SPR:n kirpputorilla myytiin kirjoja 2 €/kg. Aikani kasaa tutkittuani valitsin Arimo Raesteen muistelmakirjan, Halldór Laxnessin "Salka Valkan" ja Wislöffin "Hänen kanssaan Golgatalle", hinta yhteensä 2 €. Raesteen kirjan olin lukenut, mutta halusin lukea sen uudestaan. Salka Valka taas oli maineeltaan tuttu jo kaukaisilta kouluajoilta. Vaimo diggaa Wislöffiä, mutta en pidä mahdottomana että minäkin lukisin sen joskus.
Sattui niin mukavasti, että vatsatauti iski jouluaattona ja oli hyvää aikaa lukea Salka Valka. Ei tarvinnut ajatella pöydän kattamista eikä lenkille tai vieraisille tai joulukirkkoon menoa.
Vaikka Salka Valka onkin hyvin islantilainen kirja, siinä oli alusta alkaen jotain tuttua. Mieleen palautuivat esimerkiksi "Ryysyrannan Jooseppi", "Punainen viiva", "Hurskas kurjuus" ja "Putkinotko". Kahdelta kolmasosaltaan kirja onkin vahvaa luonnon- ja kansankuvausta, jota ryyditetään ironian viilloilla.
Sitten nobelisti sekoaa politiikkaan ja juoni alkaa takkuilla. Salka Valkasta kasvaa kiilaskatseinen työläissankari á la Martin Eden ja vähän myöhemmin Akseli Koskela. Kimpurointi ja kampurointi jatkuu tuskastuttavan kauan; Laxness arpoo islantilaisessa haavepolitikoinnissa kapitalismin ja bolshevismin välillä pyrkien kai jonkinmoiseen analyysiin, niin kuin vain sellainen voi joka ei bolshevismin olemusta tunne.
Lopputulemana kirjailija antaa ymmärtää kaikkien kuvaamiensa poliittisten järjestelmien olevan petosta. Vain rakkaus on todellista; tuon kiilaskatseisen Salka Valkan rakkaus mitättömään mieheen. Vakuuttaakseen lukijan siitä islantilaisnobelisti tarjoaa kerrassaan imelän ja epätodellisen hakkeluksen, jonka elämää kokenut lukija kiusaantuneena selaa läpi, kun nyt on kirjaa niinkin pitkälle lukenut.
Kirjailijan ja lukijan yhteispäätelmä kirjan annista on, että mikkään ei oo mittään. Tuollainen nihilismi on ominaista alkoholisteille; Salka Valkassa kumotaankin keittiöspriitä ja muita jaloja juomia aika reippaasti. Olisiko kirjailijakin saanut osansa Svarta dödeniä?
Sattui niin mukavasti, että vatsatauti iski jouluaattona ja oli hyvää aikaa lukea Salka Valka. Ei tarvinnut ajatella pöydän kattamista eikä lenkille tai vieraisille tai joulukirkkoon menoa.
Vaikka Salka Valka onkin hyvin islantilainen kirja, siinä oli alusta alkaen jotain tuttua. Mieleen palautuivat esimerkiksi "Ryysyrannan Jooseppi", "Punainen viiva", "Hurskas kurjuus" ja "Putkinotko". Kahdelta kolmasosaltaan kirja onkin vahvaa luonnon- ja kansankuvausta, jota ryyditetään ironian viilloilla.
Sitten nobelisti sekoaa politiikkaan ja juoni alkaa takkuilla. Salka Valkasta kasvaa kiilaskatseinen työläissankari á la Martin Eden ja vähän myöhemmin Akseli Koskela. Kimpurointi ja kampurointi jatkuu tuskastuttavan kauan; Laxness arpoo islantilaisessa haavepolitikoinnissa kapitalismin ja bolshevismin välillä pyrkien kai jonkinmoiseen analyysiin, niin kuin vain sellainen voi joka ei bolshevismin olemusta tunne.
Lopputulemana kirjailija antaa ymmärtää kaikkien kuvaamiensa poliittisten järjestelmien olevan petosta. Vain rakkaus on todellista; tuon kiilaskatseisen Salka Valkan rakkaus mitättömään mieheen. Vakuuttaakseen lukijan siitä islantilaisnobelisti tarjoaa kerrassaan imelän ja epätodellisen hakkeluksen, jonka elämää kokenut lukija kiusaantuneena selaa läpi, kun nyt on kirjaa niinkin pitkälle lukenut.
Kirjailijan ja lukijan yhteispäätelmä kirjan annista on, että mikkään ei oo mittään. Tuollainen nihilismi on ominaista alkoholisteille; Salka Valkassa kumotaankin keittiöspriitä ja muita jaloja juomia aika reippaasti. Olisiko kirjailijakin saanut osansa Svarta dödeniä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olipa mielenkiintoista lukea arvostelusi! Minulla on Salka Valka hyllyssä ja olen lukenut sen ties kuinka monta kertaa ja joka kerta vaikuttunut siitä. Minulle siinä ei ole yhtään sivua, jonka vain "selaisin läpi". Mutta muistanpa, kun kerran annoin sen eräälle ystävälleni luettavaksi. Hän totesi järkttyneen oloisena palauttaessaan kirjan: "Tuollaista köyhyyden kuvausta en ole koskaan lukenut". Minä en ole koskaan siihen köyhyyden kuvaukseen osannut suhtautua noin, se oli heidän elämäänsä silloin, ja eiväthän kirjan tapahtumat olisivatkaan voineet tapahtua korkeamman elintason vallitessa. Mutta hieno kirja edelleen, mestariteos, voin suositella ihan jokaiselle.