Olen useiden vuosien ajan miettinyt asiaa että, miksi jotkut esim. kultsun omistajat käyttäytyvät koiriaan kohtaan niin julmasti ja tuntuvat nauttivan koiran raa'asta alistamisesta. Eivät mitenkään yritä päästä
koiriensa kanssa samalle aaltopituudelle, tai palkitsemisella yrittää kouluttaa koiriaan? mielestäni, jos olen koiralleni "hyvä" johtaja, niin se tottelee mielellään. Enkä nyt tarkoita mitään niskakarvoista ottamista, vaan sitä potkimista , remmillä lyömistä, ilman ruokaa jättämistä tai viikkotolkulla huomioitta olemista y.m.s. .
minulla on ollu itselläni 5 kpl. koiria (rottweileriä ja saksanpaimenkoiraa),
kaikki on ollu ihmisystävällisiä ja yhteiskunta kelpoisia yksilöitä...
Olen ajatellut, että jos noin olisin omiani opettannu-kouluttannu,,,luulisin koirieni alkaneen vihaamaan ihmisiä ja olisi epäluuloisuus ihmisten käytöstä kohtaan voinut johtaa hankaliin ja vaarallisiin tilanteihin. Mielestäni koira on ihmisen paras kaveri...
Koirani ovat eläneetkin vähintään 10 vuotiaiksi, joten olen ehtinyt koiriini tutustuakkin kunnolla ( ja oppia virheistäkin)...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole vastausta!
Ohhoh! Näin nämä näkemykset eroaa! En ole ikinä nähnyt yhdenkään kultsun saavan huonoa kohtelua. Sen sijaan olen nähnyt useita rotikoita, maleja, dobeja ja lotkoja, joita "koulutetaan" piikillä, sähköllä ja saavat välillä ihan huolella monotusta ja lätkimistä!
Näin minäkin olen kuullu pk.puolella koulutettavan koiria ja olenkin sen takia ollu seurakoirapuolella joskus alussa ja nyt olenkin pelkästään itse hauvani opettannu, koska en kilpaile niiden kanssa missään lajissa.
Tämä tapaus mitä ihmettelin on kotioloissa tapahtuvaa ja kentällä agilityä harrastavana leidinä, osaa käyttäytyä fiksusti, ettei kukaan huomaa.. Tosin eräässä näyttelyssä tuomari huomasi omistajan pidätetyn raivon ja kehoitti ihmisiä seuraamaan mitä tekee koiralle...
Täytyy ihmetellä, jos agi-treeneissä käytetään oikeasti väkivaltaa....(ihmetellä siis sitä, että millainen on koulutusohjaaja, jos ei saa koiran omistajaa ruotuun). Aloitin itse 89-90 pk-puolella. Siellä meno oli niin tyrmäävää, että lopetin sen hyvin nopeasti, siirryin harrastamaan agilityä, koska minua miellytti se huomattavasti pehmeämpi koulutustyyli.
Nyt olen muutaman vuoden käynyt taas pk-treeneissä. Koirien "alkuopetus" on pehmentynyt huomattavasti, MUTTA sitten kun alkeista päästään pidemmälle..... vaaditaan yhä vietikkäämpää (tuo "vietti"-sana on tullut minulle ihan kirosanaksi) suoritusta. No, mitä pidemmälle vietti viedään, sen huonommaksi hallinta käy ja sitten käsissä onkin jo sellainen pommi, joka vaatii vähän radikaalimpia toimenpiteitä pysyäkseen käsissä.
Joskus tekisi mieli (minunkin) lyödä hanskat tiskiin, vaikka onkin lupaava koira käsissä. Koirani on energinen, iloinen, innostunut ja (myönnän) kuriton hömppä, joka ei aina ihan hallinnassa pysy (eli hyppii innoissaan, saattaa "aurata" seuraamisessa ym.). Olen käynyt sen kanssa useamman kerran arvostettujen kouluttajien treeneissä, joissa minulle on sanottu: "Voisit vielä nostaa koiran viettiä." Ja siihen olen kysynyt: "Miten ihmeessä, jos koira ei nytkään pysy hanskassa?" Ja vastauksen saa ihan itse päätellä..... Oma mielipiteeni on se, että kun loppuu taito, alkaa väkivalta.
Pitäisi olla kyllä aika hölmö jos aloittaa kultaista noutajaa tai muuta rotua alistamaan ja potkimaan. Kultainen noutajahan ei anna mitään vastusta tuollaisessa tilanteessa vaan antaisi tehdä mitä omistaja tekee.
Sairaat ihmiset hakkaa koiraansa. Eli niille pitäisi antaa elinikäinen eläintenpitokielto!
Ei siinä mikään mietiskely eikä syiden kysely auta, eläimet pois. Sairaat ihmiset on julmia raakalaisia kaikkia heikompaan kohtaan.
Munat pois ja linnaan tai vielä pahempaa haluaisin eläintenrääkkääjile :(