Suvi oli alusta alkaen pikkulutka. Langanlaiha blondi, käytti tietenkin räkin pienintä kokoa olevia housuja, että perseensä olisi näyttänyt timmiltä. Mutta jos ei ole itsekuria treenata, eipä tietysti ole muotoja mitä esitellä. Tavanomainen peruskoulun kasvatti, joka oli miltei pariinkymppiin asti selvinnyt kaikesta pelkällä haistavitulla. Kai se olisi ollut jonkun lolitakompleksisen sääliön mieleen. Minua hänen nenäänsä honottava äänensä ja huonokäytöksisyytensä ärsytti. Valitettavasti jouduin työni puolesta näkemään hänet joka ainoa aamu. Siivousliikkeessä töissä oleva Suvi laahusti sisään ja kuittasi avaimensa minulta.
Päivi oli siivousliikkeen palveluohjaaja ja Suvin esinainen. Suvi kerkisi saamaan kielteistä mainetta koko talossa nopeasti ja minä ja Päivi päätimme ydessä antaa hänelle sen mitä hän kaipasikin. Selkäsaunan.
Sinä päivänä Suvi oli tapansa mukaan viimeinen siivooja poistuakseen paikalta, siinä kahden maissa. Hän laahusti pohjakerroksen huoltokäytävää siivouskeskukseen päin, työntäen edellään kärryjään. Kuulimme palveluohjaajan huoneeseen asti miten hän maiskutti purkkaansa ja haukotteli äänekkkäästi. Suvi paiskasi roskapussin lavaan, kaatoi ämpärit tyhjäksi lavuaariin ja lähti laahustamaan siivouskeskuksen poikki pukuhuonetta kohti.
-Suvi tuutko hetkeks tänne, Päivi sanoi huoneensa ovelta.
-Mitä nyt taas. Onks joku valittanu, Suvi vastasi ja kääntyi huoneeseen päin.
Sydämeni lyönnit kiihtyivät, kun lymysin aukiolevan oven takana. Pahaa-aavistamaton Suvi löntysti sisään. Siivousliikkeen asu oli vihreä t-paita ja vihreät puolihaalarihousut. Näin oven raosta miten Suvi astui kynnyksen yli. Päivi hymyili, aijai miten pirullisen näköinen hymy. Harmi etten näe Suvin naamaa, huomaakohan se mitään. Suvi astui työhuoneeseen. Pamautin oven kiinni ja kaadoin Suvin ripeästi eteenpäin kirjoituspöydälle makaamaan. Päivi nauroi.
Suvi kiljui.
-Kilju huoletta, tää on kellarissa eikä talossa ole enää ketään, Päivi sanoi.
-Saat valita, jos pistät hanttiin niin muallekin sattuu kohta, kun perseeseen, puolittain kuiskasin Suvin korvaan, kun makasin hänen selkänsä päällä, olin vetänyt hänen kätensä seläntaakse.
-Pannaan varmuuden vuoksi raudat, sanoin Päiville.
Ja Päivi napautti rinkilät ranteeseen, yksi painaltava liike ja muisti takalukitakin vielä.
Laitoimme Suvin nurkkaan ja käskimme olla hiljaa.
Sillä välin otimme pelivälineet esiin.
Vetäisin Suvin pois nurkasta rautojen ketjusta pitäen ja käänsin hänet Päiviin päin.
-Me otetaan raudat nyt pois, mut ne saadaan heti takasin jos pistät hanttiin, Päivi sanoi tiukasti. Suvi punastui ja Päivi nautti silminnähden tilanteesta. Irroitin raudat.
-Riisu! Päivi käski.
Suvi veti tärisevin käsin t-paidan päänsä yli.
Tavallisen näköiset valkoiset rintsikat ja vaalean vihreät työhousut, valkoiset pikkuhousut ja tennarit sekä sandaalit. Päivi istui työtuoliinsa ja taputti oikeaa reittään. Suvi vitkutteli, joten Päivi läimäytti häntä heti perseelle ja veti hänet poikittain polvelle. Päivi laittoi hänet syliinsä, peppu oli suurinpiirtein oikean reiden kohdalla. Sitten Päivi läimäytti, läimäytti kaksi kertaan, kumpiakin pakaroita.
-Aii!!
Suvi vääntelehti, Päivi läimäytteli kovaa ja osuen. Suvin persettä alkoi punoittaa.
-Jatka sä, mun kättäni alkaa väsyttää.
-Pidä sitä edelleen sylissä, korjataan vaan asentoa. Suvi sai katsella Päivin voitonriemuisia kasvoja kyyneltensä takaa, kun nostin hänet puolittain jaloilleen, perse pystyssä minua päin.
Olin lainannut pommisuojasta pingispöydän mailan, tiettyyn tarkoitukseen. Löin ilmaan ja sitten iskin lujaa Suvia perseeseen. Hän horjahti eteenpäin ja hänestä ei enää tullut ääntä, pelkkä voihkaisu. Päivi nauroi julmasti.
Löin noin kymmenen kertaa.
-Mitäs sitten keksittäis, Päivi virkkoi
Nostimme alastoman Suvin pystyyn. Päivi siveli ensin hänen vaaleaa tukkaansa ja kokeili sitten hänen persettään.
-Tehdään perinteistä englantilaista, sanoin
-Miten
-Mahalleen pöydälle ja luvunlaskua
-Kuulit Suvi mitä sanottiin.
Suvi niiskautti ja asteli nöyränä tyttönä peppuaan hivellen pöydän eteen. Otimme molemmat vitsat käteen. Näppärää mietin, olin nopeasti nypännyt ruokalan terassilta kaksi pitkää ja kovantuntuista vitsaa. Ei ollut koivun voittanutta, mutten ollut ehtinyt valmistaa parempaakaan. Päivi oli oikealla puolella, minä vasemmalla.
-Yksi
-Kaksi
-Kolme
Suvi niiskutti.
-Turpa kiinni pikkulutka tai lasku alkaa alusta!
Päivi karjaisi täysillä.
-Neljä
-Viisi
-Kuusi
-----
-Kolmekymmentä
Suvi huohotti pöytälevyä vasten.
-Nyt lutka keräät vaatteesí ja häivyt. Samaa lajia saat joka kerta, kun susta valitetaan vielä kerranki, Päivi puhui rautaisen määrätietoisella äänellä suoraan vatsallaan olevan Suvin korvaan.
Suvi kumartui lattialle ja Päivi läimäytti häntä perseelle. Päivi nauroi, kun Suvi kiljahti ja lähti alasti loikkimaan pukuhuoneen puolelle.
-Sähän oot varsinainen domina, sanoin Päivin pannessa kätensä haaroihini. Minulla seisoi luonnottoman kovaa.
-Hauskaahan näkyy olevan sullakin. Repesin nauruun ja avasin Päivin housut. Niin oli hauskaa, kiihottavampaa se oli kuin moni muu juttu. Päivi meni selinmakuulle pöydälle avatessani omia housujani.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jatkoa!!Seuraavassa voisit vaikka työntää ihan liian ison dilson suvin pilluun.
keksipä jotain muuta:
Vaikkapa käytös kulunut risainen mopinpää peppuun ilman luikastetta tai liimataan pikaliimalla peppuposket yhteen.
Vaihtoehtona vois olla laitetaan kanamuna pilluun - siis mätä sellainen....listaa vois jatkaa loputtomiin...älämölö