Varoittava esimerkki huonosta muuttofirmasta

Amatöörejä katsellut

Olemme muuttaneet viimeisen viiden aikana kolmesti ja käyttäneet aina Niemen muuttopalvelua. Muutosta olemme maksaneet 1500-2000 euron väliltä. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Niemen hyvään ja tehokkaaseen palveluun, mutta ajattelimme edellisen muuton yhteydessä säästää, jotta saisimme hieman enemmän rahaa remonttiimme. Isompaa virhettä emme olisi voineet tehdä, kun valitsimme muuttofirmaksi Reen Oy:n.

Reeni Oy:n hinta oli kolmasosa Niemen hinnasta, mutta palvelu ja muutto olivat täysi katastrofi. Osa pienemmästä hinnasta selittyy sillä, ettei yrityksellä ole muuttoa varten vakuutuksia eli jos jotain menee heidän toimestaan rikki, on asiakas vastuussa kustannuksista itse tai oman kotivakuutuksensa kautta. Huonompaa palvelua en ole saanut vuosiin. Reenin miehet valittivat milloin kuumuudesta, raskaista huonekaluista tai kulkemisesta vintille asti sekä pitivät pitkiä taukoja, joista piti huomauttaa useaan kertaan. Reenin miehet eivät suostuneet kiireensä (tätä ihmettelimme alusta lähtien: olemme tilanneet heidät koko päiväksi ja koko ajan he puhuivat kiireestä) takia suojaamaan huonekaluja asianmukaisesti (yksi sanoi, että katsovat ettei naarmuja tule) ja naarmuttivat pintoja vastaamatta teoistaan (ja toinen sanoi, että asukkaan olisi pitänyt huolehtia asiasta tarkemmin).

Kun muuttolaatikoissa oli kirjoja, joku mukaan otettu ÄÖ60 veljenpoika ihmetteli asiakkaalle (eli meille) ääneen, ettemmekö osaa käyttää Googlea. Yhdessä vaiheessa kuulin heidän kommentoivan ja naureskelevan ääneen pintamateriaaleille, joita olimme remonttiimme valinneet. Kävin sanomassa tästä, että nyt kannattaa pitää omat kommentit omanaan ja muistaa, että olette jumalauta asiakkaan luona. He eivät tajunneet rautalankavihjettä.

Jouduin huomauttamaan porukan johtajalle huonosta asiakaspalvelusta ja mm. työtehokkuudesta muuton aikana useaan otteeseen. Piste i:n päälle oli se, että kaverit istuivat pihalla tarjoamiamme virvokkeita nauttien ja totesivat, että muuttoaikaa oli jäljellä enää 15 minuuttia, joten joutuisimme itse hoitamaan loput. Tässä kohtaa minulla meni kuppi nurin ja raivosin koko porukalle, ettemme ole koskaan huonompaa asiakaspalvelua tai työasennetta kokeneet. Asia oli hyvin yksinkertainen: en maksa mitään tai kaverit pitävät suunsa kiinni ja homma hoidetaan loppuun vaikka menisi yöhön asti – jos joukossa ei olisi ollut vätyksiä aikataulussa olisi varmasti pysytty. Huipennus oli se, että eräs vanhempi kaveri tokaisi, että saisin selittää hänen vaimolleen, että miksi hän ei ole ajoissa kotona. Olin jo niin raivoissani, että pyysin numeroa, jotta voimme soittaa mamille, että vässykkä myöhästyy kun ei osaa tehdä työtään.

Olimme ja olemme erittäin pettyneitä Reen Oy:n palveluun. Olimme toivoneet asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua, mutta sen sijaan koimme shokin kun asiakasta mollattiin, asenne olisi alusta lähtien lapsellinen ja meille jäi erittäin huono asiakaskokemus. Työnjohtaja yritti kerran komentaa kavereita taputtelemalla kavereitaan isällisesti selkään – varsinainen auktoriteetti. Olemme antaneet puskaradion laulaa ja kertoa myös muille tästä yrityksestä.

Täytyy myöntää, että Reen Oy:n miehien tarjoama päivä oli yksi yllättävimmistä kokemuksista elämässäni tähän asti. Koskaan en palvelua ostaessani saanut kuulla asiakkaana mollausta ja purnausta. En ymmärrä miten kyseinen yritys on edelleen toiminnassa. Voisi olettaa, että kukaan ei käytä heitä kahdesti, joten sääliksi käy ensikertalaisia.

63

29783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reen sucks

      Bongasin tämän keskustelun ja on ihan pakko laittaa omakin kommentti mukaan. Samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa, itsellä myös erittäin huono kokemus. Ei ollut muuttomiehillä asenne kyllä kohdallaan ja heikko oli meidänkin saama kokemus. En suosittele ja pyydän välttämään mikäli osuu kohdalle. Meillä meni 800 euroa Reeniin ja paremmat kaverit olisi saanut palkattua lähipubista...

      Tähän ketjuun voisi kerätä muistakin firmoista kommentteja jos ei ole mennyt ihan putkeen.

      • Anonyymi

        niin mistähän sitä aloittaisi,kun ei ole mitään hyvää sanottavaa täältä suomen turun muuttofirmoista,jos vielä joskus joudun muuttamaan,niin päätin että en koskaan käytä täällä olevia muuttofirmoja , kun ei koskaan tiedä ennenkuin kaikki tavarat on käynyt läpi mitä on tälläkertaa varastettu ,tähän ryhmään kuuluvat euromuutto,se kolmen kopla,ja ykkösmuutto ,sama p..ka,mutta eri paketissa ja tavaraa hävisi . nämä varkaat ehkä tietävät sen,kun näpistää jotain vähän,niin ei joudu vastuuseen,poliisi ei auta eikä vakuutus korvaa,koska omavastuu on kovasti suuri eikä muuttaja tiedä vielä tässä vaiheessa mitä on kadonnut,mutta miksi en heti vuokrannut itse pakettiautoa jolla vuokra on n.100.e. päivä ja kun laskee,että muuttofirma veloittaa n.200-400.e.muutosta kantajineen,niin voi vuokrata auton 3-4.päiväksi ja on paljon halvempi.muuttomiehiäkin voi vuokrata ,niin on vielä halvempi,kuin epärehelliset muuttofirmat,eikä tavaraa voi piilottaa,kun on auto vuokralla. sovittuun kellonaikaan ei kannata luottaa eikä siihen kuinka kauan muutto kestää ja mitä sitten tulee sovittuun hintaan,niin siihenkään ei voi luottaa,koska se voi muuttua,riippuen siitä minkälainen ruokahalu muuttofirmalla kulloinkin on,kun sanotaan,että ruokahalu kasvaa syödessä ja muuttofirmat saavat katsoa itseään peilistä,mutta en halua tietää mitä näkevät.ei tässä voi enää luottaa yhteenkään muuttofirmaan ,joten vuokraan auton,jos on tarvetta eikä ole kellosta riippuvainen eikä omituisista muuttofirmoista.on sääli että näillä firmoilla menee niin huonosti,kun täytyy tavaraa varastaa,vai onko tämäkin pelkästään turuntautia,jota ei muualta löydy.sanoisin sille kirjoittajalle,nais ihmiselle,että kokemusta on vain euromuutosta ja ykkösmuutosta ,joita en suosittele kenellekään,mutta voi niitä epärehellisiä olla täällä enemmänkin,kannattaa olla tarkkana ja kilpailluttaa muutot ,sekä tehdä sopimus kirjallisena.on myös suotavaa,että ei maksa laskua käteisellä,eikä firman kortinlukijalla,vaan pyytää selvän paperi laskun,jolla voi sitten kotona maksaa netin kautta,tai pankkiin suoraan.


      • Anonyymi

        hyvä palvelu maksaa


    • tiedän firman

      Höpö höpö juttuja taas ;) Tavan maalikkokin huomaa, että ei ole totta. Turhaa parjausta, vois hyvin nostaa syytteen moisesta mustamaalaamisesta !

      • DangerJones

        Totuus on tarua ihmeellisempää. Oletko itse firman miehiä?


      • vaihtaja

        Ikävä kyllä muutofirmat eivät hoida hommiaan ainakaan Tampereella niin kuin pitäisi. Joillakin on epämääräisiä kavereita apuna ja tuskin maksaavat pitään palkan sivukujuja. Muutenkin muutot ja luottamuskysymykset on sitä luokkaa, että voisi soittaa poliisin paikalle heidän toimintaa seuraamaan tai ainakin hyviä ystäviä kuvamaan heidän muuttoa, että kaikki menee sovitusti. Yksikään Tamperelainen muuttofirma ei ole toiminut edes hyvän tavan mukaan saatikka lakien mukaisesti. Taso todellakin on sitä luokaa, että bubistakin saisi parempitasoista porukkaa keljalla houkuteltuna ja halvemmmalla kuin nämä viralliset tai epämääräisesti rekisterissä tai itseään mainostavat kalliit ja hitaat firmat. Silti saa itse tehdä suurimman osan ja vaikka kuinka fiksusti pakkaisi, niin mitään edistystä ei muuttoon tule. Ihan sama vaikka banaanilaatikkoihin kaikki sulloisi. Kaikki ei ole olleet edes työkyyisiä tai sopivia työtekijöitä muuttofirmoihin. Ilmeisesti sinnekin puolelle on vaikea löytää kunnollista henkilökuntaa, kun on vielä keikkaluonteisesta työstä kysymys. Joskus Niemen auton ratissa oli hento nainen ja tosi pieniä hentoja jätkiäkin on muuttoofirmoissa toissä.


      • Kakkanennaurusulle

        Osaat jauhaa taitavasti pashaa ainakin. Voimaa ei näy päälle päin. 50 kilonen nainen voi penkata enemmän kuin sinä :DDDD


    • ei enää ikinä

      Onpa tuo muuan turkulainen VS-muuttokin aika tapaus

    • Stressaava päivä

      Muuttoliike Jy-pi, en tule käyttämään uudelleen.
      Oli muutolle jo pakettiauto vuokrattu, mutta pari päivää ennen tultuani kuumeeseen jouduin tilaamaan muuttofirman. Soitin Jy-pi muuttofirmaan ja heille sopi kyseinen päivä. Oli muuttoaamuna fyysisesti niin hirveä olo, että toivoin kovasti että kaikki menisi sujuvasti.
      Tarkoitus oli muuttaa tyttöystävän tavarat omaan kämppääni ja kerroin, että osa huonekaluista tullaan heittämään pois. Minulle kerrottiin, että ei ole ongelma, siitä veloitetaan vaan vähän ylimäärästä. Soitin myös muuttoaamuna ennen muuttomiesten tuloa, että ekassa asunnossa voi joutua purkamaan huonekalun, mikäli siis ei mahdu sellaisenaan ulos. Tämäkään ei kuulemma ole ongelma, hoituu kyllä.

      Sain soiton, että sänkyä ei voida purkaa, koska se vaatii jonkun spesiaali-ikea työkalun, eikä se sellaisenaan mahdu kämpästä ulos. Sanoin, että ok eipä sille mahda mitään, yritän hoitaa asian jotenkin. Odottelin asunnossani tavaroita ja miesten sinne tultua ihmettelin, miksi sinne tuodaan kaikki mahdollset vanhat huonekalutkin. Oletin, että oma moka, emme varmaan muuttoaamuna itse olleet tarpeeksi selkeitä siitä, että mitkä heitetään pois. Mutta autoon ei voinut ottaa mitään kaatopaikalle vietävää, koska oli seuraava muutto tulossa pian. Miehille ei oltu informoitu kaatopaikkakeikasta mitään. Kämppäni tuli siis _aivan_ täyteen roinasta ja voin sanoa, että v***tti. Lasku tässä vaiheessa 475€. 'Onnea uuteen kotiin' kommentti miesten lähtiessä kruunasi senhetkisen fiiliksen.. :D

      Soitin jy-pi :in ja onneksi he saivat lähetettyä tunnin päästä uuden tiimin hakemaan turhat huonekalut pois. Uusi tiimi tapahtuneesta toki melkein yhtä k**rpä otsassa kuin itsekin, mutta tämä nyt ei juuri siinä vaiheessa haitannut. Lasku tässä vaiheessa 545€.

      Tämän jälkeen pitikin sitten selvittää, miten hoidan sen sängyn sieltä pois ennen huomista. Ensireaktio oli, että pitää lähteä ikeaan (ei varsinaisesti naapurissa) työkalusettiä hakemaan, mutta helvetin hyvä etten lähteny. Menin suoraan asunnolle ja kyseessä oli täysin normaalit kuusiojakoavaimella aukeavat ruuvit. Sensijaan, että olisin avainta lähtenyt vielä hakemaan, kaverin kanssa hetken tilannetta arvioiden kannoimme sängyn ovesta ulos hipaisemattakaan seiniä..

      Ehdotin, että minulle korvattaisiin senpäiväsestä pelleilystä 200€ hinnasta takaisin ja oltaisiin sujut. Vedoten inhimillisiin virheisiin, 'erikoisen' kokoiseen tarvittavaan kuusiojakoavaimeen ja siihen, että riskejä ei tule ottaa kannettaessa tavaroita ulos en saa penniäkään takaisin. Inhimilliset virheet kommunikoinnissa on ymmärrettävää, kahdesti samassa projektissa vähän kyseenalaista. En tiennyt, että ikea käyttää kuusiojakoavaimia, jota kokoa normaalityökalupakista ei löydy.. Ja vaikea uskoa, että vähintään yhtä isoja huonekaluja ei yritetä mahduttaa päivittäin Jy-pi :n toimesta ovista ulos.

      Yleensä en yksittäisistä huonoista kokemuksista avaudu, mutta kuumeen ja yskän tämän takia todennäkösesti pitkittyessä on mies vähän kireänä. Toivottavasti korjaavat virheensä jatkossa, kommunikoinnin tosin olevan firman sisällä niin heikkoa, en itse ainakaan ottaisi riskiä.

      • muuttfirmoissa eroja

        jy-pin mies jo puhelimessa vaikutti veltolta.Ei minkäänlaisia käytöstapoja,kuinka asiakkaan kanssa neuvotellaan.Kun olin selvittänyt suunnilleen koko 45nelöisen kaksion irtaimiston,tämä herra ilmoitti:varaudu sittensiihen,että sulla on 1250 euroa
        riihikuivaa rahaa.Sanoin,ettei kukaan ihminen kuljeta yly1000 euroa mukanaan,mutta pankkikortti minulla on.Ei käy,kuin sileät setelit,mene pankkiin.siihen loppui minun neuvotteluni.Ei koskaan,ikinä tätä firmaa.Ilkesi vielä pyytää ulkopuolista kantoapua.


      • tatikka
        muuttfirmoissa eroja kirjoitti:

        jy-pin mies jo puhelimessa vaikutti veltolta.Ei minkäänlaisia käytöstapoja,kuinka asiakkaan kanssa neuvotellaan.Kun olin selvittänyt suunnilleen koko 45nelöisen kaksion irtaimiston,tämä herra ilmoitti:varaudu sittensiihen,että sulla on 1250 euroa
        riihikuivaa rahaa.Sanoin,ettei kukaan ihminen kuljeta yly1000 euroa mukanaan,mutta pankkikortti minulla on.Ei käy,kuin sileät setelit,mene pankkiin.siihen loppui minun neuvotteluni.Ei koskaan,ikinä tätä firmaa.Ilkesi vielä pyytää ulkopuolista kantoapua.

        Taitaa olla joka firmasta jollakin hyvä kokemus ja toisella huono. Jy-Pin suhteen olen tuota ensinmainittua porukkaa, kaksi kertaa ovat tavarani muuttaneet, ja ripeää toimintaa kummallakin kerralla. Maksutavasta on informoitu etukäteen, joten olen tiennyt varautua.

        Aloituksessa kehuttu Niemen porukka taas oli hidas, kallis ja tyhmä, ja saapui paikalle myöhässä. Ehkä olivat unohtaneet ilmoittaa, että sovittu aika tarkoittaa sitä aikaa, kun he rupeavat vetämään lähtötupakkeja firman konttorilla.


    • Virheasunto

      Oma apu paras apu. Vuokrasin ison pakettiauton. En koskaan aikaisemmin ollut ajanut pakettiautoa. Kolme keikkaa ja itse raahatut tavariat. Kun vein omia tavaroita pois uusi asukas kantoi omiaan sisälle ja näin hävisi kirjalaatikko missä oli monen sadan eruon kirjat. Sitä laatikkoa en enää koskaan nähnyt. Se oli oma moka ja se että jäin jäiseen mäkeen auton kanssa jumiin. Onneksi nuorimies tuli hätiin ja ajoi auton rapun eteen. Muutto oli kaikesta huolimatta onnistunut ja maksoi vain auton vuokran. Otin halvan vakuutuksenkin autoon siltä varalta että ryttään sen johonkin mutta onneksi en rytännyt. Onko autonvokrauksestakin tullut erurojen myötä liian kallista. Hirveiltä tuntuvat nuo muuttofirmojen taksat. Taidan seuraavan kerra muuttaa sata kilometriä kottikärryillä.

    • voivoivoi1

      uskomatonta, mutta totta. Go Reen!

    • raivopäinen

      Tämmösiä nyrkkipajatyyppisiä firmoja ei valvo kukaan ja eihän noihin hommiin tarvitse mitään koulutusta. Mutta, onneksi meillä on tämä palsta johon voi kirjoittaa kokemuksista. Kyllä jokaisella muuttajalla on tietyt kriteerit, millä perusteella valitsee muuttoporukan, itse ainakin arvostan sitä, että tavaroitani pidetään kuin kukkaa kämmenellä, tavarat suojataan asianmukaisesti, muuttokuorma tulee silloin kun sovitaan. Oli tällaisia ongelmia viimeisimmän porukan kans, olivat myöhässä kuorman kans useamman tunnin määränpäästä, arkoja huonekaluja ei oltu suojattu, vaikka vein niille peittoja pehmusteeksi, tavarat oli välivarastossa ja porukka nakkasi ne vauhdilla kyytiin eikä olleet suojanneet niitä enää tuodessaan niitä mulle. Lisäksi kun kuorman tuonti venyi useita tunteja määränpäässä ehdottivat, että voisko sen tuoda seuraavana päivänä, siinä vaiheessa meni hermot lopullisesti, oli tarkoitus yöpyä uudessa kodissa, josa ei siis olisi ollut sänkyä ei mitään, huusinkin raivona, että kuorma tänne heti ensi tilassa.
      Muuttopalveluja ja niille annettuja palautteita löytyy esimerkiksi
      www.kodinmuutot.fi, omakin tulikiven katkuinen arvioni on siellä.

    • muuttolaatikko1

      Muuttoja, muuttofirmoja ja muuttajia on monenlaisia. Aikaisemmin muuttoalalla ei ollut omaa työehtosopimusta, joka vääristi kilpailua.Pieni osa muuttofirmoista noudatti kuorma-autoalan yleistä TES:ssiä. Vuoden 2013 alusta muuttoalalle on tullut oma työehtosopimus. Nyt suurimmat yritykset noudattavat kyseistä TES:ssiä. Työsopimuslakihan määrä, että kaikilla aloilla pitää noudattaa sen alan yleistä työehtosopimusta. Suurin osa muuttoalan toimioista kuitenkin kiertää lakia.
      Jos sinulla tulossa muutto kilpailuta se. Laita sama tarjouspyyntö 3-4 yritykseen. Pyydä vastaus kirjallisena. Jos arvio tehdään puhelimessa. ÄLÄ valehtele myyjälle! Kerro tarkkaan mones kerros, lapsia/perheessä ihmisiä, hissi, ulkona portaita, varasto vintillä/kellarissa jne.Pakkaa huolella muuttolaatikoihin(tilaa laatikoita mielummin liikaa kuin liian vähän) Laatikot nopeuttavat muuttoa. Pura itse esim. sängyt/hyllyt/ruokapöydän jalat jne. Jotain kevyttä voi pakata jätesäkkeihin. Älä yli pakkaa muuttolaatikoita, pakkaa 4 nippuihin. Jos kirjoja/painavaa pakkaa laatikko puoleenväliin kirjoja ja loput kevyttä(kerrostalo ei hissiä). Kuuntele myyjän ohjeita ja kysy. Merkkaa tavarat jotka lähtee. Pakkaaminen on kaikkein olennainen osa muuttoa johon muuton tilaaja voi vaikuttaa tätä kautta hintaan jos tuntivelotteinen. Jos myyjä käy paikalla arvioimassa varaa siihen aikaa ja varmista ,että myyjällä on myös aikaa. Kysy, kuuntele ja käy läpi mitä kannattaa tehdä, mitä ei. Muutot ovat kaikki erillaisia niin kuin yrityksetkin ja niiden hinnoittelu. Toisilla firmoilla rekmaatiot hoidetaan ja toisissa ei.Toisilla laskutus alkaa ja päättyy toimipisteelle toisilla firmoilla ei. Osassa firmoista noudatetaan lakia, työehtosopimusta ja osassa kierretään kyseisiä asioita. Muutossa ja sen hinnassa pääsääntöisessä määrää se kuinka paljon sinulla on kappalemääräisesti tavaraa. Ei tavaran paino kotimuutoissa(piano erikseen) Jos sinulla on paljon pussukoita, tavarat pakattu banaani laatikoihin/alkon laatikoihin.Ei muuttolaatikoita.Et ole kertonut/näyttänyt kaikkea mikä lähtee.Olennaista on se miten monta kertaa muuttomiehet/pojat joutuvat kulkemaan autolle ja takaisin.Tietysti on myös sattumaa onko kyseiset muuttomiehet minkä kuntoisia, kokeneita vai aloittelijoita, monesko muutto kyseisenä päivänä, onko miehitys oikea jne. Kaikki vaikuttaa kaikkeen...Sinähän maksat voit vaatia, mutta muista myös antaa vähän arvostusta. Työ on huonosti palkattua, vaihtuvuus kova ja monet muutofirmat kohtelevat työntekijöitä kuin halpaa makkaraa, sekä käyttävät paljon vuokratyöntekijöitä. Muuton tilaajalle muutto on yksi elämän stressaavimmista asioista. Rahalla saa pääsääntöisesti vastinetta ja ainahan voi tilata esim. täydenpalvelun muuton, jossa tavarat pakataan ja puretaan. Se maksaa, mutta ei ainakaan pumppu petä muutossa ehkä silloin kun lasku tulee. Yleensä ei ole ilmaista luonasta eli se halvin ei ole paras, eikä välttämättä kailleinkaan. Kilpailuta, vertaile, kysele ja mieti mitä olet valmis panostamaan rahallisesti. Vai vuokraatko pakun ja soitat kaverit hätiin...
      Sovi kaikesta kirjallisesti ja LUE sopimukset ennen kuin hyväksyt!!!

    • kokeiltu on

      tämähän toimii tällä hetkellä tuolla edellä mainisemalla tavalla tuolla

      www.kodinmuutot.fi-sivulla, jossa tilaaja saa tarjouksia ja voittanut tai hyväksytty muutto näkyy sivuilla ja muidenkin tarjouskilpailuun osallistuneiden tarjoukset.
      Muuton jälkeen voi antaa palautetta palvelusta, kannattaa kokeilla palvelua.

      • pakumies67

        Kaikkein epämääräisimmät muuttofirmat saa karsittua, kun ilmoittaa aina poliisille, jos muuttoautolla ei ole liikennöintilupaa.
        Liikennöintilupa on pakollinen ammatikseen kuljettaville, ellei ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän kokonaispaino alita 2000kg, eli käytännössä joku ford focus farmari jää just alle, ei mikään oikea pakettiauto, paitsi nissan nv200, joka on kyllä tosi pieni paku.

        Liikennöintiluvan tunnistaa helposti rekisterikilven keltaisista kehyksistä.


      • jomppa4

        tuolla sivustolla on pelkkää harmaata työvoimaa tarjolla. aika ihmeellistä, että tuollainen sivusto voi toimia. tarkistin noin kymmenen muuttofirmaa tarjouspyynnöllä. yhdelle oli liikenneluvat.
        ilmeisesti suomessa voi perustaa millaisia sivustoja vaan ja kehottaa lainrikkomiseen.
        mitä jos kokeilis vastaavaa sivusto taksien tilaamiseen. kehottais, että
        tilatkaa täältä, ei tosin ole lupia....


      • mooni
        jomppa4 kirjoitti:

        tuolla sivustolla on pelkkää harmaata työvoimaa tarjolla. aika ihmeellistä, että tuollainen sivusto voi toimia. tarkistin noin kymmenen muuttofirmaa tarjouspyynnöllä. yhdelle oli liikenneluvat.
        ilmeisesti suomessa voi perustaa millaisia sivustoja vaan ja kehottaa lainrikkomiseen.
        mitä jos kokeilis vastaavaa sivusto taksien tilaamiseen. kehottais, että
        tilatkaa täältä, ei tosin ole lupia....

        Pelkän hinnan tuijottaminen on muutenkin typerää jos ei edes tarkkaan tiedä mitä hinta pitää sisällään. Oman paikkakunnan muuttopalveluja voi etsi vaikka www.muuttopaikka.fi ja itse laita kelle soittaa tai lähettää tarjouspyynnön.


      • hohhoijaa
        pakumies67 kirjoitti:

        Kaikkein epämääräisimmät muuttofirmat saa karsittua, kun ilmoittaa aina poliisille, jos muuttoautolla ei ole liikennöintilupaa.
        Liikennöintilupa on pakollinen ammatikseen kuljettaville, ellei ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän kokonaispaino alita 2000kg, eli käytännössä joku ford focus farmari jää just alle, ei mikään oikea pakettiauto, paitsi nissan nv200, joka on kyllä tosi pieni paku.

        Liikennöintiluvan tunnistaa helposti rekisterikilven keltaisista kehyksistä.

        Tämä liikennelupalaki tulee voimaan 1.7.2014

        Siihen asti muutot, joissa ajon osuus työajasta on alle 30 %, ei tarvita liikennelupaa. Vuonna 2014 heinäkuussa tämä porsaanreikä kuitenkin poistuu.


      • jompa3
        jomppa4 kirjoitti:

        tuolla sivustolla on pelkkää harmaata työvoimaa tarjolla. aika ihmeellistä, että tuollainen sivusto voi toimia. tarkistin noin kymmenen muuttofirmaa tarjouspyynnöllä. yhdelle oli liikenneluvat.
        ilmeisesti suomessa voi perustaa millaisia sivustoja vaan ja kehottaa lainrikkomiseen.
        mitä jos kokeilis vastaavaa sivusto taksien tilaamiseen. kehottais, että
        tilatkaa täältä, ei tosin ole lupia....

        Tämä liikennelupalaki tulee voimaan 1.7.2014

        Siihen asti muutot, joissa ajon osuus työajasta on alle 30 %, ei tarvita liikennelupaa. Vuonna 2014 heinäkuussa tämä porsaanreikä kuitenkin poistuu.


      • sss_supersiatselittää
        jomppa4 kirjoitti:

        tuolla sivustolla on pelkkää harmaata työvoimaa tarjolla. aika ihmeellistä, että tuollainen sivusto voi toimia. tarkistin noin kymmenen muuttofirmaa tarjouspyynnöllä. yhdelle oli liikenneluvat.
        ilmeisesti suomessa voi perustaa millaisia sivustoja vaan ja kehottaa lainrikkomiseen.
        mitä jos kokeilis vastaavaa sivusto taksien tilaamiseen. kehottais, että
        tilatkaa täältä, ei tosin ole lupia....

        Tuhlaahan hallituskin meidän rahoja pakolaisiin kyselemättä mitään maksajilta...maan tapa näköjään..


    • muuttaja

      ite oon muuttanu viidesti ja joka kerta oon sen hoitanu muutaman kaveri kanssa. on ollu halpaa ja korvaukseksi kavereille on riittäny ruuat ja juomat

      • gsdfgdfgdfg

        Onneksi en ole kaverisi.


      • muuttaja!!
        gsdfgdfgdfg kirjoitti:

        Onneksi en ole kaverisi.

        sun kaltasia kavereita en edes kaipaa :D


    • Poisoneve

      Varo Muuttotaloa pääkaupunkiseudulla: Erittäin epäasiallista kohtelua ja palvelu ala-arvoista. Jälkikäteen uhkaillaan ja kiristetään. Kuka tänä päivänä haluaa tällaista palvelua - ja nimenomaan kun palvelualalla toimivat! Älkää herran tähden palkatko tätä firmaa tekemään muuttoanne! Suomea osaamattomat kuskit ja erittäin epäasiallinen työnjohto, joka ei reklamaatioita ota vastaan.

    • tim

      ite kannattaa muuttaa aina jos on mahdollista! niin paljon on muuttovirmoja mut aina ne kolhii ja hajottaa ja sit ei korvaa ollenkaan..

    • hajotat -> korvaat

      Porin Pikatoimistosta on ollut aina hyvät kokemukset. Ystäväni muutti ja käytti heidän muuttopalvelua. Rikkoivat arvokkaasta kalustosta kaapin oven. Omistaja lupasi korjata sen. Joo... olipa törkeällä tavalla korjattu. Eikö noin suurella yrityksellä ole vakuutusta, mikä korvaa heidän tekemät vahingot, ihmettelen. Firman omistaja itse korjasi purkamalla listaa ja siitäkin hukkasi yhden ruuvin, listan kiinnitti toiseen oveen niin ylös, ettei ovi enää avaudu/sulkeudu kunnolla. Vanhat ruuvin reiät loistaa ja lohjennut lista revenneenä vain vaihdettiin vastakkaiseen oveen. Tuommoista korjausta he pitävät korvaavana tekona. En itsekään muuttaessani enää ottanut tämän kuultuani Pikatoimiston palveluja. En suosittele kenellekään. Hinnatkin sitä paitsi ovat huikeat.

    • niemi oy
    • pacta sunt servanda

      Kannattaa kannattaa suomalaisia savuttomia raittiita muuttomiehiä ei byrokratiaa

      http://muuttomies.blogspot.com

      Muuttomies on eri mies ;) ei siinä lupia tarvita kun nokkakärryn kanssa avuksi tulee ;) .. se mitä sitten kukin sopii korvaukseksi se onkin eri juttu ;) Sopimuksenteonvapaus on vielä toistaiseksi

      Nokkakärrymies kantoapu verraton ;)

    • 5+24

      Paljon on vätyksiä muuttomiehinä. Meillä oli pieni muutto mutta muuttomies ja -nainen vetivät röökiä tauoilla, kehottivat kantamaan tavarat valmiiksi oven eteen ja kiskoivat rahaa. Surkeeta! Yhen kerran saimme muuttoavun joltain hämärältä kaverin kaverilta ja sehän ei jaksanut kantaa mitään, oli vaan kuskina.

    • vertailkaa hintoja

      Itse käytin Tampereella Nääs muuttopalvelua, kolmion muutto kesti koko päivän mutta veloitus oli jotain 450 euron luokkaa eli pidin sitä ihan kohtuullisena, Ja työ tehtiin hyvin. Hissiä ei ollut kohteessa joten joutuivat kiipeämään rappuja ylös.

      En kyllä itse maksaisi jotain 1500 muutosta. Kantaisin vaikka itse tavarat pikku hiljaa. Varmaan käyttäisin samaa muuttoliikettä jos nyt muuttaisin.

    • Yx mummu

      Niemeltä sain muuttoa 17v sitten tilatessani niin epäystävällistä palvelua, mm käskettiin perua koko muutto, kun en heti ymmärtänyt, vaan kysyin uudelleen samaa asiaa. Nuori mies ei ollut maanantaiaamuna palvelutuulella. Niin peruin. Laatikot tulivat silti, ei onneksi auto. hakivat kuitenkin veloituksetta pois. Grundell muutti muuten hyvin, mutta ihmettelin, kun aamulla kahvitauko oli 1 h, puolenpäivän aikaan ruokatauko 1,5 h. Ja kahvi- ja ruokapaikkoja on ainakin 5 kpl alle 0,5 km säteellä. En tiedä, miten kauas menivät, 3 miestä. Koko kaksion muuttoon meni aikaa taukoineen 8 h. Ja minä maksoin joka tunnista. Muutto on raskasta työtä, sekö vaatii näin pitkät tauot! Ja tietenkin tupakkatauko joka tunti!

    • neveragainJaKi

      Mulla oli hiljattan Ja-Kin kanssa huono kokemus. Ei onneksi noin huono kuin teillä. Mutta työtehossa oli kanssa toivomisen varaa, ja lopussa aikaa veloitettiin 0,5 h liikaa. Kun en heti asiasta reklamoinut, eivät ottaneetenää kuuleviin korviinsa, kun parin viikon pasta muutosta reklamoin laskusta Ja-Kin toimistoon. Palautettani ei pystytty ottamaan toimistolla asiallisesti vastaan. Ei myönnetty että aikaa meni vain 2,5 h vaikka laskutettin 3 tunnista, ei hyväksytty palauttani hitaasta työtahdista eikä luvattu korvata naapurin jouluvaloja, joiden yli muuttoauto ajoi. Muuttomiehet myös huokailivat raskasti, kun eivät olisi kai jaksaneet enää muutta päivän ekan muuton jälkeen, vaikka se on kai niitten työ. Lisäksi kaverit kinastelivat keskenään asiakkaan kuullen, mikä tuntui tosi ikävältä ja on mielestäni huonoa ja epäammattimaista käytöstä. Tosi stressaava muutto, varsinki kun muutin kaikki muut paitsi huonekalut ja pesukoneen ihan itse. Päälle tuli vielä paha mieli Ja-Kin kanssa asioimisesta.

      Se helpottaa, kun näistä palstan kommenteista huomaan, että ei ne kaikki muutkaan muutot mene aina putkeen. Aikaisemmat muutot eri firmalla vain oli sujunut niin mallikkaasti, että olin yllättynyt ja järkyttynyt, että näin voi käydä kuin Ja-Kin kanssa kävi. Ehkä ei kannattaisi koskaan hyväksyä päivän viimeistä muuttoaikaa, silloin voi olla muuttomiehet väsyneitä, eikä jaksa enää tehdä töitä normaaliin tahtiin eikä käyttäytyä. Ehkä Niemen muuttopalvelussa olisi reippaampi tahti ja parempi asiakaspalvelu. Pikkufirmoilta ei varmaan voi tämän enempää odottaa.

    • awara-ramid

      Muuttakaa itse tai hakekaa vokeista apua....vippaa pari röökiä niin saa sudanista suvun apuun huomiseksi...

    • wefcwe23

      Suomen Pakukuljetus sai plussaa multa:
      Tuon kanssa ainakin mulla sujui kaikki hyvin, sitä en tiedä oliko luvat kunnossa, maksettiin verot, maksu oli käteisellä ja muuttomiehet varmaan virolaisia.. ja niin halpa että vastaavaa tuskin kukaan alittaa.

      Kuljetus matka oli noin 15km, kesto 1h luokkaa, toisessa päässä kanto 4 kerrokseen tavarat. Hissi ei kaiken lisäksi ollut kunnossa ja joutuivat kantamaan kaikki tavarat kerroksiin mutta yksiön tavarat että ei kovin paljoa.

      Näissä varmaan työvoima sen verran vaihtuu että jollain voi olla taas aivan toisia kokemuksia. Muuttolaatikot hankin eri firmasta että niistä tietysti oli eri kustannus taasen. 10% tavaroista ajoin omalla autolla kuten kellari tavaraa ja muuta pienempää mitä sitä kuskailin jälkeenpäin.

      Vähän laiskoja kokemuksia olen kuullut jostain muutto niskasesta.
      Varmaan jos kaikki olisi laitettu tuon firman kuskattavaksi niin hinta olisi ollut varmaan x 3 eli parin tonnin luokkaa.

      Mutta sitten hyviä sellaisesta kuin omnian ammattioppilaitoksen muuttopalvelusta ja hyvin edullinen myös.

      Muutto ei ole mitään kevyttä hommaa monestikaan, kannattaa huonokuntoisen hakeutua sellaisiin töihin ylipäätään. Huonolla kunnolla rikkoo paikkansa..

      • tarkkamarkka

        Phoenix muutot Oy on uusi luotettava muuttofirma. Työntekijät pelastus alalta, eli ei jää ainakaan kunnosta kiinni. Muutot sujuu reippaassa tahdissa ja hyvällä sykkeellä.


      • ikäihmisethelsingistä

        Käytimme Phoenix muuttofirman palveluja äskettäin. Kaikki sujui hyvin ja vieläpä edullisesti. Suosittelemme:)


      • Anonyymi

        Meilläkin oli hyviä kokemuksia, kun auttoivat vanhaa isääni muutossa!


    • EtsikääPerempi

      Täälläkin toi aika hyvin näkyykin. Mut Kuljetus Reen ei vaan toimi, ovat hitaita kuin vanhat veturit. Parempi kysyä loitolla ja välttä joutumasta väsyneen aijälössin vedätyksen keskelle.

    • NiemiPalvelut

      Turussa Niemi Palvelut oy piti osa-aikaisia työntekijöitä hommissa ilman työehtosopimusta, ja "esimiehet" kehtasivat vielä jakaa kirjallisia varoituksia ihan vaan näyttääkseen valtaansa. He tekivät myös virheen evätessään perusteetta työvuorojani. Tein asiasta ilmoituksen työsuojeluun ja liittoon. Sain palkkani takautuvasti ja esimiehet saivat kirjallisen varoituksen. Heidän egonsa ei tietenkään kestänyt moista, joten työsuhteeni purettiin. Tosin, ei ole ollut kaipuuta takaisin moiseen mestaan. Ja eräs toinen, entinen muuttomies levytti vielä osuvan biisin omista kokemuksistaan Niemi Palvelus oy:stä https://www.youtube.com/watch?v=Gjeyj0QsoW8

    • suurivaroitus

      Suuri varoituksen sana yrityksestä Muuttopalvelu Suomi.
      Aivan järkyttävä tapa kommunikoida asiakkaalle, ensin lyhytsanaisia viestejä, asiakkaan tylyttämistä ja syyllistämistä, huutamista (ilman että minä huusin, ilmoitin että epäröin heidän yrityksen käyttöä kun ovat niin tylyjä tyyliltään), luurin korvaan lyömistä, toisen henkilön haukuntaa asiakkaasta taustalla ja vielä tylytysviesti perään. Enpä ole aikoihin saanut näin huonoa "palvelua".

    • Kristina11

      Käytin iisimuuttoa edellisessä muuttossa. Olen erittäin tytyväinen sillä työ sujui nopeasti ja miehet olivat kohteliaita eikä pitäneet tupakkataukoja.

      • Anonyymi

        Käytin myös iisimuuttoa Tampere-Espoo eikä voi kuin antaa täydet pisteet! Aikataulut hyvin suunniteltu. Muutto sujui ammattitaitoisesti, ripeästi ja kokonaisuudessaan erittäin hyvin. Erinomaista asiakaspalvelua.


    • next30898

      Itse valitsin Opiskelijamuutot muutman vuosi sitten, kun olin kuullut että on paitsi edullinen myös reippaita kavereita. No, kamojen kuljetus ja siirto asuntoon kävi reippaasti ja hintakin oli jotain reilut 800 eur kolmioon. Mutta sitten huomasin seuraavana päivänä, että oli kadonnut jotain kamoja ja vielä tärkeimmästä päästä vaatteita. Soitin hädissäni nokkamiehelle (joka oli muuten ainoa tymperän oloinen tyyppi koko porukasta). Kyselin että oliko kenties jäänyt rekkaan vai mitä.. No, häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Asenne oli ihan "haista peetä". Kun hermostuin ja sanoin, että kyllä hänen on nyt syytä tätä asiaa alkaa tutkia niin tuli haistattelua ja luuri korvaan. Lopulta puutuneet laatikot kyllä löytyivät, mutta olivat jääneet talion alakertaan eli onneksi löytyivät, mutta tarkoitushan olisi ollut kantaa nekin asuntoon asti. Tein valituksen ja asiaa pahoiteltiin

    • Aasi_kakas

      Aasiakas oli mielestään oikeassa.

      "kulkemisesta vintille asti "

      No asiakkaan hissi ei ainakaan kulje vintille asti. :D

      • itte_vaan

        Kerran käytin aloittajan kovin kehumaa Niemeä pienen koti-irtaimistoni muuttamiseen. Kallista, ja tylyä käyttäytymistä firman henkilökunnalta. Joitakin kertoja käyttänyt paikallista KTK:ta, ihan ok, paitsi kerran. Viimeksi paikallinen pikkufirma ja ihan ok sujui eikä mitään valittamista. Kaikki Niemen jälkeen käyttämäni edullisia hinnaltaan. Tietysti jos muuttaa arvokkaan ja suuren omaisuutensa kanssa, niin ehkä toi Niemi sitten palvelee kaikista parhaiten, hoitaa vaikka tavaroiden pakkaamisesta ja purkamisesta lähtien oletettavasti.

        Muuten, ihmettelen tässä parhaillaankin, mitä itua on muuttaa tavaransa omatoimisesti peräkärryn ja pakettiauton kanssa... isosta asunnosta, perheellinen.... Monta päivää kuluu ja takuulla rasittaa. Sen sijaan että tilaisi kunnon muuttoauton ja hoitaisi homman yhtenä päivänä muutamassa tunnissa. Jos on kantoapua omasta takaa, niin ei tule kuin kuski ja auto maksettavaksi.
        En ymmärrä. Mutta meitähän on moneen junaan.


    • Olav

      Pirkanmaan pikakuljetus on hidas ja huono muuttofirma kun käyttävät kokemattomia muutto miehiä.

    • RamsayIII

      Samaa mieltä, erittäin huonoja kokemuksia Reenistä - en voi suositella. Tehotonta touhua.

    • Anonyymi

      Muuttoapu.com. hidasta toimintaa. Muuttomatka n. 300m ja muuttoon meni aikaa tuntitolkulla. Hidas palvelu, vaikka tavaraa ei ollut mahdottomasti( kaksio n. 60 neliötä). Tämä firma toimii kaakkois-Suomessa.
      En käytä heidän palveluitaan uudestaan.

    • Anonyymi

      Varoitus myös Muuttotalo Tmi- nimisestä yrityksestä. Muuttajat pitävät tupakkataukoja, eikä heillä ole kiire siirtää tavaroita asunnosta muuttoautoon. Tupakkatauot pidetään asiakkaan kustannuksella. Työntekijät eivät ole ammattilaisia, vaan hyvin sekalaista sakkia. Surkein muuttofirma jonka kanssa olen ollut tekemisissä.

    • Anonyymi

      Kantakaa itse jos ei kelpaa. Ymmärrättekö te Latvala hot paljon muuttomies tienaa? Ei mitään. 1000e kk palkkaan melkein mahdotonta päästä. Ei teillä käy mielessä antaa tippiä koskaan ???kun pomot käärii rahat ja nykyajan orjat tekee fyysisintä työtä mitä on nykyään on olemassa. Älykääpiöt.

      • Anonyymi

        >> fyysisintä työtä mitä on nykyään on olemassa <<

        Laitahan muuttomies hihat heilumaan.

        Terveydenhuoltoalalla naisväkikin paiskii fyysistä työtä, pesten 15 rollaattori-, pyörätuoli- ja vuodekuntoista ihmistä vaatteet, maskit, paksut muoviessut ja saappaat jalassa, 40-asteisessa kosteassa pesuhuoneessa, ja käy välillä saunankin puolella löylyä heittämässä löylyttelijöille kaikissa tamineissaan.

        Ja se hoitoalan palkka... sehän on jatkuva puheenaihe julkisuudessakin.


    • Anonyymi

      Kuulostqq ihan Forsman muutolta kun koko lössi löhti puoleksitoista tunn7kai kaljalle eikä ekaan kahteen tuntiin siirretty ensimmäistäkäån huonekalua autoon....

    • Anonyymi

      sait muuton kolmanneksen hinnalla hoidettua sovittuna päivänä ja valitat? laatu maksaa

    • Anonyymi

      Meilläkin hyvät kokemukset Phoenix muuttopalvelusta. Hoitivat meidän kaksi muuttoa puolen vuoden sisällä. Olivat paikalla kun oli sovittu, eikä mitään mennyt rikki, tms. Käyttäisin uudestaankin. Niemeä en suosittele. Olin joskus siellä keikkatöissä ja vaihtuvuus oli korkea. Osaavat kädet harvassa. Toivottavasti vaihtuvuus nykyään vähäisempää. Rankkaa hommaa on.

      • Anonyymi

        näyttää että phoenix muutot on konkassa. harmi kun muutto taas edessä ja pari vuotta sitten oli hyvät kokemukset tyypeiltä.


    • Anonyymi

      Valitettavasti Kunnonmuutto :a kannattaa välttää. Toiminta on kaoottista. Jos asiakas haluaa perääntyä, on johdon käyttäytyminen hyökkäävää ja painostavaa. Niemeä minäkin käytän pian koittavaan muuttoni. Nyt olen muuttanut viiden vuoden välein enkä kertaakaan käyttänyt Niemeä. Olen kuullut siitä vain hyvää.

    • Anonyymi

      Itsellä taas pelkästään hyviä kokemuksia KunnonMuutto -firmasta, kahden muuton perusteella. Niemeä olen käyttänyt ennen sitä, mutta mielummin valitsen KunnonMuuton niiden hyvän asiakaspalvelun takia.

    • Anonyymi

      Meidän koti ja toimisto muutettiin parin kuukauden sisään. Sattumalta törmäsin yritykseen nimeltä Roudarit. Päätin kokeilla heidän palveluitaan ja ei voi olla tyytyväisempi. Muutto hoitui sovittua nopeammin ja sattumalta saatiin muuttobissetkin kaupan päälle, kuulemma perjantain kunniaksi. Muuttomiehet olivat niin taitavia ja hauskoja, että muuttoa oli suorastaan ilo seurata. Samantien päädyin valitsemaan Roudarit tekemään myös meidän toimiston muuton. Tämä sujui vielä paremmin, sillä vahvistukseksi oltiin otettu koko Roudareiden tiimi. Suursuositus kyseiselle firmalle. There's only one choice, and that's Roudarit

      Tässä vielä heidän kotisivu: https://www.roudarit.com/

    • Anonyymi

      Easynouto. 3315025-9. Suvilahdenkatu 7a 3. Eivät saapuneet ollenkaan. Lähettivät tilaus vahvistuksen. Odotettu paikan päällä päivä.

    • Anonyymi

      Kiitti tiedosta

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe