II. MIKSI EVOLUUTIOSTA KIISTELLÄÄN?
MIKÄ ON TIEDETTÄ?
Onko evoluutio – t. ”itsestään sikiämisoppi”, yms. – todella tieteellinen?
Jos elämän synty elottomasta on tieteellinen tosiasia, niin tieteellisen metodin pitäisi vahvistaa se.
(Kuten myöhemmin - ja edellisessä kirjoituksessa osoitetaan, - ei elämän alkua ole voitu toistaa laboratoriossa, ei edes valvotuissa olosuhteissa, jossa Luojaa edustaa tiedemies, siis äly. Huom. Millerinkään kokeessa ei luotu mitään uutta, vaan pilkottiin olemassa olevaa …).
Millainen on tieteellinen metodi?
Tieteellinen metodi on seuraava: tarkastellaan tapahtumia; muodostetaan havainnoista teoria siitä, mikä todennäköisesti on totta; tarkastetaan teorian paikkansapitävyys lisähavaintojen ja kokeiden perusteella; sitten seurataan, toteutuvatko teorian perusteella laaditut ennusteet.
Miten tieteellistää metodia on voitu soveltaa oletettuun itsestään sikiämiseen?
A. Siitä ei ensinkään ole voitu tehdä havaintoja. 2. Ei ole myöskään mitään todisteita siitä, että sitä tapahtuisi parhaillaan, 2. eikä kukaan ihminen luonnollisesti ollut näkemässä sitä ”sikiämistä” silloin, kun kehitysopin kannattajat väittävät sen tapahtuneen.
B. Yhtäkään sitä koskevaa teoriaa ei ole vahvistettu havainnoin. 1. Sitä ei ole onnistuttu toistamaan laboratoriokokeissa. 2. Teorian pohjalta laaditut ennusteet eivät siis ole toteutuneet.
Koska itsestään sikiämiseen (evoluutioteoriaan) ei siis ole voitu soveltaa tieteellistä metodia, niin täyttääkö sen tosiasiaksi luokittelu tieteellisyyden vaatimukset?
Luomisen puolesta on täysin riittävästi todisteita. Itsestään sikiäminen on siksi täysin mahdotonta.
Onko olemassa todisteita siitä, että tiede on luonut omat dogminsa, mytologiansa, moitittuaan ensin teologeja taruihin ja ihmeisiin turvautumisesta? Mitä tiedemiehet itse sanovat aiheesta (evoluutio tai luominen)?
Mitä tiedemiehet itse sanovat aiheesta (evoluutio tai luominen)?
Harvardin yliopiston professori Wald myöntää:
A. ”Ei tarvitse muuta kuin harkita tämän tehtävän suuruutta, niin joutuu myöntämään että ELIÖN SYNTYMINEN ITSESTÄÄN ON MAHDOTTOMUUS.”
Mitä tämä kehitysopin kannattaja oikeastaan uskoo?
B. Hän vastaa: ”Mutta tässä sitä ollaan – itsestään sikiämisen tuloksena, uskoisin.” (Scientific American).
Engl. biologi Joseph H. Woodger sanoi em. evoluutiojärkeilyn olevan:
C. ”silkkaa dogmaattisuutta – sen väittämistä, että se mitä halutaan uskoa, on todella tapahtunut.”
Miten tiedemiehet ovat voineet omassa mielessään hyväksyä sen, että tieteellistä metodia loukataan näin räikeästi?
Tunnettu kehitysopin kannattaja Loren Eiseley tunnusti (J.H.W:n tavoin):
D. ”Moitittuaan teologeja taruihin ja ihmeisiin turvautumisesta tiede huomasi olevansa kaikkea muuta kuin kadehdittavassa asemassa, jossa sen täytyi luoda oma mytologiansa, nimittäin otaksuma, että se mitä ei monien yritysten jälkeen ole voitu todistaa tapahtuvan nykyään, on kuitenkin tapahtunut kaukaisessa menneisyydessä.” – The Immense Journey
Kuulostaako A-B vertailun tulos objektiiviselta tieteeltä? Lausunnot eivät ole tiedettä. C-D puolestaan on rehellistä tiedettä, joka ei vääristele, eikä puolustele epätieteellisiä metodeja.
Todisteiden valossa evoluutio (”itsestään sikiäminen”) sopii paremmin tieteisromaaneihin, kuin tieteellisten tosiasioiden piiriin. Monet sen kannattajat ovat hylänneet tieteellisen metodin näissä asioissa voidakseen uskoa siihen, mitä he haluavat uskoa. Vaikka elämän syntyminen sattumalta on kaiken todennäköisyyden mukaan mahdotonta, tiedemiehille on tässä asiassa ominaista tinkimätön dogmaattisuus kuin varovaisuus, joka yl. on ominaista tieteellistä metodia sovellettaessa.
Engl. Gardiffin yliopiston prof. Chandra Wickramasinghe sanoi:
”Tiedemieskoulutukseni alusta asti minua on hyvin voimakkaasti aivopesty uskomaan, ettei tiede voi hyväksyä minkäänlaista tarkoituksellista luomista. Tämä käsitys on täytynyt hyvin tuskallisesti hylätä Olen varsin kiusaantunut … tässä mielentilassa jossa nyt havaitsen olevani, mutta siitä ei ole loogista poispääsyä. - - Se että elämä olisi jonkinlainen maan päällä tapahtunut kemiallinen sattuma, on rinnastettavissa siihen, että kaikkeuden kaikkien planeettojen kaikilta hiekkarannoilta etsittäisiin jotain tiettyä hiekkajyvää – ja se löydettäisiin.”
Niinpä C. W päätteleekin: ”Emme voi ymmärtää elämän kemikaalien täsmällistä järjestystä millään muulla tavalla kuin turvautumalla kosmisissa mitoissa tapahtuneisiin luomistöihin.”
Toisin sanoen ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, että elämä olisi saanut itsestään alkunsa kemiallisesta sattumasta.
Tähtitieteilijä Robert Jastrow sanoo:
”Tiedemiehillä ei ole todisteita siitä, ettei elämä ole luomisen tulos.”
KEHITYSOPIN KANNATTAJIEN AJATUKSIA ELÄMÄN ALKUPERÄSTÄ
”Olettamus, jonka mukaan elämä on kehittynyt epäorgaanisesta aineesta, on nykyään yhä uskonkappale.” – Matemaatikko J. W. N. Sullivan
”Sen todennäköisyys, että elämä olisi saanut alkunsa sattumasta, on verrattavissa siihen todennäköisyyteen, että lyhentämätön sanakirja syntyisi kirjapainossa tapahtuneesta räjähdyksestä.” – Biologi Edwin Conklin
”Ei tarvitse muuta, kuin harkita tämän tehtävän suuruutta, niin joutuu myöntämään, että eliön syntyminen itsestään on mahdottomuus.” – Biokemisti George Wald
”Rehellinen ihminen, joka harkitsee kaiken tällä hetkellä tunnetun tiedon, voi ainoastaan todeta elämän alkamisen jossain mielessä … tuntuvan miltei ihmeeltä.” – Biologi Francis Crick
”Jollei ihminen yhteiskunnallisten käsitystensä tai tieteellisen koulutuksensa takia ennakkoluuloisesti pidä kiinni näkemyksestä, jonka mukaan elämä syntyi maan päällä [itsestään], tämä yksinkertainen laskutoimitus [sen matemaattinen epätodennäköisyys] karistaa tuon ajatuksen lopullisesti.” – Tähtitieteilijä Fred Hoyle ja N. C. Wickramasinghe
II. YHTEENVETO: -- EVOLUUTIO PERUSTUU EVOLUTIONISTIEN JA SIIHEN "ITSESIKIÄMISEEN" USKOVIEN "TIEDEMIESTEN" DOGMEIHIN!
Kirkoissa on myös ihmisiä, jotka vain uskovat, vaikka eivät käsitä sitä mihin uskovat, eivät ymmärrä edes Raamatun tärkeimpiä perusoppeja!
Kuten uskonnon piirissä on niitä, jotka ovat herkkäuskoisia, - evoluution käsitteet yms., sokaisseet ja ikään kuin filosofian ja evoluution käsittein – mielensä "aivopesseet", saastuttaneet vedellä ja "myrkyillä"! Kirkot, monet uskonnot ovat myrkyttäneet ihmismielet tekemällä jumalasta sadistin "Helvetti" (grilli) opilla yms.
Edellä on monia tiedemiesten, "evoluutiouskovien" mielipiteitä - josko siitä on hyötyä, ellei ole älyä, järkeä tai halua käyttää loogista ajattelua [päättelykykyä: syy- ja seuraus], kuten ihmistä älykkäämpi alkusyy - Luoja on tehnyt kaiken!
Evoluutioon uskovat sanovat: "Kalat, sammakkoeläimet, matelijat, linnut, nisäkkäät tai apinat tekivät ihmisen."
IHMISTEN SYYLLISYYS
”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.
Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.
Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. … He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.” (Room. 1:18-23.)
"USKONKAPPALEEN" HE OVAT MUODOSTANEET USKONVARAISESTI, ILMAN MITÄÄN JÄRKEÄ, JOS EIVÄT TEE LOOGISIA PÄÄTELMIÄ (ÄLYSTÄ - LUOJASTA)!
LUOMISEEN LUOTTAVAT USKOVAT TOSIASIOIHIN (AKSIOOMA):
"Alussa Jumala loi taivaat ja maan", mikä on aivan eritapahtuma, kuin myöhemmät luomispäivät 1-6, jotka "päiväjaksot" kestivät 42 000 vuotta. Luomispäivä ja lepopäivä kestävät kukin 7000 vuotta. Raamatussa päivä ei siis ole kirjaimellinen päivä (24 h), vaan tarkoittaa yl. "aikaa tapahtuman alusta - sen loppuun" (pitkää t. lyhyttä aikaa).
LUOJA SIIS LOI LAJIT LISÄÄNTYMÄÄN: "LAJINSA MUKAAN", eikä eliöiden pääryhmien välillä ole yhdistäviä renkaita. Raamatun tieteellisen dokumentin lisäksi - fossiilit ym. todistavat.
Myös Jeesus todisti n. 40 Raamatun kirjan kirjoittajan lisäksi luomisen tosiasiaksi! Jeesus oli tosiasiassa koko luomakunnan alku, esikoinen ja siksi isänsä rinnalla, kun JHWH, Jahve, t. Jehova loi kaiken, Sanan kautta. Jeesus oli siksi silminnäkijänä luomistapahtumassa! (Johannes 1:1-16.)
Raamattu 1Moos 1:26 sanoo: "Tehkäämme [Isä puhui Sanalle] ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme", tarkoittaa Jumalan neljää pääominaisuutta (rakkaus, viisaus, oikeus ja voima ja "Hengen hedelmiä", Gal 5:21-23), joita ihmisten piti jäljitellä. Jakeissa on "Elohim" monikkomuoto, joka tarkoittaa Luojaa mahtavana majesteettina ja Sanaa (Jeesus) poikana, joka oli luomistyössä mukana. Isä ja Poika ovat tietenkin erilliset persoonat. (Vrt. Johannes 17:3.) ÄLY,
LUOJA ON SIKSI TIETEELINEN AKSIOOMA, TOSIASIA!
II. MIKSI EVOLUUTIOSTA KIISTELLÄÄN?
elon
0
157
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399