KIviakka (kalevalainen mitta)

Kiviakka

Talonmies kiven löysi ullakolta,
hyväksi tuleksi tekee,
kuiskaa, viiltää pistää,
vainen kadotukseen työntää,
sielut sinkoaa purkkeihin
nauriit konfiguroi hoitamaan valoa
armaan villatiikerin vinoilun kohteheksi joutuu,
vaikka ehkä koskee kynnellänsä jumalan maailman panssariin
henki kiven vahvan, kovan,
huutamaan alkaa:

Viillänkö selkäsi poikki?!
Naulaan aitasi oveen
kalastan veljesi verkkoon
pojat pudon pauloihini,
vaiko marjapensaaksi muutan
muutan akan ilmiliekeiksi
pelon muutoksen ilmentymiksi
ellet aivan erehdy nostaa miekkaa vahvemmaksi
kaikkea huolta suuremmaksi
ilon, surun, ajatukset tämän hetken

siirrän tilanteen nurin,
puolitan pyöreän pöytäsi puolikuuksi,
valmistan sinut itse suntioksi,
maan navoiltaan käännän

Tassusta mustaan muusia teen,
kurnattujista juustoa,
lepakoista nahkasaappaat,
nurmikoista Röllin päitä
mitä siis sinusta tekisin: vainen vallan vaatturinko,
soturin niin kauhian,
vaiko houkan huonon - tiedä en.

Siihen talonmies huutamaan alkaa:


kiellä kaikki ruusunlainen
miekat kivistä nosta
houkat tango hongikosta
kissat kätköistä koloihin siirrä
sannat kuoppiin palauta ja
Jumala sinua siunaa!

Ilahtuise kiviakka ikihyviksi,
vallan valahti kirkkaaksi,
loiste poskilta punotti
Toitpa tuikun tuomaan taskuun,
liekin kaikist vahvimman,
voiman miekkaasikin karmeamman,
magiaa tunnetumman – Älä houkka mulle ala

Vaan mitäpä minä tekisin?
sinnekö siitä huononen,
heinäisille aroille,
iloisille ilmoille,
kauniiseen kesämaahan,
kukkivaan metsän peltoon.

Vielä viillän uunisi halki,
valan lyijystä lapaset, ne sinulle itselle annan
Aika jättää kai joskus:
se valonliekki viuhuu nyt ja
mut hengettömäks tekee
mut muistakaahan tää:
valo vain muotoaan muuttaa,
Ei ole pimiötä, tyhjiötä suojassa suuren maan.

Tämä on paras runoni.
Yes, Mä tarviin komeenttiin.