Pitkästä aikaa ollaan lähdössä P Suomen pääkaupunkiin Ouluun ostoksille. Liikenne on kuulemma siellä nykyään aivan hirveän vilkasta. Uskaltaako sinne liikennesumaan lähteäkään? Onko kemusta ikäihmisautoiliojoilla siellä ajamisesta? Kertokaapa.
Autolla Ouluun
Lahjoja hakemaan
22297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Elä matki Levoskaa.
Jaa, onko jälleen aika kierrättää tätä tarinaa?
Aivan tosipuheissa, ajaminen ja etenkin pysäköinti Oulun keskustassa on nykyisin kohtuullisen vaativaa Kallioparkin rakennustöiden takia. Katuja on suljettu ja parkkipaikkoja on melkoisesti aiempaa vähemmän. Lisäksi pysäköintitalotkin näyttävät näin joulun alla usein punaista.
Mutta ajan ja pitkän pinnan kanssa sekaan sopii.
Minäpä otan lahjat pankkiautomaatista, saavat sitten itse päättää mihin rahat käyttävät.
olen myös käynyt Oulussa ja kerran Iisalmessa,kylläpä pelotti Kainuun poikaa niin kaukana kotua kävin.
Kun en jaksa saikata parkkipaikkojen kanssa Oulussa, eikä ole kiire mihinkään, ajan auton hieman kauemmaksi ydinkeskustasta. Ilmaisia ja isoja parkkipaikkoja löytyy mm.
Tietomaan P-paikka, Taidemuseon P-paikka.
viikonloppuna Oulun Lyseon lukion pihalla on vapaita P-paikkoja
Heinäpäässä Isokadun varrella on parin tunnin kiekkopaikkoja yleensä
vapaana.
Kun ajat Tietomaan tai taidemuseon parkkipaikalle ja kävelet keskustaan, kannattaa poiketa ainakin kesäisin Ainolan puiston kautta. Kävelet Radissonin ohi torinrantaan. Tulee samalla nähtyä pala kaunista puistoa yms. Jos Rauhalan
ravintola on auki ( sieltä saa lounasta ), kannattaa ehdottomasti mennä sinne syömään : ).
Parkkihalli paikan saa keskustan Lidlin hallista.
Jätä auto Raksilaan ja kävele niin säästyt paljolta vaivalta.
Kuulemma pieru haisee Oulussa edelleen, miten lie??
RAHA mikä haisee! Mutta Kajaanissa haisee maalaisuus ikuisesti.
Oulu on suurkaupunki. Hajuja on paljon. Kajaanilaisen erottaa tosiaan pierusta ja surkeista kuteista missä vain.
Kajaanissa haisee kateus aina.
Oulu on kiva kaupunki, hyvät palvelut ja paljon biletyspaikkoja kaiken ikäisille.
Oulu on paska paikka.
Rikkaitten akat turkki päällä etuilee kassajonossa.
Kiire on kuulemma ja onhan teillä muilla aikaa jonottaa.
Onhan se niinkin mutta Oulu on paska paikka.
Mistä sitä aikaa saa kun kalenterissa on 12 kuukautta ja kelosa 12 tuntia.
Tolle Peloton unohtanut ottaa taas lääkkeensä.
Mitä järkee lähtee ennen joulua ostoksille, kun joulun jälkeen saa saman tavaran puoleen hintaa. Sanoo vaan perheelle, että nyt lähetään hotellilomalla joulun jälkeen, sen saa samalla erotuksella. Ja miksi mennä Ouluun, kun Kuopijoon on lyhempi matka ja Matkuksessa uus Ikea ja liuta muita lumppuliikkeitä. Samalla voi koluta Iisalmen Halpa-Hallin, sehän on meille "köyhille" kainuulaisille sopivampi kuin Oulun stokmanni, jos turkinkarvat pölisevät ja hujuhuju vesiin tukehtuu...Mutta mutta, kyllä kaikkialla pärjää, samat ne on liikennesäännöt :)
Minä ainakin käyn Sotkamossa.
Kainuun savolaiset männöö Kuopijoon, pysykää siellä viäntämässä ittiänne letkusta.
ei oulusa ole muuta vikaa,kuin se vaan on paska paikka.
Joku juuttu pöpilään, joku toinen uskaltaa lähteä pöpilästä. Arvaa mikä on pöpilä.
jos ihan periaatteesta ouluun ei halua lähteä, niin voihan ajaa zeppeliiniin. Kempeleeseen. Ajoin tänään Vihiluodon kalaravintolaan ( tupostien risteyksessä ) ja ah mikä paikka! Näköjään rakentavat viereen nordletin. Siellä on varmasti kiva käydä. Sitten hurautin Zeppeliiniin ja sieltä Kaakkuriin.
Tuli siinä ajellessa ja bauhausin, zeppeliinin yms. kylttien loisteessa, että miksi kajaanissa on ei ole mitään tällaista, on vain jotain maksimakasiineja : (.
Kajaanin liikkeiden järjestykseen ja viihtyisyyteen ei ole kiinnitetty mitään huomiota. Yhtä sekamelskaa kaikki epäviihtyisissä halleissa.
Onko potut kalliimpia vai halvempia kajjjaanissa kuin Oulussa. Kummassa tuuler enemmän?
Oulussa on valinnanvaraa palveluissa olipa kyse kaupoista tai ravintoloista.
samoin naisissa siellä on komiat tylleröt.