Peloistani huolimatta nukuin yön kohtalaisen hyvin.
Kun heräsin aamulla, Drew oli jo jalkeilla keittiössä. Huomasin sen lämpimän teen tuoksusta, joka kantautui oven alitse vierashuoneeseen.
"Huomenta," hän sanoi kun astuin keittiöön. Vastasin hiljaisella äänellä samoin.
Sain pian eteeni leipäkorin ja maitopullon. "Syö, Candy. Tämän hirvittävän yön jälkeen meidän täytyy ainakin syödä kunnolla.." Drew naurahti. "Niin.." sanoin ja otin yhden teeleivistä käteeni... mutta en pystynyt voitelemaan sitä. Leipä tippui lattialle ja käteni jäi paikalleen.. kuin leipä olisi ollut vielä siinä. Ja silmäni tuijottivat kaukaisuuteen.
"Voi, Candy.." Drew sanoi ja halasi minua.. mutta minä en pystynyt kuin katsomaan pois. Mietin Lewisia. Hänen kasvojaan.. ja ääntään.. Mutta sitten tajusin että minun piti tehdä jotain! Miten voin istua tässä syömässä jotain teeleipiä, kun minun pitäisi... öh.. Mitä? Mitä minun pitäisi..? En tiennyt itsekään, mutta lähdin kuitenkin aamiaispöydästä juoksemaan kohti nuopparia.. Vedin vain sukat ja kengät jalkaani ja lähdin.
Juoksin ja juoksin.. jälleen kerran.. kunnes saavuin parkkipaikalle.. mutta auto ei ollut siellä. Saati ruumiskaan. Olinko kuvitellut kaiken..? Eikö hän ollutkaan kuollut..? Minä.. toivoin todellakin niin.. Lewis.
Olimme olleet yhdessä niin pitkään.. mutta hän oli sekaantunut jengeihin.. huumeisiin.. ja rikoksiin. Yritin saada hänet tajuamaan kaiken.. miten siitä ei olisi mitään hyötyä ja että hän vain satuttaisi itseään.. Olin kertonut hänelle että halusin vain hänen parastaan, kun kerroin poliiseille kaiken mitä hän oli tehnyt.. mutta hän ei uskonut minua, eikä ketään. Niinpä viimeinen sana jonka hän minulle lausui oli; "Älä laita nenääsi toisten asioihin, tai saat katua sitä"
Ja minä kun niin pidin hänestä.. Mutta hän ei osannut arvostaa meitä. Hän asetti jenginsä ja bisnekset meidän edellemme.
Ja nyt.. hän on kuollut. Vai onko..? Mistä minä mitään tiedän.. Hänhän piti huolen siitä, etten enää koskaan saisi tietää mitään hänen maailmastaan..
Kertakaikkiaan uskomatonta, mitä huumeet tekevät ihmiselle.. Vetävät ensin pois rakkaiden luota, usuttavat rikoksiin ja sitten vievät elinvoiman. Ja ketä minun pitäisi nyt syyttää..? En tiedä.. kertokaa, joku..
Istahdin keskelle autiota parkkipaikkaa ja itkin.. En välittänyt ihmisten katseista.. tai siitä, että Drewn lainaama yöpuku likaantui. Minä itkin.
Kun heräsin aamulla, Drew oli jo jalkeilla keittiössä. Huomasin sen lämpimän teen tuoksusta, joka kantautui oven alitse vierashuoneeseen.
"Huomenta," hän sanoi kun astuin keittiöön. Vastasin hiljaisella äänellä samoin.
Sain pian eteeni leipäkorin ja maitopullon. "Syö, Candy. Tämän hirvittävän yön jälkeen meidän täytyy ainakin syödä kunnolla.." Drew naurahti. "Niin.." sanoin ja otin yhden teeleivistä käteeni... mutta en pystynyt voitelemaan sitä. Leipä tippui lattialle ja käteni jäi paikalleen.. kuin leipä olisi ollut vielä siinä. Ja silmäni tuijottivat kaukaisuuteen.
"Voi, Candy.." Drew sanoi ja halasi minua.. mutta minä en pystynyt kuin katsomaan pois. Mietin Lewisia. Hänen kasvojaan.. ja ääntään.. Mutta sitten tajusin että minun piti tehdä jotain! Miten voin istua tässä syömässä jotain teeleipiä, kun minun pitäisi... öh.. Mitä? Mitä minun pitäisi..? En tiennyt itsekään, mutta lähdin kuitenkin aamiaispöydästä juoksemaan kohti nuopparia.. Vedin vain sukat ja kengät jalkaani ja lähdin.
Juoksin ja juoksin.. jälleen kerran.. kunnes saavuin parkkipaikalle.. mutta auto ei ollut siellä. Saati ruumiskaan. Olinko kuvitellut kaiken..? Eikö hän ollutkaan kuollut..? Minä.. toivoin todellakin niin.. Lewis.
Olimme olleet yhdessä niin pitkään.. mutta hän oli sekaantunut jengeihin.. huumeisiin.. ja rikoksiin. Yritin saada hänet tajuamaan kaiken.. miten siitä ei olisi mitään hyötyä ja että hän vain satuttaisi itseään.. Olin kertonut hänelle että halusin vain hänen parastaan, kun kerroin poliiseille kaiken mitä hän oli tehnyt.. mutta hän ei uskonut minua, eikä ketään. Niinpä viimeinen sana jonka hän minulle lausui oli; "Älä laita nenääsi toisten asioihin, tai saat katua sitä"
Ja minä kun niin pidin hänestä.. Mutta hän ei osannut arvostaa meitä. Hän asetti jenginsä ja bisnekset meidän edellemme.
Ja nyt.. hän on kuollut. Vai onko..? Mistä minä mitään tiedän.. Hänhän piti huolen siitä, etten enää koskaan saisi tietää mitään hänen maailmastaan..
Kertakaikkiaan uskomatonta, mitä huumeet tekevät ihmiselle.. Vetävät ensin pois rakkaiden luota, usuttavat rikoksiin ja sitten vievät elinvoiman. Ja ketä minun pitäisi nyt syyttää..? En tiedä.. kertokaa, joku..
Istahdin keskelle autiota parkkipaikkaa ja itkin.. En välittänyt ihmisten katseista.. tai siitä, että Drewn lainaama yöpuku likaantui. Minä itkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko tää todellakin jo neljäs osa?
Kehottaisin käyttämään mieluumin paljon aikaa KOKO novellin tekoon, kuin kirjoittaa n. 10 (Kyllä, näinkin olen huomannut tehtävän!) erilaista novellin jatkoa.
Minä, melko uutena käyttäjänä en todellakaan haluaisi etsiä tämän novellin muita osia jostain edellisiltä sivuilta.
Onhan täällä varmaan myös (moni) muukin, joka haluaisi lukea sinun edelliset novelli jatko-osasi.
Ne muut osat on kyllä ed. sivulla, mutta jos et todellakaan jaksa käyttää hiirtä niin.. tehdäänpä näin sitten: osat 5 - ? on yhessä paketissa :)