lakituvassa

Keskusrikospoliisi tutkii sivustoa, jossa solvataan vähemmistöjä, kertoo Yle Pohjois-Karjala.


Ylen mukaan sivuilla on kirjoituksia muun muassa tummaihoisten jahtaamisesta sekä ampumisesta.

Sivuston tekstit on muokattu poliisitiedotteista sekä lehtijutuista, joissa on puhuttu esimerkiksi susien ampumisesta - Nurmeksen häirikkösuden tappoluvasta sivustolle oli tehty versio, jossa eläimet oli muutettu vähemmistöjen edustajiksi.

Yle kertoo, että sivustolta löytyy kirjoituksia myös tunnetuista ihmisistä. Kirjoituksissa heitä toivotaan vahingoitettavan. Lisäksi sivustolta löytyy mm. pommien rakentamisohjeita.

Pohjois-Karjalan poliisista kerrotaan Ylelle, että keskusrikospoliisi tutkii sivustoa. Asia on myös poliisihallituksen käsittelyssä.

IS
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täälläkin palstalla on uhkailtu vaikka mitä mustalaisten päälle, ihan hyvä vaan että poliisit ottaa myös internetissä riehujat vakavasti ja on hyvä että suomen laissa rasismi on kiellettyä! mustalaiset vaan eivät usein edes valita huonosta kohtelustaan jotenka poliisienkin on vaikea puuttua rasismiin jos siitä ei ilmoteta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


thavathaan kirjoitti:

Keskusrikospoliisi tutkii sivustoa, jossa solvataan vähemmistöjä, kertoo Yle Pohjois-Karjala.


Ylen mukaan sivuilla on kirjoituksia muun muassa tummaihoisten jahtaamisesta sekä ampumisesta.

Sivuston tekstit on muokattu poliisitiedotteista sekä lehtijutuista, joissa on puhuttu esimerkiksi susien ampumisesta - Nurmeksen häirikkösuden tappoluvasta sivustolle oli tehty versio, jossa eläimet oli muutettu vähemmistöjen edustajiksi.

Yle kertoo, että sivustolta löytyy kirjoituksia myös tunnetuista ihmisistä. Kirjoituksissa heitä toivotaan vahingoitettavan. Lisäksi sivustolta löytyy mm. pommien rakentamisohjeita.

Pohjois-Karjalan poliisista kerrotaan Ylelle, että keskusrikospoliisi tutkii sivustoa. Asia on myös poliisihallituksen käsittelyssä.

IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu