Törmäsin vajaa kaksi vuotta sitten henkilöön, joka ilmoitti olevansa "koirakuuntelija". Siis ihan oikean koulutuksen käynyt ja koirankoulutusyrityksen perustanut ihminen. Oltiin samaan aikaan eräällä neljän päivän kurssilla. Hän oli koiransa kanssa ensimmäisenä päivänä mukana. Tosin vietti siitä päivästä yli puolet ajasta auton takaluukulla istuen, koska koira huusi autossa koko ajan täyttä kurkkua. Toisena päivänä hän ei tullut ollenkaan paikalle. Kolmantena päivänä hän oli puoli päivää mukana (istuen siellä takaluukulla edelleen). Kysyttiin, että miksi hän ei ollut tullut toisena päivänä mukaan ja hän vastasi, että kun koira oli niin stressaantunut siitä eka päivästä... Neljäntenä päivänä hän ei jälleen saapunut paikalle. Koko tämän puolentoista päivän aikana (jotka mukana oli), hän ei kertaakaan käskenyt koiraa olemaan hiljaa tmv. Olihan siinä ajassa kuuntelemista ihan riittämiin, myös muille kuin tälle "kuuntelijalle" :)
Minua jäi harmittamaan, koska en ehtinyt häntä ollenkaan haastattelemaan tästä koirakuuntelija-koulutusmuodosta. Tunteeko joku kyseistä metodia? Mikä siinä on ideana (paitsi omistajan äärettömän pitkä pinna)? En ole tämän tapauksen jälkeen koskaan tavannut tällaista koirakuuntelijaa...
Koirakuuntelijat?
27
306
Vastaukset
- canis.familiaris
Olen sanaton.
http://www.koirakuuntelija.fi/amichienbonding/nelja-vastuualuettaAi luulin,että kyse oli siitä,joka puhuu eläinten kanssa...Sellaisen bongasin kerran netistä...
Mutta tuo oli joku muu juttu.
"Miksiköhän koirakuuntelija..."Eikä saa tervehtiä koiraa,kun tietyin "susisysteemein".
Juu,että heipat vaan minun puolestani...
Ps.Minua ei koskaan ole vakuuttanut sivustot,jotka tarjoaa palveluita,mutta ei kerrota omaa kokemusta ja "historiaa" asioihin liittyen.
Jan Fennelin kirjat on kyllä joskus tullut luettua.- 20+2
Tuossa linkissä on yksi epäkohta: "Susilaumassa laumanjohtaja on vastuussa siitä, milloin lauma lähtee metsälle tai muutoin poistuu pesänsä lähettyviltä. Se kokoaa joukot ja odottaa niiden rauhoittuvan, ennen kuin se lähtee liikkeelle. Muu lauma seuraa sitä ja odottaa sen päätöstä siitä, mihin suuntaan mennään."
Susilaumassa/koiralaumassa johtaja EI mene aina joukon ensimmäisenä. - canis.familiaris
molossi kirjoitti:
Ai luulin,että kyse oli siitä,joka puhuu eläinten kanssa...Sellaisen bongasin kerran netistä...
Mutta tuo oli joku muu juttu.
"Miksiköhän koirakuuntelija..."Eikä saa tervehtiä koiraa,kun tietyin "susisysteemein".
Juu,että heipat vaan minun puolestani...
Ps.Minua ei koskaan ole vakuuttanut sivustot,jotka tarjoaa palveluita,mutta ei kerrota omaa kokemusta ja "historiaa" asioihin liittyen.
Jan Fennelin kirjat on kyllä joskus tullut luettua.Minä taas en ymmärtänyt koko ideaa, tai mistä edes tarkoittaa..en tosin lukenut kokonaan.
"Ps.Minua ei koskaan ole vakuuttanut sivustot,jotka tarjoaa palveluita,mutta ei kerrota omaa kokemusta"...ai, eikö edes se sivusto, jonka linkkasin aijemmin, missä joku "puhuu" telepaaattisesti koirien tai hevosten kanssa, tai tiesi mitä koira pohtii kun oli karkuteillä jne..=))) Ei sitten kuitenkaan osannut "kutsua" sitä telepaattisesti kotiin, vaikka kuunnella osasi..=O
- Ohhoh!
Ööh.... Mikähän tuossa sitten oli sitä kuuntelua? Ainakin osa ohjeista oli ihan sitä samaa, kuin esim. Victoria Stilwellilläkin, eli kun koira hyppii päälle omistajan tullessa kotiin, sitä ei huomioida. Sitten myös tuo ruokailu, että omistaja esittää syövänsä koiran kupista. Yhdessä jaksossa Stilwell ainakin neuvoi ottamaan perunalastun ja teeskentelemään sen avulla, että omistaja syö koiransa kupista ennen kuin antaa sen koiralle, koska laumanjohtaja syö ensin, tämä oli Stilwellinkin selitys asiaan. Ja tuohan on kai ihan peruskauraa, että jos koira ei syö ruoka-aikana, kuppi otetaan pois ja annetaan vasta seuraavana ruoka-aikana. Jotkut kouluttajat taas käskee opettaa koiran siihen että sen kuppiin saa koskea ja ottaa kupin poiskin kesken ruokailun esim. Millan, ja itse pidän sitä myös turvallisempana vaihtoehtona, varsinkin lapsiperheessä. Omat koirat olen jo pennusta lähtien opettanut siihen, että kupin saa ottaa pois ja lähellä saa liikkua ja olla koiran syödessä. Tämähän on ihan helppoa, kun syöttää pentua käsin ja lisää jotain herkkuja kuppiin aina kun nostaa sen pois koiralta. Näin koira oppii ettei se menetä ruokaansa jos ihminen on lähellä tai ottaa kupin pois, vaan sille annetaan pikemmin lisää ruokaa, eikä ruokailu tilanteista tule stressaavia, vaikka siinä ympärillä perhe hyöriikin, eikä koira koe tarpeelliseksi puolustaa ruokaansa.
Mitä se kuuntelija siis kuuntelee, haukkumistako? Stilwell ja muut kouluttajat käskee komentaa koiran olemaan hiljaa. Onko sitten ainut ero muihin siinä, että ei komenneta koiraa, kun se haukkuu, vaan kuunnellaan sitä räksytystä niin kauan, kunnes koirasta ei enää ääntä lähde? - kääkkä x2
Aika erikoinen koirakuuntelija on. :D Vaikeaa on elo koiran kanssa, jos siltä ei voi ottaa ruokaa pois.
Menee varmaan aika pitkä aika ennen kuin pennun kanssa voi lähteä ulkoilemaan, jos sen pitää osata seurata. Vai mitähän kuuntelija tarkoittaa seuraamisella? Pentuhan luonnollisesti kulkee oman ihmisen mukana.- Rajansa kuuntelullak
No minäkin olen aina pitänyt itsestäänselvänä, että pentu pysyy mukana lenkillä, ja kaiken lisäksi se on vielä laillista pitää pentu irrallaan. Pitääköhän nyt muuttaa ajattelutapaa ihan täysin :)?
- c.f
Miksiköhän koirakuuntelija puhuu susilaumasta??
- 1012
Mistähän eläimestä ne koirat ovat polveutuneet? Koiralauma noudattaa samoja toimintoja kuin susilaumakin
- c.f alfakettu
1012 kirjoitti:
Mistähän eläimestä ne koirat ovat polveutuneet? Koiralauma noudattaa samoja toimintoja kuin susilaumakin
No hehheh...Todellakin noudatta samoja toimintoja kuin susilaumassa?..No onnea valitsemallanne tiellä.
- herätys
1012 kirjoitti:
Mistähän eläimestä ne koirat ovat polveutuneet? Koiralauma noudattaa samoja toimintoja kuin susilaumakin
Vielä kerran suden ja koiran geeneistä 90 %.a on samoja, ihmisen ja simpanssin geeneistä 96%:a on samoja, joten hauskaa puissa kiipeilyä. Koira ei siis ole susi, jos ihminen ei ole simpanssi. Koiralaumalla ja susilaumalla on siis vähemmän yhteistä kuin ihmislaumalla simpanssalauman kanssa.
- Mene nukkumaan
herätys kirjoitti:
Vielä kerran suden ja koiran geeneistä 90 %.a on samoja, ihmisen ja simpanssin geeneistä 96%:a on samoja, joten hauskaa puissa kiipeilyä. Koira ei siis ole susi, jos ihminen ei ole simpanssi. Koiralaumalla ja susilaumalla on siis vähemmän yhteistä kuin ihmislaumalla simpanssalauman kanssa.
Itseasiassa bonobo on ihmisen lähin sukulainen, muistaakseni 98 % geeneistä on samoja... Mistä sitten johtunee, että ihminen ja simpanssi tai ihminen ja bonobo eivät voi lisääntyä keskenään tästä huolimatta, mutta koira ja susi voivat saada jälkeläisiä keskenään - ja vieläpä lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä? Eiköhän liene ne kuitenkin jollain tapaa lähempänä toisiaan lajina, kuin ihminen ja bonobo...
- Kongonsimpanssi
Mene nukkumaan kirjoitti:
Itseasiassa bonobo on ihmisen lähin sukulainen, muistaakseni 98 % geeneistä on samoja... Mistä sitten johtunee, että ihminen ja simpanssi tai ihminen ja bonobo eivät voi lisääntyä keskenään tästä huolimatta, mutta koira ja susi voivat saada jälkeläisiä keskenään - ja vieläpä lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä? Eiköhän liene ne kuitenkin jollain tapaa lähempänä toisiaan lajina, kuin ihminen ja bonobo...
Taidan lähteä tästä hyönteisiä pyydystämään ja naapurin turkista kirppuja etsimään... tai sitten ihan vaan nukkumaan....
- VArmA KanS?
Mene nukkumaan kirjoitti:
Itseasiassa bonobo on ihmisen lähin sukulainen, muistaakseni 98 % geeneistä on samoja... Mistä sitten johtunee, että ihminen ja simpanssi tai ihminen ja bonobo eivät voi lisääntyä keskenään tästä huolimatta, mutta koira ja susi voivat saada jälkeläisiä keskenään - ja vieläpä lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä? Eiköhän liene ne kuitenkin jollain tapaa lähempänä toisiaan lajina, kuin ihminen ja bonobo...
"ihminen ja bonobo eivät voi lisääntyä keskenään tästä huolimatta"
Ookkonä kokeillut ettei onnistu? Luulen ettei kukaan muukaan ole, sillä eläintarhoista niitä tuskin valkoisille pervoille lainataan ja afrikassa olisi tempustasi jo kuollut.
Sudella ja koiralla vastaavia estoja ei ole. - Mene nukkumaan
VArmA KanS? kirjoitti:
"ihminen ja bonobo eivät voi lisääntyä keskenään tästä huolimatta"
Ookkonä kokeillut ettei onnistu? Luulen ettei kukaan muukaan ole, sillä eläintarhoista niitä tuskin valkoisille pervoille lainataan ja afrikassa olisi tempustasi jo kuollut.
Sudella ja koiralla vastaavia estoja ei ole.Eiköhän sitä ole jo joku "herrarotu" kokeillut. Kyllä niitä hulluja ja pervoja on sen verran, että varmasti on sekaannuttu simpanssiin ja bonoboon, kun kyllähän jotkut sekaantuu muihinkin eläimiin aina hevosista lähtien. Kyllä se joku olisi keksinyt tehtailla orjia tai jotain alempia ihmisiä työvoimaksi, jos ihminen ja lähisukulaisemme pystyisivät keskenään jälkeläisiä tuottamaan.
Koirasta ja sudesta vielä sen verran, että luin kerran sellaisesta tutkimuksesta, että eläintarhassa syntyneiden susien pääkallot muistuttavat enemmän saksanpaimenkoiran pääkalloa, kuin luonnossa syntyneen suden, ja näin ollen jos tutkijoille annettaisiin tällaisen suden pääkallo kertomatta minkä otuksen koppa on kyseessä, se luokiteltaisiin koiraksi... Apinoista ei kuitenkaan tule eläintarhoissakaan ihmisen kaltaisia yhtään enempää kuin luonnossa elävät apinat. Jotain kai kertoo tämäkin... - Nän nän nää!!
Mene nukkumaan kirjoitti:
Eiköhän sitä ole jo joku "herrarotu" kokeillut. Kyllä niitä hulluja ja pervoja on sen verran, että varmasti on sekaannuttu simpanssiin ja bonoboon, kun kyllähän jotkut sekaantuu muihinkin eläimiin aina hevosista lähtien. Kyllä se joku olisi keksinyt tehtailla orjia tai jotain alempia ihmisiä työvoimaksi, jos ihminen ja lähisukulaisemme pystyisivät keskenään jälkeläisiä tuottamaan.
Koirasta ja sudesta vielä sen verran, että luin kerran sellaisesta tutkimuksesta, että eläintarhassa syntyneiden susien pääkallot muistuttavat enemmän saksanpaimenkoiran pääkalloa, kuin luonnossa syntyneen suden, ja näin ollen jos tutkijoille annettaisiin tällaisen suden pääkallo kertomatta minkä otuksen koppa on kyseessä, se luokiteltaisiin koiraksi... Apinoista ei kuitenkaan tule eläintarhoissakaan ihmisen kaltaisia yhtään enempää kuin luonnossa elävät apinat. Jotain kai kertoo tämäkin...Eli susi alkaa kehittyä ulkoiselta olemukseltaan koiramaiseksi eläessään luonnottomissa olosuhteissa ja ihmisen vaikutuksen alaisena, vaikka eläintarhoissa niille yritetäänkin tarjota mahdollisimman luonnonmukaiset elinolot. Usein tälläkin palstalla on tullut esiin, että luonnossa vapaana elävät sudet eivät muodosta hierarkkisia laumoja, mutta eläintarhassa elävät muodostavat. No siis... Sudesta tulee ulkoiselta olemukseltaan koiramainen ja hierarkkinen laumaeläin luonnottomissa elinolosuhteissa. Onko koira siis sittenkin hierarkkinen laumaeläin? :D
- ...
Nän nän nää!! kirjoitti:
Eli susi alkaa kehittyä ulkoiselta olemukseltaan koiramaiseksi eläessään luonnottomissa olosuhteissa ja ihmisen vaikutuksen alaisena, vaikka eläintarhoissa niille yritetäänkin tarjota mahdollisimman luonnonmukaiset elinolot. Usein tälläkin palstalla on tullut esiin, että luonnossa vapaana elävät sudet eivät muodosta hierarkkisia laumoja, mutta eläintarhassa elävät muodostavat. No siis... Sudesta tulee ulkoiselta olemukseltaan koiramainen ja hierarkkinen laumaeläin luonnottomissa elinolosuhteissa. Onko koira siis sittenkin hierarkkinen laumaeläin? :D
" Usein tälläkin palstalla on tullut esiin, että luonnossa vapaana elävät sudet eivät muodosta hierarkkisia laumoja, mutta eläintarhassa elävät muodostavat."
Dominanssi tulee esiin aina kun eläin elää stressin alaisena. Sudet eläintarhoissa, jossa joutuvat kosketuksiin ihmisen kanssa, elävät stressissä ja siksi niiden elämää hallitsee laumahierarkia, jatkuva kilpailutilanne, nokkimisjärjestys tai mitä muita nimityksiä dominanssista käytetäänkään. Tällä selittyy ero vapaiden ja vangittujen susien käytöksen välillä.
Koira taas on eri laji ja koira ei stressaannu ihmisen läheisyydestä, eikä pelkkä ihmisen olemassaolo sen elinpiirissä nosta sille mitään tarvetta dominanssiin.
En voi kommentoida,kun en tunne ihmistä,enkä hänen syteemeitään.
Tosin en ymmärrä,että jos on niin kokematon tai heikkopäinen koira,että on vahvassa stressissä tuossa tilanteessa ollut,niin miksi ylipäätään on otettu mukaan.Varsinkaan jos ei sille mitään pysty tekemään...- Rajansa kuuntelullak
Kiitos hyvästä linkistä, koulutuksen perusidea tuli selväksi.
"Mitä se kuuntelija siis kuuntelee, haukkumistako?" Sitähän mekin jäimme ihmettelemään :)
Linkistä lainattu: "Laumanjohtajan valinta: koira testaa johtajaksi pyrkivää omistajaansa monin eri tavoin.... Uuden laumanjohtajan tullessa valituksi on laumassa tapahtunut vallankumous.... Tämä jatkuva testaus on ymmärrettävää..." Aloituksen koira (ei ollut tämän henkilön, joka tähän on linkitetty) kävi kyllä molempina päivinä tekemässä pikkutreeninkin, sen haukkumis/ulvomis/vinkumistreenin lisäksi. "Kuuntelijan" ja koiran suhde ei tehnyt (positiivista) vaikutusta ainakaan minuun. Ehkä heillä oli vielä laumanjohtajan valinta-prosessi käynnissä, tai sitten tämä jatkuva testaus... :) Kyllä kävisi minun elämäni turhan rankaksi, jos meillä koirat kaiken aikaa tekisi tällaisia testejä... - Kattiakanssa131
Amerikkalaista huuhaata, puunhalaajat ja kukkaikeijut, samaa sontaa kaikki.
Unohda koko juttu, mokomaan ei aikaansa tai ajatuksiansa kannata kenenkään uhrata Alaoittajalle on vain sattunut kohdalle taas joku joka on lukenut YHDEN opuksen, taluttanut naapurin puudelia KERRAN ja luulee olevansa ammattilainen. Nykypäivänä kaikenmaailman viheltäjät esittelevät itselleen vaikka mitä titteleitä vaikkei ole hajua alkeistakaan; kyllä jokainen vastaantuleva koirantaluttaja saa todistaa käytöksellään hallitsevansa koiransa, että ymmärtävää mitä siellä hihnan päässä on ja tiedostaa vastuunsa.
- a.sihvoola
Näin on
- apuasaanut
Halusin vain vintaka teille, että nyt on mahdollisuus saada ensi käden tietoa metodista ja suoraan Jan Fennelliltä itseltään, hän tulee käymään Suomeen.
https://www.facebook.com/events/142728282550128/
Minulla on käynyt koirakuuntelija kotona tekemässä konsultaation ja sain suurta apua siitä!- uteleva
Millä tavoin koirakuuntelija toimii?
- canis.familiaris
uteleva kirjoitti:
Millä tavoin koirakuuntelija toimii?
Koirakuuntelija, toimii toisinpäin kuin koirakuiskaaja...eikä ku..täh!.=O
- Koirakuuntelu
Koirakuuntelusta asianmukaista tietoutta www.koirakouluroo.com sekä www.roo-vovve.blogspot.com aiheesta kiinnostuneille.
- uteleva
No nyt selvisi, kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs541648- 111366
- 1741366
- 761284
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2921257- 171170
Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä61938Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti98935Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33913- 347825