Suurperheessä voidaan voida hyvin!

tions

Olen viimeaikoina miettinyt, voidaanko suurperheissä voida hyvin henkisesti. Ihminen tarvitsee yksilöllistä huomiota ja tiivistä vuorovaikutusta, kuuntelua ja kannustusta, jotta itsetunto kehittyy myönteisesti. Vaikka isoissa perheissä vanhempien ja lasten välinen aika olisikin vähäisempää verrattuna perheisiin, joissa on vähän lapsia, mielestäni vähäisempikin aika voi olla aivan riittävää. Edellytyksenä on tietenkin se, että vanhemmat kohtaavat AIDOSTI, läheisesti lapsensa.

Olen itse suurperheestä, ja olen kokenut etten saanut juuri ollenkaan positiivista palautetta. Positiivisen palautteen puute on saanut itsetuntoni todella huonoksi. Uskon kuitenkin, että riittävän hyvä vuorovaikutus ja tunteista puhuminen, avoin kohtaaminen saa aikaan sen, että suurperheiden lapset kehittyvät henkisesti aivan normaalisti ja tasapainoisesti. Mitä mieltä olette?

3

272

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piip piip

      Meillä on neljä lasta ja pyrimme aina järjestämään heille yksilöllistä aikaa, monesti se onnistuu ihan arjen askareissa. Otan yhden lapsen kauppa asioille mukaan ja siinä ohessa saamme jutella koulusta,kavereista jne. Huomaan myös lasten nauttivan kun saavat auttaa kaupassa vaikka hakemalla jotain pieniä asioita ostoskärryyn ja aina muistan kehua kuinka hyvin osasit oikean tuoda ja kuinka reipas lapsi on kun halu auttaa asioissa on niin aitoa. Teemme lasten läksyt aina isän ja äidin kanssa yhdessä, lisäksi kaksi nuorimmaista menee aikaisemmin nukkumaan kun isoimmat joten saamme illalla vain olla yhdessä sohvalla ja katsella elokuvaa. Pienimmät saavat huomionsa kun isoimmat ovat koulussa, lisäksi tuollainen taapero muutenkin vaatii osakseen paljon huomiota ihan vain perustarpeillaan. onhan se haasta pitää jokainen lapsi yksilönä ja antaa sitä omaa aikaansa sekä muistaa aina myös positiivinen palaute. En usko että perheen koolla on asiaan merkitystä vaan vanhempien omilla tavoilla ja antaumuksella. Yhden lapsen kanssa voi elämä olla ihan yhtä lapsenkeskeistä elämää kun useamman lapsen taloudessa. Pyrin itse kasvattamaan lapseni niin että heillä olisi terve itseluottamus ja uskallus luottaa omaan arvostelukykyynsä :)

    • tions

      Kuulostaa ihailtavalta, nostan kyllä hattua!:) Jos minulla on joskus omia lapsia, haluaisin, että voin viettää aikaa heidän kanssaan samalla tavalla kuin sinä piip piip. Ja nimenomaan tuo positiivinen palaute on erittäin tärkeää! Jos sitä saa edes jonkin verran, se on aina plussaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe