On jo pari paivää ollut keskustelu vireillä äänestyksestä jonkun poistumisesta.
Oma näkökantani on kuitenkin jotenkin sekava.
Jos poistuu Ruuneperi niin menee paljon asiallista aiheen tynkää hänen mukanaan.
Jos taas kehoitettaisiin Hajupoikaa lähtemään, niin mistä ihmeestä me saisimme innostuksemme väittelyihin.
Kyllä se "mummot ja papat" on niin että kaipaisimme kumpaakin. Aivan samoin kun kaivattiin lyyliäkin, niin sama juttu olisi näitten toistenkin kohdalla.
Muistaako kukaan enää Mdk:ta , minä muistan ja kaipaan hänenkin viisaita sanojaan. Samoin kellohame, hän joskus sentään käy kurkkaamassa. Sitten oli vähän lyhyemmän aikaa nämä Fuula ja Mimmi, heitäkin joskus odottelen näkyväksi.
Olisi se ihan kauhea ajatus jos nämä nykyisetkin, Anu, MUMMELI1,Kirsikka, Ruuneperi, Hajupoika ja moni muukin vielä katoaisi kokonaan.( Lienasta puhumattakaan:)))
Mehän olemme "PERHE", pysykäämme siis koossa ja yrittäkäämme ymmärtää jokaisen meidän vajavaisuus.
Antakaamme niiden kinata jotka sitä haluavat ja niiden kirjoitella omaa höpinäänsa jotka eivät osaa paremmin keskustella.
Itse ainakin pidän jokaisesta täällä olevasta omalla tavallani.
Kiitos kaikille, kun olette täällä.
Näin on.
39
1293
Vastaukset
- pioni
minä pidän,ja on kovin mukava lukea uusia viestejä,milloin mistäkin.
Kinastelu saisi sekin pysyä "oikeilla raiteilla"
mutta kellä on tarve siihen,niin on,kinastellaan ,jos jaksamme/viitsimme.
Minulle tämä on kiva päivän täyte,ja aina täältä
uuttakin oppii,ajattelee,pioni- Anu
Ollaan vain näillä palstoilla
kyllä täällä kiva on kirjoitella.
Mutta sellainen nimittely ei
ole mistään kotoisin.
Minä nyt menen vähäksi aikaa
pois,mutta toivottavasti
pääsen vielä takaisin.
Mutta jos huonosti käy,
niin jätän sitten vain jäähyväiset.
On aika mennä jos saisi vielä
muutaman elonpäivän aikaa,
sitähän ei koskaan tieda.
En lähde vielä tänään,
mutta perjantaina kylläkin.
Voikaa hyvin kaikki täällä
olevat,ja hyvät jatkot. - Hajupoika
Anu kirjoitti:
Ollaan vain näillä palstoilla
kyllä täällä kiva on kirjoitella.
Mutta sellainen nimittely ei
ole mistään kotoisin.
Minä nyt menen vähäksi aikaa
pois,mutta toivottavasti
pääsen vielä takaisin.
Mutta jos huonosti käy,
niin jätän sitten vain jäähyväiset.
On aika mennä jos saisi vielä
muutaman elonpäivän aikaa,
sitähän ei koskaan tieda.
En lähde vielä tänään,
mutta perjantaina kylläkin.
Voikaa hyvin kaikki täällä
olevat,ja hyvät jatkot.Olisin kovin mielissäni kun "räpätäti" jättäisi
edes minut rauhaan. Sinä tietysti teet aivan kuin itse haluat, mutta koomillista on tämä tapa, jolla asian nytkin ilmaiset. Viime vuoden kesäkuun 11. päivänä toimit näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=563&posting=22000000000671382
Minäkin osallistuin keskusteluun, mikä tuotakoon esiin. Mielipiteeni ja kantani eivät ole muuttuneet - entä sinun ? - anonnyymi
Hajupoika kirjoitti:
Olisin kovin mielissäni kun "räpätäti" jättäisi
edes minut rauhaan. Sinä tietysti teet aivan kuin itse haluat, mutta koomillista on tämä tapa, jolla asian nytkin ilmaiset. Viime vuoden kesäkuun 11. päivänä toimit näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=563&posting=22000000000671382
Minäkin osallistuin keskusteluun, mikä tuotakoon esiin. Mielipiteeni ja kantani eivät ole muuttuneet - entä sinun ?molskis hajupoika et taaskaan malttanut pysyä
sanojesi takana.täälä vaan kieut kukkona tunkiolla,
Lue nuo viestit paremmin niin ymmärrät,mihin
anu kertoi menevänsä.Ei siis poistu palstalta
jos pystyy vielä tulemaan.
Olekos koskaan ajatellut hänen sairauttaan
hänellä on siirrännäinen ja jos se ronklaa
niin on mentävä sairaalaan.pysy todella pois,
itse jo tuossa linkissäsi takalaittomana
lupasit häipyä,mikset helvetissä häivy.
Olet kun takiainen kaikkien kimpussa. - pioni
Anu kirjoitti:
Ollaan vain näillä palstoilla
kyllä täällä kiva on kirjoitella.
Mutta sellainen nimittely ei
ole mistään kotoisin.
Minä nyt menen vähäksi aikaa
pois,mutta toivottavasti
pääsen vielä takaisin.
Mutta jos huonosti käy,
niin jätän sitten vain jäähyväiset.
On aika mennä jos saisi vielä
muutaman elonpäivän aikaa,
sitähän ei koskaan tieda.
En lähde vielä tänään,
mutta perjantaina kylläkin.
Voikaa hyvin kaikki täällä
olevat,ja hyvät jatkot.nyt rupea jäähyväisiä jättämään,saat hoitoa ja tulet taas joukkoomme kirjoituksinesi.
Sinä olet tärkeä,kuten kaikki toisetkin,kyllä sen kaikki me tiedämme,kovin kauan ei yksin jaksa keskustella,puhun kokemuksesta.
Matkamme määrää ,emme itse voi päättää,mutta sinulle toivotan voimia ja mielen virkeyttä,huomisen uskoa ja paranemista.
Nyt jo ikävöiden,pioni - Hajupoika
anonnyymi kirjoitti:
molskis hajupoika et taaskaan malttanut pysyä
sanojesi takana.täälä vaan kieut kukkona tunkiolla,
Lue nuo viestit paremmin niin ymmärrät,mihin
anu kertoi menevänsä.Ei siis poistu palstalta
jos pystyy vielä tulemaan.
Olekos koskaan ajatellut hänen sairauttaan
hänellä on siirrännäinen ja jos se ronklaa
niin on mentävä sairaalaan.pysy todella pois,
itse jo tuossa linkissäsi takalaittomana
lupasit häipyä,mikset helvetissä häivy.
Olet kun takiainen kaikkien kimpussa.Mihinkäs sitä kotoansa lähtee.
Asiani ei ole puuttua kenenkään menemisiin ja tulemisiin. Tuo runsaan vuodentakainenkin oli vain jatkoa jo tuolloin palstan "keskustelukulttuuriin."
En todellakaan voi ohjailla teidän kirjoitteluanne, jos en kohta omaanikaan.
En todellakaan pidä teidän tyylistänne pistää nokkanne asiattomasti keskusteluun. Aloita anonyymisti itse hyvä keskustelu -lue mitä kerroin jo tuolloin.
Kerroin jo tuolloin mielipitteni ja toivomukseni - kuuroille korville näyttä sinunkin kohdalla kaikuneen. - Kirjar
Anu kirjoitti:
Ollaan vain näillä palstoilla
kyllä täällä kiva on kirjoitella.
Mutta sellainen nimittely ei
ole mistään kotoisin.
Minä nyt menen vähäksi aikaa
pois,mutta toivottavasti
pääsen vielä takaisin.
Mutta jos huonosti käy,
niin jätän sitten vain jäähyväiset.
On aika mennä jos saisi vielä
muutaman elonpäivän aikaa,
sitähän ei koskaan tieda.
En lähde vielä tänään,
mutta perjantaina kylläkin.
Voikaa hyvin kaikki täällä
olevat,ja hyvät jatkot.Sinulle, Anu, jatkossakin.
Puristaisin kättäsi jos voisin,
mutta tunnethan että toivotan Sinulle
kaikkea hyvää. Toivottavasti saat hyvää hoitoa ja huomaat että elämä jatkuu.
Voimia Sinulle ja tervetuloa takaisin. - Hajupoika
Anu kirjoitti:
Ollaan vain näillä palstoilla
kyllä täällä kiva on kirjoitella.
Mutta sellainen nimittely ei
ole mistään kotoisin.
Minä nyt menen vähäksi aikaa
pois,mutta toivottavasti
pääsen vielä takaisin.
Mutta jos huonosti käy,
niin jätän sitten vain jäähyväiset.
On aika mennä jos saisi vielä
muutaman elonpäivän aikaa,
sitähän ei koskaan tieda.
En lähde vielä tänään,
mutta perjantaina kylläkin.
Voikaa hyvin kaikki täällä
olevat,ja hyvät jatkot.Keskustelurauhaa toivottelen. Omalta osaltani pyrin todellakin olemaan poissa keskusteluista.
Tuossa alkuaikojen lausumassani koin tuoda esiin, että
- olen mukana niissä kesksteluissa, jotka avaan
- tulen mukaan kun nikkini mainitaan tai siihen asiattomasti viitataan. Koen oikeudekseni vastata kuin metsästä huudetaan
- tulen mukaan kun huomaan siellä esitetyn kovin
totuudesta poikkeavaa tietoa ja se asiana on mielenkiintoinen
- koen mielipiteenvapauteen kuuluvan, että
kaikilla on oikeus esittää mielipiteensä vapaasti.
Keskusteluissa on syytä kunnioittaa netiketin ohjeita, hyviä tapoja ja Suomen lakia.
Korostan edelleen, että korjaan mielelläni tiedot, jotka havaitaan vääriksi. En koe sitä mitenkään arvovaltakysymyksenä. - Liena
Anu kirjoitti:
Ollaan vain näillä palstoilla
kyllä täällä kiva on kirjoitella.
Mutta sellainen nimittely ei
ole mistään kotoisin.
Minä nyt menen vähäksi aikaa
pois,mutta toivottavasti
pääsen vielä takaisin.
Mutta jos huonosti käy,
niin jätän sitten vain jäähyväiset.
On aika mennä jos saisi vielä
muutaman elonpäivän aikaa,
sitähän ei koskaan tieda.
En lähde vielä tänään,
mutta perjantaina kylläkin.
Voikaa hyvin kaikki täällä
olevat,ja hyvät jatkot.toivotan sinulle Anu.
En oikein ole perillä mikä sinua oikein "kiusaa" mutta vähän olen niinkuin "tolkulla".
Minä sain tässä pari viikkoa sitten myös jonkunlaisen "sairauden", enkä jaksanut oikein olla missään.
Joudun myöskin "korjattavaksi" kunhan saavat kroppani ensin sellaiseen kuntoon.
Pari vuotta sitten jouduin muun sairauden takia sairaalaan ja siellä sain tämän nykyisen sairauden silloin jälkitautina. Silloin se korjattiin, mutta nyt taas uusiutui ja yritetään uudelleen reistailla kuntoon.
Että tämmöisiä reppanoita me "mummot" ollaan.
Hyvää vointia sinulle. - Hajupoika
anonnyymi kirjoitti:
molskis hajupoika et taaskaan malttanut pysyä
sanojesi takana.täälä vaan kieut kukkona tunkiolla,
Lue nuo viestit paremmin niin ymmärrät,mihin
anu kertoi menevänsä.Ei siis poistu palstalta
jos pystyy vielä tulemaan.
Olekos koskaan ajatellut hänen sairauttaan
hänellä on siirrännäinen ja jos se ronklaa
niin on mentävä sairaalaan.pysy todella pois,
itse jo tuossa linkissäsi takalaittomana
lupasit häipyä,mikset helvetissä häivy.
Olet kun takiainen kaikkien kimpussa.Kirjoitin tämän toiskassa Klaralle, mutta laitan tännekin hieman kuin yleiseksi tiedoksi. Vastasin toisaalla näihin sairausjuttuihin tuolla jäljemmissä ketjuissa, joten en toista enää.
Olen pahoillani kun aina ei voi tietää millaisin "eväin" toiset ovat mukana.
Kanalaumaan vertaaminen oli paha rikos aikoinaan - nyt "mummottelustani"on syntynyt kansannousu.
"Älä luule luuta lihaksi,
pässinpäätä paistikkaaksi."
Sinulla on vielä paljon opittavaa mikäli aiot edes keskustelukumppanikseni.
Millä hemmetin äänestyksillä luulit minun lähtevän - tarkoitukseni oli tässäkin vain tutkia
keskustelijain käyttäytymistä. Muuta merkitystä tällä ei ole.
Ketään keskustelijaa et sinä eikä kukaan muukaan saa palstoilta pois vaikka tekisitte millaisia Ruuneperin boikottipäätöksiänne - enkä minä koskaan ole tällaista kuvitellutkaan.
Jossain tapahtui semmoinen juttu, että miehelle tuli mania suudella naisten varpaita. Häntä ei voitu syyttää mistään kun laissa ei ollut mainintaa, että varpaiden suuteleminen olisi rikollista. - SOILIKE
anonnyymi kirjoitti:
molskis hajupoika et taaskaan malttanut pysyä
sanojesi takana.täälä vaan kieut kukkona tunkiolla,
Lue nuo viestit paremmin niin ymmärrät,mihin
anu kertoi menevänsä.Ei siis poistu palstalta
jos pystyy vielä tulemaan.
Olekos koskaan ajatellut hänen sairauttaan
hänellä on siirrännäinen ja jos se ronklaa
niin on mentävä sairaalaan.pysy todella pois,
itse jo tuossa linkissäsi takalaittomana
lupasit häipyä,mikset helvetissä häivy.
Olet kun takiainen kaikkien kimpussa.Älkää saivarrelko. Keskustelu on vapaa.
Hurjan inhottavia, vastenmielisiä, viisaita, hölmöjä, fiksuja, rauhoittavia puheenvuoroja tarvitaan,että syntyy keskustelu.
Ei ketään pois, uusia keskustelijoita lisää, toivon. - Rituli
Anu kirjoitti:
Ollaan vain näillä palstoilla
kyllä täällä kiva on kirjoitella.
Mutta sellainen nimittely ei
ole mistään kotoisin.
