Mistä mahtaa johtua, että:
"Lasten ikä vaikuttaa varsinkin äitien työuran vaiheisiin. Äitien osallistuminen ansiotyöhön lisääntyy vanhempainrahakauden ja kotihoidontukijaksojen loppuessa. Alle kolmevuotiaiden lasten äideistä työssäkäyviä oli vain 36 prosenttia. Perheen nuorimman lapsen ollessa 3 - 6-vuotias jo 76 prosenttia äideistä kävi työssä. Edellä kuvatut luvut koskevat kahden huoltajan lapsiperheitä.
Yksinhuoltajaperheissä vanhemman työssäkäynti oli vähäisempää kuin kahden huoltajan perheiden äitien. Yksinhuoltajista, joiden nuorin lapsi oli 3 - 6-vuotias, oli työssä käyviä 56 prosenttia."
Lainaus on muuten STM:n varhaiskasvatustyöryhmän mietinnöstä.
Yh:t vähemmän työssä kuin muut
10
866
Vastaukset
- vastauksia
Ehkä kyseessä on seuraavat seikat:
1. Puuttuu koulutus. Monesti pienten lasten yh:t ovat nuoria, heillä ei ole koulutusta ja kouluttamattoman on vaikea saada töitä.
2. Yh opiskelee.
3. Alueellisuus. Yksinhuoltajia on tilastollisesti enemmän (väkilukuun suhteutettuna) pohjoisessa Suomessa, pienillä paikkakunnilla, jossa on muutenkin huonompi työllisyystilanne. Riippumatta siitä, onko koulutusta vai ei.
4. On vaikea saada hoitopaikkaa etenkin jos on vuorotyössä.
5. Työmatka on hankala, pitäisi olla auto, mihin yh:lla ei välttämättä ole varaa.
En tiedä, onko nämä "oikeita" vastauksia, arvauksia enemmänkin.
Itse olen ollut yh, olin silloin nuori ja vailla koulutusta. Asuin työttömyyspaikkakunnalla, tein määräaikaisia töitä. Jos olisin tehnyt vuorotyötä, en tiedä olisinko saanut hoitopaikkaa lapsille. Hoitajan päivät olisi venyneet liian pitkiksi.
Sitten sain vuorotyön, ja hoitaja väsyi ja kohteli lapsiani huoniosti.. tosi huonosti. Kunnallinen pph.
Ja sitten lähdin opiskelemaan, valmistuin lama-aikana, tein keikkahommia.
Nyt, kun en enää ole yh ja lapset ovat isoja, minulla on työpaikka, vakituinen. - ......
kun saa saman ja enemmänkin tekemättä mitään?
- Sivusta katsonut
No on tossa totta jonkun verran, mutta yht ovat niin kovilla jos on kaksi työtä. Kodin ulkopuolinen ja vielä lapset ja kotityöt kotona.
Siinä lätkimään lähtenyt isä pääsee helpolla. Töistä vaan kotiin sohvalle koisiin, eikä tarvi huolehtia enää mistään.
Yh äidit sen sijaan eivät voi. - Niina
Sivusta katsonut kirjoitti:
No on tossa totta jonkun verran, mutta yht ovat niin kovilla jos on kaksi työtä. Kodin ulkopuolinen ja vielä lapset ja kotityöt kotona.
Siinä lätkimään lähtenyt isä pääsee helpolla. Töistä vaan kotiin sohvalle koisiin, eikä tarvi huolehtia enää mistään.
Yh äidit sen sijaan eivät voi.Ympäri vuorokautisia lasten tarhoja jotka mahdollistaa yh:n tekevän vuorotyötä.Totta se kyllä on että jos olisin kotona lasten kanssa niin saisin saman verran rahaa käteen kun nytkin ja sossusta tulisi apuja tarvittaessa, mutta mielummin ansaitsen itse rahani. Mutta on tietenkin vähän huono mieli välillä kun tuntuu ettei ole taarpeeksi aikaa lapsille, mutta onneksi on sitten pidempiä vapaa päiviä jolloin elän vain lapsille! Onhan se niin paljon ihmisistä kiinni ja siitä mitä kukin haluaa tehdä elämällään! Onneksi olen vielä nuori ja jaksan!
Hyvää loppu kesää!! - eri mieltä
Sivusta katsonut kirjoitti:
No on tossa totta jonkun verran, mutta yht ovat niin kovilla jos on kaksi työtä. Kodin ulkopuolinen ja vielä lapset ja kotityöt kotona.
Siinä lätkimään lähtenyt isä pääsee helpolla. Töistä vaan kotiin sohvalle koisiin, eikä tarvi huolehtia enää mistään.
Yh äidit sen sijaan eivät voi.Juu, siinä mielessä etäisällä on helppoa, ettei tarvitse eron jälkeen enää huolehtia kuin itsestään ja omista sotkuistaan.
Kaikki isät eivät kuitenkaan tätä osaansa ole vapaaehtoisesti valinneet. He olisivat halunneet elää arkea lastensa kanssa, ja silloin kun elivät, he huolehtivat lapsistaan. Veivät ja hakivat hoidosta, osallistuivat päiväkodin juttuihin, kuulustelivat läksyt, laittoivat nukkumaan, iltapesuille, viettivät aikaa yms. lasten kanssa.
Eron jälkeen tätä ei ole. On vain mieletön ikävä omia lapsiaan. On viikonlopputapaamiset, jotka tuntuvat mitättömän vähäisiltä siihen verrattuna, mitä voisi olla.
EIkä tavata saa yhtään enempää kuin on pakko, koska nainen on sitä mieltä, ettei isä ole mitään ja lasten ei tarvitse isäänsä nähdä.. "mihin me isä tarvitaan, me pärjätään hyvin ilman isää" ja sitten laitetaan viestiä: vietkö autoni katsastukseen, vaihdatko talvirenkaat, huollatko lapsen fillarin..
Isä ei jaksa taistella huoltajuuskiistoja, joten tilanne on mikä on.
Jos yh:lla on niin hiivatin raskasta, niin rastakasta ettei lasten takia voi edes töissä käydä, niin eikö tämä yh-nainen voisi antaa lapsia isän huoltoon, edes väliaikaisesti?? Vaikkapa vuodeksi? Pääsisi se nainen sitten nauttimaan kapaamastaan vapaudesta ja sohvalla makaamisen ihanuudesta joka arki-ilta ja viikonloppuisinkin.
Laittaisi vahingon kiertämään, kostaisi: tässä on sulle äijä kakarat kokoaisesti hoitoon ja huoltoon, siihenpä loppuivat löhöpäiväsi ja kapakkareissusi ja vapaailtasi, siinäpä nyt huolehdi lapsista ja olet kuin vankilassa kun et ikinä mihinkään pääse, hähhäää...
Niin että miksi ei??? - Niina
eri mieltä kirjoitti:
Juu, siinä mielessä etäisällä on helppoa, ettei tarvitse eron jälkeen enää huolehtia kuin itsestään ja omista sotkuistaan.

Niin että miksi ei???Vaikka mulla itselläni ei ole ex-ukon kanssa mitkään hyvät välit, mutta lapsia se saa tavata niin paljon kuin haluaa. Musta se on niin raakaa jos kieltää lapsilta ja isältä toistensa tapaamisen. Eihän se lasten vika oo jos vanhemmat ei voi elää yhdessä! Munkin muksut on vielä niin pieniä, mutta kyllä ne isää osaa jo ikävöidä. Myönnän kyllä etten aina osaa käyttäytyä järkevästi ex:ää kohtaan, mutta toivottavasti ajan myötä senkin oppis!
- .......
Sivusta katsonut kirjoitti:
No on tossa totta jonkun verran, mutta yht ovat niin kovilla jos on kaksi työtä. Kodin ulkopuolinen ja vielä lapset ja kotityöt kotona.
Siinä lätkimään lähtenyt isä pääsee helpolla. Töistä vaan kotiin sohvalle koisiin, eikä tarvi huolehtia enää mistään.
Yh äidit sen sijaan eivät voi.äiditkin lapsineen lätkimään. Käsittääkseni vielä useemmin kuin isät. Joten suurin osa on valinnut tiensä.
- .........
eri mieltä kirjoitti:
Juu, siinä mielessä etäisällä on helppoa, ettei tarvitse eron jälkeen enää huolehtia kuin itsestään ja omista sotkuistaan.
Kaikki isät eivät kuitenkaan tätä osaansa ole vapaaehtoisesti valinneet. He olisivat halunneet elää arkea lastensa kanssa, ja silloin kun elivät, he huolehtivat lapsistaan. Veivät ja hakivat hoidosta, osallistuivat päiväkodin juttuihin, kuulustelivat läksyt, laittoivat nukkumaan, iltapesuille, viettivät aikaa yms. lasten kanssa.
Eron jälkeen tätä ei ole. On vain mieletön ikävä omia lapsiaan. On viikonlopputapaamiset, jotka tuntuvat mitättömän vähäisiltä siihen verrattuna, mitä voisi olla.
EIkä tavata saa yhtään enempää kuin on pakko, koska nainen on sitä mieltä, ettei isä ole mitään ja lasten ei tarvitse isäänsä nähdä.. "mihin me isä tarvitaan, me pärjätään hyvin ilman isää" ja sitten laitetaan viestiä: vietkö autoni katsastukseen, vaihdatko talvirenkaat, huollatko lapsen fillarin..
Isä ei jaksa taistella huoltajuuskiistoja, joten tilanne on mikä on.
Jos yh:lla on niin hiivatin raskasta, niin rastakasta ettei lasten takia voi edes töissä käydä, niin eikö tämä yh-nainen voisi antaa lapsia isän huoltoon, edes väliaikaisesti?? Vaikkapa vuodeksi? Pääsisi se nainen sitten nauttimaan kapaamastaan vapaudesta ja sohvalla makaamisen ihanuudesta joka arki-ilta ja viikonloppuisinkin.
Laittaisi vahingon kiertämään, kostaisi: tässä on sulle äijä kakarat kokoaisesti hoitoon ja huoltoon, siihenpä loppuivat löhöpäiväsi ja kapakkareissusi ja vapaailtasi, siinäpä nyt huolehdi lapsista ja olet kuin vankilassa kun et ikinä mihinkään pääse, hähhäää...
Niin että miksi ei???Kirjoitit asiasta hyvin!
- jjv
Minun luonteellani ei jäädä muiden elätiksi.Käyn työssä ja lapsi 1,5v on hoidossa. Asuntolainaa on useaksi vuodeksi ja on joskus mukavaa, että on laittaa leivän päälle muutakin kuin ylähuuli.
- vastaus
Väitän, että työnantaja ottaa mielummin kahden vanhemman perheen äidin työhön, kuin yksinhuoltajan. Varsinkin, jos lapset ovat pieniä. Yh-äiti lapsineen on ongelma.
Onko paheksuttavaa, jos yh-äiti on kotona kokonaan isänä-äitinä tai osa-aikatyössä siihen asti, kunnes lapsi menee kouluun?
Minusta se on lapsen parhaaksi.
Pitäisikö äidin jättää lapsensa ympäri vuorokautiseen hoitoon ansaitakseen välttämättömimmän? Onko hoitopaikka yhteiskunnalle ilmainen? Luulenpa, että mainostettu vuoropvähoito on vieläkin kalliimpaa (ainakin laskennallisesti) kuin tavallinen perhepäivähoito.
Tein valintani, ja sain kuulla närkästyneitä huomautuksia elämäntavastani. Ajattelin pikkuisiani, en kateellisia ihmisiä, naapureitani.
Elin pienemmällä rahalla, talouteni oli tiukkaa - tein kaiken itse. (Tulin toimeen minimillä, rahalla jolla yksikään kokonainen perhe ei koskaan selviytyisi.) Tein pimeitä lastenhoitokeikkoja ja ompelin öisin tuttaville. Tarjoilin ja kokkasin juhlissa. Nekin rahat harmaasti. Oli pakko, emme olisi muuten selviytyneet. Johtotähtenä ajatus siitä, että lapsillani olisi hereilläoloaikaan edes yksi vanhempi.
En kadu päivääkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243