Pistäkääs pahimmat poket. Nitessä on mielestäni ainakin kusipäisimmät. Ei tietenkään kaikki, mutta pari niistä. Esimerkiksi se isoin. Ollaan kuin maailmanomistajia, eikä paljon välitetä asiakkaista. Tuntuu olevan ukoilla ajatus: "Mitä tuokin paska tänne meidän LUKSUS-paikkaamme tulee". Pitäisi kai kertoa miehelle asiakaspalvelun olemassaolosta. Ilta on aina hetken pilalla kun heti ovella näkee myreää ilmettä. Sitten joka kerta pitää kysyä ne henkkarit, ihme homma, vaikka viikon välein kävisi ei mitenkään painu naama mieleen. Hirveä pieni teinihelvetti se on. Ja järjettömän kallis, miksiköhän näin. Jos ei ehdi häppäriin niin sinne on ihan turha mennä muutenkaan. Sitten jos lähtee käymään ulkona, niin pitää jonottaa päästäkseen takaisin sisään. En todellakaan käy jonottamaan uudestaan, koska Nite ei ole minun arvoiseni paikka. Sen ovat poket saaneet tarpeettomalla kukkoilullaan aikaan. Ei, en ole lentänyt pihalle tms, vaan olen ihan tavallinen "asiakas" joka on seurannut yleistä meininkiä. Grand Star Cafe on ihan hauska mesta, mutta niin saamarin pieni että ei siellä mahdu liikkumaan lauantaisin.
Harvemmin sinne muutenkaan päivällä tulee mentyä. Asia on nyt sillä tavalla, että kun tämä uusi Diva avataan niin meikäpoika siirtyy saman tien sinne. Niin tekee tosin todennäköisesti suurin osa Niten nykyisistäkin asiakkaista, ja Nite poistunee kuvioista kokonaan. Muutenkin tämä Lappeenrannan yöelämä on oikeasti niin ankeaa... Pari mestaa missä pyörii samat naamat. Toivottavasti Diva korjaa edes jotenkin tilannetta, vaikka samat naamat ne sielläkin tulee sitten pyörimään.
Poket ja Nite
12
3254
Vastaukset
- joo
Että kyllä siellä positiivistakin palvelua saa, erityisesti narikassa jaksetaan hymyillä > :) .
- Jep
Vaihda paikkaa, onhan noita mestoja meijänkii kylässä...
- joo
Jep kirjoitti:
Vaihda paikkaa, onhan noita mestoja meijänkii kylässä...
Doris, Cannibals... Siihen ne sitten jääkin. Iltatähti, mutta on niin helvetin kaukana ja muutenkin vähän semmonen "räkälä".
- Jep
joo kirjoitti:
Doris, Cannibals... Siihen ne sitten jääkin. Iltatähti, mutta on niin helvetin kaukana ja muutenkin vähän semmonen "räkälä".
monta sie sait... Eipä se taso korkea naitreiniskää...
- Taotao
joo kirjoitti:
Doris, Cannibals... Siihen ne sitten jääkin. Iltatähti, mutta on niin helvetin kaukana ja muutenkin vähän semmonen "räkälä".
Ikää riittää muualle jos Nitessä niin useasti käyt...*Dorikseenkin on "olevinaan ainakin se"22*Joten pysykää "lapset vain siellä teinihelvetissänne!!!
- Rita
eipä oo ku muutamalla portsarilla Lpr:ssa joskus hymy huulessa... Nitessa en käy ku oon jo vanhempi, mut esim. Armadan terssilla oli linnotuksen yössä niin kusipää että...en ollu humalassa, ja aattelin vaihtaa muutaman sanan, mutta vastaukses tuli vaan vittuilua, että hyvähän se on juhlia ku ei tarvii koko iltaa selvin päin kattoo kännistä naamaa...Olisivat tyytyväisiä että on ees jotain töitä!! Ite oon työtön vaikka ahkerasti haenkin. miusta myös portsari on asiakaspalvelija, ja luo tärkeän vaikutelman ravintolasta, koska on ensimmäinen henkilö johon asiakas on kontaktissa. mut se ei ees tunnu omistajia kiinnostavan. tämmöstähän tämä on ku täs kaupungis ei oo kilpailua...
- Marleena
Niin, ulkomailla on ihan sisäänheittäjät jotka mielinkielin yrittää houkutella asiakkaita. Täällä saa sitten hattu kourassa mennä että josko portsarilta edes yksi sana irtois... Itse jos perustaisin paikan, niin yrittäisin palkata asiakaspalveluhenkistä väkeä. Baareissa ei ole vaan sitä yrittämisen pääideaa ymmärretty, että asiakas loppujen lopuksi sen palkankin maksaa...
- Joopa joo
Luulempa että asiakkaittenkin pitäisi vähän miettiä sitä omaa käytöstään vaan onpa näkemäni perusteella käytöstavat unohtuneet. Ja nyt joku vetää tähän ne vanhat kliseet: itsepä on alansa valinnut ja portsarikin ovat asiakaspalvelijoita. Ehkä näin, mutta ei taida olla ihan helppoa jaksaa hymyillä jos illasta toiseen kuulee ne samat vittuilut. Portsaritkin ovat ihmisiä. Jaksaahan se lähikaupan tätikin hymyillä päivästä toiseen, mutta hänen ei tarvitsekaan sietää samanlaista paskanjauhantaa. Ihmiset osaavat olla kännissä todella idiootteja. Yksinkertaisestakin asiasta tehdään niin vaikeaa että hermothan siinä vähemmästäkin jankuttamisesta menee. Ja tuosta papereitten kysymisestä, niin mielestäni se on erittäin hyvä asia että niitä syynätään niin tarkkaan ja jos baarissa käy monta sataa ihmistä niin miten heitä kaikkia voi muistaa. Siinäpä aluksi...
- joo
Miksi pitää kaikkiin soveltaa tätä armeijasta tuttua menetelmää: Jos yksi tekee virheen, kaikki joutuvat kärsimään? Eikä nyt olla armeijassa, vaan yleisessä illanvietto- ja hauskanpitopaikassa. Nitessäkin on yleensä aina pari portsaria siinä ylhäällä ja sisälläkin vielä joku valvomassa yleistä järjestystä (sikäli kun siellä mitään valvomista on), niin täytyy kyllä olla aika jurri kun siinä ovella seisoessakin on suun reunat kohti japania. Ei tähän oikein muuta voi sanoa kuin sen mainitsemasi kliseen, itsepähän on alansa valinnut. Miksi siis pitää mennä sinne kuuntelemaan kännisten vittuiluja? Kyllä niitä muitakin töitä on. Onhan portsarin hommassa sentään mahdollisuus asettaa itsensä henkisesti muiden yläpuolelle ja leikkiä sitä lapsuuden lihaskimppusankaria itsetuntoa kohentaen, mutta rajansa kaikella nyt kuitenkin. Poliisin hommassa on tällaisesta luonteesta huomattavasti enemmän käytännön hyötyä.
Papereiden kysymisestä ja muistamisesta... Täytyy olla aika lyhyt muisti jos ei minua muista. Pelkkää vittuilua se on, kyllä sen huomaa. Todella erikoista mielestäni. Olen asiakas, joka tuo rahaa taloon, ja minähän se olen kenelle vittuillaan päin naamaa, vielä talon puolesta. No eipä tarvitse kärsiä, kun ei ole pakko tuonne mennä.
- jep jep
onhan se hyvä että lappeenrannassa on edes isot poket toisin ku imatran nitessä!!! onnettomia!! eikä siel kukaa enää ees käy köyhä paikka.. imatran ja koko suomen pienimmät poket siis nitessä!!!
- keke
Vittu se Teemu on siis niin pelle jätkä ettei voi olla! on todellakin olevinaan maailman napa! vaik todellisuudessa onkin maailman persereikä.
- 55-fani
Pub 55:stä saa halvan kaljan lisäksi myöskin hyvää palvelua. Aina. Koskaan ei siellä ole tarvinnut mieltään pahoittaa. Ei päivällä eikä illalla. Miettikää sitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206