näytöstä

edelleen

Olen aikaisemmin kirjoittanut tänne tällaisen viestin:
"Avasin eilen tietokoneen ja kun näyttö avasi työpöytää, se yhtä äkkiä pimeni! Tuli oranssi valo. Vaikka kuinka heiluttelin hiirtä, mitään ei tapahtunut. Tietokone ei siis sammunut. No, sammutin tietokoneen ja avasin uudestaan. Nyt näytölle aukesi työpöytä. Kun kaksoisnapsautin Excelin pikakuvaketta, näyttö sammui taas. Taas sama uudelleen. Huomasin, että työpöydällä Excelin pikakuvake oli muuttunut sellaiseksi tunnistamattomaksi tiedostoksi (?). Kuvakkeessa oli kolme pistettä. muistaakseni kaksi sinistä ja yksi punainen. Ajoin virustarkistuksen koko tietokoneelle, mitään ei löytynyt, ei myöskaan Ad-awarella. Excelin aukaisin Käynnistä/kaikki ohjelmat/Excel. Sieltä aukeni. Kaikki muut ovat auenneet normaalisti ja näyttö on pysynyt auki. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Mahtaisiko joku tietää?"
Samaa peliä tietokone on pitänyt joka päivä. Sinä päivänä kun tuo ensimmäisen kerran tapahtui, tietokone oli vähän liikahtanut paikaltaan(koira törmäsi siihen leikkiessään). Silloin ei mitään tapahtunut, mutta tämä alkoi heti kun seuraavan kerran avasin tietokoneen. Voisiko tämä kaikki johtua siitä kolahduksesta?

2

194

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fox

      viittaa näytön kaapelin huonoon kosketukseen tai näyttökortin vastaavaan. Kokeilehan onko näytön liitin kunnolla paikallaan koneen takana.
      Kolaus koneeseen voi tietysti tehdä virheitä kovalevyllekin, mutta aloita nyt helpoimmasta päästä.
      Tarkista myös näytön johdon toinenkin pää, yleensä ne kyllä on kiinteitä näytön puoleisessa päässä.

    • Öötti

      Katsele ensin, että piuhat on kummolla hiinni, mutta näinhän olekin jo tehnyt.
      Ota näyttökortti irti koneesta ja puhdista tuulettimen ropelli. Laita kortti takaisin, varovasti mutta kunnolla. Heittele Excel toistaseksi poiskoneelta ja muutkin jos häiritsevät konetta, oliko apuja?
      Laita näyttökirtin CD-romppu CD-asemaan ja aja uudet ajurit. Koita nut nuo ensiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1231
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      890
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      86
      676
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      36
      564
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      117
      518
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe