ILOINEN UUTINEN

Galaktisen liiton ekologiakomissaari on tänään myöntänyt kunniamaininnan vuoden ekologiateosta Tellus planeetalle !

Tunnustuksen perustana on kirjapainoteknikka, jonka Johannes Gutenberg keksi, tosin jo paljon aikaisemmin, 1400- luvulla.
Avaruuden valtavien etäisyyksien vuoksi keksintö on laajemmassa määrin vasta nyt levinnyt galaksimme muille planeetoille.

Sen siunauksellisuus on siten näin jälkijättöisesti tullut tunnustetuksi.
Kirjallinen informaatio, joka perinteisesti tallattiin symbolikuvien muodossa viljapeltoihin, vaati toimiakseen valtavia peltoalueita ja tuhansittain kuvioiden tallaajia.
Nyt, kun informaatio levitetään paperin ja painomusteen tekniikalla, nämä valtavat peltoalueet on voitu käyttää elintarviketuotteiden viljelykseen.
Lisäksi tuhannet kuvioiden tallaajat ovat voineet siirtyä teollisuuden ja palveluelinkeinojen tuotannollisten tehtävien suorittajiksi.

Tässä jälleen esimerkki planeettojenvälisen kulttuurivaihdon siunauksellisuudesta !

Ekologisin terveisin:
Beukalo Viherjä
GL:n Telluksen sektorin ekologiakomissaari
21175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

En tiennytkään että viljaa viljeltiin aikoinaan kirjallisen informaation tekemiseen.
Perin viddumainen tapa, jos aikoo lähettää vaikkapa joulukortin. On siinä posteljoonille hommaa kerrakseen, kun hilaa peltotilkun annettuun ositteeseen.

Äänestä
  • Siinäpä se avaruudellisen yhteistyön idea onkin:
    Yksi hallitsee tähtienvälisen matkustamisen valon nopeutta lähentelevillä nopeuksilla, toinen taas paperin ja painomusteen käytön !

    Äänestä

  • Beukalo Viherjä kirjoitti:

    Siinäpä se avaruudellisen yhteistyön idea onkin:
    Yksi hallitsee tähtienvälisen matkustamisen valon nopeutta lähentelevillä nopeuksilla, toinen taas paperin ja painomusteen käytön !

    Avaruudellisen yhteistyön siunauksellisuuden näemme pienoiskoossa Telluksemme kansainvälisessä kaupankäynnissä.
    Eipä edes kansallisjuomamme kahvi olisi löytänyt tietään pöytiimme
    ilman kansainvälisiä kontakteja !

    Äänestä

Kysyisin, ovatko nämä entiset informaatioon käytetyt tallauspellot nykyään tuotannollisen luomuviljelyksen palveluksessa ?

Äänestä
  • Ainakin osa niistä on luomuviljeltyjä.
    Kesantonakin ne ovat taloudellisesti edullisempia kuin tallausviljelminä.
    Saamani tiedon mukaan Galaktisen liiton ekologiakomissaari on
    laskenut, että Andromedan galaksin Harmagedon- planeetan maataloustuotanto on noussut 37 %, kun tiedonvälityksessä otettiin
    käyttöön paperi ja painomuste entisen viljapellontallausinformaatiomenetelmän sijaan.
    Lisäksi Harmagedonin yleisradio on kertonut merkittävistä säästöistä,
    kun perinteiset elektroniputket radiolaitteissa korvattiin transistoreilla.
    Ja huomatkaa, mainitut uudistukset ovat Tellukselta lähtöisin, kiitos
    1400- luvun Johan Gutenbergille ja 1950- luvun transistoritekniikan kehittäjille !
    Avaruudellisessa yhteistyössä on muitakin tärkeitä alueita, kuin vain valon nopeutta lähentelevien avaruusalusten kehittely !

    Äänestä

  • GL:n Telluksen siht. kirjoitti:

    Ainakin osa niistä on luomuviljeltyjä.

    On tosi hyvä juttu se,että Andromedan galaksin suunnassa on vihdon ja viimein otettu käyttöön paperi,painomuste ja kirjanpainomenetelmät tiedonvälittämiseen.

    Aiemmin oli meinaan aika rasittavaa joka hemmmetin syksy mennä lukemaan sitä,että mitä viestejä viljapeltoihin oli tallattu.

    Vielä rasittavampaa oli lukea viljapellosta jotain galaktista jatkoromaania.

    Kun yhden osan sai viljapellosta luettua,niin sitten viljapellossa luki;Jatkuu seuraavassa viljapellossa!

    Ja niin sitä piti mennä lukemaan seuraavaa viljapeltoa kilometrien päähän jne..

    Äänestä

  • GL:n Telluksen siht. kirjoitti:

    Ainakin osa niistä on luomuviljeltyjä.
    Kesantonakin ne ovat taloudellisesti edullisempia kuin tallausviljelminä.
    Saamani tiedon mukaan Galaktisen liiton ekologiakomissaari on
    laskenut, että Andromedan galaksin Harmagedon- planeetan maataloustuotanto on noussut 37 %, kun tiedonvälityksessä otettiin
    käyttöön paperi ja painomuste entisen viljapellontallausinformaatiomenetelmän sijaan.
    Lisäksi Harmagedonin yleisradio on kertonut merkittävistä säästöistä,
    kun perinteiset elektroniputket radiolaitteissa korvattiin transistoreilla.
    Ja huomatkaa, mainitut uudistukset ovat Tellukselta lähtöisin, kiitos
    1400- luvun Johan Gutenbergille ja 1950- luvun transistoritekniikan kehittäjille !
    Avaruudellisessa yhteistyössä on muitakin tärkeitä alueita, kuin vain valon nopeutta lähentelevien avaruusalusten kehittely !

    Nyt kun myös galaktisessa liitossa ne perinteiset elektroniputket on korvattu transistoreilla,niin varmaan kanavointienkin laatu paranee ja niistä tulee selkeämpiä ja paremmin ymmärrettäviä.

    Ja koska Telluksen kehittynyt lentotekniikka,mm.korkeus-ja sivuperäsimet,ovat galaktisen yhteistoiminnan ansiosta käytössä myös galaktisisaa lentohärveleissä,
    niin seuraavaksi niihin on saatava tutka.

    Näin ne galaktiset veljemme ilmakehässämme lentäessään tietävät aina sen,että missäpäin liikkuu Telluksen hävittäjiä eivätkä he näin ollen tule ammutuksi ohjuksilla alas.

    Olisi myös äärettömän tärkeää opettaa heille navigaattorin käytön siunauksellisuus
    varsinkin silloin,kun he aikovat parkkeerata härvelinsä jonnekin maan pinnalla.

    Navigaattorista kun he heti näkisivät sen,että missä sijaitsevat eri armeijoiden kovapanosammunta-alueet,joten he ovät sellaisille edes laskeutuisikaan eivätkä siis joutuisi vaikkapa sinkoiskujen kohteeksi tai PST-ohjusten maalitauluksi!

    Äänestä

Niin ajatella että ehkä miljoonia vuosia meitä edellä oleva sivilisaatio sotkisi viljapeltoja ja jättäsi "viestejä" sitä kautta. Älytön ajatus ja viljapelto "hörhö" Keitel hypettää ja pitää luentoja aiheen tiimoilta. En ymmärrä näitä arkipäivän todellisuudesta vieraantuneita työtä vieroksuvia tyyppejä. No saahan sitä tuollakin jotain leivän päälle. K.u.s.e.t.t.a.a hyväuskoisia näillä satukertomuksilla kerätä rahat pois kuleksimasta.

Äänestä
  • Selitys on yksinkertainen. Heidän kehittämänsä koneet ovat tulleet ajat sitten näitä lajeja älykkäämmiksi ja joka tavalla etevämmiksi. Kun henkisiä ja fyysisiä kykyjä ei ole enää tarvittu, ovat alkuperäiset biologiset lajit taantuneet pikkulasten tai debiilien asteelle. Koneet hoitavat keskustelun keskenään kehittyneellä informaatiotekniikalla ja holhokkiensa tarpeetkin ne kartoittavat aivoaaltoanalyysillä.

    Kun nämä lasten asteelle taantuneet muinaiset älyt sitten laskeutuvat maapallolle, eivät he keksi mitään kehittävämpää kuin sotkea viljapeltoja, poukkoilla täydet ajovalot päällä ihmisiä säikyttelemässä, silpoa nautojen peräaukkoja ja muuta meidän näkövinkkelistämme katsottuna sangen hölmöltä vaikuttavaa puuhastelua. Koneisiin taas ei ole alunperinkään ohjelmoitu mitään mielenkiintoa muuhun kuin näiden lajien tarpeista huolehtimista. Ne ohittavat ihmiset turhina häiriötekijöinä.

    Äänestä

  • lgvkhccjck kirjoitti:

    Selitys on yksinkertainen. Heidän kehittämänsä koneet ovat tulleet ajat sitten näitä lajeja älykkäämmiksi ja joka tavalla etevämmiksi. Kun henkisiä ja fyysisiä kykyjä ei ole enää tarvittu, ovat alkuperäiset biologiset lajit taantuneet pikkulasten tai debiilien asteelle. Koneet hoitavat keskustelun keskenään kehittyneellä informaatiotekniikalla ja holhokkiensa tarpeetkin ne kartoittavat aivoaaltoanalyysillä.

    Kun nämä lasten asteelle taantuneet muinaiset älyt sitten laskeutuvat maapallolle, eivät he keksi mitään kehittävämpää kuin sotkea viljapeltoja, poukkoilla täydet ajovalot päällä ihmisiä säikyttelemässä, silpoa nautojen peräaukkoja ja muuta meidän näkövinkkelistämme katsottuna sangen hölmöltä vaikuttavaa puuhastelua. Koneisiin taas ei ole alunperinkään ohjelmoitu mitään mielenkiintoa muuhun kuin näiden lajien tarpeista huolehtimista. Ne ohittavat ihmiset turhina häiriötekijöinä.

    "silpoa nautojen peräaukkoja"

    Eipäs nyt unohdeta savolaisten lukemista vaille lääkäreiden anaaliabduktioita!

    Äänestä

Sellaista settiä tulee että ehdotan tiukempaa valvontaa sairaseläkkeiden lääkitysten kelakorvauksiin vedoten siihen että niitä käytetään sekaisin alkoholin kanssa.
Näin päästään siihen että raha ei riitä kuin lääkkeisiin ja toivottavasti raha ei myöskään riitä internetin kuukausimaksuihin sillä tällainen satutunti ei kuulu tänne eikä oikeastaan minnekään muuallekaan.

Äänestä
  • Miksi ei kuuluisi. Jos kaiken maailman kanavoinnit kuuluvat, niin miksi ei niistä tehty parodia. Tällaisella palstalla parodian pitää vaan ampua kilometrikaupalla yli, jotta yleisö tunnistaisi sen parodiaksi.

    Äänestä

  • Etenkin Kiuruvedellä tulisi tarkkailla ja laittaa kokonaan uuteen harkintaan sosiaalietuuksien maksaminen lääkärinä esiintyville työttömille tai ajoittain sekavuusasteesta riippuen sairaseläkeläisille abduktioarskoille.

    Äänestä

  • lgciyti68r kirjoitti:

    Miksi ei kuuluisi. Jos kaiken maailman kanavoinnit kuuluvat, niin miksi ei niistä tehty parodia. Tällaisella palstalla parodian pitää vaan ampua kilometrikaupalla yli, jotta yleisö tunnistaisi sen parodiaksi.

    Huuhaata vastaa koko patteristolla keskitetty parodiaisku !

    Äänestä

  • _tulenjohtaja kirjoitti:

    Huuhaata vastaa koko patteristolla keskitetty parodiaisku !

    Suomen ilmavoimathan jo yrittivät pommittaa erästä Kiuruvetistä abduktioarskaa, ja kertomansa mukaan on singollakin yritelty. Tappokäsky oli kuulemma tullut Sauli Niinistöltä. Eli eiköhän sen parodiapuolen hoida ihan nämä hörhöt itse.

    Äänestä

  • simmutaan angolla kirjoitti:

    Suomen ilmavoimathan jo yrittivät pommittaa erästä Kiuruvetistä abduktioarskaa, ja kertomansa mukaan on singollakin yritelty. Tappokäsky oli kuulemma tullut Sauli Niinistöltä. Eli eiköhän sen parodiapuolen hoida ihan nämä hörhöt itse.

    Niinistöllä ei tuolloin ollut ilmavoimien kanssa mitään tekemistä, eikä ilmavoimilla pommeja. Mutta hömelöiden realismi on ihan eri asia. Mahdollinen ja ei mahdollinen ei riipu noin pienistä yksityiskohdista.

    Äänestä

  • lgciyti68r kirjoitti:

    Miksi ei kuuluisi. Jos kaiken maailman kanavoinnit kuuluvat, niin miksi ei niistä tehty parodia. Tällaisella palstalla parodian pitää vaan ampua kilometrikaupalla yli, jotta yleisö tunnistaisi sen parodiaksi.

