Tämä vuosi ja huipentuma tämä syksy on ollut itselleni yhtä helvettiä.. Mutta kerronpa nyt tapahtumat...
Alkuvuodesta pelastimme koiran sen pitovaikeuksien takia, se oli erittäin tottelevainen ja kävelee helposti vierellä ilman hihnaa, tottelee ensimmäisestä kutsusta, syö vain sen verran kun jaksaa ei yhtään sen enempää... Oli kaikinpuolin täydellinen koira ja ennustuksien mukaan oisi elänyt vielä noin 10 vuotta. Se oli jumalattoman söpökin, nappisilmät ruskeassa päässä (Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira) 21.12.12 MAAILMAN-LOPUN PÄIVÄNÄ! Kun olin mennyt kouluun, äiti tuli kotiin (kun vei minua) koira meni äitini syliin ja kuoli siihen... En ollut sanonut sille mitään hyvästejäkään! EN OLLUT EDES SANONUT HYVÄÄ YÖTÄ KUNNOLLA!
Toinen painajainen tänävuonna:
Kaverini oli pelastanut henkeni hukkumasta lapsena kahteen otteeseen ja pitänyt puoliani monia vuosia, tästä tein itselleni sellaisen henkivelan että kuolisin jopa hänen vuokseen... Suoraan sanottuna jumaloin häntä! Hän on vain sellainen että saa kaikki puolelleen mutta silti on niin huonossa valossa ja saa monien syyt niskoilleen.. Tämän takia sitten itse puollustin häntä ja eräänä kertana olimme hänen perheensä ja omani luona keski-suomessa ja isäni sanoi että minun piti käydä heillä. No kävin mutta luulin että aamulla pääsisin serkkuni luo uudestaan mutta EN PÄÄSSYT ja rupesin karjumaan ja lopulta menin kävellen sitten sinne pakkaseen jotta pääsisin hänen luokseen koska en voinut sietää sitä tunnetta että en pääse lohduttamaan häntä koska suunnitelmat oli pilalla... Olin myös tehnyt muita tyhmyyksiä hänen vuokseen.. Mutta olin myös toiminut huonosti. Silloinkun hän soitti esim ei mulla ollu aikaa vaikka sillo mun ois pitäny kuunnella! VITTU ETTÄ OON OLLU TYHMÄ! D: JA sitten kesäloman aikana astui poika meitäpäin kuvioihin ja serkkuni kihlautui tämän kanssa parinkuukauden tuntemisen jälkeen ja unohti sitten minut... Ei tässä mitään..
Kaikenlisäksi minulla ei ole ketään ENÄÄ jolle kertoa asioita... Kaverini ^ ei paljon enää juttele ja minulla ei ole muita hirveän hyviä ystäviä joille voisin NIIN syvällisesti puhua... On melkein sellaisia muttei täysin... Ja sitten.. Minua on kiusattu koko elinaikani energisyyteni ja tavalleni nauraa kaikelle tuskalle joka tulkitaan "kaikki on hänelle vain vitsiä" mutta yli puolet kiusaamisesta on vain massaa, tapaa pitää mainetta yllä... Olen myös isäni ainoa lapsi joten olen halunnut hänen takiaan yrittää parhaani.. Ja koska olen tyttö olen myös väärää sukupuolta! Isäni on puu-alalla JA SELVÄSTI OLISISI HALUNNUT POJAN vaikkei sitä sano!
Mutta nyt sitten olin kostanut tyhmyyteni näistä että teen hitaasti itsemurhaa...
En syö, koska en tunne nälkää, en nuku koska olen virkeämpi valvottuani.. Luen kuin hullu kouluun koska haluan saada ammatin ja rahaa jos joudun joskus elättämään jotakuta... Vaikkei minulle jää muutakuin ehkä hätävara laina jos kaverit tarvitsevat massia... Huomaan myös että teen tietämättäni itsemurhaa.. Näännytän itseni... Ja nautin surusta, siksi mietin noita surullisia asioita ja itken paljon... Sitten kun kuolen tähän saatanan syömishäiriöön haluan pyytää anteeksi etten ollut tarpeeksi hyvä pitääkseni teitä onnellisina
Alkuvuodesta pelastimme koiran sen pitovaikeuksien takia, se oli erittäin tottelevainen ja kävelee helposti vierellä ilman hihnaa, tottelee ensimmäisestä kutsusta, syö vain sen verran kun jaksaa ei yhtään sen enempää... Oli kaikinpuolin täydellinen koira ja ennustuksien mukaan oisi elänyt vielä noin 10 vuotta. Se oli jumalattoman söpökin, nappisilmät ruskeassa päässä (Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira) 21.12.12 MAAILMAN-LOPUN PÄIVÄNÄ! Kun olin mennyt kouluun, äiti tuli kotiin (kun vei minua) koira meni äitini syliin ja kuoli siihen... En ollut sanonut sille mitään hyvästejäkään! EN OLLUT EDES SANONUT HYVÄÄ YÖTÄ KUNNOLLA!
