En pidä siitä että minua pidetään pilkkanaan. Olen luonteeltani ehkä sosiaalinen erakko, pidän ihmisistä, mutta usein on päällä tietty rooli. Pidän huomiosta ja siitä että ihmiset viihtyy seurassani. Mutta viihdyn myös yksin ja harvoille kerron itsestäni syvimpiä juttuja. Otin riskin. Kerroin itsestäni, annoin itseni päästä tähän pisteeseen. Jouduin henkisen väkivallan uhriksi ehkä pahemmin kuin ennen.
Mutta älä aliarvioi minua. osaan minäkin pelata. osaan minäkin kiduttaa..henkisesti. En haluaisi, mutta kohtele muita niinkuin hekin sinua, vai miten se meni?
P.S sanat ja teot yleensä vain todistavat sen mitä vaisto on jo ajat sitten kertonut.
Mutta älä aliarvioi minua. osaan minäkin pelata. osaan minäkin kiduttaa..henkisesti. En haluaisi, mutta kohtele muita niinkuin hekin sinua, vai miten se meni?
P.S sanat ja teot yleensä vain todistavat sen mitä vaisto on jo ajat sitten kertonut.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Selvä. Kosta nopeasti, mutta unohda senjälkeen asia!
provo. Ei aloittaja sitten parempaan pystynyt.
Miten ja miksi henkistä väkivaltaa!
Päästit tärkeäksi kokemasi ihmisen lähellesi, henkisesti.
Miksi hän ei arvostanut luottamustasi?
Kyllä se luottamuksen ja avoimuuden oppiminen on hienoa asia.
Ikävien kokemusten jälkeen ei ole varmasti helppoa luottaa vähään aikaan kehenkään.
Auttaisiko puhuminen tai rehellisesti omista tuntemuksistasi kertominen
sinua haavoittaneelle? Oppisikohan siitä?
Varmasti auttaisi jos siihen koskaan tulee enää tilaisuutta. Tiedän jutun olevan lopullisesti ohi vaikka välillä mietinkin että mitä jos.....
Vikaa oli myös minussa, tiedän. Mutta silti tunnen itseni pieneksi, epävarmaksi ja hyväksikäytetyksi.
Silti.......
Ymmärrän hyvin ja pystyn samaistumaan tunnelmiisi. Jotenkin pitäisi irroittautua kurjista tunteista, nousta niiden yläpuolelle ja nähdä selkeästi, neutraalisti, vailla oman mielen muokkaamia tulkintoja. Tämä kirjoittaminen on yksi väylä.
Se, mitä tuolla alempana puhut turva-alueesta, se on niin totta. Mietin, että olen itse epävarmuuksissani ja peloissani joskus toiminut hyvinkin ristiriitaisesti. Ensin uskaltanut mennä fiiliksellä ja sitten joku tunnistamaton pieni tapahtuma on laukaissut tunnelukon ja olen vetäytynyt etäiseen rooliin ja jatkanut mieleni sisäistä kelailua siitä, että kohta kuitenkin kärsin ja mun tunteita käytetään hyväksi jne.
Vaikea arvailla, mistä sun tilanteessa on kyse, mutta ei sen tuohon vaiheeseenkaan pidä jäädä!
Jumiuduin miettimään tätä juttua enemmänkin. Ristiriitaisen käytöksen takana voi olla sekin, että pitää itseään niin tärkeänä, että alkaa miettiä, mitä muut ajattelevat ja siis antaa sen sanella omia tekemisiä. Tai jos on mennyt lörpöttelemään ja vannomaan, ettei "ikinä tee sitä" tai "ikinä tee tätä" eikä luonto anna periksi kääntää kelkkaa. Tai sitten voi olla jotain moraalisia kysymyksiä...
Itsessäni huomaan tuota sisäistä kelailua joka voi ihan parissa minuutissa vaihtua "voi kun toinen on niin ihana" fiiliksestä "v***u oon tyhmä ei sitä edes kiinnosta" fiilikseen. Ei se tähän tilanteeseen todellakaan jää. Aion selvittää asian meni sitten suuntaan tai toiseen, kunhan saan siihen tilaisuuden.
Oletko varman ettei kyse ole väärinkäsityksistäkin? Ainakin jos kovin paljon perustaa joillekin palstoille, niin eihän muuta oikein olekaan odotettavissa kuin väärinkäsityksiä.
Voisiko taustalla olla pelkoa tai omien tunteiden/tilanteen hallinnan menettämisen tunnetta? Jos se toinen ei osaa käsitellä omia tunteitaan ja pyrkii karkoittamaan sut läheltään, ettei joutuisikaan käsittelemään? Selittäisikö hänen elämäntilanteensa jotain? Voisiko olla, että hän on esim. masentunut?
Sitähän me kaikki teemme epämiellyttävässä tilanteessa. Pyrimme pakenemaan ja karkottamaan toisen hinnalla millä hyvänsä jos joudumme ns. turva-alueen ulkopuolelle. Minäkin teen sitä, edelleen. Normaalisti olisin juossut jo pitkälle katsomatta taakseni. Mutta tämä tilanne on jotenkin erilainen... Masennusta en usko olevan... on kuitenkin niin eläväinen. Vaikka eihän sitä tiedä..
Mitä hän sitten teki (ylimalkaisesti kertoen)? Oletko ihan varma että hän pelasi, oletko? Ajattele minkä virheen teet jos jäät siihen uskoon, eikä se sitten edes ole totta. Mutta vaikeaahan tuohon on mitään kenenkään sanoa kun ei tarkemmin tiedetä tilannetta. Masennus ei muuten välttämättä näy päälle kuten ei moni muukaan juttu.
En ole varma enää mistään. Tunteet heittelee aikalailla laidasta laitaan. Ei ollut mitään yhtä asiaa, vaan monta pientä. Lähinnä olen pettynyt itseeni että annoin sen tapahtua vaikka vaisto (ja muukin) käski pysymään kaukana. Ja vieläkin ajattelen että mitä jos... Eikai tuosta tilanteesta ole muuta ulospääsyä kun puhua toiselle ja aionkin jos tulee siihen vielä mahdollisuus. Tällä hetkellä en vain tiedä mitä ja miten. En ole tottunut olemaan se joka nostaa kissan pöydälle.
Miksei puhuminen olisi mahdollista?
Puhuminen on mahdollista, kaikki on mahdollista. Kaikki on vaan tekosyitä miksi ei.. Ylpeys pitäisi nielaista..
Pidä tuo! Kun on tehnyt voitavan, yrittänyt parhaansa, ei tarvitse elää jossitellen. Se on hyvällä tavalla kunniallista, ehkä just siksi, että se on hyvin henkilökohtainen ja sisäinen asia. Tee se minkä oikeaksi koet ja sillä hyvä.
tee se sitten, puhu.
Minä kaipaan myös erästä naista, jota olen kylläkin kaivannut jo monta vuotta. Nyt en ole nähnyt häntä yli vuoteen. Olin hänestä joskus jopa mustasukkainen ja siksi käyttäydyin kuin idiootti.
Elämä on usein kovin vaikeaa. APUA!
Oliko tämä tässä? Tuskin saan enää mahdollisuutta näyttää tai kertoa tunteistani.
Try me. eihän siinä mitään menetä, ku ystävyys muuteki jo pilalla ;)