Tämä tarina perustuu tositapahtumaan. Se taisi olla vapun tienoilla keväällä, kun jostain syystä tulin tutkailleeksi Nelosen deittichat-ohjelmaa. Olin joskus puolileikilläni luonut oman chat-hahmonkin, mutta en ollut koskaan ainoatakaan viestiä lähettänyt.
Yllättäen huomasin, kuinka ruutuun kirjoitti nimimerkki Katja-17. Tyttö ilmoitteli olevansa naapurikunnasta ja miesseuraa vailla. No, itselle kun ikää oli kertynyt jo lähemmäs 30 vuotta, niin epäröin hetken, mutta päätin kuitenkin lähestyä neitosta privaattiviestillä. Kyselin, olinko hänen mielestään liian vanha ja sainkin nopeasti vastauksen, että en ollut vaan juuri oikeanikäinen. Katjalla oli siis ilmeisesti vanhempi mies kiikarissa.
Parisen viikkoa viestit kulkivat välillämme ilman sen kummempaa lähentymistä tai ehdotuksia. Sitten yllättäen Katja halusi tavata. Sovimme tapaamisen alkuillasta bussiasemalle. Pistin ykköset päälle ja ostin pullon hedelmäviiniä, jonka arvelin olevan nuorelle tytölle mieleen.
Katja olikin sitten uskomattoman kaunis ilmestys. Lyhyt, noin 160 cm pitkä, hoikka ja muutenkin pienikokoinen ja nuorenoloinen. Tummanruskeat, pitkät hiukset, pienet rinnat ja oikein söötti pikku peppu ahdettuna tiukkoihin, mustiin farkkuihin. Olimme molemmat melkoisen jännittyneitä, vaihdoimme pikaisen halauksen. Katja näytti todella nuorelta ja mietin, oliko tyttö valehdellut ikänsä. Mielessä käväisi ajatus paikalta pakenemisesta, mutta ajattelin, että katsellaan nyt vielä, mitä tästä tulee.
Siirryimme läheisen puiston katveeseen nauttimaan tuomaani hedelmäviiniä, oli nimittäin erittäin kaunis kevätilta. Juttelimme hermostuneesti niitä näitä. Kävi ilmi, että Katja todella oli 17-vuotias, lukiolainen ja varsinainen deittikonkari. Hän kehui deittailleensa minuakin vanhempia, toisella puolen Suomea asuneita miehiä. Mietin itsekseni Katjan juttujen todenperäisyyttä, mutta lopulta ajattelin, ettei sillä ollut mitään merkitystä. Tämähän oli vain satunnainen chat-deitti eikä minua Katjan tausta oikeastaan kiinnostanutkaan. Ei se hauskanpitoa haittaa, tuumin.
Hetken aikaa istuttuamme alkoi tulla hiukan kylmä. Ehdotin Katjalle, että siirryttäisiin baariin. Alaikäisenä Katjalla ei hirveästi ollut kokemusta anniskeluravintoloissa istumisesta. Hän kuitenkin pääsi vanhemman miehen seurassa näppärästi sisään ja tästä tyytyväisenä tarjosin neitokaiselle muutaman siiderin. Istuin Katjan viereen ja hivutin vaivihkaa käteni hänen ympärilleen. Hän ei pistänyt sitä ollenkaan pahakseen, joten seuraavaksi aloin hyväillä hänen kapeaa vyötäröään ja reittä. Taisimmepa jopa suukotella ohimennen.
Ilta alkoi pikkuhiljaa kääntyä yöksi. Kyselin Katjalta, milloin hänen bussinsa lähtisi. Katja sanoi hiljaisella äänellä, ettei hänellä ollut kiire. Vanhemmat olivat matkoilla eikä häntä kukaan odottaisi ennen kuin vasta seuraavana päivänä. Tästä riemastuneena ehdotin, että Katja voisi tulla luokseni yöksi. Tähän hän suostuikin.
Tulimme asunnolleni ja Katja istahti nojatuoliin. Tulin istumaan hänen syliinsä hajareisin ja suutelin samalla häntä hellästi. Katja vastasi suudelmaan. Hivutin käteni Katjan paidan alle. Tunsin, miten molemminpuolinen kiihko lisääntyi. Katja kuitenkin vetäytyi otteestani ja sanoi, ettei hänen tehnyt mieli. Jouduin nielemään himoni ja päätimme asettua nukkumaan. Katja kuoriutui vaatteistaan, jätti kuitenkin söpöt valkoiset pikkarit ja rintsikat päälleen. Hän halusi, että nukuttaisiin vierekkäin. Riisuuduin alushoususilleni, sammutin valot ja asetuin Katjan viereen sängylle. Kaluni seisoi kovana ja tunsin, miten se kosketti tytön selkää.
Äkkiä Katja kääntyi, otti kaluni käteensä ja alkoi hitaasti runkata. Suutelimme kiihkeästi. Katja sanoi muuttaneensa mielensä. Kyllähän se minulle vain sopi. Hivutin käteni Katjan selkäpuolelle ja avasin rintaliivien hakaset. Kiusasin huulillani ja hampaillani Katjan nännejä, jotka alkoivat kovettua. Keplottelimme myös alushousut pois toisiltamme.
Makasimme vierekkäin ja hyväilimme toistemme vartaloita. Katja oli ajellut alapäänsä lähes karvattomaksi. Kerroin hänelle, että pidän suunnattomasti pillun nuolemisesta ja Katja käski minun ryhtyä toimeen. Suutelin hänen jalkoväliään ja levitin hellästi reidet. Erotin hämärässä hennon vaaleanpunaiset häpyhuulet. Kielellä kiusoittelemalla sain Katjan kehon värähtämään. Nautin Katjan vahvasta naisen tuoksusta ja kehon liikkeistä päätellen hän selvästi nautti siitä, mitä tein hänen jalkovälissään. Nousin hieman ja asetin kaluni pään pillun suuaukolle. Samalla kun suutelin Katjaa, aloin työntää kalua hänen tiukkaan vakoonsa. Työnsin kalun juurta myöden teinipilluun. Aloin kiihdyttää liikkeitäni, vedin kalun melkein kokonaan ulos ja sitten taas syvälle sisään. Nostin Katjan hennot sääret olkapäitteni päälle ja niin me keinuimme kiinni toisissamme hetken aikaa.
Vaihdoimme asentoa. Käänsin Katjan hellästi vatsalleen ja raotin hieman reisiä. Sitten työnnyin voimalla takaapäin sisään ja tunsin, miten tytön pieni vartalo tärisi kiimasta. Liu'utin käteni Katjan alle ja pääsin näin hyväilemään hänen klitoristaan samalla, kun jatkoin takaapäin naimista. Hetken ajattelin, että taisipa kondomi sitten unohtua välistä, mutta sillä hetkellä se tuntui niin merkityksettömältä. Katja ääntelehti vaimeasti ja samalla tunsin, miten spermalasti ampaisi liikkeelle ja purkauduin syvälle tytön sisään. Makasin hetken siinä Katjan hentoisen kehon päällä ja suukotin tytön niskaa ja olkapäitä. Sitten siirryin hänen viereensä, otin kainalooni ja kuiskutin korvaan kaikki hellimmät sanat, mitä mieleeni tuli. Siihen me sitten nukahdimme.
Aamulla olimme molemmat jotenkin hieman noloina tapahtuneesta. Alkoholilla saattoi olla osansa. En uskaltanut enää ehdotella mitään, saatoin Katjan vain aamubussille. Suutelimme ja hyvästelimme tekemättä mitään sen kummempia jatkosuunnitelmia. En enää ottanut yhteyttä Katjaan eikä hänkään minuun. Pari viikkoa tapaamisen jälkeen poistin Katjan numeron kännykästä. En enää edes muista hänen chat-nickiään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
miksi ihmeessä ette pitänyt tapahtuman jälkeen yhteyttä? vai johtuiko siitä että hän asui liian kaukana tai jotain?