Mikko Lund, nousemassa valtuuston johtajaksi!
Nyt alkaa tapahtumaan!!
Nyt alkaa tapahtumaan!!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämän keskustelun aloittaja on Mikko Lund itse.
Mikko näkyy lehtisillisalaatissaan yhdistelevän sutjakkaasti eri lähteistä
tekstiä. Lehtiyhtymän pt:n Pietilän juttu on kutakuinkin kuten se on kirjoittanut.
Molemmat on sitä mietä, että Suomen kunnissa viljellään? virastoissa suojatyöpaikkoja kovalla liksalla, vähällä työllä ilman tulosvastuullisuutta.
Tuli mieleen, että mitä tämä Lund on siellä ely, mikä lie olo -keskuksessa tehnyt,
kun pääasiassa toimenkuvana on ollut pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen.
Vittu kopauttakoot itteensä kalloon heti kättelyssä, niin vois gubbelta
pahimmat suuruudenhulluudet lähteä huitsin nevadaan.
Minäkin näin, että se sitä samaa paskaa taas puhui, varmaan hyvinkää, hyri ja
metro ainakin oli asialistalla. Evvk.
Vääränä päivänä oli pannut teesinsä lehteen, kun samalla aukeamalla
pääkallopaikalla oli sentään valtuutettu Pekonen kuvan kera.
Sekös sitä suunnattomasti mahtaa vituttaa, eikä edes puhunut siitä vaan jostain
Minä en repolaisena olisi puhunut suojatyöpaikoista yhtikäs mitään.
Sitäpaitsi sen on ihan turha haaveilla enää puheenjohtajuuksista saati hallituspaikasta. Sinne kaivataan sillanrakentajia eikä niiden polttajia.
Ja sun mielestä pitäis sitten vaan hymistellä, että ei tässä mitään elätetään vaan porukkaa yliliksalla, kyllä veronmaksajat ja velkaraha hoitaa.
Mikkohan rakentaa siltaa!!
Itselle!
Kun on päässyt yli, niin silta romahtaa!
Ei olis välii vaik jäis puolivälii ym. keisis.