Minä nyt menen vähäksi aikaa
pois,mutta toivottavasti
pääsen vielä takaisin.
Mutta jos huonosti käy,
niin jätän sitten vain jäähyväiset.
On aika mennä jos saisi vielä
muutaman elonpäivän aikaa,
sitähän ei koskaan tieda.
En lähde vielä tänään,
mutta perjantaina kylläkin.
Voikaa hyvin kaikki täällä
olevat,ja hyvät jatkot.Toivon sinulle kaikkea hyvää ja olkoon onni myötäsi sillä keikalla, jonne nyt lähdet. Palaa pian terveenä juttusaroille!
- Kirjar
tulin näille sivuille. Innokkaana vierittelin sivuja, luin vanhoja keskusteluja ja mielenkiintoni heräsi, innostuin ajatuksesta;
- täällähän voi keskustella mieltä painavista ajatuksista, sanoa mielipiteensä, tai vain lueskella mieli-alan mukaan.
Vastasin ja aloitin uutta, en kai osannut muotoilla sanojani oikein kun sain vihaisia purkauksia aikaan. Kannustavaakin... ilokseni.
Jokainen mielipide on paikallaan, sanan vapaus vallitkoon täälläkin.
Olen yrittänyt vastata ja kysyä asiallisesti.
En siinäkään ole niin taitava kuin useimpien huomaan täällä olevan. Siksi kai moitteet sain.
Yksinäisenä tulee usein mieleen polttava tarve keskustella jostain asiasta, joko vahvistaa omaa mielipidettään tai kuulla toisen mielipide. Iltaisin ajatukset tahtovat karata niihin elettyihin eilisiin. Silloin mielellään vaikka täältä keskusteluista etsisi muuta miettimistä.
Monta asiaa on näillä palstoilla varmasti " puitu loppuun," moni keskustelija jo poistunut joukosta ja uusia tullut tilalle.
Olen löytänyt täältä kiinnostavia puheenvuoroja, olen ihastunut Alvar K;n tapaan havannoida näkemäänsä, kertoa elävästi ja saada mukaan, nautin Ruuneperin runomitasta, jota kyllä muidenkin näkee käyttävän. Onneksi se " riimittely " ei ole vierasta näilläkään sivuilla.
Moni muu ... nimiä mainitsematta, herättää ahaa elämyksen, tuomalla omat ajatuksensa esiin.
Mieleen on vain hiipinyt ajatus; miksi minun pitää sanoa mielipiteeni jokaiseen asiaan?
Se on vain se paha tapani; puhua vaikka ei niin olisi asiaakaan; kysyä muilta kun omat ajatukset ovat jumissa; ottaa kantaa kun juttu kiinnostaa ja sattuu sopiva vire päälle.
Maailman menoa - Kirjat& novellit ym palstat saivat minusta innokkaan lukijan, terveiset vain tässä "kannonnokalla" istujallekin.
Kuka täällä on liikaa ja kuka puuttuu... en ota kantaa siihen. Jos minä jätän sivut, tai joku muu sen tekee... ihan on oma valinta molemmilla.
Monta on asiaa puhumatonta.
Monta on sanaa sanomatonta.
Monta on ihmettä taivaan alla.
Monta kysymystä vastausta vailla.
Uusia ajatuksia, älynvälähdyksiä ja muistoja kaikilta jään odottamaan, ja vanhojakin lueskelen.- pioni
todella sitä mieltä, että on paha tapasi puutua viesteihin,minusta ei lainkaan.
Näistä "puuttumisistahan "kirjoittelu syntyy,sinulla niinkuin kaikilla on hyviä ajatuksia,miksi et toisi niitä meille muillekin ajatelun aiheeksi.
Minusta sinä yrität kauniilla tavalla rauhoitella,minä taas olen sanoisinko ,tuitumpi,mutta kumpikin olemme kirjoitteluun oikeutettuja,vai mitä.
Kirjoita ja pura siihen yksinäisyyttäsi,niin teen minäkin,joku lukee,joku taas ei,se ei olekkaan pääasia,meille tulee parempi olo,,,ehkä.
Sanoisin ,kiitos, että sinäkin olet olemassa ,
monen muun mukavan ihmisen ohessa.
Tuliko nyt "lepertelyä"pionilta - Liena
Täällä kirjoittelevat nikit, me jokainen olemme saaneet aivan samanlaisen kohtelun kuin sinäkin keskustelu yrityksissämme.
Moni on luovuttanut ja katsonut paremmaksi siirtyä muualle. Vain muutama entisistä kirjoittajista on jaksanut vastaanpanemalla pysyä "rattailla".
Itse en oikein ymmärrä kuinka pienistä vastaan väittämisistä jotkut luovuttavat. Mutta ehkä se onkin ollut niin, etteivät halua itseään loukattavan ja katsovat paremmaksi poistua.
Minulle tämä palsta on jonkinlainen kirjoituspakon poistaja. Ensin yrittelin vain meilailla ja sillätavoin mielipiteitäni tuoda julki, mutta sitten huomasin täällä voitavan keskustella, tai oikeammin ajatuksiaan ilmaista, useamman henkilön kanssa yhtä aikaa.
Olin jonkun aikaa tuolla aivan eri ylläpidon sivustoilla, mutta kun tämän palstan olin löytänyt aiemmin, niin olin jo niinkuin kotiutunut tänne ja palailin takaisin.
Käyn tuolla toisaallakin aina silloin tällöin, siellä on rauhallisemmat aiheet kuin täällä.
Kyllä sinä olet aivan yhtä taitava kuin joku muukin täällä, voit vaikka olla taitavampikin, mistä sen kukaan tietää.
Ensin minäkin aivan kauhistuin kun sain kokkareita, mutta vähinerin olen oppinut sopeutumaan ja piiloittamaan pahan mieleni.
Kyllä täällä toimeen pitäisi tulla jokaisen, kunhan ei vaan halua olla "se joukon pää".
- Maria
Olen samaa mieltä Lienan kanssa. Kyllä täällä tilaa riittää kaikille. Eihän joka keskusteluun tarvitse osallistua, jos aihe tai sävy ei kiinnosta tai jos on herkkä loukkaantumaan. Riitaankin tarvitaan vähintään kaksi.
Jos tuntee tämän palstan itselleen tärkeäksi, voi asettua toisen asemaan ja miettiä, kuinka tärkeää osallistuminen voi olla toiselle. - Mami
Olen kurkistellut kirjoituksia esim. tuolla 50 palstalla, ja siellä tuntuu vireä keskustelu käyvän, vaikka aiheet ovatkin noille nuoremmille sopivia.
Mutta kateeksi käy, sillä siellä on hauska meininki, kommentteja tulee puolin ja toisin, värikkäitä, repäiseviä ja ajatuksia antavia, siellä ei tapella "verissä päin" niin kuin täällä nyt tuntuu meno olevan.
Huumori pitää mielen virkeänä, totisia keritään olemaan sitten hauden pohjalla.
Unohdetaan kärttyisyys ja panettelu, suodaan kaikille mielen virkistykseksi nämä vanhempien palstat, osataanhan mekin vielä iloita elämästä!
Löytyykö samanmielisiä?- anonnyymi
Niin olokohon, että haju pysyköhön
tuala omas Totuuden soihdussaan.
Sinne ei passaa sitä mennä häirittemähän.
Äläkäänkö hän siältä poistuko.
Siälä se saa yksinään vaihdella
nikkiänsä,ja iteksensä kirijootella
niin ei tuu riitaa. - Hajupoika
Mihinkäs seepra raidoistaan pääsee.
Ei pääse mamikaan. Samaahan itse ihmettelen kirjoitellessani aikoinaan 40 palstalla niin ei ainoakaan "mami" marissut.
Kun mami aloittaa itsestään ja jokainen omalta osaltaan niin tämä on hyvä.
Hajupoika ei kykene sinullekaan mieltä antamaan !
Missään muualla en ole milloinkaan kokenut tällaista marinaa kuin täällä. Aloita hyvä keskustelu marisematta Hajupojasta niin asia on osaltani klaari. Toivon vain ettet mene pilaamaan toisten hyviä keskusteluja marinallasi ! - Mami
Hajupoika kirjoitti:
Mihinkäs seepra raidoistaan pääsee.
Ei pääse mamikaan. Samaahan itse ihmettelen kirjoitellessani aikoinaan 40 palstalla niin ei ainoakaan "mami" marissut.
Kun mami aloittaa itsestään ja jokainen omalta osaltaan niin tämä on hyvä.
Hajupoika ei kykene sinullekaan mieltä antamaan !
Missään muualla en ole milloinkaan kokenut tällaista marinaa kuin täällä. Aloita hyvä keskustelu marisematta Hajupojasta niin asia on osaltani klaari. Toivon vain ettet mene pilaamaan toisten hyviä keskusteluja marinallasi !Myrkynkeittäjä olet, mutta oletko suloinen?
- Klara
Mami kirjoitti:
Myrkynkeittäjä olet, mutta oletko suloinen?
Päivän parhaat naurut, jessus!
Nyt on mentävä vessaan, moi-moi! - pioni
olen käynyt50 palstoilla ja siellä on kiva meininki.
Olen lukenut kahvikutsu juttua ja minä tirskahtelen mukana,on hauskaa vuoropuhelua.
Olen vastaillutkin johonkin ja kyllä sieltä palaute tulee,ei anna yhteisymmärrys pelaa,mutta kohta tulee selvitys perään ja niin on kaikki hyvin.Leikkimielellä ,kritiikkiäkin kitkerääkin,mutta ei haukuta.Kurkatkaapa sinne,
ja kirjoitellaan täälläkin huumori mukana.
Pilkut ja pisteet ei siellä haittaa,puuttuu tai on liikaa,juttu pääasia.
tällä tavoin.pioni - Liena
Mikähän vika täällä vanhempien palstoissa sitten lienee, kun nämä koetaan "harmin palstoiksi".
Samat nikit tuntuvat olevan tuolla 50 palstalla iloisia ja hauskoja seuranpitäjiä. Mutta kun tullaan tänne, niineiku valittamaan.
Minustakin oli tuo yksi ketju oikein hauskanlainen (oliko heikosta miehestä, vai).
Meidän ainoa iloisen luonteinen mieskin, AlvarK, oli löytänyt sieltä paikkansa, ja juttu luisti.
Kuka se kirjoittikaan että eikö mekin osaita iloita täällä?
Olisikin kovin suotavaa kun joku teistä, nyt jo oppia saanut, avaisi sellaisen hauskan ketjun josta me toisetkin saisimme ammennetua noita iloisia ajatuksia.
Mutta ei kuitenkaan mitään chattimaista, se ei kuulu muualle kuin niille tarkoitetuille huoneille.
Minä juuri hain googlesta jotain iloista aihetta, mutta en saanut soviteltua niitä omilla sanoillani, niinpä jäivät sinne kaikki iloiset aiheet. - pioni
Liena kirjoitti:
Mikähän vika täällä vanhempien palstoissa sitten lienee, kun nämä koetaan "harmin palstoiksi".
Samat nikit tuntuvat olevan tuolla 50 palstalla iloisia ja hauskoja seuranpitäjiä. Mutta kun tullaan tänne, niineiku valittamaan.
Minustakin oli tuo yksi ketju oikein hauskanlainen (oliko heikosta miehestä, vai).
Meidän ainoa iloisen luonteinen mieskin, AlvarK, oli löytänyt sieltä paikkansa, ja juttu luisti.
Kuka se kirjoittikaan että eikö mekin osaita iloita täällä?
Olisikin kovin suotavaa kun joku teistä, nyt jo oppia saanut, avaisi sellaisen hauskan ketjun josta me toisetkin saisimme ammennetua noita iloisia ajatuksia.
Mutta ei kuitenkaan mitään chattimaista, se ei kuulu muualle kuin niille tarkoitetuille huoneille.
Minä juuri hain googlesta jotain iloista aihetta, mutta en saanut soviteltua niitä omilla sanoillani, niinpä jäivät sinne kaikki iloiset aiheet.niin,että ikäkin rupeaa tekemään meistä vakavampia.
Minä kyllä lähtisin leikinlaskuun mukaan,minusta pieni pilke silmäkulmassa ,tekisi jutustelusta kevyen,voisi vähän rönsyilläkin, ei niin tosikkomainen.
Täällä kai on tuo asiapuoli ,mistä tulee "hyvä" juttu,mutta kaikki muu on turhaa ja huuhaata.
Tässä vaiheessa seisoo koko keskusteluketju,onko mielet myrkyttyneet, pitäisi saada tuulta purjeisiin.Onhan tämä henki vähän mennyt vikojen etsintä tasolle,mutta toivotaan ketjun/ketjujen
huomisesta lähtien piristyvän.
Täällä on kyllä aivan hyviäkin ketjuja,kun vain ihmiset uskaltavat ottaa kantaa ja arvostelun sija ei olisi niin suuri.
Minusta aihe pitäisi olla sellainen ,että se saisi kiinostumaan ja sitten tarpeen vastata,ja taas vastaukseen tulisi tarve vastata,siitähän se keskustelu alkaa.
Nyt vain kantaa ottamaan ,kyllä tuolla aiheitakin riittää.Juttuja entisiin,uusia odotellessa toivoo,pioni - Liena
pioni kirjoitti:
niin,että ikäkin rupeaa tekemään meistä vakavampia.
Minä kyllä lähtisin leikinlaskuun mukaan,minusta pieni pilke silmäkulmassa ,tekisi jutustelusta kevyen,voisi vähän rönsyilläkin, ei niin tosikkomainen.
Täällä kai on tuo asiapuoli ,mistä tulee "hyvä" juttu,mutta kaikki muu on turhaa ja huuhaata.
Tässä vaiheessa seisoo koko keskusteluketju,onko mielet myrkyttyneet, pitäisi saada tuulta purjeisiin.Onhan tämä henki vähän mennyt vikojen etsintä tasolle,mutta toivotaan ketjun/ketjujen
huomisesta lähtien piristyvän.
Täällä on kyllä aivan hyviäkin ketjuja,kun vain ihmiset uskaltavat ottaa kantaa ja arvostelun sija ei olisi niin suuri.
Minusta aihe pitäisi olla sellainen ,että se saisi kiinostumaan ja sitten tarpeen vastata,ja taas vastaukseen tulisi tarve vastata,siitähän se keskustelu alkaa.
Nyt vain kantaa ottamaan ,kyllä tuolla aiheitakin riittää.Juttuja entisiin,uusia odotellessa toivoo,pioniVanhojakin keskusteluja on joihin voisi vastailla, niinkuin mainitsit.
Kuitenkaan ei mielenkiintoista keskustelua voi syntyä jos väkisin yrittää vastailla.
Aihe pitäisi olla hauska, asiallinen tai muuten sellainen joka saa aikaiseksi halun vastata.
Kyllä täällä on joskus ollut muitakin kuin asiallisia juttuja, ja ne ovat vetäneet keskustelijoita, mutta nykyisin ei tahdo sellaisia aiheita millään syntyä.
Syyttelyt vain kiinnostavat ja niihin vastailemiset.
Tuleekin mieleen , olemmeko kuitenkin liian vanhoja ja "typeriä" avaamaan mielenkiintoisia aiheita. - pioni
Liena kirjoitti:
Vanhojakin keskusteluja on joihin voisi vastailla, niinkuin mainitsit.
Kuitenkaan ei mielenkiintoista keskustelua voi syntyä jos väkisin yrittää vastailla.
Aihe pitäisi olla hauska, asiallinen tai muuten sellainen joka saa aikaiseksi halun vastata.
Kyllä täällä on joskus ollut muitakin kuin asiallisia juttuja, ja ne ovat vetäneet keskustelijoita, mutta nykyisin ei tahdo sellaisia aiheita millään syntyä.
Syyttelyt vain kiinnostavat ja niihin vastailemiset.
Tuleekin mieleen , olemmeko kuitenkin liian vanhoja ja "typeriä" avaamaan mielenkiintoisia aiheita.eikä anneta periksi,vaikka itsekin sitä epäilin.
Kyllä tämä tästä vilkastuu ja onhan joku "ärsykekin"joskus paikallaan,antaa vain tulla,mutta ei kinastella.(minä tahdon sortua)
Ootellaan ja ootellessa kirjoitetaan,siitä se synyy,uskoo optimistinen,pioni. - Liena
pioni kirjoitti:
eikä anneta periksi,vaikka itsekin sitä epäilin.
Kyllä tämä tästä vilkastuu ja onhan joku "ärsykekin"joskus paikallaan,antaa vain tulla,mutta ei kinastella.(minä tahdon sortua)
Ootellaan ja ootellessa kirjoitetaan,siitä se synyy,uskoo optimistinen,pioni.Jos vai jokainen on sitä mieltä ettää ootellaan ja ootellaan , niin aikamme loppuu.
- pioni
Liena kirjoitti:
Jos vai jokainen on sitä mieltä ettää ootellaan ja ootellaan , niin aikamme loppuu.
mutta jutellaan jostakin,niinhän me teemmekin,eikö
naurattaa ihan pioni
p.s kohta joku sanoo että kaksin vaan puhumme. - Hajupoika
Liena kirjoitti:
Vanhojakin keskusteluja on joihin voisi vastailla, niinkuin mainitsit.
Kuitenkaan ei mielenkiintoista keskustelua voi syntyä jos väkisin yrittää vastailla.
Aihe pitäisi olla hauska, asiallinen tai muuten sellainen joka saa aikaiseksi halun vastata.
Kyllä täällä on joskus ollut muitakin kuin asiallisia juttuja, ja ne ovat vetäneet keskustelijoita, mutta nykyisin ei tahdo sellaisia aiheita millään syntyä.
Syyttelyt vain kiinnostavat ja niihin vastailemiset.
Tuleekin mieleen , olemmeko kuitenkin liian vanhoja ja "typeriä" avaamaan mielenkiintoisia aiheita.Lienalle totean että sinun syyttelysi kuten ei muittenkaan kiinnosta vaan tuhoaa hyvän keskustelun - valitettavasti. 80 palstojen "punaisiin tilppuihin" päätyneissäkin olit ensimmäsenä häiriköimässä.
Se ei ole edes oikeata keskustelua ! - Hajupoika
pioni kirjoitti:
eikä anneta periksi,vaikka itsekin sitä epäilin.
Kyllä tämä tästä vilkastuu ja onhan joku "ärsykekin"joskus paikallaan,antaa vain tulla,mutta ei kinastella.(minä tahdon sortua)
Ootellaan ja ootellessa kirjoitetaan,siitä se synyy,uskoo optimistinen,pioni.Olet toinen asiattomasti häiriköivä keskustelujen pilaaja ollut viime aikoina.
Optimistisuus on puheenvuoroistasi kaukana. - Hajupoika
pioni kirjoitti:
mutta jutellaan jostakin,niinhän me teemmekin,eikö
naurattaa ihan pioni
p.s kohta joku sanoo että kaksin vaan puhumme.Kotipuolessa oli tapana sanoa tällaisesta asiattomasta höpinästä:
- Tuulihan se vain turpaa heiluttelee ! - Liena
Hajupoika kirjoitti:
Lienalle totean että sinun syyttelysi kuten ei muittenkaan kiinnosta vaan tuhoaa hyvän keskustelun - valitettavasti. 80 palstojen "punaisiin tilppuihin" päätyneissäkin olit ensimmäsenä häiriköimässä.
Se ei ole edes oikeata keskustelua !sujuu parhaiten.
Mutta syyttelemistä vältän tällä kertaa ja totean vain: Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. - pioni
Hajupoika kirjoitti:
Kotipuolessa oli tapana sanoa tällaisesta asiattomasta höpinästä:
- Tuulihan se vain turpaa heiluttelee !jättänyt kommentoimatta tuolla toisella taholla,
kun taas näin vastailet,yritän ymmärtää,kääntää poskea.(rajaan asti)huokaillen pioni. - Hajupoika
Liena kirjoitti:
sujuu parhaiten.
Mutta syyttelemistä vältän tällä kertaa ja totean vain: Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.Se mistä sinua olen huomautellut on totta kaikki.
Jos sinä olisit aikanaan vastannut asiallisesti niin sitäkään ei olisi tarvinnut jatkaa.
En edelleenkään poidä itseäni sayyllisenä ensimmäiseenkään asiaan, koska asiat ovat kuten olen kertonut.
Tämä jatkuukin vain teidän kaistapäisyytenne takia ! - Hajupoika
pioni kirjoitti:
jättänyt kommentoimatta tuolla toisella taholla,
kun taas näin vastailet,yritän ymmärtää,kääntää poskea.(rajaan asti)huokaillen pioni.Kuten Lienalle vastasin - tällaista paskanjauhantaa ei millään muilla keskustelupalsoilla ole kohdalleni milloinkaan tullut.
Tämän operaattorin keskustelupalstoilla kävin aiemmin parissa keskustelussa eikä ainoatakaan tällaista ollut kuin täällä jo aikojen alusta.
Olen vakuuttunut, että Ruuneperin henki pilasi jo aikoinaan. En ollut edes tuolloin mukana, joten syyttelyni on siltäkin osin asiatonta.
Jokainen saa kirjoitella kuin lystää, missä lystää ja olla kirjoittamatta jos ei lystää.
Minä vain vastailen kuin metsästä huudetaann - kun huuto loppuu niin silloin on rauha ja hiljaisuus ! - Hajupoika
Mami kirjoitti:
Myrkynkeittäjä olet, mutta oletko suloinen?
Kuningas Apassilla on "kissan päivät"
Kaikki entisetkin kuningattaret haluavat vain kuningas Apassia...
Hymyhuulikin kenties sitten joskus, mutta ensin on hankittava kruunu - tai kun tammasta on kyse niin seppele kaulaan...
Nyt Hajupoikakin on vain ruotivaivaanen syytinkiläänen - kaikki luuskatkin vain sylkee ja potkii.... Ollapa kuningas Apassi ! - Liena
Hajupoika kirjoitti:
Se mistä sinua olen huomautellut on totta kaikki.
Jos sinä olisit aikanaan vastannut asiallisesti niin sitäkään ei olisi tarvinnut jatkaa.
En edelleenkään poidä itseäni sayyllisenä ensimmäiseenkään asiaan, koska asiat ovat kuten olen kertonut.
Tämä jatkuukin vain teidän kaistapäisyytenne takia !Kunpa löytyisi jostain nyt oikeat sanat, etten missään nimessä syyttelisi "Herraa ja Ylhäisyyttä".
Mitäs pidät tästä:
Elämässä tarvitaan rakkautta ja huumorintajua.
Rakkautta elämän ymmärtämiseen, huumoria sen kestämiseen. - Hajupoika
Liena kirjoitti:
Kunpa löytyisi jostain nyt oikeat sanat, etten missään nimessä syyttelisi "Herraa ja Ylhäisyyttä".
Mitäs pidät tästä:
Elämässä tarvitaan rakkautta ja huumorintajua.
Rakkautta elämän ymmärtämiseen, huumoria sen kestämiseen.Epärehellisyys on ihmisen pahimpia vikoja.
Sinuun en luota viiden sentin edestä !
Valehtelu ei ole huumoria - ehken kalavaleen ymmärrän.
- Hajupoika
Toivotan teille mieluisia keskusteluja niillä palstoilla, joilla keskustelette. Palstojen historian ei tietysti tarvitse toistua.
Jos joku vilkaisee mennyttä marraskuun alussa viime vuonna niin tuntuu kovin samanlaiselta.
Silloin toivotin myös 70 palstalle kaikkea hyvää
- sitä iloa riitti runsaan viikon. Sitten olivat samat herhiläiset kimpussa.
Menin autiolle 80 palstalle - samat hörhiläiset jälleen perässä. Poistuin sieltä hörhöt perässä...
Nyt tuntuu kuin saisin rauhan; päivän kaksi vai peräti viikon ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389