Syvää inhoa

Me kaikki heinolalaiset tunnemme syvää inhoa Tita Rinnevaaraa kohtaan.

Ei mitään mahdollisuutta toimia täällä kaupunginjohtajana.
32503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ex-Hönöläläisenä olen pohjattoman onnellinen sinä päivänä, kun Heinola liitetään Lahteen. Nimeksi voisi antaa Lahden kaupungin pohjoinen maalaiskunta. Kaupungintalon ja poliisitalon voisi purkaa ja paikalle rakentaa jonkun vapaa-ajan keskuksen niin koko Heinola unohtuisi ja näivettyisi mitättömyyteensä!

Kaikki virkamiehet ja muut turhat loiset voisi potkia kelapummien kasvavaan jonoon!

Äänestä
  • Älä santakasapukki selitä...

    Äänestä

Olen lukenut kaikki Heinolan kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöytäkirjat vuodelta 2012. Kun Rinnevaarasta tuli va kaupunginjohtaja johtamiskulttuuri Heinolassa muuttui.

Virkamiehet joutuvat valmistelemaan päätösehdotukset tarkemmin ja asiallisemmin tai ne on palautettu uudelleen valmisteltavaksi.

Makutussääntö on uusittu siten, että virkamiehet joutuvat hyväksyttämään ulkomaan matkat lautakunnissa ja tekemään matkoista matkaraportin.
Kulttuurisihteerin valmistelema Lontoon shoppailumatka kulttuuritoimiston väelle torpattiin samoin kuin kulttuurisihteerin tekemä hankintapäätös pakettiauton ostamisesta kulttuuritoimistolle.

Adressivirkamiesten mukaan kaupunginjhtajalla ei ole siis ole mahdollista toimia Heinolassa, jotta voivat itse toimia miten tahtovat tuhlaten veronmaksajien rahoja mielensä mukaan autohankintoihin, ulkomaanmatkoihin, erinäisiin juominkeihin jne. Meno on ollut holtitonta heinolalaisia veronmaksajia ja luottamushenkilöitä aliarvioivaa.

Vs kaupunginjohtaja S. Malin valmistelee yhdessä Kaupunkisydän ry:n kanssa maanalaista toriparkkia 40.000 euroa/autopaikka, siten, että kaupunki rahoittaa tarpeettoman luolaston.

Valtuusto on tehnyt esityksiä muun muassa kylätalon ja kulttuuripuiston rakentamiseksi. Niitä ei valmistella. Kiitos Rinnevaaran sote-palvelujen tarkempi valmistelu on uudelleen tehtävä täsmällisemmin ja paremmin jne.

Me kaikki heinolalaiset odotamme innolla kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran palaamista kaupunginjohtajaksi ja valmistamaan Heinolaa paremmaksi asua - meille kaikille. Rinnevaaran aloitus on ollut hienoa työtä Heinolan hyväksi.

Tervetuloa Rinnevaara Heinolan kaupunginjohtajaksi - tarvitsemme Rinnevaaraa ja uutta johtamiskulttuuria.

Äänestä

Kuule,sinä Titan alainen? puhu vaan omasta puolestasi ja omalla suulla et sanoa KAIKKIEN PUOLESTA vai oletko käynyt kaikilta n.22000 asukkaalta kysymässä,et ainakaan minulta.Kilahtiko nilkkaan,töissä kaup.talolla kait,,,

Äänestä
  • Tilasto vrk sivulta väkiluku heinolassa 30.11.2012 20061

    Äänestä

  • zzz18 kirjoitti:

    Tilasto vrk sivulta väkiluku heinolassa 30.11.2012 20061

    Eli n 22000. Se on sellanen laskuoppi meillä, että ei se nyt niin nuukaa ooo

    Äänestä

Tiedätkö nimimerkillä "Tervetuloa TR" kirjoittava, että tita vastustaa/vastustaisi toriparkkia???

Äänestä

Tita Rinnevaara on valittu Heinolan kaupunginjohtajaksi ja saa heinolaisten veronmaksajien varauksettoman kannatuksen. Adressivirkamiehet, 51 nimeä adressissa, vastustavat demokratiaa ja johtamiskulttuurin muutosta, joten ovat nousseet kapinaan. Kapinansa on tuhoon tuomittu.

Heinola ei voi loputtomiin olla kriiskunta ja suurtyöttömyyskunta. Veroprosenttia ei voi joka vuosi nostaa samalla kunnallisia palveluja supistaen.

Heinola liitetään Lahteen, ellei Tita Rinnevaara saa toimia kaupunginjohtajana ja Heinolan pelastajana. Kaupunginjohtajalla Rinnevaaralla on ammattitaitoa, pätevyyttä ja osaamista juuri niiltä aloilta, joita Heinolan kaupunginjohtajalta tarvitaan ja edellytetään. Joten tervetuloa Rinnevaara, me heinolalaiset tuemme ja äänestämme tulevissa vaaleissa niitä luottamushenkilöitä, jotka kannattavat Heinolan kehittämistä ja Tita Rinnevaaran johtamiskulttuuria.

Äänestä

Tiukka äänestys Pyhäjärvellä (Iisalmen sanomat)

Jännittäväksi kävi tunnelma Pyhäjärvellä kaupunginvaltuuston kokouksessa valittaessa uutta kaupunginjohtajaa. Vahvimpina ehdokkaina olivat sijoituspäällikkö Tita Rinnevaara Helsingistä ja Pellon kunnanjohtaja Tapani Melaluoto.
Kaupunginhallitus oli aiemmin äänestyksen jälkeen päätynyt niukasti kannattamaan valtuustolle Rinnevaaran valintaa.

Mukana olivat kaikki alunperin viisitoista kaupunginjohtajaksi hakenutta. Äänestyksen tuloksena Tita Rinnevaara voitti Tapani Melaluodon äänin 16-11.

Tita Rinnevaaraa kannattaneet valtuutetut puhuivat hänen monipuolisen koulutuksensa ja työkokemuksensa puolesta esimerkiksi talous-, terveys- ja sivistyspuolelta.
------------------------------------------------------------------------------------------

Pyhäjärvelle sijoituspäällikkö Rinnevaara Helsingistä valitiin kaupunginjohtajaksi ammattitaitonsa ja monipuolisen koulutuksen vuoksi.
Rinnevaaran taustoista voi päätellä, että kaupunginjohtajana, sijoitusekspertti ei tule kannattamaan konkurssihanketta eli maanalaista paikoitushallia veronmaksajien maksettavaksi. Rinnevaara vaatii tarkasti selvitykset valmistelevalta virkamiehet nykyisistä paikoitustiloista, autokannasta, paikoitustalon kustannuksista ja hankkeen kannattavuudesta.

Kaupunkisydän ry:n yritykset eivät osallistu hankkeen rahoitukseen muuta kuin 3000 euron osakepääomalla mutta vaativat kaupungin rahoitusta.

Vs. kaupunginjohtaja S. Malin valmistelee kiireesti Kaupunkisydän ry:n kanssa maanalaista paikitushallia, joten Malin tiennee, että Rinnevaaran johtaessa paikoitushallia maan alle ei tule.

Heinolassa on homekouluja.
Kulttuuritaloa tai kulttuuripuistoa ei ole.
Jyränkölän päärakennus rapistuu.

On olemassa valtuustoaloite kulttuuripuistosta ja kylätalosta.
On olemassa valtuustoaloite paikallisjunasta Lahteen. Junayhteys Lahteen muuttaisi paikoitusalueen rakentamista junaradan varteen, jonne myös liikeyrityksiä syntyisi..

Onko olemassa valtuustoaloitetta maanalaisesta parkkiluolastosta?

Eikö kaupunginjohtajan pidä toimia valtuustoa kuullen? Päättääkö Heinolassa Kaupungkisydän ry:n puheenjohtaja ja jäsenyritykset siitä yhdessä virkamiesten kanssa siitä, miten kaupunkia kehitetään tai kehittämättä jätetään.

Jos Heinolassa hyvä veli -järjestö päättää yhdessä virkamiesten kanssa kaupungin asioista, voimme Heinolassa sanoa "hyvästi demokratia" siihen asti kunnes Tita Rinnevaara aloittaa työnsä Heinolan ja demokratian puolesta ja luottamusmiesten valta palautetaan kunnallislain mukaiseksi.

Maanalaisen parkkiluolaston rakentaminen Heinolaan laman aikana, suurtyöttömyyden aikana olisi hölmöläisten hommaa. Tiedämme, että vasta valittu kaupunginjohtajamme Tita Rinnevaara on pätevä sijoitusekspertti ja einkeinoasioiden osaaja, joten maanalainen paikoitushalli ei tulisi veronmaksajien maksettavaksi eikä sitä silloin rakennettaisi.

Äänestä

Syvää inhoa tunnetaan "syvää inhoa" kirjoittaneen takia, joka yrittää kirjoittaa
"me kaikki heinolalaiset" ja "ei mitään mahdollisuutta toimia täällä kaupunginjohtajan".

Päinvastoin. Me kaikki heinolaiset kannatamme Tita Rinnevaaraa. Olemme lukeneet Tita Rinnevaaran toimista kaupunginhallituksen ja valtuuton pöytäkirjoista ja todenneet että hyvin ja oikein Tita Rinnevaara on toiminut. Puolueettomasti ja luottamushenkilöiden mielipiteet ja aloitteet huomioiden.

Rinnevaara on lähettänut virkamiesten päätösesityksiä uudelleen valmisteluun. Aivan oikein.

Rinnevaara on toiminut tehokkaasti niin kuin kaupunginjohtajan tuleekin.
Kaikki tukemme ja kunnoituksemme Tita Rinnevaaralle. Tervetuloa Heinolaan.
Tita Rinnevaara, Teitä tarvitaan täällä, kipeästi palauttamaan uskottavuus ja demokratia Heinolaan. Virkamiesmafia, 51 adressivirkamiestä, ovat menneet liian pitkälle, siihen on tultava loppu.

Kaupunkisydän ry:n jäsenyritykset tulevat huomaamaan, että Heinolan kehittäminen on myös heidän etunsa. Ammattitaidottomat virkamiehet ovat pienyrittäjien ja Kaupunkisydän ry:n jäsenten tuho Heinolassa.

Äänestä
  • Miksi kirjoitat PAS.KAA palstalle?

    Äänestä

  • "Ammattitaidottomat virkamiehet ovat pienyrittäjien ja Kaupunkisydän ry:n jäsenten tuho Heinolassa."

    Juuri näin.

    Äänestä

  • En ymmärrä kirjoitti:

    Miksi kirjoitat PAS.KAA palstalle?

    Mitä et ymmärrä. Etkö ole yhteiskuntatietoinen. Etkö ymmärrä lukemaasi?
    Osaatko kirjoittaa perusteluja mielipiteillesi? Miksi kirjoitat pelkkää PAS.KAA palstalle? Etkö muuta osaa kun et ymmärrä. Jätäpä nuo mielipiteesi kirjoittamatta, kun olet täyttä ymmärrystä vailla. Hakeudu hoitoon, pääsetkö Heinolassa terapiaan? Varaa aika mahdollisimman pian, ehkä voivat saada sinut ymmärtämään, jos ei muuta niin oman tilanteesi.

    Äänestä

Sopisko että puhuisit vain omasta puolestasi, etkä kaikkien kaupunkilaisten nimissä !!!

Äänestä

Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara virkavapaalla

Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara on virkavapaalla 15.2.2013 asti. Sijaisena toimii va. kansliapäällikkö Sinikka Malin.

Kaupunginjohtajan sijaisen yhteystiedot:

Sinikka Malin
sinikka.malin(at)heinola.fi
03 849 3320
044 769 3022

Äänestä

Näyttää siltä, että kannatus Tita Rinnevaaralle on kasvanut Heinolassa.

Vihdoinkin asialliset ja asiantuntevat kirjoittelut ovat saaneet vallan tälläkin palstalla.

Eiköhän liene sieltä pohjoisesta ja järvenpäästä johdettua p-panettelua.

En uskokaan, että Heinola, keskellä vanhaa (hyvällä sanoen) kulttuuria alentuu kirjoittelemaan niin ruokotonta ja julkaisuun kelpaamatonta tekstiä.

Se täytyy tulla muualta.... tekstin tyyli samaa kuin pyhäjärvisten aikoinaan.

nimittäin entisenä pyhäjärvisenä olen seuraillut molempia palstoja.

Äänestä
  • Niin - asiallisten, useimmiten kaupunginjohtajan asemaa puolustavat kommentit ovat räikeästi erilaisia kuin alatyyliset, lyhyet, järjettömät loukkaukset toisella puolen. Nuo ruokottomat eivät itse tajunne, mitä hallaa omalle hyväveliverkostolleen tekevät törkeillä viesteillään. He ovat itse tehneet heinolalaisille selväksi, millainen sakki virastotalollamme on tähän asti jyllännyt. Itse ovat aiheuttaneet sen, että nyt heidän tekosiaan ruoditaan täällä. Heitä saamme tavallaan kiittää siitä, että olemme heränneet, minäkin. Jos he olisivat tyytyneet vaivihkaisempaan pahantekoon ja hyväksikäyttöön, heidän toimintansa olisi saanut ehkä jatkua vielä vuosia.

    Äänestä

  • """Näyttää siltä, että kannatus Tita Rinnevaaralle on kasvanut Heinolassa."""

    Miten joku kehtaa vääntää tuollaista sontaa palstalle?!

    Äänestä

kaupungintalolle on muodostunut / kehittynyt tuomittava hyväksikäyttäjien organisaatio.
itse kukin voi muodostaa mielessään, miten vallilleen ryöstäytynyt röyhkeys lisii ja jopa nähdä , että sisäsyntyisellä ohjauksella hyväksikäyttöä tapahtuu.

Räikeää ja todella jonninjoutavaa mielipahan siirämistä koulutetuilta ihmisiltä.

Kun vyyhtiä kerran puretaan, niin tutkittakoon taustat, minkälaisista kotiloista raatelijaviranhaltijat oikein saapuvat aamuisin meitä "palvelemaan".
Vain lyhyt vilkaisu verhon taakse voi antaa tuomittavalle käytökselle selitystä.

Äänestä

Seuratkaapa palstoja;
hyökkäävin ja röyhkein asenne on aina kirjoituksissa, jotka tulevat aamulla ennen klo 8 ja iltapuolelle noin klo 16.30 tienoilla.

Mistä valikoituvat ajankohdat viestivät?

Äänestä
  • Voi olla, eiitä aikataulu muuttuu, kun Heinolan "pääulostaja" Kankaanpää-Mäkiniemi lähtee Heinolasta Kouvolaan.

    Äänestä

  • 16+3 kirjoitti:

    Voi olla, eiitä aikataulu muuttuu, kun Heinolan "pääulostaja" Kankaanpää-Mäkiniemi lähtee Heinolasta Kouvolaan.

    Netissähän ei rajat pidättele. Kankaanpää varmaan jatkaa kirjoitteluaan niin kauan kuin hänen mahdollinen syytteensä varmistuu ja ehkä sen jälkeenkin. Voi olla, että rangaistus katkeroittaisi häntä siinä määrin, että kirjoittelunsa vain yltyisi joksikin aikaa.

    Äänestä

Tässäpä tätä taas saa todeta . Vahvat ,taidokkaat ja tehokkaat naiset heitä yritetään jatkuvasti jyrätä. Tita on esimerkki kohteeksi joutumisesta. Vihdoinkin Suomessa tunnustetaan naiset ovat fiksumpia ,koulutetumpia ja oikeita johtajia.Kiitos Tita aukaiset tietä ,voimia sinulle ja perheellesi. Huipulla tuulee,mutta myös tyyntyy,ja vääryydentekijät vaikenee ja rauha palautuu.

Äänestä
  • Lukekaa hyvät ihmiset palaute Titan vanhoista työpaikoista. Hän tietää, eikä kukaan muu. Se ei kuulu nykypäivän demokratiaan. Teidän viimeiset hyvät työntekijät lähtee. Ei nykyään kenenkään työntekijän tarvitse kärsiä kiusaamisesta ja vähättelystä. Se tietää jonka kohdalle se on sattunut. Ihan puppu puhetta tuo Titan ihannointi, mutta kaksinaamaisuus kuluu narsistin piirteisiin.

    Äänestä

Toivottavasti "teidän viimeiset hyvät" adressivirkamiehet lähtisivätkin. Heinolassa on noin 200 virkamiestä liikaa johtuen entisistä kuntaliitoksista samalla kun kaupungin väkiluku on vähentynyt.
Nykypäivän demokratiaan kuuluu luottamushenkilöiden kuuntelu kuten Heinolan kaupunginvaltuuston - sitähän eivät adressivirkamiehet ole tehneet.

Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara on valittu Heinolaan demokraattisesti.
Valinnasta valitettiin, mutta valitus epäonnistui, koska kaupunginjohtaja oli pätevät ja demokraattisesti oikein valittu.

Virkamiehet (51 adressivirkamiestä) ryhtyivät ennen kaupunginjohtajan valintaa tekemään omaa häikäilemätöntä myyräntyötään, jotta olisivat saaneet jatkaa Heinolan kaupungin kannalta tuhoisaa työtänsä eli Heinolan pysymistä kriiskuntana suurtyöttömyyden kuntana ja korkean veroprosentin kuntana.

Heinolassa on aika poslitiiviselle muutokselle. Veronmaksajia ja luottamushenkilöitä pitää kuulla ja toimia Heinolan kaupungin itsenäisyyden puolesta. Virkamiesmafialle pitää saada loppu, muutoin Heinola liitetään Lahteen. Tita Rinnevaara on pätevä ja ammattitaitoinen kaupunginjohtaja, jota Heinolassa tarvitaan.

Äänestä
  • Tita vie Heinolan tuhon tielle, koska hänellä ei ole tarvittavaa ammattitaitoa ja pätevyyttä. Hän oli sijoituspäällikkö, koska ei muuta työtä saanut potkujen jälkeen. Se oli sellainen provisiopalkkainen työ. Sen voi jokainen tarkistaa, koska hän hakenut kymmeniä työpaikkoja. Sitä ennen hän on työskennyt vain pikkuriikkisissä kunnissa. Lisäksi kaikki työsuhteet ovat olleet lyhyitä. Hänellä ei ole kykyä työskennellä pitkään vaan sukset ovat menneet ristiin pikaisesti. Ei voi sanoa, että se on kova meriitti. Voihan tämän saada kuulostamaan unelmalta, jos sanansa oikein asettelee. Parasta on kuitenkin pysähtyä miettimään asiaa ja tehdä omat johtopäätökset.

    Äänestä

  • Ystävä kirjoitti:

    Tita vie Heinolan tuhon tielle, koska hänellä ei ole tarvittavaa ammattitaitoa ja pätevyyttä. Hän oli sijoituspäällikkö, koska ei muuta työtä saanut potkujen jälkeen. Se oli sellainen provisiopalkkainen työ. Sen voi jokainen tarkistaa, koska hän hakenut kymmeniä työpaikkoja. Sitä ennen hän on työskennyt vain pikkuriikkisissä kunnissa. Lisäksi kaikki työsuhteet ovat olleet lyhyitä. Hänellä ei ole kykyä työskennellä pitkään vaan sukset ovat menneet ristiin pikaisesti. Ei voi sanoa, että se on kova meriitti. Voihan tämän saada kuulostamaan unelmalta, jos sanansa oikein asettelee. Parasta on kuitenkin pysähtyä miettimään asiaa ja tehdä omat johtopäätökset.

    Juuri noin!

    Valitsijat tekivät KARMEAN virheen, kun päätyivät Tita Rinnevaaraan.

    Äänestä

  • Ulos! kirjoitti:

    Juuri noin!

    Valitsijat tekivät KARMEAN virheen, kun päätyivät Tita Rinnevaaraan.

    Heinolan kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolll yksimielisesti Tita Rinnevaaran VTM, MBA, HuK, kaupunginjohtaja Pyhäjärveltäi, valintaa Heinolan kaupunginjohtajaksi:

    Kaupunginvaltuusto päättää

    1)
    valita Heinolan kaupunginjohtajan toistaiseksi täytettävään virkaan VTM, MBA, HuK Tita Rinnevaaran, joka ansioluettelollaan ja suoritetussa haastattelussa osoitti laaja-alaisinta osaamista kunnallishallinnon toimintakentässä sekä vahvaa talouden ja elinkeinoelämän tuntemusta,

    3)
    että virantoimitus alkaa 22.10.2012,

    Suoritettiin lippuäänestys, koska valtuutettu Seppä ehdotti kaupunginhallituksen esityksestä poiketen Bergmania.
    Äänestyksen tuloksena:

    Puheenjohtaja totesi, että suoritetussa vaalissa annettiin 43 hyväksyttyä vaalilippua. ääntenlaskijat ilmoittivat vaalin tuloksen: Rinnevaara 32, Bergman 10 ja yksi tyhjä.

    Puheenjohtaja totesi Tita Rinnevaaran tulleen valituksi kaupunginjohtajaksi.

    Rinnevaaran valittiin, koska hän ansioluettelollaan ja suoritetussa haastattelussa osoitti laaja-alaisinta osaamista kunnallishallinnon toimintakentässä sekä vahvaa talouden ja elinkeinoelämän tuntemusta,

    Haastattelivatko adressivirkamiehet Tita Rinnevaaraa, koska eivät tyydy kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston valintaan?

    Mihin perustuu kaupunginjohtajan laajamittainen parjaaminen ja hävytön kirjoittelu netissä? Omaa tyhmyyttään ja tietämättömyyttään täällä kaupunginjohtajaa parjaa osoittavat. Eikö heitä hävetä lainkaan? Minkälaisen työympäristön tyytymättömät parjaajat luovat työtovereilleen? Virkamiesmafian häikäilemättömyys näkyi jo työilmapiirin tulehtuneisuutena sekä Komosen kaudella että myös edellisten kaupunginjohtajien aikana.

    Äänestä

  • VTM, MBA ja HuK kirjoitti:

    Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara, VTM, MBA, HuK

    VTM
    Valtiotieteen maisteri

    MBA
    Master of Business Administration (MBA) ja Executive MBA (EMBA) ovat täydennyskoulutusohjelmia, joiden suorittajilta edellytetään soveltuvaa, yleisimmin yliopistollista pohjakoulutusta sekä pitkähköä työkokemusta. MBA on tyypillisimmin täysipäiväinen ja EMBA on työn ohessa suoritettava koulutusohjelma. Osa EU:n MBA ohjelmista vastaa tieteellistä KTM:n tutkintoa (mm. Wales).

    HuK
    Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

    Kokemusta kunnallispolitiikasta Pyhäjärven kunnanjohtajana
    Kokemusta sijoituspäällikkönä Helsingistä
    Kokemusta einkeinoasioiden hoidosta

    Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara osoittaa laajaa ammattitaitoa, laajaa oppineisuutta (kolme eri tutkintoa) ja laajaa kokeneisuutta. Rinnevaara on sydämellinen ja humaani ihminen, jonka toiminnan lähtökohtana on yhteiskuntatietoisuus ja yhteisöllinen toiminta kaikkien kuntalaisten edunvalvojana. Ei siis ainoastaan virkamiesten tai hyvä veli -järjestön etujen ajajana.

    Mitä muuta te parjaat vielä haluatte? Te vaaditte että ammattitaitoinen ja pätevä kaupunginjohtaja ryhtyisi teitä mielistelemän ja teidän juoksupoikana toimimaan sekä jatkamaan "entistä menoa" ja hyväksymään kaikki tähän mennessä tehdyt virheet sekä huoleton asioiden hoito Heinolan turmioksi.

    Näin ei enää tapahdu, kun kaupunginjohtajana on ammattilainen eli Tita Rinnevaara. Entinen meno Heinolan turmioksi ei enää jatku. Toivottavasti kaupunginvaltuusto on tietoinen asiasta samoin kuin kaupunginhallitus, eli entinen meno ja vanha Komosen aikainen johtamiskulttuuri ei enää jatku Heinolan turmioksi.

    Heinolan Hyvä Veli -meininki yhteistyössä virkamiesmafian kanssa on tehnyt Heinolasta pysyvän kriisikunnan. Siihen tulee nyt muutos. Jokainen valtuuston, hallituksen ja lautakuntien pöytäkirja sekä esityslistat tullaan tarkistamaan suurennuslasilla. Pidetään yhteyttä uusiin valtuutettuihin, jotta saamme "sisäistä" salattua tietoa, mikä pitää veronmaksajien tietää.

    Tuetaan kaupunginjohtaja Rinnevaaraa kaikin keinoin, jotta hänellä on mahdollisuus työskennellä moniongelmaisessa Heinolassa, jossa virkamiesmafian vallankäyttö on ollut hallitsematonta.

    Äänestä

  • Rinnevaaralle tuki kirjoitti:

    Sairaslomalla rikosilmoituksia kyhäävä Tita R. pitää ULOSTAA Heinolasta mahdollisimman pian!

    Äänestä

  • Reilu peli kirjoitti:

    Sairaslomalla rikosilmoituksia kyhäävä Tita R. pitää ULOSTAA Heinolasta mahdollisimman pian!

    Reilu peli kirjoittaa ihan muualta kuin Heinolasta.
    Se on "fakta"

    Tuosta Rinnevaaran ammattitaidosta vielä näyttää puuttuvan terveystieteen opinno(fysioterapeutti ja terveydenhoidon opettaja)

    Lisäksi hänellä on laaja kurssi oikeustiedettä.

    Että kelpo henkilö Heinolaan!!

    Menestystä vain vaikealla saralla, mutta sanotaanhan, että:

    Lopussa kiitos seisoo!

    Kannattaisi saada pian työhönsä, johon hänet valittiin.

    Äänestä

  • Ulos! kirjoitti:

    Juuri noin!

    Valitsijat tekivät KARMEAN virheen, kun päätyivät Tita Rinnevaaraan.

    Ulos- kirjoittajalle

    ethän ole edes heinolalainen, miksi osallistut tähän ajojahtiin?

    Suomi 24-. Selvittäkää kirjoittaja ja poistakaa listoilta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kaikkien puolesta kirjoitti:

Me kaikki heinolalaiset tunnemme syvää inhoa Tita Rinnevaaraa kohtaan.

Ei mitään mahdollisuutta toimia täällä kaupunginjohtajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu