Musiikki Prometheus leirin käyneitä?

Brr

Niin, onko musiikki protuleirin käyneitä? Olen ilmoittautumassa luultavasti 2013 kesän musiikkileirille, mutta mietityttää kun esittelyssä annetaan ymmärtää että siellä ei soitettaisi paljoa. Tutustumisen muihin musiikista kinnostuneihin ihmisiin, ja juuri soiton takia olisin sinne menossa, niin kysymys näin lyhkäisesti: Soitettiinko leirillä paljoa? :d

5

315

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiusattu_Directioner

      Siellä oli teoriaa, mutta kyllä siellä soitettiin myös. Se oli hauskaa. Se teoria oli vain joskus tylsää, eikä siihen nukahtanut, kun kuunteli sitä. Joskus sai soittaa vain sitä soitinta jonka nimen tiesi.

      Meillä oli joskus sellainen, että piti mennä pareittain ja soittaa taitavammin, kuin toiset parit. Olin häviäjien joukossa. Jouduin tekemään 10 hyppyä ja 10 punnerrusta. Lisäksi parini ja hänen muutama kaverinsa (tyttöjä kaikki minä mukaan lukien) tulivat jututtamaan minua.

      He veivät minut syrjemmälle. Parini oli huono häviäjä. Hän sanoi, että inhoaa minua. Sitten he kaikki alkoivat lyödä ja potkia minua. Heitä oli neljä.

      Kun joku kysyi sanoin, että olin kaatunut. Minua siis kiusattiin siellä. Kiusaajani olivat isompi kokoisia. Tämä nelikko yritti hakata minut toistamiseen.

      Kun kaaduin pääni osui kiveen. Pyörryin. Heräsin vertavuotavana. Jouduin lopettamaan leirin ja menemään sairaalaan. Kaikki vain huonon häviön vuoksi. Nelikko ei ehkä halunnut hakata minua sairaalakuntoon. Annan heille kuitenkin anteeksi.

      Kysyit kai, että soitetaanko siellä? Kyllä. Tämä kertomus oisi kuulunut enemmänkin kiusaamispalstalle, mutta aivan sama.

      • atrytone

        Trolli


    • Brr

      ;o Kauheaa. Veti nyt ihan sanattomaksi.. :d Mutta joo, kiitos kuitenkin vastauksestasi. :/

    • Leiriläinen -11

      Taisi directioner nyt puhua jostain muusta leiristä, sillä musiikkiprotuleiri järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
      En tiedä paljonko leirillä soitetaan, mutta kannattaa varmaan laittaa protulle viestiä jos asia huolettaa. En nyt muista suorilta käsin juuri sen työryhmän s-postiosoitetta mutta viestiä voi laittaa vaikka [email protected].
      Varmaan ei tosiaan soiteta ihan yhtä paljon kuin joillan pelkillä musiikkileireillä, sillä asiaa on paljon ja aikataulu ihan normileirilläkin aika täynnä, mutta uskon että leiristä saa silti musiikillisestikin paljon irti. Tietysti leiritiimikin kuuntelee mielellään leiriläisten mielipiteitä ja varmasti lisää musiikin osuutta jos niin halutaan. Protu on yrittänyt saada leirille ammattitaitoisia vetäjiä, että leiristä saataisiin kaikin puolin mahdollisimman hyvä.
      Protulla ei myöskään kilpailla eikä anneta rangaistuksia. Myös kiusaamista on todella vähän ja siihen puututaan. Mene ihmeessä protulle, varmasti saat joka tapauksessa paljon irti!

    • protuohjaaja...

      Protun tarkoitushan ei ole olla musiikkileiri vaan musiikkileirilläkin musiikkia käytetään työkaluna protuleirin teemojen käsittelyyn samoin kuin kuvataideleirillä kuvataidetta ja teatterileirillä teatteria.

      Itse olen vetänyt kuvataideleiriä ja siellä kyllä käytimme paljon kuvisjuttuja teemojen käsittelyyn, mutta musiikkileiri on tietenkin hieman erilainen. Kuvisleirillä voi tehdä esim. maalauksen tietyllä teemalla ja sen jälkeen keskustella leiriläisten erilaisista töistä, mutta säveltämistä ei voi viikon leirillä käyttää samalla tavalla metodina. Voisin kuvitella, että leirillä sekä soitetaan että kuunnellaan musiikkia normaalia leiriä enemmän, ja että leirillä on myös soittimia sitä varten.

      Voit siis varmasti odottaa, että jos pidät musiikista ja haluat tutustua muihin ihmisiin, jotka myös pitävät, odotuksesi toteutuu. Mutta ei kannata tietenkään odotottaa ammattitaitoista soitonopetusta tai sitä, että leiri keskittyy soittoharrastukseen.

      Protun sivujen usein kysytyissä kysymyksissä on seuraavanlainen kysymys ja sen vastaus pätee myös musiikkileiriin:

      21. Kenelle Prometheus-leiri on tarkoitettu?
      Prometheus-leiri on tarkoitettu kaikille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan leirin teemoihin liittyviä kysymyksiä. Leirin näkökulma ei ole uskonnollinen, ja enemmistö leiriläisistä onkin uskontokuntiin kuulumattomia nuoria. Jokainen leiriläinen tarkastelee omaa maailmankatsomustaan ja mielipiteitään omista lähtökohdistaan, ja on avartavaa kuulla myös eri tavalla ajattelevien ihmisten näkemyksiä perusteluineen. Niinpä uskontokuntiin kuuluvat nuoret ovat yhtä lailla täysin tervetulleita. Kesän 2009 leiriläisille tehdyn kyselyn tulosten mukaan noin 30 prosenttia protuleirin käyneistä nuorista kuuluu kirkkoon ja/tai käy myös rippileirin. Prometheus-leirillä nuoria kannustetaan itsenäiseen ajatteluun. Toivomme, että myös päätös lähteä leirille olisi nuoren itsensä tekemä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5326
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1987
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1866
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1298
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe