5:n saapumista markkinoille eivätkä sen vuoksi ostaneet iPhonea.
Samalla ajanjaksolla Microsoftin Windows Phonen markkinaosuus kutistui 2,7 prosentista 2,4 prosenttiin kuluttajien odottaessa Windows Phone 8:n julkistamista.
Google on siis vähitellen ottamassa mobiilimarkkinan kokonaan hallintaansa. Ei enää Applen tuotteita eikä Windows-romuja, vaan markkinoilla yksin hallitseva Linux. Näin vie Linux voiton muiden nenän edestä. Ilmainen käyttöjärjestelmä on kelvannut kaikille keskeisille laitevalmistajille. lopputulos on Androidin totaalinen ylivalta mobiilissa. Joudutte tottumaan Linuxiin halusitte tai ette, koska markkinoilta saa pian vain Linuxia.
Googlen Androidin kasvattaessa markkinaosuuttaan analyytikko Charlie Wolf arvelee, että älypuhelinmarkkinoilla on kohta enää yksi toimija, kertoo Apple Insider.
"Uskomme, että 'voittaja vie kaiken' lopputulos on mahdollinen mutta erittäin epätodennäköinen", Wolf kertoo.
Syyskuussa Androidin markkinaosuus nousi 72,4 prosenttiin 64,1 prosentista vuosineljännestasolla. Samalla Applen osuus supistui 18,8 prosentista 13,9 prosenttiin.
Wolfin mukaan Applen markkinaosuuteen vaikuttivat kuluttajat, jotka odottivat uuden iPhone 5:n saapumista markkinoille eivätkä sen vuoksi ostaneet iPhonea.
Samalla ajanjaksolla Microsoftin Windows Phonen markkinaosuus kutistui 2,7 prosentista 2,4 prosenttiin kuluttajien odottaessa Windows Phone 8:n julkistamista.
Google on siis vähitellen ottamassa mobiilimarkkinan kokonaan hallintaansa. Ei enää Applen tuotteita eikä Windows-romuja, vaan markkinoilla yksin hallitseva Linux. Näin vie Linux voiton muiden nenän edestä. Ilmainen käyttöjärjestelmä on kelvannut kaikille keskeisille laitevalmistajille. lopputulos on Androidin totaalinen ylivalta mobiilissa. Joudutte tottumaan Linuxiin halusitte tai ette, koska markkinoilta saa pian vain Linuxia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämän jälkeen voisi sitten alkaa aito kilpailu Androidin ja Linuxin sisällä kun roskajärjestelmät on siivottu sivuun. Toivon että Jolla tuo markkinoille jotain uutta ja mullistavaa, samoin Canonical.
Mitä tarkoitat kilpailulla "Androidin ja linuxin sisällä"?
Jos nyt lähdetään kuitenkin siitä että käytetään asioista oikeita termejä..
1. Linux on kernel (käyttöjärjestelmän ydin)
2. Android on muokattuun linux kerneliin perustuva käyttöjärjestelmä sekä siihen liittyvä ohjelmisto.
3. Canonicalin tunnetuin tuote on Ubuntu (oletan että tarkoitit tätä mainitessasi Canonicalin). Ubuntu on linux kerneliin perustuva käyttöjärjestelmä ja se käyttää GNU ohjelmistoja. Suositeltu yhteinen nimitys GNU pohjaisille linux jakeluille onkin GNU/Linux.
4. Jolla jatkaa siitä mihin Nokia jäi. Ilmeisesti puhelimien käyttikseksi tulee kuitenkin "Sailfish" joka perustuu linuxiin pohjautuvaan MeeGo käyttöjärjestelmään. Niin kauan kun mitään konkreettista ei näy tällä ei ole paljoakaan merkitystä ja loppu on spekulointia.
Eli, tarkentaisitko miten kerneli ja muokattuun kerneliin perustuva käyttöjärjestelmä ohjelmistoineen kilpailevat keskenään?
Vuosia linuxia käyttäneenä en kuitenkaan jaksa Androidista iloita. Asiassa olisi paljon hyvää mutta Google vetää homman perseelleen... ja liikaa kytköksiä ja pakkokirjautumisia pörssiyhtiö Googlen mainostajille tietoakerääviin palveluihin.
Se, että jokin käyttää linuxydintä ei välttämättä tee siitä hyvää, kuten Android osoittaa!
Android on käyttöjärjestelmänäkin toteutukseltaan melkoisen kehno tekele,
"Vuosia linuxia käyttäneenä en kuitenkaan jaksa Androidista iloita"
Mutta kun android ON linux. Olisi varmaankin parempi puhua Android/Linux vs GNU/Linux, eikö olisikin?
Android käyttää Linux -ydintä kuten Ubuntu, Debian, Fedora jne. Se mitä siihen Linux -ytimen ympärille kasataan voi olla sutta ja sontaakin... kuten Android.
Järjestelmäydin ei paljoa pelasta jos sen ympärille kasattu käyttöliittymä kusee! En ymmärrä joidenkin linuxfanaatikkojen täydellistä kritiikittömyyttä Androidia kohtaan vaikka Android rikkoo useita niitä ihanteita joita linuxmaailmassa pidetään tärkeinä.
Ihan oikeasti, kuka todella on sitä mieltä, että Android olisi jotenkin kehuttava toteutuksen ja käytettävyyden osalta... tietoturvakin on kustu Googlen taholta totaalisesti. Ihan oikeasti, paremminkin olisi asiat voitu tehdä.
"Android rikkoo useita niitä ihanteita joita linuxmaailmassa pidetään tärkeinä"
Rikkoo tarkalleenottaen mitä?
Itse mieltäisin niin että linuxmaailmassa pidetään ennenkaikkea tärkeänä vapautta. Android ei sitä riko mitenkään koska itse android jo todistaa olemassaolollaan tätä vapautta. Kuka tahansa on vapaa tekemään linux pohjaisen käyttöjärjestelmän ja jakamaan sitä ilmaiseksi tai myymään sitä. Jos android ei ole sinulle mieleen, olet vapaa käyttämään jotain muuta linux distribuutiota.
Ymmärtääkseni android tabletteihin voi vaihtaa tilalle vaikka ubuntun (ehkei kaikkiin yhtä helposti mutta kuitenkin). Puhelimet on tietty ongelmallisempi alusta johtuen puhelinominaisuuksista ja siitä että luonnollisestikaan siihen sopivia ohjelmia ei ole perinteisissä linux distroissa pahemmin tarjolla. En kuitenkaan ihmettelisi jos vielä joskus nähtäisiin joitakin "ubuntu puhelimia" ;)
Android rikkoo CD asemat
varokaa KIPPIS
bill gates suosittelee puppelikäyttistä tuulipukukansalle.
http://code.johnpbloch.com/files/2011/10/Bill-Gates-recommends-Ubuntu.jpeg
kippis.
Android ei ole vapaa! Google pidättää pääsyn lähdekoodiin miten itse haluaa, Ubuntu sen sijaan on täysin vapaa, Säätiön kautta, vaikka kaupallinen Canonical asettaa suuntaviivat... kuka tahansa voi ottaa Ubuntun lähdekoodin ja muokata sen mieleisekseen... Androidia ei.
Android on kaukana linuxmaailman ja avoimen lähdekoodin ihanteista.
Androidin uusinta versiota on joskus mahdoton saada laitteisiin kun vaikkapa Samsung muokkaa Androidia omiin tarpeisiin... se ei ole hyvä asia. Sitten jos ostat Archosin laitteita saat aidon Googlen Androidin ja päivityksen aina kun Google sellaisen julkaisee.... muiden merkkien osalta hallelujaa... ei todellakaan vapautta ja valintaa.
Android on paska... yksinkertaisesti. Periaatteesta en ota Windows Phonea vaikka käytettävyydeltä se on Androidia parempi... Vittttu kun tulisi aidosti "linuxpuhelin" markkinoille... jos Jolla lunastaisi lupaukset.
Suhailetko pääkäyttäjänä?
urpon pankki-tilillekkin voi tulla turvallinen antero-linkkura vierailulle :
http://www.tietokone.fi/uutiset/nettipankin_kayttajilta_varastettiin_jopa_250_000_euroa
Kyseessä on todellisuudessa rikollisten haittaohjelma. Sen kautta pankin lähettämä turvakoodi lähetetään myös rikolliselle, joka voi näin tehdä tilisiirron. Puhelimen haittaohjelma toimii Android- ja BlackBerry-laitteissa. Applen iPhonen tai esimerkiksi Nokian puhelinten käyttäjät ovat turvassa.
ei ihme että linkku-urpot on sen rypistyksen uskomattomasta turvallisuudesta ja varmatoimisuudesta vielä melko innoissaan vai kui linkku-urpot ?
Kuis se o winkura urpo: Joko tänään olisi aika tarttua puhelimeen ja hommata itsellesi joululahjaksi aika kelan terapiaan?
Winukoita kyykytetään nyt oikein kunnolla
Siltä näyttää. Androidilla älypuhelimissa yli 70%:n ja tableteissa yli 50%:n markkinaosuus. Kaikkiaan mobiileissa siis n. 67%:n osuus. Ja kun mobiilien osuus kaikista laitteista lähenee jo 75%:a on koko tuotekentässä Android Linuxin osuus jo 50%.
Tältä se nyt näyttää:
1. Android Linux 50%
2. Apple 20%
3. Windows 18%
4. Muut 12% ml muut Linux-jakelut