Eskarilainen poika luisuu sylistä, halauksista ja pussailuista.
Tietenkin meillä on usein huippukivaa, mutta jotenkin sattuu kun tajuaa että tietty aika on ohi. (Nyyh...)
Isi saa halauksia koko ajan ja häntä odotetaan kotiin töistä. (Olemme olleet yhtä lailla vastuuvedossa, IHANA että heillä on läheiset mahtavat välit). Tottakai tämä on nyt kehitysvaihe, mutta vaikea olla kokoajan kärsivällinen ja syli auki turhaan, ottaa enempikin vain vastaan kiukut.
Voiko tuon ikäisen kanssa jutella "äidistä olisi kiva saada sua syliin"? Ettei syyslistäis. Vai vain odotella. Mutta onkos se sitten "hylkäämistä". (Yhyy... ; )
Miten päin tässä nyt pitäisi olla? Kiitos jos vinkkaatte
Tietenkin meillä on usein huippukivaa, mutta jotenkin sattuu kun tajuaa että tietty aika on ohi. (Nyyh...)
Isi saa halauksia koko ajan ja häntä odotetaan kotiin töistä. (Olemme olleet yhtä lailla vastuuvedossa, IHANA että heillä on läheiset mahtavat välit). Tottakai tämä on nyt kehitysvaihe, mutta vaikea olla kokoajan kärsivällinen ja syli auki turhaan, ottaa enempikin vain vastaan kiukut.
Voiko tuon ikäisen kanssa jutella "äidistä olisi kiva saada sua syliin"? Ettei syyslistäis. Vai vain odotella. Mutta onkos se sitten "hylkäämistä". (Yhyy... ; )
Miten päin tässä nyt pitäisi olla? Kiitos jos vinkkaatte
Vastaukset 5
Vanhimmat
Annapa iskän hoitaa joskus käskeminen ja ikävien juttujen tekeminen, niin alkaa äiti olla aika sankari...
Usein miehille jää ne kivat velvollisuudet ja äiti joutuu olemaan se tylsä pahis, joka raahaa lääkäriin ja pistää pelit poikki kun on nukkumaanmenoaika, herättää eskariin ja määrää laittamaan kurahaalarit, vaikka lapsi haluaisi mennä syyskelillä sortseissa pihalle jne...
jo on kilpailutus mennyt hyvin perille. :O
on kokemus aivan yksilöitäviin tekoihin miten äiti suhteensa lapseen tuhoaa.
miniä.
Näin oli meilläkin. Isä oli paljon poissa työmatkoillaan ja taisi kasvaa pojalle jonkinlaiseksi supermieheksi ja idoliksi jonka kanssa halutti olla paljon enemmän kuin pussailevan ja ylitunteellisen äidin. Suurta surua podin minäkin jossain vaiheessa, mutta sitten alistuin rooliini. Tehtäväni oli kasvattaa hänet elämää varten parhaan kykyni ja taitoni mukaan. Ja hyvä niin. Poika tarvitsee ehdottomasti isän tai miehen joka opastaa hänet irti äidistä terveellä tavalla. Muuten heistä tulee pahimmassa tapauksessa uusia "Breivikiejä" - äidin paapomia yli-ihmisiä.
Minun poikani on nyt armeijassa ja miehistynyt entisestään. Välimme on loistavat, hän suhtautuu minuun, äitiinsä, kohteliaan aikuisen miehen tavoin. Rakkautta on puolin ja toisin. Kiitän nyt hänen isäänsä viisaudesta ja itseänikin siitä että luovutin silloin kun oli luopumisen aika.
KIITOS Mama ja Ajatus vaan, näillä mennään : )
Onnea uudelle vuodelle 2013!