Olen 45-vuotias nainen ja ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on ikäkriisi. Vihaan olla näin vanha! Vuoden sisällä olen eronnut ja elämäni on mennyt ns.uusiin puihin. Samalla olen myös vapautunut olemaan oma itseni. Olen saanut ystäviä ja mm. alkanut kuunnella sitä musiikkia mitä haluan eli raskaampaa rokkia ja tämän syksyn aikana mm.69eyesia.
Ystäväni ovat minua n.5-10 vuotta nuorempia ja koen olevani hyvin samalla aaltopituudella. Tiedän että he eivät pidä minua "vanhana". Olen kyllä olemukseltani nuorekas.
Mikä siis on ongelma? Ehkäpä ei mikään muu kuin pään sisäinen. Periaatteessa en pahemmin mieti mitä muut ihmiset ajattelee minusta mutta joskus mietin olenko muiden silmissä säälittävä wannabe-teini joka rokkikeikoilla käymisellä yrittää roikkua epätoivoisesti nuoruudessa kiinni. Omasta miekestäni olen toki vain nuorekas oman tieni kulkija joka tietää mitä
haluaa ;-)
En kuitenkaan ala käyttää jakkupukuja tai kuunnella iskelmää vaan oysyn tällaisena. Onko kellään ikätoverilla kokemusta vastaavasta?
Ikäkriisi??
69
742
Vastaukset
- ikinuori...
mä täytän huomenna 46,enkä koe olevani kovin vanha.erosin 1,5v.sitten ja nyt olen löytänyt uuden ihastuksen.musiikkimakuni on sama kun nuorena eikä siitä muutu eli hurriganes,scorpions,popeda,eppu normaali,rolling stones...en mä mitään polkkaa ala kuuntelee siksi että ikää on jo näinkin paljon.
- sggdvfc
jos oisit ikinuori, nii sun pitäs nykyään kuunnella räppiä, polkkaa ja humppaa kuuntelee ne joiden nuoruudessa sitä kuunneltiin
- Monipuolimieli
Tooota, onx ikinä juolahtanut, että on olemassa nuoria ihmisiä, joita kiinnostaa esim. hengellinen-, kirkko-, klassinen-, kansanmusiikki? Siis ihan oikeasti, alta kaksikymppisiä. Musa ei ole ikäkysymys eikä musamaku kerro iästä mitään.
Mutta se, että asiaa pitää miettiä noinkin ahtaalla kierroksella, kertoo kyllä ihmisestä aika paljon. Jos on niin ahdas, ettei pirtaan mahdu kuin tietyn tyylinen ja omasta mielestä ns. oikea (esim. musiikki), niin vanhuus asuu mielipiteessä eikä sitä auta pinnan nuorekkuus yyyhtäään.
Monipuolisuus, mukana pysyminen, uusiutuminen, rohkeus, eteen päin meno, kyky hyväksyä sekin, mikä ei ole oma juttu, näköalat joka puolelle, jne. kertovat ihmisestä, joka ei vanhene koskaan, vaikka lukumäärä olisi mikä. Jämähtänyt musamaku sen sijaan voi taruilla siitä, että mitään kehitystä vuosien myötä ei ole tapahtunut.- Dabodi
Missä kohtaa viestiäni sanoin että oma makuni on se ainoa oikea? Tietenkin jokainen saa ikään katsomatta kuunnella mitä haluaa!
Oikeastaan omalla kohdalla olenkin mennyt eteenpäin ja nimenomaan VAPAUTUNUT kuuntelemaan mitä haluan. Jotenkin kummasti ei huvita luukuttaa heviä jos toinen kyllästyneesti ilmoittaa sen olevan roskaa ja hyvinkin antaa ymmärtää että hänen makunsa,arvonsa, ajatuksensa jne.jne. ovat ne ainoat oikeat... - mitä siitä saa
Dabodi kirjoitti:
Missä kohtaa viestiäni sanoin että oma makuni on se ainoa oikea? Tietenkin jokainen saa ikään katsomatta kuunnella mitä haluaa!
Oikeastaan omalla kohdalla olenkin mennyt eteenpäin ja nimenomaan VAPAUTUNUT kuuntelemaan mitä haluan. Jotenkin kummasti ei huvita luukuttaa heviä jos toinen kyllästyneesti ilmoittaa sen olevan roskaa ja hyvinkin antaa ymmärtää että hänen makunsa,arvonsa, ajatuksensa jne.jne. ovat ne ainoat oikeat...Ei minulla vain ole aikaa kuunnella musaa - on paljon muutakin tekemistä.
- Dabodi
mitä siitä saa kirjoitti:
Ei minulla vain ole aikaa kuunnella musaa - on paljon muutakin tekemistä.
Niin, en tietenkään muuta teekään ;)
Musiikki oli esimerkki jos et tajunnut.
Mutta se on ollut yksi tärkeimmistä voimaannuttajista vaikeina aikoina. Suosittelen kokeilemaan mitä siitä voi saada, varsinkin livenä :) - mitä siitä saa
Dabodi kirjoitti:
Niin, en tietenkään muuta teekään ;)
Musiikki oli esimerkki jos et tajunnut.
Mutta se on ollut yksi tärkeimmistä voimaannuttajista vaikeina aikoina. Suosittelen kokeilemaan mitä siitä voi saada, varsinkin livenä :)Jaa - kiitos vinkistä
- Only rice
Sellaista se, kun aina vaan nuoremmat pääsevät samoihin mestoihin ;-P
- voihan..
Kun näitä kirjoituksia lukee, niin ei uskoisi, että kyse on 40 vuotiaista! Ihan kun ette olisi maailmaa näny. Jostain musamausta kiistely....hah!
- Mitä on aikuisuus ?
Kyse ei taida olla edes kiistelystä. Joillakin ihmisillä, iästä riippumatta, on hirveä pelko siitä, mitä muut sanovat ja ovat mieltä siitä, mitä minä teen, toimitan, olen ja edustan. Kertonee ihmisen huonosta itsetunnosta, jos ei luota omaan arviointikykyynsä ja omien valintojensa kelpaamiseen - itselleen.
Vahva ihminen ei kysy lupaa naapurista eikä mistään, ei edes mieti muitten mielipiteitä vaan tekee juuri sitä, mitä itse parhaakseen ja hyväkseen näkee. Aikuinen ei tarvitse kenenkään lupaa mihinkään, riittää, kun toimii hyvässä tarkoituksessa eikä tee eikä tahdo pahaa kenellekään. Kröh... anteeksi jos 50v täti-ihminen käy sorkkimassa ;))
Lohdutukseksi :) Jos sulla on nyt ikäkriisi, kuvittele mitä se tulee olemaan 85 vuotiaana? Kun silloin muistelet elämää taaksepäin, ajattelet taatusti että "voi kuinka nuori olin silloin 45 vuotiaana!"
Kaikki on suhteellista.
Aikakin. Se on suht tyypillistä että 40vee nainen sanoo olevansa nuorekas ja kuuntelee rokkia, ACDC:tä ja Metallicaa. No se on suht ajatonta musiikkia. Mutta toisaalta, se on nimenomaan musaa jonka nousukausi oli 80-90 luvulla, jolloin me olimme nuoria. Ei se siis mitään todista.
Mummoni oli nuorekas viimeiseen elinvuoteensa asti, yli yhdeksänkymppisenä. Hän oli aina kiinnostunut maailman menosta, piti itseään virkeänä pitämällä yhteyttä kaikenikäisiin ihmisiin, lapsiin, nuoriin, vanhuksiin. Hän ei jymähtänyt koskaan, oli avoin kaikelle. Se on minusta nuorekkuutta.
Se on hienoa että olet löytänyt "itsesi" :) Sä oot itsellesi tärkein ihminen maailmassa, koska jos ei pidä itsestään huolta, ei ole kenellekään mitään annettavaa.- Leo.Lepis
Pään sisällä se on se nuoruus: ite 46tosena inhoittaa aikuiseksi ryhtyneet ihmiset. Tietääen oman vastuuttomuuteni, en ole hankkinut toukkia tänne tuhoutuvaan maailmaan.
Ylipäätänsä: sitten olet kasvanut aikuiseksi, kun ajattelet sitää mitä he ajattelevat sinusta - suomalainen initaatioriitti, jonka havainnoiminen henkilössä itsessään voi kestää yli elonajan.- Dabodi
Leo: you got the point! Osa itseni ikäisistä on niin vanhoja että en ollenkaan tunne kuuluvani samaan joukkoon. Enkä nyt tarkoita musaa tms.vaan ajatuksia, mielipiteitä, keskustelua jne. Osa on tosi suvaitsemattomia ja tuomitsee muunmaalaiset, homot jne. todella suoralta kädeltä.
Muutenkin keskustelu lähti vähän vinoon. Alunperin tarkoitukseni oli udella että tuntuuko muista yhtään samalta? Itseäni ei tosiaan vähempää voisi kiinnostaa mitä minusta ajatellaan!!
- Groundfloor
Erosit juuri sopivaan aikaan, nyt baanalle.
- Dabodi
Baanalla tulee käytyä tämän tästä :) ja se on pitkästä aikaa ihan törkeen hauskaa!
- Ei hyvä yksin.
Jos nuo oireesi pahenevat, niin otapa
yhteys ammattitaidottomaan manipu-
loijaan. Yhteystiedot löydät ammatti-
luettelosta. - jakkupuku 43
"... joskus mietin olenko muiden silmissä säälittävä wannabe-teini joka rokkikeikoilla käymisellä yrittää roikkua epätoivoisesti nuoruudessa kiinni. Omasta miekestäni olen toki vain nuorekas oman tieni kulkija joka tietää mitä
haluaa ;-)"
-> tuossahan on kaksi toisensa kumoavaa lausetta peräkkäin. Näennäisesti pelkäät huijaavasi muita, mutta todellisuudessa pelkäät huijaavasi itseäsi.
Niin kuin otsikossakin totesit, olet ikäkriisissä. Ikääntyminen on elämän realiteetti, eikä sitä voi työntää maton alle, kieltämällä ikääntyminen ja käymällä rokkikeikoilla. Et tule nuoremmaksi, vaikka käyttäisit napapaitaa ja ottaisit tatuoinnin. Monet miehethän hankkivat prätkän ja nuoremman tyttöystävän 5-kymppisenä, mutta eiväthän he siitä mihinkään nuorru. Se on vain se mieli, joka yrittää välttää realiteetteja ja totuutta.
Ikäkriisistä selviää ajan myötä. 45-vuotias ei ole vanha,muttei nuorikaan. Eli keski-ikäinen. Ihminen elää niin kauan kuin hengitys ja sydän lopettavat toimimasta. Ei nuoruus ole ainoa aika "elää". Elämä jatkuu iloineen ja suruineen nuoruuden jälkeenkin. Se muovautuu ihmisen itsensä näköiseksi.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat lapsellisia 60-vuotiaita, ja pikkuvanhoja 20-vuotiaita tuntee varmaan jokainen. Mielensisäinen ikä on kuitenkin jokaisen henkilökohtaisen kehittymisen tulos. Sitä sanotaan myös kypsymiseksi.
Itse olen 43 v, ja käynyt säännöllisesti läpi näitä ikään liittyviä pohdintoja. Käyn itsekin rokkikeikoilla ja pukeudun omaan tyyliini sopivasti, mutta ystäväni ovat oman ikäisiä tai vanhempia. Syy on siinä, että koen itseäni nuoremmat jotenkin kokemattomampina, mikä tekee kanssakäymisestä pinnallisempaa. Toki voin keskustella nuorempien kanssa niitä näitä, mutta en jaksa mitään syvällisempiä jutelella, koska tiedän että sellaiset pohdinnat eivät heitä vielä kosketa.
Jakkupukuja käytän mielelläni, mutta iskelmää en kuuntele, koska en ole koskaan välittänyt siitä genrestä. Tosin olen huomannut sen, että musiikkimakukin kypsyy iän myötä, eli sitä voi _ymmärtää_ paremmin erilaisia suuntauksia kuin nuorempana. Sellaista tietoisuuden avartumista pidän ainoastaan hyvänä asiana!
Kerroit, että olet eronnut ja sehän pistää aina elämän uusiksi. Ajan myötä vapaudut olemaan enemmän oma itsesi, kunhan olet saanut kylläksesi tästä uudesta nuoruudestasi. Hyväksyt ikäsi. Otat vesilasi on puoliksi täynnä -asenteen. Me kaikki vanhenemme ja siellä tulevaisuudessa voi olla jotain kivaa sua odottamassa. Kyllä se siitä. Tsemppiä :-) - Firebird
Tilanteen mukaan se menee, miten pukeutuu ja mitä musiikkia kuuntelee.
Olen juuri sen ikäinen kuin olen ja sinut itseni kanssa.
Kiinnostukseni ovat lähinnä omanikäisten ja uudet tuulahdukset tuovat pilkettä olemukseen; sykähdyttäen piristävät ja stimuloivat kuin uusi valloittava tuoksu iholla. - kiimasa
uusi aatami jalkojen välissä???
- Mies 46v
Hei Dabod!i Täytyy sanoa että aikas lapsellista musaa ole tuolla ikää alkanut kuuntelemaan? Mieti nyt kuitenkin miltä näytät jo ton ikäsenä mammana :) Et sä oo enää nuori ja eikä susta valitettavasti saa puuterillakaan enää nuorta :(
- navettapiika
Ajattelin kyllä vanhainkodissakin kuunnella kaikkea kivaa kultaiselta -80 luvulta, silloin kun oltiin nuoria ja ajattelemattomia. ON se onni, että tuolla meikäläisen kuuntelu areenalla on sen verran fiksua porukkaa, etteivät ne luokittele minua kuuntelemani musiikin perusteella.
Lyön vaikka vetoa, niin jos tulisit kylillä vastaan, et uskoisi ämyreitten paahtavan täysillä Duran Durania ja Kissiä, menee se Robinkin, kun siltä tuntuu. Huomenna ajattelin mennä tasapuolisuuden vuoksi kirkkokonserttiin. Sekö olisi sopivaa musiikkia ikäiselleni sinkulle?
Nuoruutta en hae takaisin, mutta musiikkia kuuntelen, mikä saa minut hyvälle tuulelle.Eikä varmasti humppa tule kysymykseen tai kärsimystango,yök. - Mies 46V
navettapiika kirjoitti:
Ajattelin kyllä vanhainkodissakin kuunnella kaikkea kivaa kultaiselta -80 luvulta, silloin kun oltiin nuoria ja ajattelemattomia. ON se onni, että tuolla meikäläisen kuuntelu areenalla on sen verran fiksua porukkaa, etteivät ne luokittele minua kuuntelemani musiikin perusteella.
Lyön vaikka vetoa, niin jos tulisit kylillä vastaan, et uskoisi ämyreitten paahtavan täysillä Duran Durania ja Kissiä, menee se Robinkin, kun siltä tuntuu. Huomenna ajattelin mennä tasapuolisuuden vuoksi kirkkokonserttiin. Sekö olisi sopivaa musiikkia ikäiselleni sinkulle?
Nuoruutta en hae takaisin, mutta musiikkia kuuntelen, mikä saa minut hyvälle tuulelle.Eikä varmasti humppa tule kysymykseen tai kärsimystango,yök.Muista kuitenkin laittaa kilo pakkelia lärviin ja mielellään joku semmonen paita jossa korkea kaulus niin ettei veltto/ryppyinen kaulasi loista, ja laita allit piiloon paidalla, sekä muista kiristää korsetilla iso pömppömahasi. Kun nämä ankarat toimenpiteet tee niin saatat näyttää ehkä vuoden nuoremmalta, mutta et yhtään enempää.
- Garmens.S
Mies 46V kirjoitti:
Muista kuitenkin laittaa kilo pakkelia lärviin ja mielellään joku semmonen paita jossa korkea kaulus niin ettei veltto/ryppyinen kaulasi loista, ja laita allit piiloon paidalla, sekä muista kiristää korsetilla iso pömppömahasi. Kun nämä ankarat toimenpiteet tee niin saatat näyttää ehkä vuoden nuoremmalta, mutta et yhtään enempää.
Mies 46V puhuu suoraan ja valitettavan totta :)
- navettapiika
Mies 46V kirjoitti:
Muista kuitenkin laittaa kilo pakkelia lärviin ja mielellään joku semmonen paita jossa korkea kaulus niin ettei veltto/ryppyinen kaulasi loista, ja laita allit piiloon paidalla, sekä muista kiristää korsetilla iso pömppömahasi. Kun nämä ankarat toimenpiteet tee niin saatat näyttää ehkä vuoden nuoremmalta, mutta et yhtään enempää.
Minkä ihmeen takia minun pitäisi näyttää nuoremmalta? Musiikkia ostaessani ei vielä ole papereita tarkistettu eikä niissä tosiaankaan ole ikärajoja. Tuota pakkeloinnin tarvetta ei ole vielä ollut, mutta sitä päivää ootellessa.
Minusta sinun huolesi minun ulkonäöstä on sangen yksinkertaista käytöstä, vai onko sinulla jonkinlainen ongelma omassa ulkonäössä?
Mielestäni se mitä kuuntelen ja mistä pidän ei suinkaan sanele niitä kamppeita, mitä päälleni puen.
Edustan varmasti tyylikkäästi huomenna tiukassa mustassa housuasussa kirkkokonsertin tyyliin sopivasti, älä ole huolissasi, en nolaa itseäni.
- helu1
Anna mennä vaan! Katsokaamme mallia vaikka ikinuorekkaasta ihanasta Aira Samulinista! Minä olen 46v ja pukeudun miten haluan.En ole oikeastaan koskaan välittänyt mitä muut ajattelevat..kyllä maailmaan monenlaisia mielipiteitä mahtuu.Minulla on hyvä olla ja ostan päälleni mitä haluan.Jonkun mielestä olen jopa liian nuorekas mutta en tee ylilyöntejä kuitenkaan.Minulle mahtuu hyvin istuvat vaatteet koska olen pysynyt normaalipainoisena.
- Mies 46V
"Liian nuorekas" He he he, taitaa järki jo olla senverta sumentunut että tommosia itsestään tosissaan luulee. Joku järki sentää pitää pukeutumisessa olla jos ikälopulta numerot ja naama näyttää :) Ei voi yksinkertaisesti vanhat akat alkaa teineilemään :)
- navettapiika
Mies 46V kirjoitti:
"Liian nuorekas" He he he, taitaa järki jo olla senverta sumentunut että tommosia itsestään tosissaan luulee. Joku järki sentää pitää pukeutumisessa olla jos ikälopulta numerot ja naama näyttää :) Ei voi yksinkertaisesti vanhat akat alkaa teineilemään :)
Siitä teineilystä, tulikin mieleeni, tuo sinun jankkaaminen ja mollotus, kuulostaa tosi tutulta.Tyylihän ei ole muuttunut kolmeenkymmeneen vuoteen miksikään. Samaan tyyliinhän ne finninaamat huuteli ennenkin perään, kun tytöt ei huomiota antanut. Ootko jäänyt pahasti sille asteelle?
Onneksi itse kumminkin on sen verran aikuistunut, että osaa antaa jokaiselle arvonsa ja paikkansa, jopa sinulle. Miesten putkiaivot eivät sittenkään taida olla uutisankkoja. - Mies 46V
navettapiika kirjoitti:
Siitä teineilystä, tulikin mieleeni, tuo sinun jankkaaminen ja mollotus, kuulostaa tosi tutulta.Tyylihän ei ole muuttunut kolmeenkymmeneen vuoteen miksikään. Samaan tyyliinhän ne finninaamat huuteli ennenkin perään, kun tytöt ei huomiota antanut. Ootko jäänyt pahasti sille asteelle?
Onneksi itse kumminkin on sen verran aikuistunut, että osaa antaa jokaiselle arvonsa ja paikkansa, jopa sinulle. Miesten putkiaivot eivät sittenkään taida olla uutisankkoja.Navettapiikana taida pysyä lopunikää, he....kuka huolii paklattua ja siltä itseltään haisevaa ikääntynyttä navettapiikaa.
- navettapiika
Mies 46V kirjoitti:
Navettapiikana taida pysyä lopunikää, he....kuka huolii paklattua ja siltä itseltään haisevaa ikääntynyttä navettapiikaa.
Ei sitä koskaan tiedä, vaikka kelpaisi jollekin. Pakkelia ei valitettavasti löydy edes auton pellistä, mutta sinulla nyt taitaa olla joku ongelma sen kanssa.
Tulijoita tuolle isännän pallille on ollut, mutta ronkelina aikuisena naisena en ole huolinut. Ja niinhän se on ollut ja oleman pitää, että raha se on mikä haisee. - Mies 46V
navettapiika kirjoitti:
Ei sitä koskaan tiedä, vaikka kelpaisi jollekin. Pakkelia ei valitettavasti löydy edes auton pellistä, mutta sinulla nyt taitaa olla joku ongelma sen kanssa.
Tulijoita tuolle isännän pallille on ollut, mutta ronkelina aikuisena naisena en ole huolinut. Ja niinhän se on ollut ja oleman pitää, että raha se on mikä haisee.Mutta navettapiika, eihän sinulla ole paljon aikaa odotella, meinaan vaan että ettet ihan loppuun rupsahda ja kuiva.
- navettapiika
Mies 46V kirjoitti:
Mutta navettapiika, eihän sinulla ole paljon aikaa odotella, meinaan vaan että ettet ihan loppuun rupsahda ja kuiva.
Kerroppa hyvä mies miksi ja mihin minulla on kiire? Lapset hankittu ja elämä mallillaan. Olen huomannut pärjääväni näinkin vallan mainiosti, kukaan ei kääntele radion kanavia ja traktorin penkki on aina oikealla korkeudella samoin auton. Voin mennä silloin kun on aikaa ja sinne minne haluan. Ja ikäänihän sinä et tiedä, vai oletko hankkinut kristallipallon? Ja näissä piireissä vanhemmat naiset ovat aika arvostettuja saaliita, eli toivoa vielä on, mutta onko sulla?
- Mies 46V
navettapiika kirjoitti:
Kerroppa hyvä mies miksi ja mihin minulla on kiire? Lapset hankittu ja elämä mallillaan. Olen huomannut pärjääväni näinkin vallan mainiosti, kukaan ei kääntele radion kanavia ja traktorin penkki on aina oikealla korkeudella samoin auton. Voin mennä silloin kun on aikaa ja sinne minne haluan. Ja ikäänihän sinä et tiedä, vai oletko hankkinut kristallipallon? Ja näissä piireissä vanhemmat naiset ovat aika arvostettuja saaliita, eli toivoa vielä on, mutta onko sulla?
He he vai pidät sinä ruuttana itseäsi oikein kovanakin saaliina, nauroin makeasti että melkein yöunet karisivat :) Onko tuet jo tulleet että pääsee paskoo kyntämään? sori mutta sulla ei oo mitään mahiksia ainakaan mun kaa alkaan ja älä edes kuvittele että alkaisin mihinkään tommosen navetalta haisevan lyylin kanssa. Kaupungissa kun riittää hyväntuoksuisia kauniita naisia minullekkin.
- navettapiika
Mies 46V kirjoitti:
He he vai pidät sinä ruuttana itseäsi oikein kovanakin saaliina, nauroin makeasti että melkein yöunet karisivat :) Onko tuet jo tulleet että pääsee paskoo kyntämään? sori mutta sulla ei oo mitään mahiksia ainakaan mun kaa alkaan ja älä edes kuvittele että alkaisin mihinkään tommosen navetalta haisevan lyylin kanssa. Kaupungissa kun riittää hyväntuoksuisia kauniita naisia minullekkin.
Saalis kuin saalis, sano kissa kun hiiren nappas. Kirkkokonsertti oli eilenillalla todella mieleen painuva, vanhan kirkon akustiikka yllätti täysin. Seuraavaksi olisi suunnitelmissa jotain hiukan raskaampaa, vaikka oikein Helsingissä.
Nyt tyttöjen seuraan ja rokkkiraikukoon näin sunnuntaiaamun kunniaksi.
Buenasbuenas täältäkin Kanarialt`....tääl on kello vast puolen seitsemän aamusel`....tulin niin hyvälle tuulelle kun lueskelin tätä nelikymppisten ketjua. Perdonperdon....ikäloppuhan tänne oon mut poikkesin kuitenniii..
Oli varsin ihana lukee nim. "navettapiian" ja "mies46" keskustelua....teistähän voisi tulla vaik vuoden pari...kunhan sopuun pääsette...nimittäin rakkaudesta se hevonenkin potkii.....
No muistelen tuot nuoruuttain...haisin varmaan "tallille/hevosille" usiast koulussakin kun kävin ennen kouluun lähtöä halailemassa hevosia tai puuhailin niiden kanssa kun oli aikaa kotonain.....
No, aiheesta kuitenkin hieman....en ole koskaan edes omistanut jakkupukua. Nahkajakkuja tosin. Räminä musiikista en ole välittänyt koskaan. Ns. ikäkriisiäkään ei ole ollut koskaan.
Joskus käy mielessä et miks tän vanhan akan "pitää" noilla punttisaleilla käydä ja punttailla noilla vapailla painoilla yhä edelleen...tosin kilomäärär ovat pienentyneet vuosien varrel.....jenkkaa/polkkaa....salsa escuelan oon alottanut tääl pari viikkoa sit`.....
Tullu siihen tulokseen et kaikki minkä/mitä teen on vain itsellein ja muut tehköön mitä haluaa....ja miust saa ajatella kuka ja mitä vaaaan....
Päivän jatkoja kaikil`....- Mies 46V
Moi! Sishill olet minun vanha tuttu ;) Kirjoittelin sun kanssa kerran monia viestejä eräässä osiossa ;), mut ei siitä enempää.
Onko siellä millaiset kelit? Täällä on nyt -4 ja ihan pilvistä :( Mies 46V kirjoitti:
Moi! Sishill olet minun vanha tuttu ;) Kirjoittelin sun kanssa kerran monia viestejä eräässä osiossa ;), mut ei siitä enempää.
Onko siellä millaiset kelit? Täällä on nyt -4 ja ihan pilvistä :(Hei mies46v.....
Olen jo nuoresta lähtien saanut todella härskejä huomatuksia ulkonäöstäni/pilkkaa jne.....tosin on kehujakin joskus tullut.
Ikää on nyt varttia vaille 60 vee.....
Nuorena naisena loukkaukset otin todella itseeni.....mutta en muutamaan vuosikymmeneen ole noteerannut niitä kuinkuin ja kuin.....
Ihmettelen noita kirjoituksiasi "navettapiialle" koska nehän on tosi törkeitä sisällöltään.....
En ymmärrä/ymmärtänyt yleensäkään miesten tai naisten arvosteluja kanssakulkijoitten ulkonäöstä.....siitä negatiivisesta.
"Hauskin" mitä on minulle sanottu jo 35 vuotta sitten että muistutan hyljettä ulkonäöltäni.....en ollut edes ylipainoinen........
Mielestäni ihmisen oma omanarvontunto ei ole kohdillaan jos toisia pilkkaa.
Nono...minä en ainakaan kurttu kaulojani/käsivarsiani peitä....
Siissiis...milläs nimmarilla sinä muuten vakkaristi kirjoititkaan "mies46"....
Ne kelit on aivan mukavat yhä edelleenkin.....- navettapiika
Älähän tuommosia väännä. Siinä menee työllä ja tuskalla hankittu arvostus, jos meikäläinen tuo tuulimyllyn katveeseen kaupunkipellen asustelemaan. Ei Pohojanmaalla ole totuttu, että emännät kaupunkipellen huolii sänkyään lämmittään.
Muuten saa olla ja rämistää, mutta rajansa kaikella. Ja vanahuuvella ei peliä piretä. Pitäähän sitä jotakin olla opittuna tähän ikään. Ja lapsekki sais hävetä silimäsä päästään.
- Mies 46V
Moi Sishill!
No eihän minulla mitään vastaan ole tuota navettapiikaa, kunhan vain pelleilin ja vähän aloin ärsyttää ja katsoin reaktiota :) Itseasiassa hän vaikuttaa perin kiintoisalta henkilöltä ja kun ei suuttunut vaan jatkoi elämäänsä :)
Sinun kanssa käytiin kerran monet viestit, olin tosin kaapannut toisen nimimerkin ja juovuin kuumassa La Palman rantaelämässä ;) Viestit tais mennä välillä vähän överiksi kun kuuma libre alkoi poltaa :)Näinhän se on tietysti....ja hauskaahan aikoinaan pitivät minunkin pilkaajani menneessä....ja jotkut kokeilleet täälläkin Kanarialla minun huumorintajuani.....tosin ei ulkonäön suhteen.....törkeyksien piikkiin vain määrittelen veetuilut.....onhan minua mielisairaaksikin "diaknosoitu" näillä ketjuilla.....tohtorit liikenteessä.....
Mutta maailma on täynnä live-elämässä ihmisiä ja täälläkin voi valita kenelle vastaa ja kenelle ei....ja osioita riittääää.
Kerropas mikä saa sinut "harrastamaan" tuota ärsyttämistä ja milloin milläkin nimmarilla.....??
- Mies 46V
Enhän silloin ketään ärsyttänyt, sehän oli vain huumoria ja makeat naurut siitä vain sai :)
No ei minulla tämä ole ollenkaan mikään ns tapa, joskus kun on huono päivä niin saatan purkaa asiat täällä, en tiedä onko se oikein.Mies 46V.....
Makeat nauruthan siitä yleensä saa "vinoilija".....
Oletko ottanut huomioon että "vinoilijan" kohde voi olla vaikka kuinka huonoissa fiiliksissä.....vaikkapa terveydentilansa kanssa.
Kerronpa tositarinan......
Päivi Alafrantti (oli kerran vuoden urheilijakin) kerran pilkkasi minua muutamalle ystävälleen minun nähden. Liikunta Myllyssä kerran menin häntä muistuttamaan tapauksesta muutaman vuoden päästä. Kerroin hänelle että oli hänen pilkkansa aikana toipumassa aivohalvauksestani.......kertoi olevansa pahoillaan tapahtuneesta. Hän tuskin muistikaan tapausta....mutta sanoin että ymmärrän kyllä että et muista edes välttämättä tapausta.....oli nimittäin nauttinut muutakin kuin ystäviensä ihailua....
Tuon tapauksen jälkeen hän ei edes kehdannut katsoa minuun päin.....
Niinniin...onko oikein vai ei niin senhän päättää jokainen itse miten käyttäytyy ja miten ei.
Et ole ainoa kuka purkaa itseänsä täällä.....sehän näkyy useasti "riitaisuutena" monilla ketjuilla....tarkoitan yleensäkin kirjoittelupalstoja...
Masennus osiollakin moni haluaa tukea....mutta sinnekin "hauskanpitäjät" kirjoittelevat.....
No, yritän pitää vain omista kirjoituksista huolen.....kunhan tuli mieleeni tääkin....- Mies 46V
sishill kirjoitti:
Mies 46V.....
Makeat nauruthan siitä yleensä saa "vinoilija".....
Oletko ottanut huomioon että "vinoilijan" kohde voi olla vaikka kuinka huonoissa fiiliksissä.....vaikkapa terveydentilansa kanssa.
Kerronpa tositarinan......
Päivi Alafrantti (oli kerran vuoden urheilijakin) kerran pilkkasi minua muutamalle ystävälleen minun nähden. Liikunta Myllyssä kerran menin häntä muistuttamaan tapauksesta muutaman vuoden päästä. Kerroin hänelle että oli hänen pilkkansa aikana toipumassa aivohalvauksestani.......kertoi olevansa pahoillaan tapahtuneesta. Hän tuskin muistikaan tapausta....mutta sanoin että ymmärrän kyllä että et muista edes välttämättä tapausta.....oli nimittäin nauttinut muutakin kuin ystäviensä ihailua....
Tuon tapauksen jälkeen hän ei edes kehdannut katsoa minuun päin.....
Niinniin...onko oikein vai ei niin senhän päättää jokainen itse miten käyttäytyy ja miten ei.
Et ole ainoa kuka purkaa itseänsä täällä.....sehän näkyy useasti "riitaisuutena" monilla ketjuilla....tarkoitan yleensäkin kirjoittelupalstoja...
Masennus osiollakin moni haluaa tukea....mutta sinnekin "hauskanpitäjät" kirjoittelevat.....
No, yritän pitää vain omista kirjoituksista huolen.....kunhan tuli mieleeni tääkin....Olet kyllä perin oikeassa, en aina ajattele mitä kirjoitan tänne, ja täytyy tuota asiaa oikein miettiä.
Mies 46V kirjoitti:
Olet kyllä perin oikeassa, en aina ajattele mitä kirjoitan tänne, ja täytyy tuota asiaa oikein miettiä.
Ninhän se on meillä kaikilla että joudumme puntaroimaan joitain tekemisimme aina välillä.
Hyvät jatkot....
- Tökeröä
Hyvä jos edes mietit asiaa "Mies46V", sillä sinä et kuulosta aikuiselta tasapainoiselta ja ymmärtäväiseltä ihmiseltä. Jos sulla on ongelmia ikääntymisen kanssa, älä levittele omaa ongelmaasi muille, joita ikä ei paina eikä rasita eikä hidasta vauhtia yhtään. Huumorinkin olet käsittänyt enemmän kuin hieman väärin.
- Masaliini!
Onko yli 40 vuotias rokkimimmi joka kulkee kaikissa festareissa yms onko hän tasapainoinen ja ymmärtäväinen aikuinen? Mielestäni hän on jälkeenjäänyt jostain ja pahasti!
- Lu-lu
Se, että rakastaa rokkia, ei tarkoita, että olisi jäänyt jälkeen mistään. Oikeastaan päinvastoin. Tasapaino syntyy siitä, että tietää, mistä tykkää ja tekee sitä sydämensä kyllyydestä.
- 45v syntymätodistus
Joku jo sanoikin, että kriisit liittyvät enemmän elämäntilanteeseen kuin ikään. Ap on juuri eronnut ja se saa pohtimaan ikää ja sitä kelpaako sellaisena kuin on - ja miten pitäisi olla - paljon enemmän kuin ikä. Vastaava bailukausi oli itsellänikin kun erosin jokunen vuosi sitten, nyt pukeudun ihan mielelläni vaikka tilanteen tullen tuulipukuun ja jään viikonloppuna miehen kainaloon kotiin ja iloitsen siitä, ettei ole "pakko" notkua baareissa.
"Elämätön elämä" laittaa eniten haikailemaan, itse kolusin rokkifestareita ja punkluolia ihan riittämiin jo parikymppisenä. Neli-viisikymppiset rokkarit ovat ok, mutta sellainen "ompas kova meno ja prätkäkin alla" jonkun yhtä elähtäneen kasarirokkarin keikalla on jo aikamoista teeskentelyä ja huvittavaa.
Nykyäänkin menen keikoille, mutta mieluummin kuin oman nuoruuden kasarimusaa innostun nuorempien tekijöiden musiikista. Mulla on sekä jakkuja että nahkatakkeja. Töissä tarvitsen ensin mainittujakin. Kaverit ovat 5-15 vuotta nuorempia mutta on vanhempiakin, ihania ihmisiä. 7 vuotta nuorempi mieheni on arvoiltaan minua konservatiisempi ja siten myös mielestäni vanhempi. Arvostan siistejä vessoja ja saniteettipalveluja, hyviä hotelleja ja rafloja joissa on kaiken ikäisiä.
Ihan turhaa pohdintaa ja ikärasismia mielestäni muutenkin koko ikäkriisivouhotus.
Onnea uuteen elämänvaiheeseesi ap, muista että vain sellainen joka ei tuomitse ja arvostele muita voi odottaa ettei häntä tuomittaisi! - ...
KOMMENTTI
Sortsi, capsit päällä. Aloittajalla nyt vaan iskee todellisuus päälle, sitä vanhenee. Kaikilla se tulee. Eukot tietenkin hermostuu kun vaihdelaatikkovuodet alkavat ja flaksi vähenee, miehillä ongelmana mahot eukot.
Siis niinkuin suoraan sanottuna.
Pahin virhe, mitä ihminen keski-ikäisenä tehdä on kuvitella itsensä "nuorekkaaksi". Keski-ikäinen on keski-ikäinen. Miehillä maneerinsa, kaikki ne huomaa. Naiset tunnistaa siitä, että avioeron jälkeen ne käy kampaajalla, "muodikas raitatukka", Liian pienet uudet "muodikkaat" vaatteet Hobby Hallista. Kuuntelee lapsuusaikansa musaa, käy diskoissa puumailemassa, mutta kun ei tajua mistään mitään, ei saa ketään isketyksi, "Vaihtaa" amattia tai työpaikkaa, todellinen syy on irtisanominen ja uusi työpaikka on jokun hiton työkkärin orjatyöpaikka jne. jne. jne.
Vältttele pahimpia virheitä, ala ajattelemaan elämääsi tässä ja nyt. Et ole teini, et loispummieläkeläinen, se tosi asia. Elät elämäsi ehdoilla. Jos kaipaat muutosta, oma asia, mitä teet. Aivan turhaa kysellä neuvoja huuhaaportaalista. Se on niinkuin sun elämäsi. Elät vaine kerran, mutta älä kuvittele, että elämä syntymän ja kuoleman välillä olisi uusittavissa.
=DW= - Viihdevuodet ne on !
Ikää on kyllä mittarissa, mutta nuorekkuus ei asu tukassa eikä vaatetuksessa. Se kumpuaa sydämestä ja mielestä, jotka eivät kysy lupaa vähän tietäviltä ja vielä vähemmän käsittäviltä, ahtaasti ajattelevilta ja karsinaansa jämähtäneiltä, jotka eivät mahdu siellä edes ympäri pyörähtämään.
- Apostol Rubla
Ongelma? Ongelma ja ongelma, pyh. Jatkat rokaten ja iästä vielä: kone vöi vähän vväsyä, mutta mieli on nuori. Eikös se ole näinkin?
66 -syntyneenä ikinuorna voin vain kannustaa: Rock.n.Roll is never too Loud!
ps. Hyvä että havaitset "oman touhun kyseistämisen päässäsi". Suosittelisin jatkossa "täyttä välinpitämättömyyttä toisten ajattelusta" - se on meinaan vanhuutta (ja mielen fasismia).
pss. 69 eyes'in voisit kyllä vaihtaa Petokseen ja Rottaan, Stoogesiin, Muddy Waters'iin ja Pistols'eihin. Ja kuuntelepas/katsos youtubelta Junior Wells'in Crying shame. Mahtava studiolive. Myös Sonics'it ja muut garage -bändit voisivat herkistää tuon puppeli -popin jälkeen.
psss. Zemiä.- Davidu
Kiitos viestistä! Lopetin turhan pähkäilyn, eiköhän tänne yks tällanen hörhö sovi!! Ja näköjään toinenkin :) niin ja hyvin jaksaa vielä heiluakin!! Sun viesti oli paras koko ketjussa joka lähti vähän asian viereen menemään.
Mun elämä ei muutenkaan ole kulkenut kaikkein suorimpia reittejä niin miten vois olettaa että tipahtaisin samaan muottiin muissakaan asioissa...
Kiitti musavinkeistä! Kuusysit oli vaan yks esimerkki, kuuntelen paljon muutakin. Nyt soi stratovarius aika tiuhaan. Stooges ja Sex Pistols kuuluu nuoruuteen jolloin olin pikkukylän ainut punkkari ;)
Keep on rockin' !!! - Dabodi
Davidu kirjoitti:
Kiitos viestistä! Lopetin turhan pähkäilyn, eiköhän tänne yks tällanen hörhö sovi!! Ja näköjään toinenkin :) niin ja hyvin jaksaa vielä heiluakin!! Sun viesti oli paras koko ketjussa joka lähti vähän asian viereen menemään.
Mun elämä ei muutenkaan ole kulkenut kaikkein suorimpia reittejä niin miten vois olettaa että tipahtaisin samaan muottiin muissakaan asioissa...
Kiitti musavinkeistä! Kuusysit oli vaan yks esimerkki, kuuntelen paljon muutakin. Nyt soi stratovarius aika tiuhaan. Stooges ja Sex Pistols kuuluu nuoruuteen jolloin olin pikkukylän ainut punkkari ;)
Keep on rockin' !!!Oho tuli painovirhe ;o no ed. viesti siis ap:lta :)
- AbrublaksiLeo
Davidu kirjoitti:
Kiitos viestistä! Lopetin turhan pähkäilyn, eiköhän tänne yks tällanen hörhö sovi!! Ja näköjään toinenkin :) niin ja hyvin jaksaa vielä heiluakin!! Sun viesti oli paras koko ketjussa joka lähti vähän asian viereen menemään.
Mun elämä ei muutenkaan ole kulkenut kaikkein suorimpia reittejä niin miten vois olettaa että tipahtaisin samaan muottiin muissakaan asioissa...
Kiitti musavinkeistä! Kuusysit oli vaan yks esimerkki, kuuntelen paljon muutakin. Nyt soi stratovarius aika tiuhaan. Stooges ja Sex Pistols kuuluu nuoruuteen jolloin olin pikkukylän ainut punkkari ;)
Keep on rockin' !!!Kiitos vastauksista! Kiva saada joskus myönteistä palautetta( olen myös leo lepis): rokataan ja rollataan - eihän se epätoivoa ole, että käy kovemmilla kierroksilla kuin ikäisensä ym .ym.
Ja vielä vähän rappiorockia viimeisen kauseesi kautta: Pete Malmi and High Society: Keeps you rockin'!!! - Apostol Rubla
AbrublaksiLeo kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Kiva saada joskus myönteistä palautetta( olen myös leo lepis): rokataan ja rollataan - eihän se epätoivoa ole, että käy kovemmilla kierroksilla kuin ikäisensä ym .ym.
Ja vielä vähän rappiorockia viimeisen kauseesi kautta: Pete Malmi and High Society: Keeps you rockin'!!!ps. "Suorat reitit" Mitä ne ovat?
V: taidan tietää, ja olen myös ne jotenkin välttänyt. - Dabodi
Apostol Rubla kirjoitti:
ps. "Suorat reitit" Mitä ne ovat?
V: taidan tietää, ja olen myös ne jotenkin välttänyt.Ne on kans suorastaan karttaneet mua :)
Hyvä tietää että mun ikäsissä on muitakin kuin iskelmäprinssejä ja parkettien partaveitsiä!!
- Apostol Rubla
Jep; ja mikä vika "labyrinti -laiffissakaan" muu kuin, että se on vähän arvaamatonta...
Kuuntelenpa tähän väliin Godfathers'ien Birth, Shcool, Work, Death'n. Se on aika selkeä 'evoluutiobiisi'.
Vielä parketeista: keikat on jääny väliin viime vuosina. Pitänee pakottaa itsensä joskus taas myös elävän musiikin pariin - tiedän siellä olevan mukavaa melskettä! Oletan muistavani oikein..?- Dabodi
Eipähän ole ainakaan tylsää :) yritin tasaista ja "normaalia", ei onnistunut joten en yritä enää. Näillä mennään!
No livenä aina parasta!! Suosittelen raahautumaan keikoille ;)
- Apostol Rubla
Ok; kokeillaan (tämä on lupaus eli 'raportti' tulee, kun olen keikalle päässyt, onpas ... kinnostavaa!)
Näillä mennään! Jep - paha se on itseänsä väkisin muuttaa. Koklasin itsekin jonkinlaista "systeemiin sitoutumista" kymmenisen vuotta sitten herättyäni nuoruuden humalasta vakavaan keski-ikään, mutta huomasin 'kortinjaon' tapahtuneen joskus aiemmin - mulla ei ollut paikkaa ja se minkä olisi "Kovalla sitoutumisella" saanut, ei houkutellut...
Blues-Punkkia rockillahan tämä touhu on ollut ja mitä noita katumaan, kun ei ole pahaa tehnyt kuin korkeintaan itselleen...
Hyvää jatkoa sulle Dabodi! Ja kyllä "Sunkin tapaus" osoitti, etteivät kaikki neljäfemmat ole aikuistuneet väkisin...tai jotenkin... joutuneet väkisinaikuistetuksi.- Dabodi
Kaikki ei vaan voi hiihtää samaa latua, ruuhkaahan siitä tulee :) ja elämä on aivan liian lyhyt pätkä epäolennaisuuksien miettimiseen. Kyllä koirat haukkuu ja karavaani kulkee!!
Kiitos sulle rohkaisusta!! Ja hyvää jatkoa myös sulle! Pistähän raporttia keikkakokemuksista...
- Apostol Rubl'
Terveisiä... uintikeikalta! Painoin eilen puoktoista kilsaa uintia ja vartin vesijumpat ja muut perään - olo sen jälkeen kuin höh nuorella varsalla.
Rockia sitten vähän myöhemmin...
ps. Miten maistuisi "aikuis -rock suomalaiseen tapaan". Youtubesta löytyvä Kake Randelinin Tilipäivä koittaa on klassikko, jossa yhdistyy iskelmän kaiho ja rockin dynaaminen vapaudenhalu...- Dabodi
Ahaa, ei siis mikään rappiorokkari :) Nice!!
Pakko jo tässä iässä yrittää vähän pitää tomumajasta huolta!
Eeiiii mitään Kakea!!! Olihan se vitsi? :D
Suomalainen iskelmä on pohjaton myötähäpeän lähde... - Apostol Rubla
Dabodi kirjoitti:
Ahaa, ei siis mikään rappiorokkari :) Nice!!
Pakko jo tässä iässä yrittää vähän pitää tomumajasta huolta!
Eeiiii mitään Kakea!!! Olihan se vitsi? :D
Suomalainen iskelmä on pohjaton myötähäpeän lähde...Hei kamoon - rapattu on ja osataan vieläkin, Toi "huolto" on vähän pakko ja onneksi mieluista. Vesi on todella RHCPeppers'in Aeroplane -osastoa. En tiedä pääseekö ihminen mitenkään lähemmäs lentämisen fiilistä.
Kovat vuodet olivat 1982-2003, mutta en tässä kuitenkaan mitään partiopoika ole, vieläkään, itse asiassa: never!!
Oisin pyytänyt sua kuuntelemaan sen Kaken Tilipäivän, muttet taida olla kyseisen 'huumorinlajin' ystävä? Eli tällainen tyhjännauraja..? Biisin hienous piilee sen todellisuudessa: se kertoo syrjäkylien ja esikaupunkien arjesta, ah niin kauniisti ja jopa sosiologisesti... joopajoo, Und hohhoijaa.
Parempi vitsi on Laman ep -biisi Nimetön. Jotenkin siinä loksahtaa kaikki palaset kivasti yhteen. Vähän noin ajattelin ennen vuotta 1981 ja vieläkin! - Dabodi
Apostol Rubla kirjoitti:
Hei kamoon - rapattu on ja osataan vieläkin, Toi "huolto" on vähän pakko ja onneksi mieluista. Vesi on todella RHCPeppers'in Aeroplane -osastoa. En tiedä pääseekö ihminen mitenkään lähemmäs lentämisen fiilistä.
Kovat vuodet olivat 1982-2003, mutta en tässä kuitenkaan mitään partiopoika ole, vieläkään, itse asiassa: never!!
Oisin pyytänyt sua kuuntelemaan sen Kaken Tilipäivän, muttet taida olla kyseisen 'huumorinlajin' ystävä? Eli tällainen tyhjännauraja..? Biisin hienous piilee sen todellisuudessa: se kertoo syrjäkylien ja esikaupunkien arjesta, ah niin kauniisti ja jopa sosiologisesti... joopajoo, Und hohhoijaa.
Parempi vitsi on Laman ep -biisi Nimetön. Jotenkin siinä loksahtaa kaikki palaset kivasti yhteen. Vähän noin ajattelin ennen vuotta 1981 ja vieläkin!No ei tarvi partiopoika ollakaan :) kaikilla meillä on paheemme!!
Mutta pakko jotain yrittää ettei ihan rapistu. Loistogeenitkään ei pidä ikuisesti kroppaa nuorena vaikka korvienväli taisi viettää just 21-vuotissynttäreitä ;D
Oli kyllä niin rock tämä Kake!! No kantaaottavuus oli niiden nuoruuden suosikkien yhteinen nimittäjä. Ja siltä ajalta on monta niin hyvää keikkamuistoa!!
- Apostol Rubla
Joo; tosta oli just eilen puhetta, kun kävin ensirakkauden vanhemmilla kylässä: bodi alkaa vähän keljuilla eikä ihan jaksa - mitään ?- silloin kuin ennen, mutta onneks olen vähän jotain oppinutkin, vähän...
Ai ei Kake kolahtanut? Ehkä sen pitäisi olla Jape, punkki ja muusikko myös Mäntyharjulta?
Kantaaottavuus - juma kun tulin kirjastosta kuultuani ekan kerran (kirjastossa) Pellen Pelko ja viha -levyn. Olisin voinut ruveta vittu kokonaan terroristiks.
Laman, 000:n ja Neurovision keikat Lepakolla -wauwau ja yxi ulkomaan helmi kirsikaksi lihiksen päälle: DK Tavalla imukonsertissa syksyllä 1981. Bääääääd.
Jos luet tämän, kysyn sulta, mitkä olivat kolme parasta "nuoruuden" keikkaa? Toi nuoruus lainausmerkeissä, koska se on kuten pohtineet olemme aika hankala määritellä...- Apostol Rubla
He: se oli "limukonserteissa". "Imukonserteissa" ei paljon esiintyjästä piittailtu, .lla!
- Dabodi
Apostol Rubla kirjoitti:
He: se oli "limukonserteissa". "Imukonserteissa" ei paljon esiintyjästä piittailtu, .lla!
Pelle räjäytti munkin tajunnan ja kauhee angstihan se piti kehittää vaikka ei mitään oikeita ongelmia ollutkaan ;) no hyvä vaan että joku herätti keskiluokkaisesta unesta periferian tytön!!
Oli se makeeta, meidän sukupolvi meni ja teki, otti kantaa ja osallistui! Mössähtänyttä on tää nykypolvi! Eihän musiikkikaan kerro nykyään oikein mistään.
Ehdottomasti paras teini-iän keikkamuisto on Pellen kesäsirkuksen päätöskeikka elokuulta-81. Näin ne pari kertaa sen kesän aikana. Pelke kiersi oman bändin, Problemsin ja Ari Taskisen Thresholdin kanssa. Toi päätöskeikka oli ihan huikee! Bändit oli mielettömässä vedossa kierrettyään koko kesän, yleisö eli niin mukana kun ikinä voi ja kaikilla oli kivaa :) melkeen menee vieläkin kananlihalle! Silloin tuli kyllä kaikki huiput tsekattua ja esim. Hanoi Rocks ihan uran alussa, täynnä energiaa, unelmia ja rakkaus soittamiseen!
Oli se vaan kivaa. Tässähän tulee ihan nostalgiseksi!!
Ps. Oon kade tosta Dead Kennedys-keikkamuistosta!
- Apostol Rubla
Joo, vähän on ajatuksettomaksi mennyt. Tuli kuunneltua "nuorten yleä" tossa vuos pari sitten ja olipa mennyt musa... ajatuksettomaksi: pumpum, i love you, pumpum, it's so nice... -tyyliseksi skeidaksi.
70-80 -lukujen vaihde oli kyllä mukavan tiedostavaa aikaa kuten oikeastaan myös koko 80 -luku, mutta laman jälkeen kuvio oli jotenkin muuttunut: kamut ,jotka puhuivat ennen Dostojevskistä ja runoudesta, siirtyivät pitkävetoon (heh, ookoo: koklasin asiaa itsekin ja onneton voitin vielä ekalla isolla panoksella eli hävisin veikkaukselle hmmm, aika paljon.) ja raveihin.
Pelle, ja Problems, jeah!. Taskisen taideviritys ei niin kolahtanut, mutta varmaan mahdottoman makea ja hyvä feel tuolla keikalla!
ps. DK oli kyllä tosi vakuuttava.
pss. Noissa räppäreissa, jotka eivät soi radiossa (Petos, Shaka, Jontti ym.) on vähän samaa feel'iä kuin punkissa, mutta nämä ovat kyllä aika kyynisiä vrt. Pellen "usko parempaan". Ei sinänsä ihme, kun duuniinkin pääsee vain McVälikäsien kautta ja mossadit,säpot ja ciat johtaa maailman loppuun... ja tietävät meistä kaiken, ok, melkein kaiken. Hyvää viikonloppua! - Suomi nollat
Aika on elämän pahollinen.
Opi elämään, olet tavallinen suomalainen nolla.- Apostol Rubla,
Noin mun gimmakin sanoo jurrissa; ja se on lähes aina snadissa suudassa. Heh, mitä tarkoittaa "Aika on elämän pahollinen" Uuskieltä, murretta, merkki infantilismista vai kupan syömistä aivoista?
"Opi elämään" - eksä klovni tajuu et mun juttu on analysoida jelämää (joskus elääkin)a nauraa sullekin duunipelle?
En edes vastaisi sinun mitättömyydellesi, mutta luulen sun kuuluvan siihen porukkaan, joka katsoo koko elämän menevän ohi lenkkimakkara ja kepupullo suussa. Niin, tsiigathan sä formulaa ja murtsikaa ja juot viunaa tai olet teini 16 -osastolta.
Ihan miten vaan: älä kirjoita elämästä mitään, kun et osaa kirjoittaa ja luulenpa, että potkua sun elämääs antaa lähinnä se, että pääset dumailemaan ja junailemaan asioita "Elämän pahollisena", mitä se sitten tarkoittaakaan.
ps. Ei taida tuokaan urpo muistaa, mitä kirjoitti puolen yön aikaan...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391