Mitä piirrettä

1.äidissä arvostin nuorena rehtiyttä ja suorapuheisuutta, tosin se asia muuttui, kun tulin ulos kaapista ja sen jälkeen on arvostus sitä ihmistä kohtaan kadonnut lähes täysin.

2.Isässä pidin ehkä eniten sen huumorintajusta, rauhallisuudesta ja rennosta asenteesta, eikä se ole siitä mihinkään muuttunut vanhetessa, onneksi. :)

.arvostitte eniten lapsena/nuorena?

a) äidissänne

b) isässänne

Ja onko tuo arvostus muuttunut nyt aikuistuttuanne ja jos on, miten?
--------------------------------------

a) en ole koskaan arvostanut mitään äidissäni paitsi että häneltä olen saanut blondiuden ja isorintaisuuden geenit.

b) isäni kanssa voi puhua järkeä ja hän useimmiten myös kuuntelee järkipuhetta. Jo lapsena ollessani hän vaati minua aina perustelemaan mielipiteeni.

Äidisssä olen aina arvostanut sitä, että hän eli meille unohtamatta itseään. Meidän onnemme oli hänenkin onni.

Isässä taas arvostan hänen tapaansa hoitaa asioita ja kommunikoida eri ihmisten kanssa. hänen huumorintajunsa on myös huippuluokkaa.

Odotan kovasti aikaa kun minusta tulee äiti:)

..oli sekä isässä että äidissäni.

Isän kanssa en tullut toimeen, mutta äidin kanssa erittäin hyvin.

Ja kuitenkin vastaan:

a) äidissä arvostin järkevyyttä

b) isässäni herkkyyttä

Äidissä arvostin tunnelmointia, taitoa lukea satuja, huolenpitoa.

Isässä maltillisuutta, oikeudenmukaisuutta, pitkää pinnaa ja huumoria. Olin "isin tyttö" :)

Arvostin (miksen vieläkin) äidissä hänen nuorekkuuttaan ja kauneuttaan. Kaverini ihailivat häntä usein. Olin hänestä salaa ylpeä.
Oli myös hienoa kun meille sai tulla aina paljon kavereitani ja hän järjesti aina hienot syntymäpäivät minulle. Hän ei ollut koskaan vanhanaikainen vaan aina oikealla tavalla ajan tasalla. En koskaan hävennyt häntä, vaikka vanhempien häpeäminen usein kuuluukin teini-ikään. Hän oli kavereilleni hyvin vieraanvarainen ja ystävällinen. Joskus kaverini odottivat että pääsivät kertomaan äidilleni kuulumisensa. Yksi tärkeä ja arvostettava piirre oli hänen virikkeellisyytensä. Meiltä ei virikkeellinen toiminta päässyt loppumaan. Kuitenkin me lapset saatiin olla mukana päättämässä ideoista ja tekemisestä.

Isä oli hyvin autoritaarinen kasvattaja. Hän käytti kovaa kättä jos asiat eivät menneet niin kuin hän halusi. Hänen kasvatusmetodit olivat melkoisen ristiriidassa äidin kasvatusmenetelmiin. Isässä arvostin hänen huumorintajuaan. Se oli usein mustaa,mutta minua se on aina naurattanut.

a) äidissäni olen aina arvostanut hänen oikeudenmukaisuuttaan ja sitkeyttään. Toisaalta pienenä nolaannuin jos hän puuttui liikaa asioihini, esim. otti yhteyttä erääseen rinnakkaisluokkalaiseen joka kiusasi minua, jne. Äitini ei koskaan ole ollut ns. hellä ja lempeä suoranaisesti, mutta vasta nyt vanhempana olen ymmärtänyt että puuttumalla kiusaamiseen ja muutenkin puolustamalla hän on osoittanut rakastavansa minua ja sisaruksiani.

b) jaa, isäni on aina ollut minulle erittäin, erittäin etäinen, silloinkin kun vanhempani asuivat yhdessä. Hän aina eristäytyi omaan pyhään yksinäisyyteensä ja kiiruhti harrastuksesta toiseen. Hän on myös sanonut suoraan olevansa huono isä. :( Well, tämä nyt oli vähän aiheen vierestä. Halusin kuitenkin kirjoittaa sen tähän. Arvostan hänen taiteellisia lahjojaan mutta isänä en osaa häntä oikein edes pitää...

Lapsena arvostin äidissäni sitä, että hän huolehti kaikista minun tarpeistani, vaikka joskus ehkä vähän liiankin hyvin. Kaikki oli aina valmista. En saanut osallistua kotitöihinkään, vaikka olisin halunnut. Nuorena arvostin äitiä sen vuoksi, että hän osoitti minulle, että hän välittää minusta. Hän myös luotti minuun enemmän kuin isä, sillä ehkä hän ei ollut niin huolissaan mahdollisista pojista, joiden pelkäsi pilaavan elämäni, samaan tapaan kuin isä, sitten kun olin jo riittävän kypsä päättämään itse omista asioistani. Aikuisena arvostan äidissä mielentyyneyttä. Hän osaa ottaa kaiken viileästi ja harkiten vastaan, tuli sitä tai tätä.

Lapsena arvostin isässäni sitä, kun hän tuli töistä kotiin, ja hän halusi leikkia kanssani. Hän piti minun seurastani ja meillä oli hauskaa yhdessä. Nuorena isää oli vaikeampi arvostaa, ja syyttelinkin häntä monista ongelmistani, niistäkin, jotka eivät olleet hänen syytään. Arvostin hänessä kuitenkin silloinkin sitä, että hän oli minun isäni. Hän piti huolta perheestään, vaikka samalla hän hajottikin sitä omalla tavallaan. Minun kotikasvatukseeni ei kuulunut vapaus suuttua, surra tai edes nauraa ja iloita, vaan piti yrittää aina käyttäytyä niin kuin isä katsoi oikeaksi, siis naama peruslukemilla. Hän itse sitten eli vähän niin kuin kukko tunkiolla. Eipä ollut helppoa varmasti hänelläkään. Nyt aikuisena arvostan hänessä tunteellisuutta. Hän on paljon tunteellisempi kuin äiti.