Miten voi helpottaa turvotusta ennen menkkoja? Nytkin menkat alkaa suunilleen joskus viikonloppuna, mutta turvotusta on ollut jo muutaman päivän. Paino nousee ja suolisto ei toimi. Lisäksi mulla tulee valkovuotoa yleensä viikko tai 2 viikkoa ennen kuukautisia, ja loppuu sitten, kun kuukautiset alkaa. Ja tämä siis joka kuukausi. Lisäksi alavatsakivut alkaa valkovuodon tai viimeistä turvotuksen alkaessa ja jatkuu vielä menkkojen jälkeen. Joten nyt niitä niksejä joilla voi helpottaa oloa.:) Ja kiitos jo etukäteen. :)
Turvotus?
13 ja tyttö
289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Turvotukseen auttaa parhaiten vesi ja liikunta. Vettä siis juodaan pari lasia enemmän kuin tavallisesti. Liikunta saa olla sellaista keskiraskasta tai sitten omien havaintojesi mukaan valitset itsellesi sopivan sykkeen.
Voit toki kokeilla erilaisia turvotuksen poistokikkoja, kuten ananaksen tai mansikoiden syöntiä ja koivunlehtiteen juontia.
Valitettavasti turvotus kuuluu monen elämään ennen kuukautisia ja niiden aikana.
Valkovuotokin kuuluu asiaan. Ainahan sitä on, mutta sen määrä ja koostumus vaihtelee kierron mukaan.
Kiitos vinkeistä :), pitää kokeilla tuota veden juontia ja liikkua enemmän. :)