Teho vai traditio??

vast' alkaja

Ensin vähän taustaa: Olen tällainen parikymppinen, vastattain metsästyskortin suorittanut, mutta vielä varsinaisesti metsällä käymätön kaveri. Omia aseita ei ole, koirista puhumattakaan, mutta tarkoitus olisi ensi syksyksi hankkia ainakin ensiksi mainittu. Kuunteluoppilaana olen ollut tänä syksynä pariin kertaan jänisjahdissa, ja kerran hirvellä. Siihen henk. koht. metsästyskokemukset jäävätkin. Niin, ja ampumaradalla myös.

Elikkä tässä tällainen metsästäjän alku vähän tietämättömyyttään kyselee. Itselle on syntynyt kumma epätietoisuus eräästä asiasta. Kumpi on nykyajan metsästäjälle tärkeämpää, perinteet vai maksimaalinen tehokkuus metsällä? Tämä siis käsittää lähinnä aseet ja varusteet, sekä totta kai metsästysmuodot tai tavat, tai miksi niitä ikinä sanotaan. Kumpi on "hyväksyttävämpää"?

Joka tuutista toitotetaan, ainakin aseiden kohdalla uusia innovaatioita, parempaa ammuttavuutta ja tehoa, ja jytkympiä paukkuja. Markkinamiehiä jos on uskominen, niin joka pojan pitäisi ostaa hulppein mahdollinen puoliautomaattihaulikko. Kuinka on sitten metsämiesten laita? Pyrkivätkö kaikki/suurin osa parhaaseen suorituskykyyn (siis välineen suhteen), ja katsovat kieroon esim. rinnakkaispiippusen haulikon kantajaa? Vai onko se toisin päin, että vanhan romun kantaja saa "respectit" kanssametsästäjiltä?
Vai meneekö homma noin niinkuin ikäluokittain? Vanhat papat jahtaa musketeilla, uuden sukupolven edustajilla täytyy olla taisteluhaulikot punapistetähtäimillä. Modernien laitteiden kantajat katsovat sitten nenänvartta pitkin old school -tyyppejä, ja toisin päin.

Varusteiden kanssa taitaa olla sama juttu. Jotkut pukevat päälleen armeijan röllipuvun, toiset taas sarkamanttelin?

Entäs sitten metsästystapojan kanssa. Tämä itseäkin näin aloittelijana eniten kiinnostaa. Onko saaliin maksimointi kuinka tärkeä asia metsällä? Kommentteja ja juttuja saa ainakin netistä lukea, kun joku on ampunut yhden tai kahden aamun aikana sata sepelkyyhkyä tai viisikymmentä sorsaa. Harvemmassa on ne kertomukset, että joku tyytyi yhteen tai kahteen. Siis kuinka on? Ainakin itseäni lähinnä yököttää, siis ihan oikeasti, jos päivän päätteeksi vieressä olisi jumalaton läjä kuolleita lintuja. Soppalinnuiksi riittäisi paljon vähempikin. Katsotaanko kieroon sellaista metsästäjää, joka ei pyri rahtaamaan repputolkulla riistaa kotiin? Vai meneekö tässäkin toisin päin?

Omien kokemusten perusteella ainakin hirvijahti oli saaliin suhteen mahdotonta karusellia. Joka miehellä oli gps-vastaanotin koiratutkaan, ja autolla ajeltiin kahdeksaakymppiä pitkin metsäautoteitä heti, kun kuviteltiin koiran olevan hirven perässä. Jänismetsästys oli sitten ihan päinvastoin. Koira jahtasi jänistä koko päivän, mutta ei sitä aktiivisesti pyritty edes ampumaan. Keskityttiin lähinnä nuotiolla istumiseen.


Että tällasta pohdittavaa. Hyvät uudenvuoden odotukset itse kullekin!

11

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Metsismeesis

      Kannattaa kysellä niiltä joiden mukana jo olet liikuskellut, eiköhän ne tiedä näm asiat paremmin kuin kukaan? :)

    • 2+2

      asia taitaa olla just niinkun olet pohtinut. nuorille metsästäjille pitää olla pelit ja vehkeet, pumppuhaulikot ja camokuosit, vanhemmalle väelle sitten kelpaa se termospullo ja kaksipiippuinen. nuoremmille tärkeämpää on 'äksöni', vanhemmille taas erästely ja metsässä olo.

    • ammuskelija.

      Eiköhän siellä metsällä kannata touhuta niinkuin itselle hyväksi tuntuu. Toiset liikkuu metsällä lähes päivittäin ampumatta laukaustakaan kuntaas joku suoltaa yhden päivän aikana laatikkotolkulla patruunoita.

      Kalusto kannattaa hankkia mieleisekseen ja opetella sitä käyttämään. Itse aloitin yksipiippuisella baikkalilla ja pystykorvalla. Kyllä niille vähän naureskeltiin, mutta jos lähes joka laukauksella osui, niin eivät kauaa hymyilleet.

      Itselleni saalis ei ole koskaan ollut tärkeä enkä välttämättä edes aina ammu vaikka siihen olisi hyväkin paikka. Menee vähän niinkuin fiilispohjalla kun ei tarvitse elääkseen metsästää.

    • iuytyuiokjhbv

      Ammu itsesi ja jätä ne kyyhkyset ja sorsat rauhaan. Muille riittäisi iloa niiden katselemisesta, sinä pikku paholais paskiainen haluat ne tappaa.

    • teeriukko

      Aloitusviestin kirjoittajalle voisin antaa ohjeeksi että osta aivan mitkä varusteet ja ase/aseet tahansa, pumppu, puolari tahi päälekkäispiippuinen tahi perinteisempi rinnakkaispiippuinen.

      Kun olet mieleisesi varusteet ostanut, ammu esim haulikollasi radalla kiekkoja, testaa eri patruunoita n. 25-30 metrin matkalta esim pahviin tms.

      Lueskele lehtiä, kirjoja ym jotka käsittelevät metsästystä, riistan elinoloja ja käyttäytymistä, riistan käsittelyä ym ym.

      Ei heti ensimmäisenä syksynä tarvitse olla huippumetsästäjä, Ensimmäisellä metsästysreissulla jos olet yksin, ota rauhallisesti ja muista turvallisuus asetta käsitellessäsi, älä innostu liikaa ettet muista varmistaa asetta ja onko vielä patruunat piipussa, nämä kaksi asiaa täytyy olla koko ajan kirkkaana mielessä.

      Jos mahdollista niin käy tarkkailemassa metsästysalueilla/vesillä riistalintuja ja opettele ne tunnistamaan niitä.

      Jos mahdollista niin hankkiudu jonkun kokeneemman metsästäjän jahtikaveriksi ensimmäisenä syksynä.

      Näistä "ammu itsesi ja ne kyyhkyset ja sorsat rauhaan"-viesteistä ei kannata välittää, näitä ns. luonnonsuojelijoita aina riittää.

      Muista riittävän lyhyt ampumamatka, älä ammu jos se on "kaakana".

      Tänne keskiseen suomeen mahtuisi jahtikaveriksi.

      • Tosimetsästäjä

        Kyllä hirvellä sen verran jalkoja riittää että autometsästäjät saa kierrettyä. Mutta se joka jalan kulkee puhelin mykistettynä koiransa kanssa vastatuuleen luovien niin hirvi varo ! Saatat menettää taljasi !


    • oikea metsästäjä

      Tappamisen takiahan siellä ollaan! Ja mitäenemmän tappaa, ni sitä mukavampaa.

      • N. erkki

        Ei taida "oikealla metsästäjällä" olla edes aselupia saati uskallusta metsässä eksymättä kulkea.


    • höpöttäjät.com

      Kovat on puheet pojilla, tositoimiin kun pitäis alkaa niin ensimmäisen vesipisaran pudotessa alkaa olla jo kiire kotio tai talvella pakkaskelillä jänisjahdissa tulis suru puseroon ja netin ääressä olis villasukat jaloissa paljon mukavampaa.

    • opettaja:amk

      Hyvä idea on myös käydä ampumaradalla - siellä on hyvin usein mahdollisuus kokeilla erilaisia aseita ja sitä kautta päättää mieleisensä. Mitä tulee siihen saaliin määrään, niin myös ituhipeille tiedoksi - ei niitä ihan mielensä mukaan voi räiskiä, Suomi kun ei ole mikään paratiisi riistan määrien suhteen.
      Hyvä idea on myös käydä eri koirarotujen kanssa jahdeissa - noutaja toimii erilailla kuin seisoja tai ajava tai pysäyttävä koira - ja sekin sitten vaikuttaa varusteisiin.
      Tervetuloa mukaan - metsästys on aivan upea, sosiaalinen ja myös ekologinen harrastus, jossa kyllä fiksut ihmiset on vallankin nöyrinä saaliin suhteen - ei sitä niin vain oteta!

    • hik

      ja kaatoryypyt täytyy aina muistaa..ja toisellekin jalalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      274
      3020
    2. 201
      2866
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      70
      2454
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      218
      1929
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1368
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1202
    Aihe