Mistä lumiluola ilmesty?

odotanselvutystä....

Etsinään päivä tolkulla talviaikaan ja kukaan ei ole tiennyt jostain lumiluolasta. Tekikö poika sitä yksin vai kavereiden kanssa jotka mahdollisesti tapaturman sattuessa luikkivat pakoon. Asia ei ole niin selvä ennen tutkimiksia. Mikä on lumiaurauksen osuus tapaturmaan. Luonnollisesti kaikki haluavat unohtaa tapauksen mahdollisimman pian ja keskittyä omaan jouluun.

9

530

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jouluja....

      Nyt kaikki muistavat poikaa kun on kuollut. Moniko näistä kynttelin viejistä tunsi tai edes olisi halunnut tuntea poikaa kun elossa oli. Muistakaa lapsia silloin kun he ovat elossa, nyt on jo myöhäistä. Jokainen ihminen voi auttaa yhtä lähimmäistä ihmistä, naapuria ym ja näin dominon tavoin jokaista ihmistä on autettu koko maapallolla. Yhden ihmisen on turha auttaa tuhansia, tarvitaan vain yksi pieni teko ihmiselle joka on siinä vieressä.

    • rip pellavapää

      Löytyminne on tärkein
      mutta toki tapahtumain kulku selvitetään. kehon tutkimus ym haastettelut.

    • Varmastikin toiset

      lapset olisivat lähteneet hakemaan apua jos olisivat olleet mukana kaivamassa. Jos taas joku olisi sattunut koneella tietämättään romahduttamaan luolan, niin siitäkin turha syyttää ketään. Pitäisi vaan opettaa lapsille, ettei varsinkaan tuollaiseen tiiviiseen penkkaan pidä mennä kaivamaan, on painavaa ja tiivistä. Ikävä sattuma, ettei kukaan nähnyt tapahtumaa ja pystynyt auttamaan.

    • X-opettaja55

      Mieleeni tuli lasten leikkipaikat heti, mutta oletin, että ne olivat alusta asti selvitetty ja tiedossa ja niistä etsitty ensimmäisenä. Kotona ja koulussa opettajien tulisi jo ala-asteella lapsille opettaa tietyt vaaratekijät ja se että jos jotakin sattuu pitää välittömästi hakea aikuisia apuun ja kertoa tapahtumista. Myös tässä tapauksessa vaikka Arttu olisikin ollut siellä ihan yksin, kavereiden olisi pitänyt ymmärtää kertoa missä kaikissa paikoissa Arttu voisi olla. Arttu olisi saattanut löytyä hengissä. Tosin äkkikuolemakin on mahdollinen. Pelastuskoirien pitäsisi saada vainu, jos he ovat penkan lähellä liikkuneet. Toisaalta asutusalueella pelastuskoiran käyttö ei ole kovn tehokasta, kun hajuja ja jälkiä on paljon. Oma koirani pelastusharjoitusten jälkeen vuosien päästä kotirouvanakin vielä ilmaisi kaikki piilossa olevat ihmiset ja tutki lehti- ja lumikasoja. Rotu oli karkeakarvainen mäyräkoira, joka on luolakoira. Raunioilla ei ollut ehkä nopein, mutta lyksi luotettavimmista ja löysi hyvin syvältä maan uumenista ja vaikeista piiloista kaikki etsittävät

    • hei sun heiluvilles

      Lumenaurauksella tai lumenauraajalla ei ainakaan ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Paitsi että talvella kun on lunta, sitä joudutaan auraamaan mutta pojan kuolemaan sillä ei ole mitään vaikutusta.

    • ptms3

      Ainakin julkisuuten kerrotun perusteella tapahtumien kulku ei ole vieläkään täysin selvillä. Jossain vaiheessa poliisi ilmoitti, että Arttu oli varmuudella nähty koululla joulujuhlan aikaan, mutta ei loppujen lopuksi ilmeisesti ollutkaan koskaan poistunut Pöllökujalta.

      Toivottavasti poliisi selvittää tapahtumien todellisen kulun vanhempien mielenrauhan ja ihan sen vuoksi, ettei turhia huhuja kavareiden mahdollisesta mukana olosta jää elämään.

    • gtr5fcv

      Ja lopulta kuitenkaan asia ei kenellekään teistä kuulu pätkääkään. Jatkakaa vain iltasanomien seuraamista sensaationnälässänne ja kuvitelkaa, että sieltä joskus totuus löytyy edes johonkin asiaan.

      Sillä välin ne, joiden tarvitsee tietää enemmän, saaavat sen tiedon kaikessa hiljaisuudessa

    • Äiti kin

      Miksi ihmisten, jotka on menettäneet- huom. tapaturmaisesti oman lapsensa, ei edelleenkään anneta olla julkisuudelta rauhassa?

      Muutama asia suomalaisista. Mikään laki tai ohje ei voi...
      ...estää pilkkijöitä menemästä heikoille jäille.
      ... ihmisiä juomasta ja hukkumasta juhannuksena tai muuten kesällä.
      ...lapsia kaivamasta lumiluolia.
      jne.

      Voimia Artun perheelle.

    • selvitys annettu

      ARVOISA SELVITYKSEN ODOTTAJA!
      Lumiluola ilmestyi v i t u s t a.
      Sieltä tulee kaikki, mitä tässä maailmassa on, sinäkin olet tullut vi t u s t a.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1076
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe