Apua!

Meillä on mieheni kanssa molemmilla omat murkkuikäiset kakrut, yhteisiä ei vielä ole. Eilen illalla valvoessani kuulin mieheni pojan ja minun tyttäreni puuhastelevan jotain ja mennessäni katsomaan mikä hätänä näin järkytyksekseni heidän aivan selvästi olevan sukupuoliyhteydessä keskenään! Järkytyin niin etten saanut sanaa suustani, he eivät huomanneet minua ovenraossa. Mitä tässä nyt täytyy tehdä? He ovat molemmat 15v. Näin tämä ei voi jatkua, miehelleni en ole vielä kertonut, uskallanko kertoa?
81239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinä ja miehesi kai olette niitä aikuisia, miksi et uskalla kertoa, ei ole suhteella tulevaisuutta. Ota nyt vastuu, jos tollaista tapahtuu.

Äänestä

Entäs jos puhuisit tyttärellesi ensin. Kysyisit varovasti, että onko hänen ja miehesi pojan välillä jotain muutakin. Sano, että olisit ollut huomaavinasi jotain heidän välillään. Ja jos tyttäresi myöntää, niin sano, että se on vähän outoa kun he ovat kuitenkin sisar puolia. Tai jos hän sanoo, ettei ole, niin totea, että hyvä se olisikin ollut omituista. Ovat kuitenkin samaa perhettä!

Puhu sen jälkeen miehellesi. Tuo on kuitenkin sen verran vakavaa, ettei missään nimessä kannata jättää kertomatta. Jos tyttäresi on vasta 15 -vuotias ei hänen minun mielestäni edes kuuluisi harrastaa seksiä kenenkään kanssa noin nuorena.

Itse olen 27 -vuotias ja minun mielestäni 15 -vuotias on vielä lapsi noihin juttuihin... Yleensähän he luulevatkin ettei ensimmäisestä kerrasta voi tulla raskaaksi. Siinä teillä sitten soppa olisi jos niin kävisi.

Äänestä
  • Eihän nuo nuoret ole SUKULAISIA keskenään! Heillä on aivan eri GEENIPERIMÄ joten siinä suhteessa ei ole mitään hätää. Sukulaisia he ovat vain PAPERILLA. Antakaa nuorten harjoitella seksiä, kyllä se siitä ohi menee aikanaan, ehkäisystä vaan huolehditte.

    Äänestä

tämä ole mikään provo.
kerrottava sinun on ja selvitettävä asia mys näiden nuorten kanssa.

Äänestä
  • siis toivon, että tämä on provo,... tajusin vasta nyt, mitä yöllä naputtelin.

    Äänestä

Onkohan tytär tullut äitiinsä?

Äänestä

Miksiköhän se on niin, että jos esim. kaksi 15-vuotiasta seurustelee keskenään ja molemmilla on yksinhuoltaja vanhempanaan, toisella äiti ja toisella isä, ja jos nämä vanhemmat alkavat tuntea vetoa toisiinsa ja rakastuvat, on se ihan normaalia ja hyväksyttävää. Mutta jos tilanne on toisinpäin, niin yhtäkkiä nämä kaksi teiniä ovatkin sisarpuolia keskenään ja on jotenkin "väärin" heidän olla yhdessä? Muuten en ota kantaa siihen, onko oikein heidän olla sukupuoliyhteydessä tuossa iässä.

Äänestä

huolehdi, tytöstä on tullut vain kaltaisesi munahaukka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut kirjoitti:

Meillä on mieheni kanssa molemmilla omat murkkuikäiset kakrut, yhteisiä ei vielä ole. Eilen illalla valvoessani kuulin mieheni pojan ja minun tyttäreni puuhastelevan jotain ja mennessäni katsomaan mikä hätänä näin järkytyksekseni heidän aivan selvästi olevan sukupuoliyhteydessä keskenään! Järkytyin niin etten saanut sanaa suustani, he eivät huomanneet minua ovenraossa. Mitä tässä nyt täytyy tehdä? He ovat molemmat 15v. Näin tämä ei voi jatkua, miehelleni en ole vielä kertonut, uskallanko kertoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu