Juttelimme tässä taannoin mieheni kanssa lapsista. Olemme puhuneet aiheesta ennenkin, mutta tällä kertaa mieheni myönsi, että hän jollakin asteella pelkää lasten saamista ja lapsen tuomaa muutosta elämäämme. Mieheni on perheensä nuorin, eikä hänellä ole juurikaan kokemusta pienistä lapsista. Vain yhdellä ystäväparillamme on lapsia, ja heidän kanssaan mieheni tulee loistavasti toimeen. Tiedän siis, että hänestä tulisi hyvä isä. Itse olen 3 lapsesta vanhin, ja olen osallistunut nuorimman hoitoon kaikkein eniten, sillä olin 12v kun hän syntyi. Itselleni siis pienet lapset eivät ole vieraita, varsinkin kun olen lastenhoitaja ammatiltani. Mieheni kokee että tiedän enemmän lapsista kuin hän, ja osaisin kuulemma olla paremmin heidän kanssaan.
Kuinka siis voisin auttaa miestäni hänen muutoksen pelkonsa kanssa? Toki hänellä on 9 kuukautta aikaa sopeutua asiaan, mutta minua ei hirveämmin innosta ajatus paniikkiin menevästä miehestä kun sitten aikanaan kerron olevani raskaana. Ja kuinka saisin hänet ymmärtämään, että oman lapsen kohdalla olemme molemmat samalla viivalla? oma lapsi on täysin eri asia kuin lapset, joita työssäni hoidan.
Kuinka siis voisin auttaa miestäni hänen muutoksen pelkonsa kanssa? Toki hänellä on 9 kuukautta aikaa sopeutua asiaan, mutta minua ei hirveämmin innosta ajatus paniikkiin menevästä miehestä kun sitten aikanaan kerron olevani raskaana. Ja kuinka saisin hänet ymmärtämään, että oman lapsen kohdalla olemme molemmat samalla viivalla? oma lapsi on täysin eri asia kuin lapset, joita työssäni hoidan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin. Kauanko sitä olikaan parisuhdetta takana? Entäs ikänne?
Se on ihan tervettä pelätä joissakin olosuhteissa, kun onnistumusprosentti on höviävän pieni.
itse olen 22v ja mieheni 26. yhdessä olemme olleet neljä vuotta, eikä meillä kuitenkaan ole kiirettä hankkia lapsia. MInulle vauva sopisi vaikka heti, mutta koetan olla painostamatta miestäni. nuoriahan me vielä olemme.
Tiedän kyllä että on tervettä pelätä uusia asioita, ja onneksi hän saa nyt mieltään askarruttaviin kysymyksiin ainakin joitain vastauksia eräältä ystävältään, joka on juuri tulossa isäksi. Häneltä mieheni on nyt kysellyt kokemuksia, vaikka tietysti hän kokee asiat omalla tavallaan.
Niin ja mikäs se on sun henk.koht ongelma, kun kerrot, että "lapset olis sulle ok" neljän vuoden seurustelupätkän jälkeen kovin kovin nuorena? Muistakaahan, että elämme kohta vuotta 2013 ja ihmiskuntaa on jo liikaa muutenkin. Mitä harvempi hankkii lapsia, sen parempi.
Tehäänkö sillai vihree ajattelija, että mä teen niin monta lasta kuin tahdon ja sä et tee ollenkaan, niin säästyy tää maailma vinopäistä :)
EI! Vihree ajattelija tekee kaks lasta ja sinä et jatka huonoja geenejäsi ikinä!
vihreä ajattelija, valitettavasti unohdin mainita myös sellaisen pikku seikan kuin naimisissa olemisen. Anteeksi kovasti tämä lipsahdus. Olemme olleet aviopari 1½ vuotta.
Ja jos Luoja ei minulle omia lapsia suo, niin muitakin tapoja on. esimerkkinä adoptio.
Naimisiinmenohan ei pelasta teitäkään erolta - päinvastoin.
Adoptio on hyvä vaihtoehto.
kiva että olette vastailleet kirjoitukseeni, mutta jospa palataan asiaan? kysymykseni siis oli, että kuinka helpottaisin mieheni kokemaa muutoksen pelkoa lapsen hankinnan kohdalla.
Unohtakaapa siis kaikki iät ja parisuhteen ruotimiset sekä loukkaukset. Kun minä koen olevani valmis äidiksi, niin sitten olen koen niin. ja unohtakaapa myös se idioottimainen heitto "älä kysy ukolta, vaan päätä itse". minähän en lapsia rupee mieheltäni salaa hankkimaan. Päätös on oltava yhteinen.
Et sinä ole vielä valmis äitiksi, vaikka niin "luulet". Unohda siis lapset muutamaksi vuodeksi.
kuulkaas, vaikka siirtäisin lasten hankkimista vaikka 10 vuodella, miehelläni voisi silti olla tämä sama ongelma. Minkäs kumman takia te kaikki nyt minuun takerrutte vaikka haluaisin todella auttaa miestäni. oikeasti!