Vähän mietintää

Jennifer

..ennen kuin tutustun tänään palstan kirjoituksiin, kirjoitan vähäsen ajatuksiani, joita tuli tässä mieleeni.

Palstamme on hyvä ja täällä liikkuu paljon mielenkiintoisia kirjoittajia. Palsta on mielestäni vireä ja monipuolinen, joten kiitos siitä kuuluu kaikille kirjoittajille.

Ja jotta palsta olisi entistäkin tyydyttävämpi meille kaikille, niin huomiota tulisi kiinnittää varmasti moneenkin seikkaan. Kuulemme toivottavasti tulevan päivän aikana niistä lisää.

Itselleni tuli mieleen seuraavaa:

Jotkut kirjoittavat tänne asioistaan, ongelmallisuuksistaan herkkänä hetkenään, mutta myös kovasti tunteella, sillä tunteet liittyvät aina ihmisen henkilökohtaiseen elämän kulkuun.

Nyt jos näihin TUNTEELLA kirjoitettuihin viesteihin kirjoitamme vastauksen omana MIELIPITEENÄMME, niin loukkaantumisia tulee aivan varmasti.

Tunteella kirjoitettuihin viesteihin tulisi vastata vasta silloin, kun löytää jotenkin yhteneväisen tunnetilan kirjoittajan kanssa. Osaa tavallaan tulla kirjoittajan rinnalle kulkemaan sen pienen hetken, jolloin lukee tekstiä ja vastaa siihen. Kyky asettua toisen asemaan luontuu meiltä toisilta hyvin ja arvostan itse sitä piirrettä kovasti.

Väittämiin me voimme sitten laukoa niitä MIELIPITEITÄMME, mutta silloinkin perustelkaamme ajatuksemme, niin niitä on helpompi hahmottaa. Ei tule mieleen, että tyrmäävä vastaväittämä olisi vain tarkoitettu toisen kirjoittajan teilaamiseksi. Keskustelu on mielestäni parhaimmillaan sitä, että myös ulkopuolinen aistii siinä, että asioista voidaan tuoda esille useita puolia ja niillä perustella omaa väittämää.

Myöskään palsta ei saisi olla taistelukenttä! Potut pottuina tyyliin. Eikä sillä saisi paikata todellisen elämämme turhautumia ja kovaa kohtaloa. Kun minua on loukattu, laitan loukkauksen täällä eteenpäin anonyymiteetin suojissa. Sellainen ei todellisuudessa auta meitä ketään ja on tavattoman halpamaista.

Jotkus heitot ovat palstalla erittäin hyviä. Pidän niistä. Ne saavat usein minut ihan nauramaan..;) Paras heitto on se, joka osuu asian ytimeen, mutta ei ole ilkeämielinen eikä loukkaava, vaan pyrkii paljastamaan joitakin näkymättömiä puolia asioissa tai kiinnittää huomiota olennaiseen.

No emme ole täydellisiä, mutta nämä tulivat nyt tällä kertaa mieleen.

Kaunista kesäpäivää taas kaikille lesboille täällä! Elämä on suuremmoista, kunhan oivaltaa, mistä suuruudet koostuvat, hippusista..:)

28

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Artis

      hyvää kesäpäivää vain kaikille lesboille..?:)Siinä tapauksessa minulle ei tullut toivotuksia..:( No, jätän pilkun viilauksen sikseen, sillä se ei yleensä kuulu tapoihini. Nyt vain vähän pisti silmään tämä asia, kun olen niin innokkaasti puhunut täällä määritelmien, leimojen ja nimitysten turhuudesta.

      Täällä kirjoittelee hyvin kirjava joukko ihmisiä ja se mikä toiselle on tunnepitoinen asia, ei sitä ole jollekin toiselle. Kaikki eivät koskaan tule ymmärtämään toistensa kirjoituksia, eivätkä myöskään ymmärtämään sitä miksi joku loukkaantuu hänelle aivan tavanomaisesta tyylistä. Huumorintaju, tapa ilmaista asioita, tapa kirjoittaa ja kyky kirjoittaa on kaikilla erilainen. Se, miten täällä foorumilla ilmaistaan asioita ei anna ihmisistä totuudenmukaista kuvaa, koska jotkut ovat sanankäytön mestareita, toiset taas eivät. Tunneilmaisu on monelle muutenkin vaikeaa, puhumattakaan että saisi sen kirjoituksessaan läpi aitona..

      Mutta olen eri mieltä siitä, että tunnepitoiseen kirjoitukseen, sydänverellä kirjoitukseen pitäisi vastata samalla tavalla. Joskus vähän viileämpi, analyyttinen ja ulkopuolisempi asenne voi tuoda aivan uudenlaisia näkökulmia asioihin, kun vain malttaa omalta tunnemaailmaltaan vähän perehtyä itselleen kenties aluksi aivan vastakkaisilta tuntuviin, jopa loukkaavalta tuntuviin ajatuksiin. Joskus parhaat oivallukset syntyvät pienen järkytyksen kautta...tai aika useinkin. Mielestäni hyvä keskustelu ei ole myötäilevää, vaan asiassa pysyvää, uusia näkökulmia avaavaa, kenties jopa hiukan provosoivaa. Ei kukaan voi loukkaantua siitä jos muut ovat eri mieltä kuin itse...eihän?

      Jos haen keskusteluseuraa, toivon häneltä ennen kaikkea hyvää huomiokykyä, hiukan empaattisuutta, paljon huumorintajua ja älykkyyttä, uusia minulle vieraita näkemyksiä. Samaa toivoisin terapeutilta, jos menisin terapiaan. Liiallinen empatia hukuttaa asian, eikä siinä pääse eteenpäin.

      • Jennifer

        ..että kaikki ymmärtävät tässä yhteydessä, mitä tarkoitan sanomisellani.

        Toivon, että juuri tässä osataan lukea rivien välistä, sanoin kirjoittamatonta asiaa, tunnelmaa, jonka pitäisi välittyä kirjoituksistani.

        Kirjoitin muistaakseni juuri eilen, että lesbo on hän, joka kokee olevansa lesbo. Eli kaikki ne naiset, jotka tunnistavat itsessään myös naista rakastavan puolen, ovat toivotukseni kohteena. Tottakai.

        On sitten paljon muita palstoja, joille voin mennä toivottelemaan kaikkea hyvää, mutta tämä on palsta niille naisille, jotka rakastamme naista, eikä täällä kukaan kuitenkaan tiukkaa, että mikä on se naisen kokonaistunneskaala.

        Artis, sinä kirjoitat usein kuin sieluni sisar. Ettenkö nyt sinulle toivottaisi kaikkea hyvää....mitäs sinä nyt..:)

      • Jennifer

        ..enkä tarkoittanut missään nimessä liiallista empatiaa, vaan sitä, ettei osata suhtautua todellakaan asiallisesti, vaan suorastaan heitetään lokaa toisen silmille. Ja kaikki tämä mielipiteen vapauden nimissä.

        Kyky asettua toisen asemaan = ei ihan samaa kuin peesailu, superempaattinen tyyli.

    • Patu

      Olet varmastikin todellisuudessa erittäin solidaarinen henkilö. Palstaa seuranneena, en menisi muuta esimmäisenä väittämään. Haluat ajatella kaikesta/kaikista hyvää, löytää asioista valoisia puolia. Olet kannustava keskustelija silloin, kun joku sinua tarvitsee. Moni kiittänee sinua siitä.

      Mutta. Joskus tälläinen romantisointi ja idealisointi menee ylihilseen MUN-tyylisillä ihmisillä. Minä en ole maailman solidaarisin ihminen ja ajattelen monasti "väärin" yleisen kristillisen moraalikäsityksen mukaan.

      Haluan joskus provosoida ja "ravistella" ihmisiä siinä toivossa, että ne vaaleanpunaiset lasit tippuvat nenältä ja realismi paistaisi silmiin. Tiedät varmasti ketjun, jossa näin tein.

      Olen todella huvittunut, minkä reaktion se saikin lopulta aikaan. Yritin kommentoida kirjoitusta ja sen muutamaa kohtaa oman kantani kyllä perustellen.

      En näe, mistä syystä juuri sinä olet ansainnut palstapoliisin tittelin ja sanelet, miten kenkin on vastattava mihinkin kirjoitukseen.

      Tottakai mä allekirjoitan joitakin kohtia, joita mainitsit. En mä nyt tahallani tänne tappelua halua. Silti. Tämä on edelleenkin anonyymifoorumi. Kuka tänne tulee keskustelemaan, tietää pelisäännöt. Myös ne, jotka vuodattavat tänne syvimpiä tuntojaan?

      Sun toiveesi on jalo, mutta epärealistinen.

      Ja hieman jäi mietittymään - ei pelkästään sinun kommenttisi vaan myös muiden - siitä, että ihminen, joka provosoi tai on tylysti erimieltä on jotenkin heikko ihmisenä, egoton, omaan elämäänsä turhautunut yms..

      Olen provosoinut, osaan olla tyly jne.. En ole silti mitään yllämainituista asioista. Ihmisiä on erilaisia, ja vaikka he eivät ole kuten sinä, eivät ne ole kaikki pahoja ja täysin sieltä toisesta äärilaidasta. Eihän me toisiamme oikeasti tunneta! Vai tunnetaanko..?

      • Jennifer

        ..vaikka täällä on paljon samantyyppistä kirjoittelua ollut kaiken aikaa. Et varmaan ole kaikissa niissä takana.

        Ymmärrän pointtisi oikein hyvin, mutta olen toista mieltä siitä, että tavoitteni on epärealistinen. Se ei ole, vaan riippuu kaikista kirjoittajista. Vahinkoja saattaa sattua, mutta niitä voi sitten pyytää anteeksi tai jotenkin ilmaista olevansa pahoillaan tai ainakin niin, ettei ole tarkoittanut loukata.

        Me kaikki osaamme olla harmittavaisia, mutta mitä hyötyä on toteuttaa sitä piirrettä?

        Minäkö palstapoliisi??

        Heh, onko se heti palstapoliisi, joka uskaltaa sanoa mielipiteensä ja toivoo palstalle rauhaa ja antoisia keskusteluja.?

        Jos tuolla perusteella olen, niin otan tittelin kunnialla vastaan ja yritän toimia jatkossakin sen arvon vaatimalla tavalla.

    • Eliö

      Oho tänne on tullut ihan uutta tietoa. No hyvä, nyt minäkin tiedän miten minun kuuluu tällä palstalla kirjoittaa.
      ..Yleisinä totuuksina julkaistut omat mielipiteet loukkaavat yleensä muita eniten.
      Omina mielipiteinä julkaistut yleiset totuudet saavat kuulostamaan kirjoittajan jotenkin tyhmältä.

      Nyt ei sitten tarvitse puuttua sanaan "yleinen mielipide", vaikka se on keskeisessä roolissa tässä viestissä. En halua keskustelua määreen "yleinen mielipide" ylle. Tai sitten filosofoikaa, jos huvittaa.

      Nyt tässä kultamurun kanssa tapellaan, mitä keskustelun kuuluu olla. Mikä on tappelua ja mikä ei foorumeilla.

    • Koo

      Eihän tänne voisi kirjoitella mitään, jos aina pitäisi ottaa huomioon kaikki ihmiset, jotka kirjoituksista voivat mahdollisesti loukkaantua. Se loukkaantuja ei välttämättä ole lesbo.

      Olen huomannut, että jos minä haluan kirjoituksillani suutuspäissäni tahallani loukata jotakuta toista, se kyllä kääntyy minua itseäni vastaan. Saatan purkaa tänne pahaa oloani, syytellä siitä toisia, mutta se ei pitemmän päälle auta. Viimeistään yöllä, kun uni ei jostakin syystä ole tavoittanut minua, tulen katumapäälle. Huono omatunto rupeaa syyttelemään. Häpeän omaa huonoa käytöstäni. Ajattelen, että olen kaikkien silmätikku ja säälittävä naurunaihe. Jos sinä Jennifer olet palstapoliisi, niin osani se on minullakin...

      Ei täällä aina niin helppoa ole, kun ei tännekään sovi mitä tahansa tekstiä laittaa, mutta pahempaa olisi, jos täällä ei olisi ollenkaan valvontaa. Hyvä, että seriffikin toimii, ja tehokkaasti toimiikin. Kiitos hänelle! Minun mielestäni täällä tosiaan on nyt hyvä seriffi, vaikka minunkin kirjoituksiani on mennyt muiden mukana.

      Jos ihmiset saisivat kirjoitella tänne mitä tahansa aivan vapaasti omien tuntemustensa perusteella yhtään toisia ajattelematta, tämä voisikin olla vähän toisenlainnen keskustelupalsta kuin nykyään. Minusta täällä on harvinaisen vähän sellaista tahallista loukkaamista. Ihmiset osaavat yleensä esittää mielipiteensä ja ajatuksensa hienotunteisesti. Minusta se on hyvä asia, niin ei tarvitse pelätä sydän syrjällään viestiketjuja availlessa, sillä siitäkin minulla on kokemusta.

      Joitakin kirjoituksia täällä on ollut, joissa voi sitten vähän tuulettaakin. Sellaistakin taistelukenttää tarvitaan joskus. Pitäisi vain tosiaan osata erottaa, mikä sopii milloinkin. Tosin hyvähän se on sekin, että joskus joku reagoi selvästi poikkeavalla tavalla, että palstalla säilyy jonkinlainen yllätyksellisyys, sillä sekin voi tuoda jotakin uutta paikalleen pysähtyneisyyteen. Myrskyä vesilasissa... Ei pidä ottaa liian vakavasti.

      Hyvä, jos joku silloin jaksaa puolustaa myös alakynteen joutunutta kirjoittajaa. Eihän tämä nyt saa olla paikka, jossa ihmisille tulee paha ja loukattu olo. Se on toden totta surullista, kun niin käy. Mutta totuus taitaa olla, ettei pahalta mieleltä voi täysin välttyä missään. Kolhujakin tulee, kun on tekemisissä ihmisten kanssa.

      Tuntuu hyvältä, kun joku arvostaa myös minun ajatuksiani - edes joku, edes yksi ihminen. Se lämmittää mieltä ja tekee paremman olon. Miten sitä voisi ilmaista toiselle sen, että arvostaa myös erilaisia mielipiteitä, vaikkei itse ajattelekaan samalla tavalla?

      On ihan hyvä, että joku kantaa huolta näistäkin ilmapiiriin, huomaavaisuuteen ja kohteliaisuuteen liittyvistä asioista, sillä ymmärtäjiä tarvitaan. Tämä on sitä palstan kasvattavaa vaikutusta.

      • Pir

        Tunnustan jotain. Luen tarkkaan sinun juttusi, niissä on aina ajatusta, pohdiskeltuja. Ja tämä on makuasia, mun makuni on sen sorttinen. Taannoin käytit paljon kysymyksiä, erehdyin pitämään niitä kysymyksinä, mutta tajusin hitaana puolihämäläisenä ne lopulta retorisiksi, ei varsinaisesti vastattaviksi.

        Kun meikä ei kommentoi, johtuu se tavallisesti a) ajan puutteesta b) aihe ei kiinnosta c) olen samaa mieltä. Koon tapauksessa hiljaisuuteni johtuu usein siitä, että aihe on käsitelty kiinnostavasti, aika perusteellisesti (palstan mittasuhteissa) ja hiisi vie olen jokseenkin samaa mieltä. Ethän harmistu tästä, en palaa tähän enää (vaikuttaa tykötekemiseltä, jota inhoon, ei tämä sitä).

      • Koo
        Pir kirjoitti:

        Miksi minä pahastuisin mielipiteestäsi? Eihän tuossa edes ollut mitään loukkaavaa. Sitä en tiennyt, että kysymykseni eivät olekaan oikeita kysymyksiä. Turhaanhan minä silloin täällä kyselen. Pitäisiköhän minun mennä kirjoittajakurssille? Tämä kysymykseni on nyt varmaan taas sitä luokkaa, ettei tarvitse vastata, mutta tuohon kysymyskysymykseen olisi ihan kiva saada vastaus. Siis, miten muuttaa kysymykset sellaisiksi, että niillä saisi aikaan enemmän keskustelua? Minun näkemykseni ja kokemukseni asioista ovat kuitenkin tosi suppeita, vaikka muuta väität. Ehkä ajatukseni voivatkin olla paikka paikoin jollakin tavalla mietittyjä, sillä minä olen tällainen turha mietiskelijä ollut koko pienen ikäni. Mielipiteeni taitavat kuitenkin olla sellaisia turhankin yleisiä eikä kovinkaan persoonallisia, ja hyvä niin, sillä en halua vaikuttaa oudolta enkä poikkeavalta! Palautteesi oli kuitenkin hyvä, suorastaan loistava. Kiitos siitä Pir.

      • Pir
        Koo kirjoitti:

        ...että kysymysten asettelulla selvittelet omia ajatuksiasi. Kysyt ja vastaat, vastaat itsellesi aikanaan. Muiden vastaukset menevät kuitenkin kai aika usein ohi, ja siitä seuraa tarkoitin-en tarkoittanut jne-selitystä? Puhun nyt yleisellä tasolla, en sinusta. Vähän ohihan meillä inehmoilla usein menee moni asia, luulisin. Minulla ainakin, joten minun "logiikka" on sitä, jos muut aattelee näin, jos muille käy näin, se on varmaan tavallista. Usein oikein, joskus väärin.

        Ehkä sinä sitten toivot enemmän suoraa kommentointia kirjoituksiin? Toisin kuin minä. Vähän varoen avaan ketjun, onkohan kukaan reagoinut minun juttuun, "eimulloaikaa vastata". Helpotus: ei ole reagoitu, ja pettymys: ei taaskaan kukaan :D Hyvä näin.

        Meidän kaikkien käsitykset ovat suppeita, vaikka muualta lainailisi. Omat aidot ovat minusta mainiota luettavaa, laajemman tiedon, ristiriitaisen, epävarman, ikivanhan, uusimman, minkä tahansa tarjoaminen on aina lisäarvoa keskustelun syventämiselle.

        Kiitos itsellesi, että kirjoittelet tänne.

      • Jennifer

        ..meistä ihmisistä ovat helpommin itseensä ottavia kuin toiset.

        Jotkut reagoivat aiheisiin kuin ne olisivat juuri heille kirjoitetut. Usein käy niin, että juuri se reagoija on se, jonka ei kannattasi syyllistyä jostain esiin tulleesta asiasta.

        Ja jotkut tekevät tavallaan "tunnustuksia", joihin jonkun on sitten helppo tarttua ja tykittää oikein elämänsä riemulla.

        En tiedä, saanko ajatukseni nyt sinulle perille, mutta en kovin seikkaperäiseti viitsi kirjoittaa tässä palstan tämän hetken tunneilmastossa.

        Varsinaisesti tähän viestiisi.

        En ole huomannut, että haluat juurikaan loukata ketään. Kyllä se on TODELLA harvinaista, vaikka olen seurannut palstaa parisen vuotta, ehkä.

        Kirjoitustyylisi on virkistävä. Pidän siitä. Kirjoitustyylisi ei kaipaa kurssittamista ollenkaan ja luulen, että tuo Pir tarkoitti jotakin muuta.

        Ehkäpä hän tavallaan pahoitteli, ettei ollut juurikaan sinulle ehtinyt vastailemaan, vaikka useinkin (ehkä) on samanmielinen.

        Ja kun hän ymmärsi kysymyksesi enempi retorisiksi kuin vastausta odottaviksi, hän ehkä on huomannut saman kuin minä, että toisessa viestissä kysyt ja toisessa viestissä vastaat jollekin jo ihan toisessa roolissa. Ehkä Pir kokee kysymyksesi mietinnäksi ainakin osakseen.

        (Sori, Pir, jos menin ihan metsään, mutta kirjoitin, miltä minusta tuntui, mutta puolustuksekseni sanon, että viimeiset viestini ovat tulleet kaikki työn lomasta, joten keskittyminen on aika tavalla puolinaista näihin kirjoituksiin.)

        Ja tuosta ajatusten arvostamisesta. Koo, minä ainakin arvostan tapaasi olla jalat tukevasti maassa. Välillä olen samaa mieltä ja välillä eri mieltä, mutta ymmärrän hyvin senkin kantasi, josta itse olen eri mieltä. Löydän helposti sen kantin, mistä päin ajattelet ja miten tulet siihen johtopäätökseen kuin tulet.

        Jatka vaan samaan malliin. Palsta tarvitsee kaltaistasi rehellistä ravistelijaa, joka ei pelkää kysyä ja laittaa välillä itsensäkin likoon.

        ..olen minäkin miettinyt, että haluatkohan kommenttia kirjoituksiisi vai et. Ainakaan minulle se ei ole mitenkään itsestään selvää.

        Itselläni on tapa jättää asia avoimeksi jotenkin tai ehkä jätän loppuun kysymyksen, jos oikein toivoisin, että kirjoitukseeni kommentoitaisiin.

        Toisaalta keskustelu on mielestäni juuri sitä, että vastataan toisen tekstiin ja kysytään lisää. Muutenhan tämäkin olisi vain palsta, jolle jokainen saa jättää mielipiteensä ilman, että varsinaista keskustelua syntyy.

        Ja heh, joskus on sanottava/pyydettävä, että joku vääntö saataisiin loppumaan ja silloin kyseessä on pelkkä sanailu, jossa ei ole päätä, häntää, ei hännänpäätä. Mutta tämäkin tyyli, että pyytää lopettamaan, voidaan näköjään käsittää vallankäytöksi ja haluksi sanoa viimeinen sana, vaikka meillä kaikilla on täällä yhteneväiset oikeudet siihen saakka, kunhan emme loukkaa toisiamme.

      • Pir
        Jennifer kirjoitti:

        ...on ikäänkuin kysymys. Joo, taitaa olla niin, etten paljoa kysele, kommentoin vain. Eli en lähde oletuksesta, että minulle vastataan. Huono keskustelija siinä mielessä, puolustaudun iänikuisella tekosyyllä, että on mukamas kiire :)

      • Pir
        Jennifer kirjoitti:

        ..meistä ihmisistä ovat helpommin itseensä ottavia kuin toiset.

        Jotkut reagoivat aiheisiin kuin ne olisivat juuri heille kirjoitetut. Usein käy niin, että juuri se reagoija on se, jonka ei kannattasi syyllistyä jostain esiin tulleesta asiasta.

        Ja jotkut tekevät tavallaan "tunnustuksia", joihin jonkun on sitten helppo tarttua ja tykittää oikein elämänsä riemulla.

        En tiedä, saanko ajatukseni nyt sinulle perille, mutta en kovin seikkaperäiseti viitsi kirjoittaa tässä palstan tämän hetken tunneilmastossa.

        Varsinaisesti tähän viestiisi.

        En ole huomannut, että haluat juurikaan loukata ketään. Kyllä se on TODELLA harvinaista, vaikka olen seurannut palstaa parisen vuotta, ehkä.

        Kirjoitustyylisi on virkistävä. Pidän siitä. Kirjoitustyylisi ei kaipaa kurssittamista ollenkaan ja luulen, että tuo Pir tarkoitti jotakin muuta.

        Ehkäpä hän tavallaan pahoitteli, ettei ollut juurikaan sinulle ehtinyt vastailemaan, vaikka useinkin (ehkä) on samanmielinen.

        Ja kun hän ymmärsi kysymyksesi enempi retorisiksi kuin vastausta odottaviksi, hän ehkä on huomannut saman kuin minä, että toisessa viestissä kysyt ja toisessa viestissä vastaat jollekin jo ihan toisessa roolissa. Ehkä Pir kokee kysymyksesi mietinnäksi ainakin osakseen.

        (Sori, Pir, jos menin ihan metsään, mutta kirjoitin, miltä minusta tuntui, mutta puolustuksekseni sanon, että viimeiset viestini ovat tulleet kaikki työn lomasta, joten keskittyminen on aika tavalla puolinaista näihin kirjoituksiin.)

        Ja tuosta ajatusten arvostamisesta. Koo, minä ainakin arvostan tapaasi olla jalat tukevasti maassa. Välillä olen samaa mieltä ja välillä eri mieltä, mutta ymmärrän hyvin senkin kantasi, josta itse olen eri mieltä. Löydän helposti sen kantin, mistä päin ajattelet ja miten tulet siihen johtopäätökseen kuin tulet.

        Jatka vaan samaan malliin. Palsta tarvitsee kaltaistasi rehellistä ravistelijaa, joka ei pelkää kysyä ja laittaa välillä itsensäkin likoon.

        ...se jokseenkin tuohon tapaan ole osaltani mennyt, kuten arvelet. Samanmielisyyttä ei aina viitsi toistella (vaikka voi se yhteen ääneen todistaminenkin olla joskus paikallaan), kaikkeen ei edes ole kantaa (tai on, aina mulla on, mutta kun se ei perustu tietoon eikä kokemukseen, en useinkaan viitsi pelkästään arvella toisaalta-toisaalta-tyyliin). Jokin aihe on lisäksi voinut ehtiä saamaan jo niin monipuolisia kommentteja, ettei niihin oikeastaan mitään uutta särmää keksi.

    • Sanni

      Mielestäni tämä on vireä ja harvinaisen asiallinen palsta. Täällä on käsitelty monenmoisia lesboelämään ja yleisimpiin kokonaisuuksiin liittyviä asioita. Seuraamistani palstoista tämä on eräs vähiten riidanhaluinen.

      Jenniferin kanssa olen samaa mieltä, että henkilökohtaisuudet ovat välillä aivan asiattomia, mutta hyväksyn ne osaksi palstailukulttuuria. Kuten Jenniferkin mainitsi, kirjoitamme viestejämme kovin erilaisissa tunnelatauksissa, ja usein sen vuoksi ohi sen, mitä alkuperäinen kirjoittaja on tarkoittanut.

      Kommentit saavat puolestani olla kärkeviä, maailmoja syleileviä tai ihan mitä vaan. Juuri tämä moninaisuus tekee palstasta kuin palstasta mielenkiintoisen.

      Eiköhän jatketa harjoituksia siskot (ja veljet?)?

    • Lopes

      Mikähän siinä on, että sinä olet jatkuvasti arvostelemassa, valistamassa, neuvomassa tai opettamassa palstan muita kirjoittajia? Tämä ei suinkaan ole sinun oma keskustelupalstasi, vaikka egoistinen luonteesi varmasti niin haluaisikin.

      Ja jos sinulla tosiaan on tuota kykyä lukea tekstiä, niin suosittelisin sinua aloittamaan omistasi. Kun luen kirjoituksia, minulle niistä välittyy, röyhkeys, saivartelu, viisastelu ja ylimielisyys. Onko kukaan ihminen koskaan sanonut sinua ylimieliseksi?

      Et kestä yhtään kritiikkiä, vaikka oletkin sitä toistuvasti saanut osaksesi. Yleensä torjut saamaasi kritiikin väheksynnällä ja vastaat siihen syyllistämällä ja syyttämällä toista osapuolta. Sinulle on jatkuvasti huomauteltu, ja ärsytät ihmisiä tahallasi. Kuinka paradoksaalista se onkaan verattuna siihen, että olet jatkuvasti syyttämästä muita provosoinnista. Minusta sinä olet tämän paikan todellinen provo.

      Sinulla on tällä palstalla täysin eri säännöt kuin muilla keskustelijoilla. Vaadit vähintäänkin seksuaalisen suuntaumisen paljastamisena ennen kuin toinen on oikeutettu kirjoittamaan tänne. Eivät kaikki halua kertoa itsestään kaikkea. Keskustelupalstan idea on siinä, että meillä on vapaus kirjoittaa - kukin tavallamme - meitä askarruttavia asioita, mutta meillä on myös vapaus olla kirjoittamatta. Vaadit myös toisilta täydellistä argumentointia, mutta voin vakuuttaa sinulle, että omissakin taidoissa on vielä tekemistä.

      Ja tiedätkö mitä? Jos kuvittelet, että tämä kirjoitus syntyi siitä, että inhoan sinua, olet väärässä. Minä pidän sinua enemmänkin huvittavana kuin ärsyttävänä, joskin hieman rasittavana. Sinulla on usein ollut ihan järkevääkin sanottavaa. Viime aikoina tosin yhä vähemmän ja vähemmän.

      Olen sanani sanonut. En enää palaa aiheeseen. (Tapa, Jennifer, jonka opin sinulta. Näyttää sopivasti kenellä on valtaa ja kertoo halusta sanoa aina viimeinen sana).

      Ja lopuksi anteeksipyyntöni Jenniferille ja kaikille muille.

      1) Tekstissäni voi olla sävy, jonka saatat nähdä julistavana. Ikään kuin kertoisin kuinka asiat ovat, eivätkä siitä kuinka minä asiat näen. Pyydän tätä anteeksi.

      2)Pyydän anteeksi, että kirjoitukseni voi olla vaikeaselkoinen.

      3) Pyydän anteeksi mahdollisia kielioppivirheitä, kirjoitusvirheitä ja tekstin rakenteellisia puutteita.

      4)Anteeksi, että käytin paria sivistyssanaa, mutta ne mielestäni sopivat tekstiini, eivätkä olleet kovinkaan vaikeasti ymmärrettäviä.

      5) Pyydän anteeksi, jos teksti ei välittänyt tarpeeksi emotioita, ja oli enemmänkin toteava kuin herkkä tai tunteisiinvetoava.

      6) Kirjoituksestani välittyy mahdollisesti ylimielinen ja alentuva ote sinua kohtaan. Pyydän sitä mitä nöyrimmin anteeksi.

      7) Pyydän anteeksi, että minulla on mitä todennäköisemmin erilainen huumorintaju kuin sinulla, mutta saanhan siitä huolimatta kirjoittaa täälle palstalle?

      8) Anteeksi, että minulla on anteeksipyyntölista, joka on näin pitkäkin vielä kaiken lisäksi.

      Kaikki oikeudet pidätetään.

      • Patu

        ..saako käyttää copy-paste -metodia viestisi loppuosasta ja liittää sen jokaiseen omaani? Toki voin viitata sen olleen sinun tekstiäsi, ettei siitäkin tule väärinkäsityksiä. Hahhah.

        Hyvä juttu :o)

      • Jennifer

        ..kai tuo energia, mitä sinussa on, hyvään!

      • Jennifer
        Jennifer kirjoitti:

        ..kai tuo energia, mitä sinussa on, hyvään!

        ..siis kaikki tuo energia.

    • Zorro

      Minusta Jennifer on ihan oikealla asialla kun toivoo ymmärrystä ja toisten loukkaamisen välttämistä. Niin on kaikilla parempi olla.

      Emme täällä tunne toisiamme, joku voi olla hyvinkin vaikeassa tilanteessa, joku todella herkkä, joku vain ihmettelee miten jokin asia on niin ja näin ihan ilman sen syvempää tarkoitusta.

      Törkeyksien ja asiattomuuksien laukominen ei kuulu mihinkään keskusteluun, se on aivan eri asia kuin laukoa omia, napakoitakin tai eriäviä mielipiteitään.

      Jotain rajaa soisi olevan täälläkin vaikka kuinka mielipiteet ovat vapaita.

    • Pir

      Jennifer kertoi ja perusteli MIELIPITEENSÄ keskustelukultuurista, siihen hänellä ja kellä tahansa muulla on oikeus. Ketään ei nimetty, ketään ei haukuttu, muotoilu oli mielestäni varovaista. Palstalla on ilmeisesti muutama J-allerginen, jotka hyökkäävät suoraan J:n henkilöä vastaan. Välittömästi. Kirjoittaa hän mitä tahansa. Tavoitteena on mollata ja lannistaa oikein kunnolla, kun J nyt yksinkertaisesti sattuu ärsyttämään ihmistyyppinä. Arvasin reaktion heti kuin luin J:n tekstin.

      No, minun MIELIPITEENI ja toiveeni keskustelujen sävystä on linjaltaan aika pitkälti se, mitä ymmärsin Jenniferinkin ajavan takaa. Yksilöllisissä kriiseissä olevia, tunteellisesti purkautuvia tai muuten selvästi arkoja henkilökohtaisia ongelmia potevia, apua tai muiden käsityksiä pyytäviä ei pitäisi lyödä henkisesti. Jos ei ole annettavana empaattista tukea tai asiallista sanottavaa, ollaan hiljaa. Jotain sisarellista kommentointia kaipaisin näissä yhteyksissä tällä palstalla.

      Yleisemmissä asia-aiheissa (etiikka, moraali, käyttäytyminen, arvot ym.) olisi minusta hauskaa kirjoitella vilkkaammin, vaikka kärjistäen tai vinoillenkin. Eikä siitä kannattaisi loukkaantua, ei kaikkien tarvitse tietenkään olla samaa mieltä. Jos ystävä tai kaveri nyyhkii, ei kai me häntä ruveta ensimmäiseksi ääneen arvostelemaan (paitsi jos esim. jatkuva ruikutus on roolimalli, heh).

      Nyt näyttää siltä, että ainoa, joka ei saisi sanoa mielipidettään oikeastaan mistään on Jennifer. Jokainen kirjoittaa omalla tyylillään, isolla tai pienellä egolla, perussopuilevasti tai hyökäten, ja siitä vaan just niin, kunhan a) koettaisi pysytellä aiheessa B) ei ilkeilisi. Ja tämä siis on mielipide ja samalla toive - ei tule toteutumaan, kerroinpa silti. Omasta motivoitumisestani tähän(kin) juttuun sen verran, että lähes refleksinomaisesti asetun hyökkääjiä vastaan, ja Jenniferiä potkitaan kohtuuttomasti ihmisenä. Mitä esim. avauskirjoituksessa oli väärää ja paheksuttavaa, noin yleisesti?

    • heta

      mukavampi, jos esim.
      tänään suuressa murheessani, sekopäissäni laitan aloituksen "Poikki meni,,,", niin pidetään säällinen kuulosteluaika (Minkä olen aivan vakavasti puhuen täälläkin huomannut. Hyvä niin.),
      ja vasta jonkun ajan kuluttua, mahdollisesti aivan toisessa yhteydessä joku tökkäse kysyä "Oliko oma vikas,,,?".

    • Candy

      Kyllä sinulle neitokainen olisi muutama psykologian kurssi hyväksi ennen kuin alat neuvomaan miten ihmisten tunteisiin vastataan.
      Olet kyllä varsinainen poliisi tällä palstalla.
      Voisit vaihtaa nimimerkiksesi palstapoliisin tai puoskaripsykologin.

    • Ninni-Liini

      Poittisi on hyvä.

    • Zora

      Kieltämättä palstalla on kaikenlaista mielenkiintoista aihetta liikenteessä. Mikä positiivista, hyvin erilaisia aiheita eri aihepiireistä.
      On toki lukijoille ymmärrettävämpää jos luettava teksti on perusteltua, mutta ei sitä aina jaksa perustella. Joskus sitä vaan suoltaa miltä tuntuu ja mitä on mieltä. Joskus perustelemattomasta tekstistä on luettavissa rivien välistä kirjoittajan sen hetkistä tunnetta kun hän on ladannut tekstiä tulemaan. Ei kaikkea tarvi mielestäni kenenkään perustella. Joskus sitä ei edes osaa pukea sanoiksi miksi on näin ja näin asiat, tilanteet ja tunteet.

      • Jennifer

        ..lukijalle tulkita kirjoitus väärin, jos siinä ei ole MITÄÄN perusteluja.

      • Zorro
        Jennifer kirjoitti:

        ..lukijalle tulkita kirjoitus väärin, jos siinä ei ole MITÄÄN perusteluja.

        Hyvä pointti, ja yhäkin peräänkuuluttaisin ettei hyökättäisi toista vastaan äärimmäisen asiattomin ja tylyin sanakääntein vaikka hän kuinka ärsyttäisi meitä, ellei henkilö itse ole sanonut jotain törkeää.

        :)

      • Zora
        Jennifer kirjoitti:

        ..lukijalle tulkita kirjoitus väärin, jos siinä ei ole MITÄÄN perusteluja.

        Totta se on. Olet täysin oikeassa. Mutta tuskin lukija tai kirjoittaja siitä mitään traumoja saa jos kirjoittaa ilman perusteluja. Mutta edelleen olen sitä mieltä että tänne SAA kirjoittaa sponttaanisti ilman perusteluja jos siltä tuntuu. Liiat säännöt luovat vain paineita kirjoittajille. Pitäähän palstan palvella kaikkia kirjoittajia, eikä pelkästään lukijoita. Minua ei häiritse lainkaan perusteeton kirjoitus. Joskus liikaa lässytystä ei jaksa edes lukea. Mutta toki perustelut aina kertovat perimmän syyn miksi olla sitä mieltä. (Tai ainakin niiden olisi tarkoitus kertoa).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe