Anton vom Streithahn - Sensen mann

Taas vetää kasvattaja alta lipan kun uusimmassa sakemannilehdessä tarjoaa jalostukseen maailamlta tuomaansa urosta jolla kyynärät Noch zugelassen (=vielä hyväksytty) joka vastaa kyynärissä ykköstä Kennelliiton käyttämällä asteikolla. Tässä taas näkyy kasvattajan panostus terveyteen!!
321675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tämä on esimerkki juuri siitä jämäurosten tuonnista mistä olen monesti ennenkin kertonut. Samalta sivulta vierestä löytyy Lexus. Kumpikaan, ei Anton eikä Lexus ole Saksassa uskaltautunut OG-tason näyttelyä isompiin karkeloihin. Antonilla ei ole pentueita Saksassa, Lexuksellakin vain muutama. En usko, että kumpikaan näistä luonnepuollekaan mikään maaginen on, sukutaulu ei ainakaan puhu sen puolesta. Ja suku on molemmilla niin yleinen, ettei käyttöä voi perustella monimuotoisuuden turvaamisellakaan. Saksan indekseillä voi pyyhkiä suoraan perseensä, ne ovat pelkkää valhetta, kun risoja ei kuvata. Näiden tuonti Suomeen ei ole mitään muuta kuin BISNESTÄ. Kotimaisista uroksista löytyy varmasti vähintään yhtä hyviä, mutta niitä ei käytetä, koska ne eivät ole muodikkaita tuonteja.

Äänestä
  • Ei nyt ihan suurin, mutta yksi niistä.Tässä näiden "tuotantolaitosten" pentuemääriä keskimäärin vuodessa

    Kennel BARWAXAN 4,7 pentuetta/vuodessa

    Kennel EVERGREYS 5,8 pentuetta/ vuodessa

    Kennel ROYAL COCTAIL 4,8 pentuetta/vuodessa

    Kennel SENSENMANN 6,7 pentuetta/vuodessa

    Kennel SVARTZEKOKS 8,1 pentuetta/vuodessa

    Melkoista määrää pukkaa näiltä kasvattajilta tulemaan vuosittain.Ja kaikilla terveys ja käyttöominaisuudet etusijalla=D!

    Äänestä

  • Niin ne siellä suuressa saksassa tekee, jättävät risat kuvaamatta. Eihän meillä täällä pienessä Suomessa ainakaan niin tehdä, eihän??? Niin vai miten se nyt oli? Tiedän todella monta kasvattajaa jotka joko välikuvauttavat koiran ja jos se on sökö niin kyseinen koira ei ikinäkään saavu virallisiin kuviin tai sitten vaan kylmästi jätetään sen risan kuvat lähettämättä. Eihän se toki ihmetystä herätä jos jonkun kasvattan kasvateista on kuvattu 30% ja kaikki A:ta tai B:tä ja joskus vahingossa tullut C:tkin lähetettyä. Nostan todella hattua niille kasvattajille joiden kasvateista kuvattu yli 50% ja joukkoon mahtuu kaikkea A:n ja E:n välistä, silloin ainakin tiedän kasvattajan olevan rehellinen, eikä kasvattaja yritä pimittää tietoa ja parannella jalostuskoiriensa indeksejä ja tuo tilastojen ja indeksien "kaunistelu" on pahinta itsepetosta mitä tiedän.

    Äänestä

  • tehdasmikätehdas kirjoitti:

    Ei nyt ihan suurin, mutta yksi niistä.Tässä näiden "tuotantolaitosten" pentuemääriä keskimäärin vuodessa

    Kennel BARWAXAN 4,7 pentuetta/vuodessa

    Kennel EVERGREYS 5,8 pentuetta/ vuodessa

    Kennel ROYAL COCTAIL 4,8 pentuetta/vuodessa

    Kennel SENSENMANN 6,7 pentuetta/vuodessa

    Kennel SVARTZEKOKS 8,1 pentuetta/vuodessa

    Melkoista määrää pukkaa näiltä kasvattajilta tulemaan vuosittain.Ja kaikilla terveys ja käyttöominaisuudet etusijalla=D!

    Miun laskujen mukkaan tänä vuonna tähän saakka on tullunna jo 10 pentuetta ja viime vuonna 14
    http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=SENSEN MANN&R=166.2

    Äänestä

  • Oon ihan samoilla linjoilla kuin Totuutta taas. Kaikki jämät Saksasta työnnetään tänne koska muuten ne jäävät kotimaahansa kotikoiriksi pilkkahintaan. Nyt ne myydään tai vuokrataan Suomeen ja kasvattaja käärii hillot. Täällä taas pikku kasvattajat luulevat saavansa huippuuroksen jalostukseen vaikka totuus on aivan toinen.

    Äänestä


  • Suomesta löytyy saman tasoisia koiria roppa kaupalla joten en voi kuin ihmetellä miksi joku käyttää tälläistä urosta mistä kukaan ei tiedä mitään.

    Äänestä

  • Jämien kärräystä Suomeen!

    Äänestä

  • Totuutta taas kiteytti tuon tuontiurosasian hyvin, näin se juurikin menee!

    Äänestä


Olen kanssanne täysin samaa mieltä. Surullista tässä on se, että tämä kasvattaja on suomen suurin sakemanneja bisnekseen pyörittävä pentutehdas ja paljon esillä, joten pennunostaja luulee ostavansa rotua tosisssaan vaalivalta kasvattajalta koiransa ja pettyy pahasti kun koira onkin rikki ja ominaisuuksiltaan heikko, vaikka nätti olisikin. Tämä taas lisää taas jälleen tätä linjojen eriarvoistumista.

Äänestä

Tuolla vuosittaisella pentuemäärällä voi puhua jo tuotantolaitoksesta, koska kukaan ei pysty perehtymään rodunparantamiseen tarvittavalla tarmolla jos astutettavia narttuja on vuosittain kymmeniä. Näin se vain on.

Äänestä

Kerrankin puhutaan asiaa tällä palstalla!

Äänestä

Myös Reikon, pentueita paljon. Ja monia muita. Pentutehdas..sitä nuo eivät ole, koirat pidetään asiallisesti, ja kennel on tarkastettu. Jos haluaa kasvattaa isolla volyymillä, mikäs siinä. Sensen Mann ainakin maksaa alvit, mites noi muut??

Ja on siellä terveitäkin koiria, paljonkin, jokainen voi käydä katsomassa koiranetissä itse. Käyttötuloksia on heikosti..

Äänestä
  • No, ainakaan tämä kasvattaja ei lisäksi nosta sosiaalitukia niinkuin jotkut kasvattajat lisäksi tekee!!

    Äänestä

  • törkeää vedätystä kirjoitti:

    No, ainakaan tämä kasvattaja ei lisäksi nosta sosiaalitukia niinkuin jotkut kasvattajat lisäksi tekee!!

    No missäs tuo ketjun aloittanut koira on kun kasvattajan sivuilla sitä ei ole. Onko kasvattaja tullutkin toisiin aatoksiin?

    Äänestä

Komps ^^

Äänestä

Sensen Mannin toiminnalla ei ole mitään tekemistä jalostuksen kanssa....money, money, money....

Äänestä

Älkää puhuko kasvattajaien selätakana pas*kaa vaan soittakaa kasvattajalle ja kysykää ;)

Äänestä
  • Tämän koiran hankintaan on vain yksi syy - nimi. Jotkut voivat erehtyä luulemaan tätä koiraa siksi suojelutykiksi josta tälläkin palstalla vaahdotaan :)

    Äänestä

  • qma /una kirjoitti:

    Tämän koiran hankintaan on vain yksi syy - nimi. Jotkut voivat erehtyä luulemaan tätä koiraa siksi suojelutykiksi josta tälläkin palstalla vaahdotaan :)

    Itsekin katsoin noin aluksi ja sitten ihmettelin miksi sensenman mainostaa Antonia ja mutta lähempi tutkiskelu selvensi asiaa, siinä ratsastetaan "suojelutykin" nimellä ja maineella.

    Äänestä

  • Puhuttu on!!

    Äänestä

  • php1 kirjoitti:

    Itsekin katsoin noin aluksi ja sitten ihmettelin miksi sensenman mainostaa Antonia ja mutta lähempi tutkiskelu selvensi asiaa, siinä ratsastetaan "suojelutykin" nimellä ja maineella.

    no heh, tuskin yrittää Antonin maineella ... eihän näillä on mitään tekemistä.
    Saksan noch zugelassen on alle Suomen 1 koska ykkösen etuosalla olevaa koiraa ei voi tarkastaa Saksassa tai se on ainakin kuvattava uudestaan.

    Äänestä

  • php1 kirjoitti:

    Itsekin katsoin noin aluksi ja sitten ihmettelin miksi sensenman mainostaa Antonia ja mutta lähempi tutkiskelu selvensi asiaa, siinä ratsastetaan "suojelutykin" nimellä ja maineella.

    Lueskelehan muita keskusteluja niin moni on mennyt tuohon vipuun. Miksi kasvattaja on laittanut ilmoitukseensa pelkän Anton -nimen, eihän kutsumanimiä laita ilmoituksiinsa kukaan joten joku tarkoitusperä asialla on!!!

    Äänestä

  • antom3 kirjoitti:

    Lueskelehan muita keskusteluja niin moni on mennyt tuohon vipuun. Miksi kasvattaja on laittanut ilmoitukseensa pelkän Anton -nimen, eihän kutsumanimiä laita ilmoituksiinsa kukaan joten joku tarkoitusperä asialla on!!!

    Kaikki keinot on sallittuja koirabisneksessä!!

    Äänestä

Kennel ei omista ulkomaankoiria, vaan ne on liisattu tänne jalostuslainaan.

1 kyynerillä olevan koiran voi jalostustarkastaa saksassa ilman uusintakuvauksia.

Äänestä
  • Ketju lähti tuosta aiheesta jossa kritisoitiin miksi tuodaan maailmalta 1 kyynärillä oleva koira,

    Äänestä

  • p993 kirjoitti:

    Ketju lähti tuosta aiheesta jossa kritisoitiin miksi tuodaan maailmalta 1 kyynärillä oleva koira,

    ja tämmöistä rotukoirajalostus. ja sekarotuisia ei hyväksytä!

    Äänestä

Yks Senssi oli treeneissä mukana. Ei vi tehdä yhtään mitään kun on täysin vietitön. Ei taistele eikä saalista. Köllöttää fleguna tyhmä ilme silmissä. Sääli heräs omistajaa kohtaan.

Äänestä

Ei näy näyttelylistoilla suomessakaan näitä uroksia!! Miksi kasvattajat eivät uskalla viedä huippu-uroksiaan suomen näyttelyihin, tätä kannattaa pohtia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terveydestä viis kirjoitti:

Taas vetää kasvattaja alta lipan kun uusimmassa sakemannilehdessä tarjoaa jalostukseen maailamlta tuomaansa urosta jolla kyynärät Noch zugelassen (=vielä hyväksytty) joka vastaa kyynärissä ykköstä Kennelliiton käyttämällä asteikolla. Tässä taas näkyy kasvattajan panostus terveyteen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu