Voihan kettu, kun näitä nimiehdotuksia katselee.
Antakaa lapsellenne joku OIKEA nimi, eikä mitään kukkupaskaa. Hehän sen nimen kanssa joutuvat lopun ikänsä elämään.
Ajatelkaa lapsiakin!
10
746
Vastaukset
- heinis
Luin tässä eräästä lehdestä kastettujen nimiä ja jollekin tytölle oli laitettu kolmanneksi nimeksi Mercedes. Oli sentään kolmantena nimenä ja kaksi ekaa oli tavallisempia suosittuja prinsessanimiä, joten ei kaverit varmaan ihan mersuksi tule koulussa kutsumaan.
Tuli myös ilkikurisesti mieleen, että mahtoikohan olla niin, ettei perheellä ollut varaa autoon merkiltään Mercedes, joten johtotähti piti tehdä ihan itse.- asiaa
Satutko Heinis tietämään, että auton nimi Mercedes on aikanaan annettu suunnittelijan tyttären nimen mukaan? Että silleen!
- heinis
asiaa kirjoitti:
Satutko Heinis tietämään, että auton nimi Mercedes on aikanaan annettu suunnittelijan tyttären nimen mukaan? Että silleen!
Silti nimestä ensimmäisenä tulee mieleen auto, kun ollaan Suomessa. Mercedes on saksalainen nimi, eikä välttämättä nyt niin kaunis supisuomalaisen sukunimen omaavan tytön nimenä ole.
- ean
Täällä tosiaankin tapaa jopa aivan älyttömiä nimiehdotuksia.
Tekisi mieli pitää niitä provoina, mutta näin ei -valitettavasti - aina asia ole. - Hanneena
Kyllä asia on niin että vanhemmat päättävät lapsen nimeksi sellaisen mistä itse pitävät. Jos tykkää erikoisemmista nimistä niin sitten antaa.
Ajatteleppa nyt: Jos itse tykkäät nimestä Miili, taikka vaikkapas Eedith, niin miksi antaisit niiden sijaan esim Pekan, Oton, Valtterin, Miian, Annan, Kaisan...jos et itse pidä sellaisista tavallisista...:)
Että sillee.- ean
Ongelmahan on siinä, että vanhemmat eivät aina osoita arvostelukykyä nimen antamisessa. Varsinkin nuoret vanhemmat menevät helposti yli rajan, ellei muuten, niin pyrkiessään lapsellisuudessaan hienostelemaan lapsen nimeämisessä.
Seurauksena ovat kaiken maailman Tessat, Tinjat, Sissit, Neat, Ellinoorat, Veli-Keijot, Micot, Joset jne. Esimerkkejä näkyy täällä kylliksi, usein varsin naurettavia.
Erikoisuuteen pyrkiminen tällaisessa asiassa osoittaa harkintakyvyn puutetta.
Vanhat vuosikymmeniä käytetyt nimet ovat osoittaneet kestävyytensä. Ne eivät ole nimistön päiväperhosia. - hei
ean kirjoitti:
Ongelmahan on siinä, että vanhemmat eivät aina osoita arvostelukykyä nimen antamisessa. Varsinkin nuoret vanhemmat menevät helposti yli rajan, ellei muuten, niin pyrkiessään lapsellisuudessaan hienostelemaan lapsen nimeämisessä.
Seurauksena ovat kaiken maailman Tessat, Tinjat, Sissit, Neat, Ellinoorat, Veli-Keijot, Micot, Joset jne. Esimerkkejä näkyy täällä kylliksi, usein varsin naurettavia.
Erikoisuuteen pyrkiminen tällaisessa asiassa osoittaa harkintakyvyn puutetta.
Vanhat vuosikymmeniä käytetyt nimet ovat osoittaneet kestävyytensä. Ne eivät ole nimistön päiväperhosia."Vanhat vuosikymmeniä käytetyt nimet ovat osoittaneet kestävyytensä. Ne eivät ole nimistön päiväperhosia."
Mitähän nuo tuollaiset nimet mahtavat olla? Kun katselee esim. viime vuosisadan alkupuolella annettuja nimiä, ne alkavat taas olla muotia. Sen sijaan puolivälissä vuosisataa annettuja nimiä pidetään vanhanaikaisina ja pienille lapsille sopimattomina. Siis muoti vaikuttaa asiassa todella paljon.
Jotkin nimet häviävät siksi, että niitä ei käytetä. Mutta jos joku sitten ottaa sellaisen uudelleen käyttöön, sitä helposti luullaan keksityksi kummallisuudeksi.
Antakaa siis rauhassa erilaisten nimien olla olemassa. Olisi aika tylsää, jos joka toinen tyttö olisi Maija ja loput sitten Liisoja. Ja pojissa vastaavasti Pekka ja Matti vain kelpaisivat. - TuisKu
ean kirjoitti:
Ongelmahan on siinä, että vanhemmat eivät aina osoita arvostelukykyä nimen antamisessa. Varsinkin nuoret vanhemmat menevät helposti yli rajan, ellei muuten, niin pyrkiessään lapsellisuudessaan hienostelemaan lapsen nimeämisessä.
Seurauksena ovat kaiken maailman Tessat, Tinjat, Sissit, Neat, Ellinoorat, Veli-Keijot, Micot, Joset jne. Esimerkkejä näkyy täällä kylliksi, usein varsin naurettavia.
Erikoisuuteen pyrkiminen tällaisessa asiassa osoittaa harkintakyvyn puutetta.
Vanhat vuosikymmeniä käytetyt nimet ovat osoittaneet kestävyytensä. Ne eivät ole nimistön päiväperhosia.Tästä on kai keskusteltu ennenkin. Vanhat hyvät nimet Kuten Kaihomieli ja Kotivalo käyttöön? Eivät kaikki harvinaiset nimet ole uusia, eivätkä hyvät Jussit ole vanhoja nimiä. Kaikkien Nea-nimisten vanhemmat tuskin ovat nuoria ja vailla arvostelukykyä.
On totta, että jotkut harvinaisuudet ovat kamalia ja teennäisiä, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi suuri suosikkini Liia on käytetty jo 1900-luvun alussa. Joku jopa ristimänimenä, mutta suurin osa Amalian, Emilian yms kutsumanimenä.Ennen oli hyvin yleistä, että virallinen nimi ja kutsumanimi olivat kaksi eri asiaa. Myös Jussi on aluksi ollut kutsumanimenä samoin mm Topi, Manu, Tilda jne.
Nimien päiväperhosesta on turha puhua muotinimien kohdalla. Vuosikymmenienkin päästä ne varmasti ovat käytössä. Päiväperhosena voisi pitää teennäisiä, kirjoitusasulla kikkailtuja muunnoksia.
Esimerkkejäsi voisit harkita tarkemmin: Jose päiväperhonen? Paljonkohan maailmassa on Joseja?
Nea: Linnean kutsumanimenä jo vuosikymmeniä
jne.
Mielipiteitä saa olla ja provosointi johtaa keskusteluun, mutta tuomitseminen ottamatta asioista selvää on lapsellista ja osoittaa arvostelukyvyttömyyttä. Se herättää myös kysymyksen omasta iästäsi.
- nanna
ajatelkaa tosiaan lapsianne. Miks pitää antaa jotain ulkomaalaisia nimiä niin kuin Eedith? Okei jos siitä pitää mutta lapsi kantaa sitä nimeä sitten koko ikänsä ja pienelle lapselle saattaa tulla vielä vaikeuksia lausua jotain vaikeaa pitkää nimeä ja se ei ole kivaa ( tiedän kokemuksesta ).
Miksei suomalaiset kunnon nimet kelpaa esim. Maija? Se on kaunis nimi.- niin ja
Eedith, suomalaisempi muoto on Eedit/Eeti, mutta nekään eivät kelpaa.
Makuja ja mielipiteitä on joka lähtöön; 100%
Harkintaa silti, puolin ja toisin - positiivista ja rakentavaa keskustelua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393