Olen tutustunut nyt yhteen mukavaan naiseen jolla kuitenkin on entuudestaan yksi lapsi (1v). Lapsen isä ei ole missään tekemisissä lapsen kanssa. Mieltäni painaa miten tulevaisuudessa lapsi ottaa minut mahdollisesti perheeseen. Lapsi on poika, ja kaipaa paljon miehen läsnäoloa. Tähän asti miehen malli on tullut äidin isältä. Haluan ottaa hänestä vastuuta, mutta voinko komentaa kun ei kuitenkaan ole oma? Lapsen äidin mielestä minulla on siihen oikeus, mutta mitenköhän lapsi tämän kokee. Onko kellään kokemuksia tälläisestä?
Miten käytännössä?
isäpuoli???
5825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapsi on (1v) vielä niin pieni, että hyväksyy lähipiiriinsä helpommin uuden ihmisen, kuin esim. eskarilainen. Kieltääkin voi niin monella tavalla. Tuon ikäiselle ei usein pelkkä "ei" riitä, vaan varminta on kantaa kielletystä puuhasta pois ja keksiä korvaavaa toimintaa. Samoin jos lapsi esim. repii huonekasveja tms. varmenpaa on hellästi, mutta varmasti irroitta pienet kädet viherpuskasta, kuin esim. huutaa pää punaisena.
En sitten tiedä mikä tästä rajojen vetämisestä tekee sitten niin vaikeaa? Esim. jos kyläilyllä tuon ikäinen lapsi ennättää ks. kiellettyihin hommiin, kyllä talon isäntä/emäntä voi itse napata lapsen syliin tms (jos omat vanhemmat ei älyä kieltää).
Rajojen vetoa helpottaa, kun miettii ensin mikä on oikeasti vaarallista ja sitten mitä tapoja, jotka lisäävät asumisviihtyvyyttä (enkä tarkoita mitään "leluilla ei saa leikkiä, menee rikki" yms. kummallisuuksia) pyritään pieneen ihmiseen istuttamaan.
Toki lapsen tulee tutustua "vaarallisiinkin" asioihin turvallisesti (eli esim. jos tätä ei tehdä kielletyistä tulee ylikiinnostavia) aikuisen seurassa. Lapsi on luonnollisesti utelias, mutta aikuisen tehtävä on aina miettiä (ja ottaa selvää jos ei tiedä ==> toiset lapsiperheet, kirjat, internet: vauva lehden sivut, kaks plus) minkä verran lapselle annetaan vastuuta. Eli ihan pienten lasten tapaturmatkin on sellaisia, että vaikka miten yrittää varoa aina voi sattua jotain. ( kaatuu kylpyhuoneessa tms.), Silti se ei poista ennaltaehkäisevää vastuuta aikuiselta.
Toisaalta aikuisella on mahtava tilaisuus nähdä miten lapsi löytää niitä mukavia ja sallittuja asioitakin!!! Eli ei vain kielletä, vaan kerrotaan ja näytetään mitä voi tehdä (isommat lapset alkavat käyttää mielikuvitustaan itsekin) luvalla ja turvallisesti.
Aikuinen ikään kuin luotsaa lasta välttämään pahimmat karikot, silti laiva voi välillä ottaa hiekkaan pohjakosketusta uppoamatta.
Toivottavasti oli jotain apua, vaikka hieman sekavasti kirjoitinkin.
ps. lapsen silmin nähtynä maailma tarjoaa monet naurut:-)
Tapasin mun nykyisen mieheni 6 vuotta sitten.
Lapseni oli silloin 2v ja hyvin nämä ovat tulleet keskenään toimeen.
Miehelläni ei ole omaa lasta,eikä lapsen oma iskä ole laisinkaan kuvioissa mukana.
Tuosta "komentamisesta"on joskus tullut ongelmaa ja joskus olenkin siihen sanonut:"et mun lapselle ei noin sanota"...
Että tämmöstä minulla...
yhteen muutat mukavan naisen kanssa, ja jos teidän suhde toimii, niin kyllä pieni mieskin sut aikanaan läheisekseen hyväksyy. vastuun ottamisen itse näkisin ohjauksena, komentaminen on paikallaan kun on turvallisuudesta kyse. kovasti komentamalla ei suhteesi lapseen ehkä kovin syväksi pääse muodostumaan.
tilanne kuulostaa helpolta, että lapsen äiti on valmis antamaan sinulle vastuuta ja ottamaan sinut täysillä mukaan ja vielä sekin, että lapsen isä ei ole kuvioissa (hyvä sinun kannaltasi siis). ota ihmeessä se paikka, jota sinulle ollaan antamassa! lyön vetoa, että täällä moni uo kadehtii tilannettasi :).
Kysypä tältä lapsen äidiltä, miksi lapsi ei näe isäänsä. Suomi on aivan täynnä näitä naisia, joiden lapset ovat heidän omasta vakaasta tahdostaan vierotettu isästään kostona entisen parisuhteen kiemuroista. Heillä on tapana jatkaa samaa eli pian voi joku kysellä samaa sinun lapsestasi ja itse kuljet pääpuhkisena pitkin katuja ainoana lohtunasi 300 euron maksulappu joka kuukausi. Lasta et näe, eikä kukaan auta. Hautaan vaan, jumalauta.