Toinen painajainen tänävuonna:
Kaverini oli pelastanut henkeni hukkumasta lapsena kahteen otteeseen ja pitänyt puoliani monia vuosia, tästä tein itselleni sellaisen henkivelan että kuolisin jopa hänen vuokseen... Suoraan sanottuna jumaloin häntä! Hän on vain sellainen että saa kaikki puolelleen mutta silti on niin huonossa valossa ja saa monien syyt niskoilleen.. Tämän takia sitten itse puollustin häntä ja eräänä kertana olimme hänen perheensä ja omani luona keski-suomessa ja isäni sanoi että minun piti käydä heillä. No kävin mutta luulin että aamulla pääsisin serkkuni luo uudestaan mutta EN PÄÄSSYT ja rupesin karjumaan ja lopulta menin kävellen sitten sinne pakkaseen jotta pääsisin hänen luokseen koska en voinut sietää sitä tunnetta että en pääse lohduttamaan häntä koska suunnitelmat oli pilalla... Olin myös tehnyt muita tyhmyyksiä hänen vuokseen.. Mutta olin myös toiminut huonosti. Silloinkun hän soitti esim ei mulla ollu aikaa vaikka sillo mun ois pitäny kuunnella! VITTU ETTÄ OON OLLU TYHMÄ! D: JA sitten kesäloman aikana astui poika meitäpäin kuvioihin ja serkkuni kihlautui tämän kanssa parinkuukauden tuntemisen jälkeen ja unohti sitten minut... Ei tässä mitään..
Kaikenlisäksi minulla ei ole ketään ENÄÄ jolle kertoa asioita... Kaverini ^ ei paljon enää juttele ja minulla ei ole muita hirveän hyviä ystäviä joille voisin NIIN syvällisesti puhua... On melkein sellaisia muttei täysin... Ja sitten.. Minua on kiusattu koko elinaikani energisyyteni ja tavalleni nauraa kaikelle tuskalle joka tulkitaan "kaikki on hänelle vain vitsiä" mutta yli puolet kiusaamisesta on vain massaa, tapaa pitää mainetta yllä... Olen myös isäni ainoa lapsi joten olen halunnut hänen takiaan yrittää parhaani.. Ja koska olen tyttö olen myös väärää sukupuolta! Isäni on puu-alalla JA SELVÄSTI OLISISI HALUNNUT POJAN vaikkei sitä sano!
Mutta nyt sitten olin kostanut tyhmyyteni näistä että teen hitaasti itsemurhaa...
En syö, koska en tunne nälkää, en nuku koska olen virkeämpi valvottuani.. Luen kuin hullu kouluun koska haluan saada ammatin ja rahaa jos joudun joskus elättämään jotakuta... Vaikkei minulle jää muutakuin ehkä hätävara laina jos kaverit tarvitsevat massia... Huomaan myös että teen tietämättäni itsemurhaa.. Näännytän itseni... Ja nautin surusta, siksi mietin noita surullisia asioita ja itken paljon... Sitten kun kuolen tähän saatanan syömishäiriöön haluan pyytää anteeksi etten ollut tarpeeksi hyvä pitääkseni teitä onnellisina
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiutta ÄLÄ KIRJOTA TÄLLÄSTÄ :
Olipa hyvä tarina koita ensi kerralla keksiä vähän parempi
Ymmärrän hyvin tuskasi, mutta ei kai tuo nyt itsemurhan paikka ole? :o
Koirasi kuoli, mutta mulla kuoli läheinen ihminen ja äiti yritti tehdä itsemurhan.
Serkkusi ignooraa sinut koska on kihloissa? Minun serkkuni teki samalla tavalla, mutta olen vain iloinen, että hän on löytänyt Sen Oikean ja viihtyy sen jätkän seurassa. Ja mua on kiusattu myös koko ikäni, mutta so what? i dont give a fuck! Ja minulla ei ole ollut KOSKAAN tosiystävää joille puhua asioista.... Ei siis ikinä....
Asiat voivat olla pahemminkin. Silti tämä kaikki on korvien välistä kiinni. Mullakin on tällänen rennompi asenne vaikka asiat on vähän huonommin kuin sulla. Opettele sinäkin rennoksi ;) Paljon hauskempaa näin :) Ystäväsi tulevat suremaan todella paljon jos teet itsemurhan. He voivat itsekkin tehdä sen. Ei siis kannata tappaa itseään! Ja elät vain kerran, ota siitä kaikki irti! U know, chillaa vähän. Älä ta elämää liian vakavasti ;) Koska kyllä tääkin joskus loppuu. Mikään ei ole ikuista, paitsi aika. Heh :D Ja sinun ei pitäisi vaatia itseltäsi sitä, että pidät muut ihmiset onnellisena. Tärkeintä on, että pidät itsesi!
Ala syömään ja nukkumaan, saatat yllättyä iloisesti jos pidät itsestäsi hyvää huolta ;) Aluksi masennuin ihan kuin sinäkin, mutta kyllä aurinko risukasaankin paistaa. Sitten ajallaan. Älä vielä luovuta, pliis! Tulevaisuus voi olla hyvinkin valoisa! Tee kaikkea mitä itse haluat, esim jos tykkäät askartelemisesta niin askartele paljon :) Tee mitä vain mistä tykkäät! Vaikket olisikaan sen asian mestari!
Tsemppii sinne! Ja muista, elämme vain kerran, sitä ei pidä tuhlata ;)
Kunhan asenne on paikallaan, niin kaikki on hyvin!
P.S Tykkään itekkin suremisesta, mutta tykkään sitäkin enemmän pelon tunteesta! ;)