Taloyhtiöissä asuu kaikkista yhteiskuntaluokista ihmisiä, jotaka edustavat puolestaan kaikkia mahdollisia ihmisryhmiä. Myös tämän on saanut huomata isännöitsijänä työskentelevä Laura.
Laura on oikea isännöinnin teho tykki, sillä hänellä on huolehdittavanaan kaikkiaan 17 eikokoista ja ikäistä taloyhtiötä.
Tänä maanantai aamuna Laura aloitti todenteolla valmiselemaan as. oy Pirrenkarvassa alkavaa putkiremonttia. Yhtiökokouksessa tehdyn päätöken mukaan Laura tekisi tarjouspyynnöt urakan suunnittelusta, valvonnast ja itse urakasta.
Kesken kaiken työpuhelin soi ja Laura vastaa siihen tutulla hieman harmaalla habituksellaan. Soittaja on Minna, joka on juuri muutanut näppärään uudehkoon kaupunki kaksioon as oy Kukkolanpulku 13:ta. Minnan huolena oli muutossa vaurioitunut huoneiston ovi, joka Lauran olisi syytä nähdä.
Laura kaivaa nopsaan Kukkolanpolun asukasluottelon esiin ja varmistaa Minnan asunnon numeroksi 105.
"Huone sataviis saavu sinne siis..." Laura hyräilee tuttua laulua kävellessään kohti toimiston ulko-ovea, jonka hänelle avaa kas aina niin kohtelias ja korrekti Asuntoliiton pääekonomi Kirsi-Maaria. Heidän katseensa kohtaavat oven suussa ja Laura vetää nenäsieraimien kautta keuhkot täyteen Kirsi-Maarian jopa hieman kiihottavaa parfyymin tuoksua.
Aark. Nyt tyttö kokoa ajatuksesi! Laura hukaa ja kaasuttaa punaisella farmari Volvollaan Kukkolanpolulle.
Pihamaa on kauttaaltaan sohjossa ja kura roiskuu kun Lura kaartaa E-portaan oven eteen. Huoltotiimin traktori käryttää pihan perällä Lauran astellessa tukevakorkoisisssa nahkaisissa talvisaappaissa porrashuoneeseen.
Minna on Lauraa vastassa jo alaovella. Naiset suuntaavat hissille ja oven sulkeuduttua Minna painaa Köhnä merkkisen hissin pärisevää nappia ja hisssi kori ampaisee universaalilla poimunopeudella kohti kutoskerrosta. Matkalla Lauran sieraimiin leijuu yllättäen sama parfyymin tuoksu joka jo kerran aikaisemmin sai aurinkoakin tarkemman isännöitksijän pään pahankerran pyörälle.
Hissikorin tiiviissä tunnelmassa Laura tuntee kipristelyä alavatsassaan. Matka ylöspäin pysähtyy yhtyy yhtä yllätyksellisesti, kuin se alkoi Laura näkee samalla kuinka Minnan kohtalaisen suuret kauniit rinnan hytkähtävät villapaidan alla samaan tahtiin hissin kanssa. Samalla Lauran on myönnettävä itselleen kiihottuvan yhä enemmän.
Taloyhtiössä tapahtuu osa 1
talo varaus
0
3595
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052643Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1031799- 671545
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje171247Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi231070- 81983
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe48970- 95958
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta121941Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta339839