Ajoimme tyttöystäväni kanssa kesälomareissulla suomea ristiin rastiin. Reissun ollessa lopuillaan oli edessä pisin ajomatka. Ajelimme millon rauhallisempia, milloin vilkkaampia teitä ja pistäydyimme välillä kahvilla. Ajoin yötämyöten, tyttöystäväni oli vaipunut uneen viereiselläni penkillä. Hän nukkui somasti kartta kädessään.
Ajoin levikkeelle ja rupesin puskassa vierailuni jälkeen nukkumaan pienet unet.
Noin puolentoista tunnin nokosten jälkeen oli aamu jo valjennut ja liikenne vilkastunut, olihan arki ja osalla ihmisistä tuikitavallinen työpäivä.
Naiseni nukkui edelleen, ajoin huoltoasemalle ja hörppäsin kupillisen kahvia. Saatuani auton taas liikkeelle, neitokainen heräsi vieressäni hiukset pörröisinä, hänen kasvoillaan näkyi uni.
Missä olemme? paljonko kello on? Olivat ensimmäiset sanani rakkaani suusta.
Kerroin että olemme noin 2tunnin ajomatkan päässä kotoa. Hän sanoi että olisi voinut pistäytyä pisulla huoltoasemalla, mutta sanoi juuri ja juuri kestävänsä seuraavalle. En itsekään ottanut huomioon että ihan heti ei olisi huoltoasemia ja että saavuimme sen jälkeen moottoritielle.
Tyttöni alkoi jo kiemurrella penkillä, ja ehdotti että pysäyttäisin levikkeelle, että hän voisi tehdä tarpeensa. No, yksi levike näkyvissä, mutta tupatentäynnä turisteja. Ei sinne voinut pissalle mennä, jatkoimme matkaa ja saavuimme moottoritielle. Tien sivuun pysäyttäminen olisi nyt mahdotonta. Jatkoimme matkaa...
Noin viidentoistaminuutin jälkeen, olin ajanut huomaamatta yhden huoltoasemalle johtaneen rampin ohi. Tätä en kuitenkaan uskaltanut tytölleni kertoa, joka ei asiaa ollut huomannut.
-Mä lasken ihan just alleni, hän tuskaili. En voi pidättää kauaa, tee jotain rakas!
Ajoin, mielessäni kävi ajatus, ABC huoltoasemasta, joka olisi noin 15 kilometrin päässä. Kannustin tyttöäni jaksamaan. Hän painoi kädellään haarojaan ja liikehti levottomasti. Huomasin nauttineeni tilanteesta jotenkin.
-Ääärk! Mulla tulee housuun, eiks tähän voi pysäyttää. Sanoin että moottoritielle ei saa pysähtyä, se on sakkojen uhalla kielletty. Huoltoasemalle on enää 5 kilometriä.
Kuulin hänen kiroavan ja nytkähtävän paikoillaan kummallisesti.
Yritin tähyillä sivusilmällä tyttöäni, näin kuinka hänen vaaleissa farkuissaan näkyi pieni tumma läiskä. Ajattelin nyt on tosi kyseessä, samalla mieleeni tulvaltivat kuvat märästä pissanhajuisesta penkistä. Ajoin kovempaa, saavuimme jo miltei viimeisille valoille, kun joku sisälläni pakotti minua hiljentämään vauhtia, että valot vaihtuisivat punaiselle, ja näin myös kävi.
Tämä ihana nainen vieressäni, katsoo surullinen ilme kasvoillaan valojen vaihtumista punaiseksi auton hidastaessa vauhtiaan. Hän sanoo hiljaa, anteeksi ja ottaa käden haaroistaan. Näen kuinka märkä tummaläiskä kasvaa ruohikkopalon lailla hänen jalkojensa välissä pissan valuessa nahkapenkille. Sanon hänelle lempeästi, ei se mitään rakkaani. Syy oli, minun. En syytä sinua mistään. Tämä pieni inhimillinen vahinko voi sattua sinulle, kuin yhtähyvin myös minulle.
Hän tuhrsi yhden kyyneleen ja sanoi, niinkö? Etkö pidä minua huonona nyt? Vastasin, että en. Juttelimme asiasta jonkin aikaa. Ajoimme ohi huoltoaseman, seuraavalle pysähdyspaikalle. Vaihdoimme tytölleni vaatteet, haukkasimme vähän välipalaa ja jatkoimme taas matkaa. Ennen kun olimme kotona, ehdotin että voisimme matkanlopuksi harrastaa vähän hauskaa autossani. Hän suostui, ajoin metsätielle, kaadoimme penkit ja aloimme riisuuntua. Rakastelimme kiihkeästi, lievä pissanhaju kiihoitti minua entisestään. Kaikki oli täydellistä, makasimme autossa kauan.
KErroin hänelle että kiihotuin aiemmintapahtuneesta kovasti, hän punastui ja vastasi. On tuhmaa myöntää, mutta niin minäkin.
Olin joskus nuorempana juotunut samankaltaiseen tilanteeseen pissatessani housuun koulumatkalla.
Lupasin tehdä housuihini uudestaan, jos hän tahtoisi.Kotiin saavuttuamme pissasimme molemmat housuihimme parvekkeella ja menimme nukkumaan.
...Viikkoihin emme puhuneet asiasta, kunnes tyttöystäväni yllätti minut eräänä perjantai iltana ollessamme kahden rentoutuneena olohuoneeseen. Hän tuli luokseni, kun katsoin televisiota, istui syliini ja antoi pissan valua hiljalleen housuihinsa. Täydellistä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
huono oli