Elatusmaksut alle minimiin

Köyhä

Eli olen aikojen saatossa velkaantunut pahasti.

Nyt olen hakeutumassa velkajärjestelyn piiriin.

Tässähän sitten katsotaan pakollisten menojen jälkeen, mitä jää maksuvaraksi velallisille.

Tulot ovat kuussa minulla n. 1400€ käteen.

Pakollisia menoja minulla on velkaneuvojan laskujen mukaan kuukaudessa 993 euroa, sisältäen työmatkat, vuokran, sähkön, vakuutukset ym.

Taulukon mukaan minulle jää elämiseen 116,95 euroa kuussa.

Maksuvara velanhoitoon on negatiivinen, -255,05€.

Eli vaikka palkkani käteenjäävä osuus nousisi 250 eurolla kuussa, maksuvarani olisi vieläkin negatiivinen.

Eli minuun sovelletaan niinsanottua nollaohjelmaa, joka kestää 5 vuotta.

Kuitenkin minun on huolehdittava, ettei elatusmaksuja jää rästiin, maksan kahdesta lapsesta 112,52 euroa kustakin kuussa kunnalle.

Velkaneuvoja kehotti menemään neuvottelemaan kunnan kanssa, että he pienentäisivät minulta perittävän elatusmaksun määrää, joka jo nyt on alle minimin.

Eli onko mahdollisuutta saada noihin perittäviin maksuihin muutosta, elämiseen minulla nyt jää siis kuukaudessa 116,95€.

Ei sinänsä, useinhan nuo elatusmaksut ovat ihan jees, omalla kohdallani en vain ymmärrä, ex ja hänen uusi avomiehensä ovat jo vuosia olleet molemmat töissä, asuvat omassa talossaan ja heillä ei tunnu menevän taloudellisesti huonosti, itse taas kituuttelen vuokralla ja kuussa jää käytettäväksi reilu satanen, kummallahan niistä rahoista olisi tarvetta enemmän?

13

2740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HCS

      Haluatko että kerron mahtavan tavan tienata rahaa? Jos haluat, niin laita sähköpostiosoitteesi, niin otan yhteyttä.

      • annika

      • HCS
        annika kirjoitti:

        jotain verkotomarkkinointijuttuja, joissa lypsetään loputkin rahat köyhiltä.

        http://koti.mbnet.fi/mantynen/artikkelit.htm

        Aivan oikein.Se todellakin on verkostomarkkinointia. Normaalilla työnteolla ei ole mahdollisuutta saavuttaa moisia rahoja.
        Olin köyhä puolivuotta sitten ja lähdin mukaan, vaan empä ole köyhä enään. MITÄS SIIHEN SANOT?

      • annika
        HCS kirjoitti:

        Aivan oikein.Se todellakin on verkostomarkkinointia. Normaalilla työnteolla ei ole mahdollisuutta saavuttaa moisia rahoja.
        Olin köyhä puolivuotta sitten ja lähdin mukaan, vaan empä ole köyhä enään. MITÄS SIIHEN SANOT?

        pahoittelen alkuperäiselle sitä, ettei tämä liity aiheeseen.

        -olen käynyt kerran erään "ystäväni" huijaamana tällaisessa kokouksessa. ystäväni ei rikastunut, ei kukaan hänen ystävänsä.
        -olen käynyt tällaisissa kokouksissa pitämässä huolta, ettei entinen poikaystäväni sorru (tämä ei osaa sanoa ei).
        -tunnen henkilökohtaisesti erään verkostomarkkinointia tutkineen ihmisen ja olen keskustellut hänen kanssaan aiheesta. hän on yrttänyt keksiä millä saada "pyramidi pyörimään". En kuitenkaan esim. tuon liittämäni tekstin kirjoittajaa.

        noissa kokouksissa näytetään kuvia hienoista autoista, kauniista naisista/komeista miehistä, upeista asunnoista ja lomakohteista. totuus on, että näillä nuorilla "menestyvät" puhujat ajavat itse osamaksulla ostetulla autolla, asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa jne.

        tiedän sen, ettei työnteolla maassamme rikastu! ei rikastu verkostomarkkinoinnillakaan (korkeintaan ne perustajat ja muutama tyyppi portaassa näiden alla voi rikastua). jos juttu on maassa (Suomessa on muutenkin niin vähän asukkaita) ollut esim. yli puoli vuotta.

        Todista se, että olet rikastunut! Kukaan noista verkostomarkkinoinnissa mukana olevista mainostajista ei ole kyennyt todistamaan minulle tätä asiaa. Niitä kokouksia on kieltämättä hauska kuunnella, koska puhujat ovat huumorimiehiä. Sääli vain, että vitsit ovat ulkoa opeteltuja ja moneen kertaan kuultuina tylsiä.

        Kyllä, minä olen se "tyhmä blondi", joka lähtee markkinointitilaisuuksistanne (joita mainostatte salaperäisinä jänninä treffeinä, joista totuus selviää vatsa paikan päällä) hymyssä suin aina siinä vaiheessa, kun annetaan "vapaasti valita" ostaako 500€:n aloituspakettinne. Minä olen se tyttö, jota ei ole koskaan itseään "kutsuttu", vaan joka on aina kolmantena pyöränä mukana ("lapsenvahtina" jollekulle ystävälle) ja joka vielä kaiken lisäksi kehtaa aina kirjoittaa tekaistun nimen osanottajalistaan (olen joskus käyttänyt etunimenäni mm. Annikaa).

        Kauanko sinulta kesti saada omasi pois aloituspakettisi hinnasta? Onko sinulla enää muita ystäviä, kuin HCS:n ympyröistä tapaamasi? (kestävätkö ne ystäväsi sinua ylipäätään enää ollenkaan, joille kerta toisensa jälkeen mainostat äkkirikastumistasi ja kauppaat kännykkäliittymiä, ja jotka ovat kuitenkin niin läheisiä, että huomaavat edelleen, että asut edelleen samassa läävässä, ajat samaa romukasaa ja joilta kaiken lisäksi lainaat massia voidaksesi rahoittaa biletysmatkasi muiden HCS:läisten kanssa Etelään (tästä matkasta näytetään loistokkaita kuvia noissa markkinointitilaisuuksissa).

        Toistaiseksi sanon rikastumisestasi tämän verran! Mikäli olen väärässä, todista se! Anna vaikka sähköpostiosoitteesi ja sovitaan treffit (ei kuitenkaan keskiviikkona klo 18 Sokos Hotelli Vantaalle "yhteen jännään jutttuun"). Saavu paikalle Lamborghinillasi (no joo, ole ollut mukana vasta puoli vuotta, joten sinä olet saavuttanut toistaiseksi vasta Renault Clion) ja ota mukaan auton paperit, henkilöllisyystodistuksesi ja kuitit, joista käy ilmi paljonko autoa on toistaiseksi maksettu. Ota mukaan myös paperit asuntosi kaupasta ja tositteet siitä, paljonko olet lyhentänyt lainaa. Mielelläni vilkaisisin myös tiliotteitasi kuluneelta puolelta vuodelta. Tiedän, että saavut paikalle puku päällä, mutta olen kiinnostunut pukusi merkistä (lukeeko siellä Giorgio Armani, vaiko Dressman) enemmän, kuin sen väristä (sama pätee autoon, vaikka blondi olenkin).

        Mitä sinä sanot siitä, jos minä väitän asuvani Helsingin keskustan alueella yksin 76 neliön kolmiossa arvotalossa olematta lottovoittaja, tai syntymärikas (kokeilematta koskaan verkostomarkkinointia) ja maksavani vuokraa sen, mitä sinä tienaat kuukaudessa (kaikki tulosi yhteenlaskettuna)?

        Sitäkin voi miettiä, miten köyhyys ja rikkaus määritellään.

        Ai niin, piti kysymäni, että miksi sinä tarjoat rikastumisapua täällä? Johtuuko se siitä, että olet aloituspaketin hankittuasi huomannut, että sinulla ei ole sadan ihmisen puhelinnumeroa (kehotetaan soittamaan sadalle, eivätkö ne puhelinlaskut muuten tule aika kalliiksi? - ai niin, teilähän oli se sikahalpa liittymä)? Ja siitä, että soitettuasi kaikille tuttavillesi ja huomattuasi, että heistä kukaan ei ole kiinnostunut, joudut hakemaan "uhreja" täältä? Hengaatko suomi24:n verkostomarkkinointipalstalla (veikkaan, että täällä on sellainenkin), koska sinulla ei ole enää muita ystäviä ja -elämää HCS:n lisäksi?

        Anteeksi ilkeämielinen tekstini. Minusta vain on kurjaa kun käytetään hyväksi toisten taloudellista ahdinkoa oman edun tavoittelemiseksi (sinä hyödyt siitä, että saat jonkun epätoivoisen rahavaikeuksissa olevan mukaan bisnekseen, mutta tämä tuskin tulee saamaan enää omaansa pois nyt kun firma on ollut pystyssä jo jonkin aikaa, eikä halukkaita saa houkuteltua mukaan enää muualta, kuin netin keskustelupalstoilta, jos sieltäkään).

        Mahdatko olla turkulainen?

      • Santeri

        Olet oikeassa, mutta niin armottoman paljon väärässä.
        Verkostomarkkinoinnilla on todella moni ihminen hankkinut hyvän elintason itselleen. Ei suinkaan huijaamalla, vaan työnteolla. Jos tahdot keskustella todella menestyneen verkostomarkkinointi-ihmisen kanssa, se kyllä onnistuu. Huomaat, että ihminen on ihan tavallinen ihminen ja tekee vaan tavallista työtä, joka sattuupi olemaan verkostomarkkinointia.
        Verkostomarkkinointifirma (se, mitä minä tarkoitan) ei kykene mitenkään syventämään mukana olevan ihmisen taloudellista ahdinkoa.
        Kaikki perustuu omaan toimintaan, eikä taloudellista riskiä ole.
        Jos väität muuta, todista se.
        Enkä puhu mihinkään ilmaiseen puhelimeen, enkä tarkoita, että 500 euroa olisi heti sijoitettava johonkin aloituspakettiin, enkä puhu mistään pyramidisysteemistä, vaan kansainvälisestä bisneksestä.
        Älä kirjoittele mielikuviasi faktoina, asioista joista et tiedä, olitpa blondi, eli et.
        MOT.

    • vanhemmuus

      .. on lapsen biologisten vanhempien tehtävä. Vaikka exäsi uusi mies olisi miljardööri, sillä ei ole kovinkaan paljon merkitystä sinun elatusvelvollisuutesi suhteen.
      Voihan olla, ettei se mies maksa yhtään mitään lapsiin liittyvää, että lomamatkoillakin exäsi maksaa lasten osuuden matkakassasta.. näitäkin tapauksia on.
      Toivotaan kuitenkin ettei näin ole, lapsillesi se olisi helpompaa.

      Mutta tosiasia on, että koska olet noin huonossa taloudellisessa jamassa, sinun todellakin kannattaa ottaa yhteyttä lastenvalvojaan ja neuvotella nuo elarit uudelleen.

      Jos eläisit edelleen exäsi kanssa, olisi teillä nyt edessä tilanne, että exäsi huolehtisi kaikista etenkin lapsiin liittyvistä menoista, siis taloutenne olisi tiukemmalla sinun taloudell. tilanteesi takia.

    • Anssi

      Mitähän kuluja ne sun 993 euroa on, jos ei elämiseen meneviä kuluja? Moni asuntovelallinen on kuule paljon tiukemmilla kuin te jotka olette jätteneet velkanne hoitamatta.

      • Köyhä

        Kyllä ne on laeissa määritelty ja käräjäoikeuden puolesta hyväksytty nuo minun kuluni, niistä tässä ei sen enempää.

        Velkani, jonka olen jättänyt hoitamatta, on jäänyt hoitamatta minusta riippumattomista syistä.

        Niin, ja yksi vielä, itse en ollut edes syypää velkaan.

        Eli älä jaksa tosta asiasta, en tiedä mitä tolla kysymykselläsi hait, minähän alkujaan kysymyksen esitin.

        Ja vielä, kyllä minäkin mieluummin asuntovelallisena olisin jos yhtä tiukalla rahat olisivat kuin nytkin.

        Nämä asuntovelalliset joille jää yhtäpaljon rahaa käyttöön kuukaudessa kuin minulla, 116,95€, he ovat kyllä sitten väärillä tiedoilla hakeneet lainaa tai pankki on sitten kusettanut.
        -Pankissa kun tehdään tarkat laskelmat, ennenkuin laina myönnetään, mistään pankista et meinaan lainaa saa, jos lyhennysten jälkeen käyttöön jää 100€/kk.

        Nostapas nyt selkä suoraksi ja lopeta nyyhkytys siellä kaljalasin takana...

      • Kostaja

        Aina niitä löytyy näköjään semmoisia ihmisiä, jotka rupeaa valitteleen omaa kohtaloaan, jos joku yrittää päästä omista vaikeuksistaan eroon.
        Onkohan tuon "Moni asuntovelallinen on kuule paljon tiukemmilla kuin te jotka olette jätteneet velkanne hoitamatta" tarkoitus lohduttaa tota ketjun alottajaa, vai oliko tarkoitus itkeä vaan omaa kohtaloasia?

    • Ramppa

      1400/kk käteen. Jos noilla tuloilla (oletettavasti) yksinäinen ihminen ei tule toimeen, niin sitten on kyllä rahankäytössä opettelemista. Olen itse yksinhuoltaja jolla tulot on 1300/kk lapsilisä 136,6/kk. Elatusmaksua tai valtion elatustukea en saa. Tuosta kaikesta huolimatta saan laskut maksettua ja vielä riittää asuntolainaankin noiden mainittujen sähkön jne lisäksi. Ei se eläminen mitään leveää tietenkään ole, ei istuta pubissa kännykkä korvaan liimautuneena, eikä muutenkaan rahaa syydetä ihan turhaan, mutta elo on ihan mukiinmenevää kuitenkin. Mutta ei ole tarvinnut kysellä velkaneuvontaa, eikä soskusta penniäkään/senttiäkään.

      • Köyhä

        Kyllähän minäkin sähkölaskuni, vuokran, työmatkakulut ym saan hoidettua.

        Mutta kun nyt et tainnut ymmärtää että minulla on pakollisia laissa hyväksyttyjä menoja, käräjäoikeuden vahvistamia, siis sellaisia jotka minun on pakko hoitaa, jotka otetaan huomioon velkajärjestelyssä.

        Niin, noitten kaikkien laskujen jälkeen minulle jää käytettäväksi kuussa 116,95 euroa, sillä olen pärjännyt tähän asti.

        Sulla taitaa jäädä paljon enemmän kuussa käytettäväksi laskujen jälkeen.

        Eli jos kaipaat neuvoja rahankäytössä, voin opettaa sinuakin tulemaan toimeen 116,95 eurolla kuussa, niin voit sitten laittaa loput säästöön, tai vaikkapa maksaa sitten asuntolainaa.

        Mulla ei ton jälkeen säästöön laitettavaksi rahaa jää, että älä siis jaksa neuvoa rahankäyttöä kun et ikinä ole edes ollut tiukilla...

        Tietysti voisin yrittää elää sadalla eurolla kuukaudessa ja ottaa sitten asuntolainan ja lyhennellä sitä 16,95€/kk.

        Ole onnellinen jos sulla rahaa riittää asuntolainaan ja muihin ylellisyyksiin.

    • Eepi

      Itsekin tulotiputuksen kokeneena elatusmaksun maksajana neuvon seuraavaa:

      Yhteys lastenvalvojaan, ota mukaan kaikki mahdolliset todisteet tuloista ja menoista.
      Pyydä näihin vedoten määräaikaista nolla-linjaa, koska et tosiaan kykene maksamaan elatusmaksua.
      Lapsen lähivanhempi saa tällöin elatustuen kunnalta ja määräajan umpeuduttua tarkastelette tilanteen maksukykysi mukaisesti uudestaan.
      Tietenkin tämä edellyttää lähin suostumusta, mutta miksei tämä suostuisi kunnan maksamaan minimiin (reilu 118e) kun kerta jo sinäkin maksat alle tuon.
      Ainakaan minulta, vähävaraiseksi katsotulta, ei näistä kerry mitään rästejä ulosottoon tms.

    • joopa

      Yrittänyttä ei laiteta. Minusta on kyllä väärin että yrität vierittää myös elatusmaksut kanssaveronmaksajiesi maksettavaksi!

      Velkajärjestelyssä elatusmaksut huomioidaan 100%:sti, jos tilanteesi muuttuu ettet pysty niitä hoitamaan niin eikö se oteta huomioon siinä järjestelyssä.

      Tekisit vaikka 15 minuuttia ylitöitä/päivä vaikkapa lastesi takia! Se tulorajahan on nykyään ihan kohtuullinen, jonka saa tienata ettei tarvita lisätilityksiä.

      Saathan jo nyt paljon anteeksi velkojasi!

      MIES OTA ITSEÄSI NISKASTA KII äläkä yritä syytää vastuuta muille, äläkä edes ajattele että vaimosi uusi mies elättäisi siittämäsi lapset!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe