onko 130cm pitkä vauva vai nuori?

äiti

Eli tässä teimme pitkän ja tuskastuttavan ostoskierroksen kouluvaatteita etsien eräässä Tampereen ostos "paratiisissa" :).

Poijalle sopivia vaatteita olisivat 130cm koot.
Paljon oli ihastuttavia vaatteita, oli puuha peteä ja spidermania (lähinnä jotain gollegepaitoja etsittiin) ja oli mutanttininjakilpikonnia tai muita traktorinkuvia. Kaikissa näissä löytyi kokoa 80cm-120cm. Vaatteet oli suunnattu ihan selvästi alle kouluikäisille.

Sitten piti siirtyä ns. nuorisovaatteisiin. Siellä oli kaikenmaailman skeittiaiheisia huppareita, graffiti-aiheisia paitoja yms mitkä oli ihan selkeästi suunnattu sitten vitosluokkalaisille tai vanhemmille. Koot alkoivat 140cm ylöspäin.

Kävimme "sittarissa" (no täältä olisi löytynyt yksi huppari, muttei innostanut maksaa yhdestä hassusta hupparista 30euroa, kun kysymys on lapsesta joka kasvaa ja kuluttaa vaatteita hirmu vauhtia), sitten kävimme "löytömarketissa" ja siellä ei ollut ensimmäistäkään 130cm paitaa, seuraavaksi siirryimme "v-valintaan" no siellä sama juttu, vielä viimeiseksi kokeilimme "s-eppälää ja siellä olisikin ollut tasan yksi vaihtoehto, mutta sekin oli ohut liuru ja oli varmaankin tarkoitettu enemmänkin yöpaidaksi.

Joten lopputulos oli, että 130cm pojalle ei ole 130cm paitoja missään... :(

Sama koskee kenkiä. Kun yritettiin toiselle muksulle taannoin etsiä sisäpelikenkiä niin se oli myös yhtä tuskaa. Kengän koko on 36. Eli ei kuulu lasten kenkiin mutta harvoissa aikuistenkaan kengissä on kyseistä kokoa ainakaan tavarataloissa.

Kaikkihan on tietysti kiinni rahasta. Jos rahaa olisi kuin roskaa eikä millään olisi väliä mitä mikäkin maksaa voisi vaatteet ja kengät hakea erikoisliikkeestä tai vaikkaa teettää, mutta mielestäni nuo ovat normaaleja välikokoja ja ei niiden saatavuus ihan yleisissä kaupoissa pitäisi olla niin vaikeaa..

9

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totta

      Aikoinaan törmäsin samaan ilmiöön. En vain enää muistanut, mikä on tuo koko niin vaatteissa kuin kengissäkin, joita ei meinaa löytää mistään liikkeestä.
      Olen nyt nähnyt kyllä ihan kenkäliikkeessä (Andiamo tai K-kenkä, VAntaan myyrmanni) lastenosastolla kenkiä kokoon 39 asti. Olivat tosin tyttöjen sandalit, en tiedä onko muissa malleissa/poikien puolella kokoja tuonne asti.

      Helsingin Stokkalta löysin aikoinaan omalle pojalleni hyvännäköisiä ja kohtuuhintaisia ja sopivan kokoisia vaatteita aina kokoon 170 cm asti.

      Voi olla, että ikävä kyllä joudut maksamaan vähän enemmän lapsesi vaatteista ja kengistä nyt, kun tuo välikausi menossa. Ostat vain vähemmän, vaihtoehtoja ei siis ole kovinkaan.. :(

      Mutta odotas, kun lapsesi on yläasteikäinen. Kun koko 170 cm on pieni, lasten malli, mutta seuraava koko on aikuisten miesten osastolta S tai XS !! Siinä sitä mietitään jopa aluskalsareita myöten, että mistä ja mitä vaatetta...
      Onneksi on sitten nämä nuorisovaateliikkeet sairaan kalliine hintoineen ja kas niin löytyy teinille viimeisemmät trendivaatteet.. ja rahaa palaa!

      Tyttöjen ja poikien äitinä olen huomannut, että tytöille on runsaampi tarjonta ja enemmän alerekissä vaatteita kuin pojille. Liikkeestä riippumatta.

      Toivottavasti edes Hki stockman jatkaa samalla linjalla ja valikoimassa pysyy edelleen runsaasti poikien kohtuuhintaisia vaatteita..

    • tarja

      Anttila,minä joudun käyttämään postimyyntiä aika pitkälle vaateostoksissa,koska asumme pienellä paikkakunnalla ja Anttilassa on mielestäni ollut kaikkia kokoja ja hinta-laatusuhde kohdallaan.Onko Tampeereella Anttilan myymälää?Ei postin kauttakaan yleensä hirveän kauan mene,no,joskus täytyy nähdä palauttamisen vaiva,mutta onhan siinä vaivaa jos joutuu laukkaamaan kaupungin ympäri etsimässä.Netissäkin voi käydä tilaamassa.

    • äiti

      Saman huomasin kun yritin etsiä n. 90 cm vaatteita tytölleni. Vauvojen koot loppuivat suurimmassa osassa malleista 80 cm:iin, joskus harvoin on 86 cm kokoa ja leikki-ikäisten koot alkavat 98-110 cm:stä.

      Nämä "rajakoot" tuntuvat olevan aika ongelmallisia.

      Poikien kanssa voi tosiaan tulla ongelmia kenkiä ostaessa, kun lasten koot loppuvat kokoon 35 ja miesten koot ovat kai 38:sta ylöspäin. Naisten kenkiä löytyy kyllä 36:kin, mutta eipä se poikia ja heidän vanhempiaan paljon lohduta.

      • tarja

        paikka eli Anttila,meillä juuri nyt tytöllä käytössä 86-90 ja anttilasta on löytynyt...


      • riskille rikoot

        Ja kokoja löytyy. Jos sattuu olemaan paikalla.

        Kengät ovat kaikilta ominaisuuksiltaan parempia kuin mitä nykyisin kenkäkaupoissa löytyy. Löytyy nykyisin myös urheilumerkkien mustia nahkaisia kenkiä pohjilla, joilla kävelee kymmeniä kilometrejä kipeyttämättä jalkojaan. Toisin kuin kenkäkaupan kengillä. Lapsille tosin malleja rajoitetummin, mutta ainakin Adidaksen loistavia kenkiä löytyi koossa 37. Sellainen harmaa tekstiililäppä kantapään takana, mistä tunnistaa.

        Taitaa tosin olla poistuvaa mallistoa tuo, mutta kaipa muiltakin merkeiltä vastaavia löytyy lastenkin koissa......

        Vaatteissa taas ongelmana on lähinnä se pirun skeittimuoti ja rumat värit, joille ei oikein löydy vaihtoehtoja alkaen noin 130 cm.


    • TuisKu

      Innokkaana lastenvaatteiden ostajana urheiluvaateosastot ja urheiluliikkeet ovat olleet pelastukseni, kun en suotu ostamaan vauvakuvioita, liekkejä, grffiteja tai napapaitoja. Kengissä ainoa ongelma ovat olleet tyttöjen juhlakengät, joita ei löydy ilman korkoa 26 koon jälkeen. Tampereelta olen Koskikeskuksen kolmannesta kerroksesta löytänyt kohtuuhinnalla kahdestakin liikkeestä mainitsemiasi tuotteita. Jesper junior ja koskisport.

    • löytyy!

      Juu, Anttilasta löytyy 130 cm. Monet vaatteet ovat esim. kokoa 122/134 mikä siis vastaa tuota 130 cm kokoa.
      Lisäksi on postimyyntifirmoja, joissa myydään tuota kokoa.
      Nettivaatemyymälä on myös Linus&Lotta josta saa laadukkaita poikein vaatteita kokoon 170 cm asti.

      Anttilassa ainakin on tosi edullista.
      Onko kuva_aihe sitten se kaikkein mieluisin, no, jotakinhan on päälle puettava.. ja jos vaihtoehdot ovat vähissä niin..

      Muuten, 90 cm vaatteita löytyy kyllä ! Ja nimenomaan tytöille ! 86 cm ja 92 cm vastaavat kokoa 90 cm. Kysyin asiaa joltakin myyjältä ja hän sanoi, että välttämättä ei enää valmisteta tasakokoja vaatteisiin, vaan on juuri tuo 92 vastaamaan 90 cm = sama koko. En tiedä miksi näin.

      • 3:n äiti

        Juu. Onnistuin jostain haalimaan riittävän valikoiman n.90 cm vaatteita, jotka eivät ole vauvamallia, eli bodeja ja potkareita. Niitä kun ei ihan 2 vuotiaalla enää viitsi joka paikassa pitää. Nyt nuo vaatteet ovat jo kolmannella, ja kohta pieniä. Mutta vaikka mitä väittäisitte, niin n. 90 vm valikoimat ovat huomattavasti suppeammat kuin n. 80 cm ja n. 100 cm valikoimat. Puhumattakaan 110-120 cm vaatteista, joita saa jopa alennusmyynneistä.


    • menisi jo ohi

      Rumia vaatteita, rumia värejä, talontöhrimiskulttuurin älytöntä itsensätelomisharrastusta markkinoidaan. Menisi jo ohi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe