Miksi nykyisin kaikissa medioissa kaikki käyttävät joka käänteessä suuruutta kuvaavana sanana aina "iso" sanaa. Aiemmin suuruutta kuvattiin kahdella eri sanalla asiayhdeystä riippuen, joko " iso " tai "suuri ". Iso sanaa käytetään ihan oudolla tavalla nykyisin. Suuri sana on unohdettu kokonaan, kuin suomen kielessä ei olisi enää olemassakaan kuin sana iso. Kun puhutaan että joku oli aikoinaan "suurmies", niin tämän kaavan mukaan pitäisi kaiketi sitten sanoa että joku oli aikansa "isomies". Lapsethan aiemmin käyttivät sanaa iso. Aika kummallista kielioppia.
media
iso vai suuri
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.