    Kyll minäki nyt hyväksyn parotian raskaammast pääst !
    Olen uskonu astrolokiaan ja lukenu ahkerast horoskooppei.
    Kävi sittein näin et ajoin kolarin onneks peltivaurioil selvittii.
    Olin itte syyllinen ja niin putos liikennevakuutuksen poonukset.
    Menin vakkuutusyhtiön virkailijoiten puheil, ja näytin niil vahinkoviikon
    horroskooppii jos luvattii miulle vahhinkovappaata jaksoo ja sanon
    etteikö poonukset vois säilyttää.
    No saakeli, hyvä ettei silt seisomalt ulos heittänny !
    Miks heelvetis tällast sontaa viikolehtii painetaa kun ei sitte olleskaa voi luottaa, peerkele !!

    Äänestä

  • klghvkhgcvkhgc kirjoitti:

    Niinistöllä ei tuolloin ollut ilmavoimien kanssa mitään tekemistä, eikä ilmavoimilla pommeja. Mutta hömelöiden realismi on ihan eri asia. Mahdollinen ja ei mahdollinen ei riipu noin pienistä yksityiskohdista.

    Mutta kun miimistö kuuluu salaiseen eliittiin!

    Äänestä

  • mimetrikoo kirjoitti:

    Mutta kun miimistö kuuluu salaiseen eliittiin!

    Onko ne sitä piltemperkin pilluminaattia vai mitä ne nyt oli. Lapsia uhraavat ja veret juovat rituaaleissaan. Ei kai se Niinistö nyt sellaista. Itsekin äänestin.

    Äänestä

  • gvhkgckyfcyk kirjoitti:

    Onko ne sitä piltemperkin pilluminaattia vai mitä ne nyt oli. Lapsia uhraavat ja veret juovat rituaaleissaan. Ei kai se Niinistö nyt sellaista. Itsekin äänestin.

    Ei ne nyt sellaisia nykyään, lapsia kun katoaisi niin jäisivät kiinni ennen pitkää verkkomedioidden ansioccaiden laivalla bassonsoiton aikana kofeiinimyrkytetyiden teemuvehkaloiden ansiosta. Paitsi jos kupataan lapsia tarhoissa ja päiväkerhoissa salaa ja vähitellen....

    Andromedaarinen viesti riikosen taikavesipajasta kertoo että nämä bimperbergit nykyaikana toimivat niinkin ovelasti ja salapiruisesti etteivät edes tee mitään hämärää, sekös vasta hämärää ja aiheuttaa sen ettei jää edes mitään johtolankoja..!!!

    Mutta kuitenkin eliitti toimii niin että haluaa itselleen etuja ja voittoa! Siinäpä on oikein uutta tietoa ja siihen kyllä tarvitaankin oikein oikea salaliitto!!!!!!!

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kylläpäs oli tosi iloisia uutisia!!

Tällaiset iloiset uutiset saivat aikaan sen,että oma tietoisuus-ja akashakenttäni välittömästi transformoitui ja maadoittui 5D-tietoisuutason violetin liekin kristallilapsen tasolle 144-ulotteissa rinnakkaistodellisuudessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Beukalo Viherjä kirjoitti:

Galaktisen liiton ekologiakomissaari on tänään myöntänyt kunniamaininnan vuoden ekologiateosta Tellus planeetalle !

Tunnustuksen perustana on kirjapainoteknikka, jonka Johannes Gutenberg keksi, tosin jo paljon aikaisemmin, 1400- luvulla.
Avaruuden valtavien etäisyyksien vuoksi keksintö on laajemmassa määrin vasta nyt levinnyt galaksimme muille planeetoille.

Sen siunauksellisuus on siten näin jälkijättöisesti tullut tunnustetuksi.
Kirjallinen informaatio, joka perinteisesti tallattiin symbolikuvien muodossa viljapeltoihin, vaati toimiakseen valtavia peltoalueita ja tuhansittain kuvioiden tallaajia.
Nyt, kun informaatio levitetään paperin ja painomusteen tekniikalla, nämä valtavat peltoalueet on voitu käyttää elintarviketuotteiden viljelykseen.
Lisäksi tuhannet kuvioiden tallaajat ovat voineet siirtyä teollisuuden ja palveluelinkeinojen tuotannollisten tehtävien suorittajiksi.

Tässä jälleen esimerkki planeettojenvälisen kulttuurivaihdon siunauksellisuudesta !

Ekologisin terveisin:
Beukalo Viherjä
GL:n Telluksen sektorin ekologiakomissaari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu