pilleri unohtui, kroppa sekaisin

heikotus83

olen käyttänyt jo muutaman vuoden mercilon-e-pillereitä ja olen ollut tyytyväinen. kävi kuitenkin kurjasti, kun unohdin viikko sitten ottaa yhden pillerin ja otin seuraavana päivänä myöhään kaksi pilleriä kerralla(yli 12 tuntia myöhässä).
seuraavana päivänä alkoi "valemenkat", jotka ovat kestäneet lievänä vuotona ja viikon ajan. lisäksi muutama päivä sitten alkoi jatkuva tuskallinen särky sisäreisissä ja nivusissa, johon ei auta edes kunnolla särkylääkkeet. välillä on jopa vaikea liikkua, ja saatan yöllä herätä kipuun. Raskaudesta ei ole vaaraa, mutta on kurjaa kun olo on heikko koko ajan.
nyt edessä on väliviikko, eli "oikeiden menkkojen" pitäisi tulla. Neuvolassa käskettiin odottaa jos kivut häviäisivät niiden mukana. onko kenelläkään ollut vastaavia ongelmia? onko kivut hellittäneet itsestään ja tavallinen olo palautunut nopeasti?

1

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Murmiska

      Toivottavasti on olo helpottunut. Mulle on käynyt lähes samalla tavalla. Unohdin laatan aikana (Meliane) kaks pilleria eri aikaa. Ja siitä syystä valutin lähes 2 viikkoa, jonka aikana päätin lopettaa pillerit (meni hermot ihmeelliseen alavatsakipuun ja vuotoon). Nyt oon ollu ilman pillereita kohta kaks viikkoa ja olo on parempi, ku koskaan =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe